Kirjailija Bing Sitoy harrastaa myös maalausta. Hänen maalauksiaan on ollut esillä sekä nykyisessä asuinmaassa Tanskassa että Filippiineillä. Kuvassa Bing ja “Sea Diamonds”.
Tanskassa asuva filippiiniläiskirjailija Lakambini Sitoy kertoo ajatuksiaan maailmanmenosta Pohjoismaihin muuttaneiden filippiiniläisten näkökulmasta. Verkkokeskustelun kieli on englanti. Tervetuloa 23.4.2024 klo 17!
Lakambini Sitoy, a Filipino writer living in Denmark, tells her thoughts about the world from the perspective of Filipinos who moved to the Nordic countries. Welcome on Tuesday, April 23 at 5 pm (Finnish time)!
Huhtikuu on pyhitetty filippiiniläiselle kirjallisuudelle
Kirjallisuus on sivilisaation kollektiivinen muisti.
1975, Rolando S. Tinio
Maailmanpankin tiedot oppimisvaikeuksista vuodelta 2022 osoittavat, että vähintään 90 prosentilla filippiiniläisistä 10-vuotiaista lapsista on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yksinkertaista tekstiä. Jo ennen pandemiaa oppimisköyhyys oli 70 prosenttia, ja koulujen sulkeminen kahdeksi vuodeksi heikensi lasten taitoja edelleen. PISA-tilastoissa maa on lähes hännänhuippua.
Lukemista pitäisi siis kaikin keinoin lisätä. Huhtikuu nimettiin kansallisen kirjallisuuden kuukaudeksi vuonna 2015. Kuukauden aikana tehdään tunnetuksi maan arvostettujen kirjailijoiden ja tutkijoiden teoksia, kirjallisuuden historiaa ja kulttuuriperintöä. Uusimpia keinoja ovat mm. luovan kirjoittamisen työpajat, verkkokilpailut nuorille kirjoittajille ja online-sarjat, joissa luetaan tunnettuja tekstejä. Vuoden 2024 teema on ”Kirjallisuus ja rauha”.
Lakambini Sitoy, lempinimeltä Bing, kävi huhtikuussa 2001 Suomessa esittelemässä tuotantoaan, mm. novellia Armani, jonka suomensimme Filippiinit-seuran novellikokoelmaan Tulikärpänen. Tuotannossaan Bing kirjoittaa terävästi mutta aistikkaasti kiperistä aiheista, kuten rapistuvan maan luokkaeroista, korruptiosta ja seksuaalisista ennakkoluuloista.
Tiistaina 23.4. klo 17 saamme kuulla hänen näkemyksiään maailmanmenosta Pohjoismaihin muuttaneiden filippiiniläisten näkökulmasta otsikolla ”Filipinos. Unexpected encounters.”
Lakambini A. Sitoy (s. 1969) on filippiiniläinen kirjailija, taiteilija, opettaja ja toimittaja. Hän kirjoittaa englanniksi. Romaani Sweet Haven (Anvil, 2015 ja New York Review of Books, 2014) on käännetty ranskaksi (Albin Michel, 2011) ja tanskaksi (Forlaget Hjulet, 2019). Hänen palkittuja novellejaan on ilmestynyt kokoelmissa Mens Rea and Other Stories (Anvil, 1999) ja Jungle Planet (U.P. Press, 2006).
Sitoy on opiskellut biologiaa sekä lakitiedettä ja kirjoittamista eri yliopistoissa. Filippiineillä asuessaan Sitoy oli The Evening Paperin lifestyle-toimittaja ja The Manila Timesin kolumnisti/toimittaja. Tällä hetkellä hän opettaa englantia Studieskolenissa, yksityisessä kielikoulussa Kööpenhaminassa.
Bing Sitoyn maalauksia on ollut esillä sekä nykyisessä asuinmaassa Tanskassa että Filippiineillä. Kuvassa Bing ja ”Sea Diamonds”.
Marcosin ja Duterten klaanien liitto rakoilee
Ferdinand ”Bongbong” Marcos Junioria tuskin olisi valittu presidentiksi, ellei presidentti Rodrigo Duterten tytär Sara Duterte olisilähtenyt hänen varapresidenttiehdokkaakseen. Sara oli ennen vaaleja mielipidekyselyissä suosituin henkilö presidentiksi. Vaaliliitto Saran kanssa toi Marcosille voittoon tarvittavat äänet. Vaikka isä-Duterte ja hänen lähimmät kannattajansa vastustivat Marcosin valintaa, äänesti huomattava osa Duterten klaanin tukijoista Saran vuoksi Marcosia.
