Avainsana: Walden Bello

It’s not only Duterte who’s on trial in the Hague

Professori Walden Bellon puhe Helsingissä 24.2.2026 (suomeksi alla)

(Edited remarks at the meeting of the Finnish-Philippine Society, Helsinki, Feb 24, 2026)

First of all, I’d like to thank you for inviting me to speak to you today, and Prof Bonn Juego for creating this opportunity in a busy schedule.  I’m very happy to be in Helsinki even if it’s -9 Celsius.

This week, we in the Philippines are in the midst of several major developments.  We are marking the 40th anniversary of the “EDSA People Power Revolution.”  Also, two impeachment complaints are underway in the House of Representatives, one against President Bongbong Marcos, Jr, and the second against Vice President Sara Duterte, both of whom are equally deserving of the charges leveled against them. Finally, pre-trial proceedings have begun in the Hague in the case of former President Rodrigo Duterte who is charged with committing crimes against humanity.

Let me begin by addressing the Duterte trial.   I believe Mr Duterte to be a mass murderer, and his being brought before the International Criminal Court is a long overdue act of justice.  But my views are not news; that I am an opponent of the Dutertes is well known.  During the Duterte administration, the Philippine News Agency, a government mouthpiece, labeled me as “one of the staunchest critics” of Mr. Duterte.  I also ran against his daughter Sara, for the vice presidency in 2022, and for my criticism of Ms Duterte’s record, I was declared persona non grata by the Davao City Council, and I was also charged with cyberlibel for saying during the campaign that Ms Duterte’s media aide at that time was “snorting drugs at a beach party.”

Having said that, let me make some comments.  Mr Duterte left office with a 75 per cent popularity rating.  Yes, he was popular, but so was Hitler among the Germans.  So, one can be a mass murderer and still be popular.  Here, let me try, as a sociologist, to understand the sources of Duterte’s popularity.  I think there were several.

He appealed to people’s fear of crime and offered what appeared to them to be the final solution to the drug problem, which was the extra-judicial execution of drug users.  Here, he delivered on this promise, which was to kill over 27,000 suspected users of drugs, and this won him the approval of large numbers of people in the upper class, middle class, and popular classes.  He violated the most basic right of many, which is the right to life, and he disregarded due process, something that everyone has a right to. 

I guess what I’m saying is that Duterte had a mass base for his mass murders, and it is not only him and his assistants like Senators Bong Go and Ronald “Bato” de la Rosa who are or should be on trial in the Hague but also the many Filipinos who either openly or tacitly supported his murder spree–and the number far exceeds those labeled the DDS, or Die-Hard Duterte Supporters. That he had mass support for his killings is a terrible truth we need to face as a people, but the truth is often terrible.

But there are other reasons why he was and is popular.  For one, he was able to appeal to the regional resentment, especially in the Visayas and Mindanao, against the so-called “imperial Manila,” a feeling that is very understandable because there is a lot of truth to the claim that the Luzon-based elites have favored their region in the distribution of economic or political largesse

Duterte was also able to distill the resentment of millions who felt that the so-called EDSA Republic born in the popular insurrection of 1986 had not really benefited them, that all the so-called “Yellow” or “Dilawan” movement’s talk about democracy was utterly hypocritical because successive administrations since the EDSA Revolution did not deliver them from poverty.  (Dilawan or Pinklawan are the derogatory terms for people associated with the lofty democratic rhetoric of EDSA, and “EDSA” is the acronym for Epifanio de los Santos Avenue, where much of the action took place during the late February uprising.)

Related to this was Duterte’s ability to connect with the masses in a way that many politicians from the elite and middle class were unable to.  On Duterte’s discourse, I once wrote, “Duterte had charisma, not the traditional, inspirational kind but one connected with his discourse.”  This discourse was associated with what I called his “gangster charm.”  This discourse, which was the very opposite of the EDSA democratic rights rhetoric, was from a progressive and liberal point of view, politically incorrect but that was its very strength. It came across as liberating to its middle-class and popular audiences. Duterte was seen as telling it as it was, as deliberately mocking the dominant discourse of human rights, democratic rights, and social justice that had been ritually invoked but was increasingly regarded as a cynical cover-up for the very real lack of human rights, democracy, and genuine equality and pervasive corruption in post- EDSA Philippines.

So what is on display in the Hague is not only a mass murderer but also a figure that represents the failure of the EDSA Republic, the so-called democratic system that was erected on the ruins of the Marcos dictatorship 40 years ago, one that promised our people a new tomorrow but failed to deliver on its promises. One of those promises was the promise to do away with poverty, and it is the EDSA Republic’s resounding failure to bring this about that has led to millions of our people going abroad in search of decent jobs to places like Finland.

Let me repeat: It is not only Duterte that is on trial in the Hague. It is not only the millions who supported his crimes. Also on trial is a failed political regime, the so-called EDSA Republic that promised but failed to deliver on its promise, leading so many millions of our compatriots to embrace Duterte as a savior.

40 years after the event, EDSA has ended up in a dead end, not in a genuine democracy, not even in a halfway decent democracy, but in a regime that benefits powerful dynasties that come to power by riding on the frustrations of the people.

Is there a way out of this cul de sac? Yes, I believe so, but it won’t be easy to get out.

As you know, in 2022, two powerful dynasties, the Marcoses and the Dutertes united to jointly plunder the Filipino people. There has since been a falling out between them. As we approach the presidential elections of 2028, the country is lining up between two forces–one behind Sara Duterte, who is said to command the loyalty of 35 per cent of the electorate, the other a de facto coalition made up of supporters of Marcos Junior and a liberal political bloc that feel that of the two dynasties, the Marcos faction is the lesser evil.

As I said earlier, there is a way out of this dead end. I believe it is still possible to create a “third force,” an alternative to either the Marcoses and the Dutertes. But that would mean a lot of hard work to forge a vision, program, and discourse of economic and political democracy that would truly appeal to the majority of the people, who are, in my view, waiting and have been waiting for something like it. In this connection, I would like to point out that the Gen Z vote was instrumental in electing people not regarded as “trapos” or traditional politicians in the mid-term election in 2022; I believe they would respond positively to such an alternative in the 2028 elections. I believe that there are people like Senator Risa Hontiveros, whose integrity is unblemished, who can lead in this process. I do not believe we are condemned to forever be choosing between competing corrupt dynasties.

Thank you.

——————————————————————–

Haagissa ei ole oikeuden edessä vain Duterte

*(Tekijän muokkaama puheenvuoro Filippiinit-seuran kokouksessa, Helsinki, 24. helmikuuta 2026)*

Ensinnäkin haluan kiittää teitä kutsusta puhua täällä tänään sekä professori Bonn Juegoa tämän tilaisuuden järjestämisestä kiireisen aikataulun keskellä. Olen hyvin iloinen voidessani olla Helsingissä, vaikka pakkasta onkin miinus yhdeksän astetta.

Tällä viikolla Filippiineillä eletään useiden merkittävien tapahtumien aikaa. Vietämme niin sanotun EDSA:n kansanvallankumouksen 40‑vuotisjuhlaa. Lisäksi edustajainhuoneessa on vireillä kaksi virkasyytekannetta: toinen presidentti Bongbong Marcos Jr:ia ja toinen varapresidentti Sara Dutertea vastaan – molemmat ovat yhtä lailla ansainneet heitä vastaan esitetyt syytteet. Lopuksi Haagissa on alkanut oikeudenkäyntiä edeltävä menettely entistä presidenttiä Rodrigo Dutertea vastaan, jota syytetään rikoksista ihmisyyttä vastaan.

Aloitan Duterten oikeudenkäynnistä. Uskon, että herra Duterte on joukkomurhaaja, ja hänen saattamisensa Kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen on kauan odotettu oikeudenteko. Nämä näkemykset eivät ole uusia: vastustukseni Duterten perhettä kohtaan on yleisesti tiedossa. Duterten hallinnon aikana Filippiinien valtiollinen uutistoimisto leimasi minut ”yhdeksi herra Duterten vannoutuneimmista kriitikoista”. Olin myös ehdolla hänen tytärtään Sara Dutertea vastaan varapresidentinvaaleissa vuonna 2022. Kritiikkini vuoksi Davaon kaupunginvaltuusto julisti minut persona non grataksi, ja minua vastaan nostettiin kyberkunnianloukkaussyyte, koska sanoin kampanjan aikana, että rouva Duterten silloinen media-avustaja ”nuuskasi huumeita rantajuhlissa”.