Ferdinandin ja Saran vaaliliiton, Uniteamin karnevalistisilla vaalikiertueilla vain toistettiin tunnusta yhtenäisyydestä tai yhdessä tekemisestä, ilman konkreettista poliittista ohjelmaa. Myönteisiä odotuksia luovan yhtenäisyyspuheen avulla Uniteam sai kansan tuen, mutta itse Marcosien ja Dutertejen suhteet ovat etäisiä. Liitto säilyy niin kauan kuin molemmat osapuolet saavat omia etujaan toteutettua.
Jo ennen kuin Ferdinand Marcos astui presidentin virkaan, näytti hän Sara Dutertelle marssijärjestyksen. Sara halusi ryhtyä puolustusministeriksi, mutta vallankäytön kannalta niin oleellista paikkaa Bongbong ei missään nimessä halunnut Dutertelle antaa. Niinpä hän tarjosi Saralle opetusministerin tehtävää, johon Sara sitten tyytyi.
Bongbongin ja Saran vaaliliiton synnylle oli kaksi merkittävää kätilöä. Liittoa ehdotti alun perin Bongbongin sisko senaattori Imee Marcos, sillä Marcosit hallitsivat vahvasti Pohjois-Filippiinien aluetta ja Dutertet etelän Mindanaota. Toinen ehdottaja oli ex-presidentti Gloria Macapagal-Arroyo (GMA), joka on ollut taustalla suhmuroimassa useissa vallan uusjaoissa. Hänellä on vahvat suhteet lähes kaikkiin valtavirran puolueisiin. Ensimmäistä kertaa Sara, Imee ja Gloria olivat yhdessä vuonna 2018 junailemassa Duterten epäsuosioon ajautuneen Pantaleon Alvarezin erottamista kongressin edustajainhuoneen puhemiehen paikalta. Siihen aikaan heistä vain Gloria oli kongressiedustaja, mutta sekä Imee että Sara olivat vaikutusvaltaisia alueillaan. Sitten Alvarezin sijalle puhemieheksi istutettiin Gloria.
Seuraava presidenttikisa jo alkanut
Lisää jännitystä klaanien välille tuo Marcosin serkku Martin Romualdez (Imeldan veljenpoika), joka on nyt edustajainhuoneen puhemies. Se on hyvä paikka valmistautua vuoden 2028 presidentinvaaleihin, joissa hänen todennäköisenä vastaehdokkaanaan pidetään Sara Dutertea. Filippiinien politiikassa on yleistä, että vastaehdokkaita ryhdytään kampittamaan hyvissä ajoin. Keväällä 2023 esitettiin huhuja, että Saraa tukeva GMA olisi koonnut kongressissa edustajia syrjäyttämään Romualdezin puhemiehen paikalta. Pitivät huhut paikkaansa tai eivät, Romualdezin tukijat kongressissa reagoivat heti alentamalla Glorian aseman ensimmäisestä varapuhemiehestä tavalliseksi varapuhemieheksi. Presidentin mielestä kyseessä oli vain tavanomainen uudelleenjärjestely kongressissa ilman erityistä dramatiikkaa. GMA kiisti syrjäyttämishuhut ja totesi, että kongressilla on oikeus päättää henkilövalinnoista luottamustehtäviin.
Sen sijaan Sara Duterte reagoi Glorian syrjäyttämiseen ilmoittamalla, että hän eroaa Lakas-CMD-puolueesta, jossa hän toimi puheenjohtajana ja Romualdez puolueen presidenttinä. Hän perusteli päätöstään sillä, että hän ei salli toimintaansa ”myrkytettävän poliittisella toksisuudella” tai ”horjutettavan poliittisella valtapelillä”. Bongbong silotteli Saran eropäätöstä toteamalla, että hänellä oli liian monta tehtävää hoidettavana.
Seuraava yhteenotto kongressissa tapahtui viime syksyn budjettikäsittelyssä, kun Sara oli hakenut vuodelle 2024 ns. luottamuksellisia ja tiedustelumäärärahoja: 500 miljoonaa pesoa varapresidentin toimistolle ja 150 miljoonaa pesoa opetusministeriölle. Hämmästystä herätti, mihin opetusministeriössä tarvitaan salattuja tiedustelumäärärahoja. Lisäksi edellisen varapresidentin Leni Robredon budjetti oli täysin julkinen ilman luottamuksellisia rahoja.
Kongressin alahuone päätti poistaa Sara Duterten hakemat luottamukselliset rahat ja sen jälkeen Sara luopuikin esityksestä. Sen sijaan isä-Duterte ei Saran kohtelua hyväksynyt ja sai Saraa vastustaneen edustajan loukkaamisesta ja uhkaamisesta syytteen. Vertailun vuoksi Marcosin presidentin toimisto esitti vuoden luottamuksellisiksi määrärahoiksi 4,5 miljardia pesoa, mikä on lähes puolet toimiston koko määrärahoista.