Tämän sanottuani haluan tehdä muutamia huomioita. Herra Duterte jätti virkansa 75 prosentin suosiolukemin. Kyllä, hän oli suosittu – mutta niin oli Hitlerkin saksalaisten keskuudessa. Ihminen voi siis olla joukkomurhaaja ja silti nauttia laajaa suosiota. Sosiologina yritän ymmärtää Duterten suosion taustalla olevia tekijöitä, ja niitä oli mielestäni useita.

Hän vetosi ihmisten rikollisuuden pelkoon ja tarjosi näennäisen lopullisen ratkaisun huumeongelmaan: huumeidenkäyttäjien teloittamisen ilman oikeudenkäyntiä. Tässä hän myös ”piti lupauksensa” – yli 27 000 epäiltyä huumeidenkäyttäjää tapettiin. Tämä toi hänelle laajaa hyväksyntää yläluokan, keskiluokan ja kansankerrosten keskuudessa. Hän loukkasi räikeästi perusoikeutta elämään ja sivuutti oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, johon jokaisella on oikeus.

Toisin sanoen Dutertella oli joukkopohja joukkomurhilleen. Eikä Haagissa ole – tai ainakaan ei pitäisi olla – syytettyinä ainoastaan hän ja hänen lähimmät apurinsa, kuten senaattorit Bong Go ja Ronald ”Bato” de la Rosa, vaan myös ne lukemattomat filippiiniläiset, jotka avoimesti tai hiljaisesti tukivat hänen murhakampanjaansa. Heitä on huomattavasti enemmän kuin ne, joita kutsutaan DDS:ksi eli Duterten vannoutuneiksi tukijoiksi. Se, että joukkotuki mahdollisti nämä murhat, on kauhea totuus, joka meidän kansana on kohdattava – mutta totuus on usein kauhea.

Duterten suosiolle oli muitakin syitä. Hän kykeni hyödyntämään erityisesti Visayasin ja Mindanaon alueilla koettua katkeruutta niin kutsuttua ”keisarillista Manilaa” kohtaan. Tämä tunne on täysin ymmärrettävä, sillä väitteessä, että Luzoniin keskittyneet eliitit ovat suosineet omaa aluettaan taloudellisten ja poliittisten etujen jaossa, on paljon perää.

Duterte onnistui myös kiteyttämään miljoonien ihmisten turhautumisen siihen, ettei vuoden 1986 kansannousun synnyttämä niin sanottu EDSA‑tasavalta ollut todellisuudessa parantanut heidän elinolojaan. Monille ”keltaisen” eli Dilawan‑liikkeen demokratiapuhe näyttäytyi tekopyhänä, koska vallankumousta seuranneet hallitukset eivät vapauttaneet heitä köyhyydestä. *(Dilawan tai Pinklawan ovat halventavia nimityksiä niille, jotka yhdistetään EDSA:n ylevään demokraattiseen retoriikkaan. EDSA on lyhenne Epifanio de los Santos Avenuesta, jossa suuri osa kansannousun tapahtumista sai alkunsa.)*

Tähän liittyi Duterten poikkeuksellinen kyky puhutella kansanjoukkoja tavalla, johon monet eliitin ja keskiluokan poliitikot eivät kyenneet. Kirjoitin aikoinaan hänen retoriikastaan, että Dutertella oli karismaa – ei perinteistä, inspiroivaa karismaa, vaan hänen puhetapaansa liittyvää. Kutsuin sitä hänen ”gangsteriviehätyksekseen”. Tämä retoriikka oli täydellinen vastakohta EDSA‑tasavallan ihmisoikeus‑ ja demokratiajargonille. Edistyksellisestä ja liberaalista näkökulmasta se oli poliittisesti epäkorrektia, mutta juuri siinä piili sen voima. Se koettiin vapauttavaksi sekä keskiluokan että kansan keskuudessa. Duterte nähtiin henkilönä, joka ”puhui asiat suoraan” ja pilkkasi tietoisesti ihmisoikeuksien, demokraattisten oikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden diskurssia – diskurssia, jota oli toistettu rituaalinomaisesti mutta jota pidettiin yhä useammin kyynisenä savuverhona todelliselle ihmisoikeuksien, demokratian ja tasa‑arvon puutteelle sekä laajalle korruptiolle EDSA:n jälkeisillä Filippiineillä.

Haagissa ei siis ole esillä ainoastaan joukkomurhaaja. Siellä on esillä myös EDSA‑tasavallan epäonnistuminen: järjestelmä, joka rakennettiin Marcosin diktatuurin raunioille 40 vuotta sitten, lupasi kansalle uuden huomisen mutta ei täyttänyt lupauksiaan. Yksi keskeisistä lupauksista oli köyhyyden poistaminen – ja juuri tämän räikeä epäonnistuminen on pakottanut miljoonat filippiiniläiset lähtemään ulkomaille etsimään ihmisarvoista työtä, myös Suomeen.

Toistan: Haagissa ei ole oikeuden edessä vain Duterte. Eikä myöskään vain ne miljoonat, jotka tukivat hänen rikoksiaan. Oikeuden edessä on myös epäonnistunut poliittinen järjestelmä – EDSA‑tasavalta – joka lupasi mutta ei lunastanut lupauksiaan ja ajoi monet kansalaiset turvautumaan Duterteen pelastajana.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin EDSA on ajautunut umpikujaan: ei aitoon demokratiaan, ei edes puolittain toimivaan demokratiaan, vaan järjestelmään, joka hyödyttää vaikutusvaltaisia poliittisia dynastioita – dynastioita, jotka nousevat valtaan ratsastamalla kansan turhautumisella.

Onko tästä umpikujasta ulospääsyä? Uskon, että on, mutta se ei tule olemaan helppoa.

Kuten tiedätte, vuonna 2022 kaksi mahtavaa dynastiaa, Marcosit ja Dutertet, liittoutuivat ryöstääkseen yhdessä filippiiniläistä kansaa. Sittemmin heidän välilleen on syntynyt vakava ristiriita. Lähestyttäessä vuoden 2028 presidentinvaaleja maa jakautuu kahteen leiriin: toista johtaa Sara Duterte, jonka arvioidaan nauttivan noin 35 prosentin äänestäjäkannatusta; toista de facto ‑koalitiota muodostavat Marcos nuoremman tukijat ja liberaali poliittinen blokki, joka pitää Marcosin ryhmää kahdesta dynastiasta pienempänä pahana.

Kuten sanoin, ulospääsy on olemassa. Uskon yhä, että on mahdollista rakentaa ”kolmas voima” – vaihtoehto sekä Marcoseille että Duterteille. Tämä vaatii kuitenkin valtavasti työtä: sellaisen taloudellisen ja poliittisen demokratian vision, ohjelman ja kielen luomista, joka todella puhuttelee enemmistöä kansasta. Uskon, että monet – erityisesti nuoret – ovat odottaneet juuri tällaista vaihtoehtoa. Tässä yhteydessä haluan muistuttaa, että Z‑sukupolven äänestäjät olivat ratkaisevassa roolissa vuoden 2022 välivaaleissa, joissa valittiin henkilöitä, joita ei pidetty ”trapoina” eli perinteisinä poliitikkoina. Uskon, että he vastaisivat myönteisesti tällaiseen vaihtoehtoon myös vuoden 2028 vaaleissa. On olemassa ihmisiä, kuten senaattori Risa Hontiveros, jonka rehellisyys on tahraton ja joka voisi johtaa tätä prosessia. En usko, että meidät on tuomittu ikuisesti valitsemaan kilpailevien, korruptoituneiden dynastioiden välillä.

Kiitos.