Marraskuussa levisi huhuja, että jotkin evp-kenraalit valmistelisivat vallankaappausta Marcosia vastaan. Rodrigo Duterte oli tavannut evp-upseereita, mutta kiistää sen mitenkään liittyneen kaappaushankkeisiin. Hän oli todennut vain nimiä mainitsematta, että hallitus voisi kaatua vain, jos kansa havaitsisi vakavaa korruptiota, mutta hänellä ei ole sellaisesta tietoa. Kaappaushuhut ovat Filippiineillä yleisiä. Asevoimien komentaja Romeo Brawner Jr. kuitenkin varoitti joukkojaan osallistumasta mihinkään hallinnon horjuttamistoimiin.
Vaikka klaanit pitävät yhdessä huolta eduistaan, on Marcosien ja Dutertejen perheiden sisälläkin erilinjaisuutta. Imee on esittänyt hämmästyttävän paljon kritiikki pikkuveljensä Bongbongin politiikkaa kohtaan ja on riitatilanteissa toistuvasti tukenut Saraa. Toisaalta Sara pitää usein etäisyyttä isäänsä Rodrigoon. Voi olla, että Saran haluttomuus ryhtyä viime vaaleissa presidenttiehdokkaaksi liittyi siihen, että hän ei halunnut toimia isänsä ohjauksessa. Pahimmassa vaiheessa Rodrigo uhkasi asettua kilpailevaksi varapresidenttiehdokkaaksi Saraa vastaan, mutta tunteiden rauhoituttua luopui ajatuksesta. Näyttää siltä, että Imee ja Sara ovat liima, joka pitää yhteistä hallituskoalitiota yllä.
Suhde Yhdysvaltoihin ja Kiinaan
Varsinkin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Marcos lähti heti eri linjoille kuin presidentti Duterte, tai oikeastaan palasi Filippiinien perinteisille linjoille. Duterte etäännytti suhteita Yhdysvaltoihin ja rakensi läheisiä suhteita Kiinaan päin. Marcos julisti Filippiinien ulkopolitiikaksi, että maa on kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen. Kiina kuitenkin kokee, että Marcosin heti ensi töikseen sallimat 9 tukikohtaa amerikkalaisten käyttöön ja yhdysvaltalaisten aseiden varastointi Pohjois-Filippiineille muutaman sadan kilometrin päähän Taiwanista on vihamielinen toimi Kiinaa vastaan.
Kiista Länsi-Filippiinien meren hallintaoikeudesta kulminoituu etenkin Ayungin Shoal -matalikolle, jossa jokunen filippiiniläinen merisotilas ylläpitää ruosteisella sotalaivalla tukikohtaa. Kiinan rannikkovartiosto on pyrkinyt estämään huoltokuljetuksia laivalle mm. vesitykein, pakottaakseen filippiiniläiset poistumaan alueelta. Marcos vakuuttaa puolustavansa jokaista tuumaa sen talousvesialueelle kuuluvalla alueella, vaikka Kiina on toistuvasti vaatinut Filippiinejä poistumaan sieltä. Presidentti Duterte aikoinaan totesi, että hän ei tämän takia ryhdy häviämään sotaa suurvaltaa vastaan. Sara Duterte on pysytellyt hiljaa tässäkin kiistassa. Sen sijaan Davaon nykyinen pormestari, Saran nuorempi veli Sebastian vaati Bongbongia jopa eroamaan USA-mielisen ulkopolitiikkansa takia, koska se ”vaarantaa syyttömien filippiiniläisten hengen.”
Maaliskuussa presidentti Duterten entinen puhemies Harry Roque sanoi, että Duterte olisi tehnyt Xi Jinpingin kanssa salaisen suullisen sopimuksen siitä, että Filippiinit pidättäytyy kunnostamasta Ayunginin matalikon laivaa tai rakentamasta alueelle. Siten laivan edelleen ruostuessa Filippiinien olisi pakko luopua alueesta. Presidentti Duterte kuitenkin kiisti tehneensä sopimuksen. Kiinan viranomaiset ovat toistuvasti viitanneet Filippiinien lupaukseen poistaa laiva matalikolta, mutta yksikään presidentti ei ole sellaista myöntänyt.
Presidentti Marcos totesi, että hän on kauhistunut ajatuksesta, että olisi tehty Kiinan kanssa herrasmiessopimus Filippiinien aluetta ja suvereniteettia koskien. Hän sanoi, että hänen aloittaessaan presidenttinä kukaan ei ole maininnut, että olisi olemassa tämänlainen sopimus.
Huumesota ja ICC Duterteille herkkä paikka
Bongbong lupasi jatkaa Duterten taistelua huumeita vastaan, mutta ihmisoikeuksia ja henkiä kunnioittaen ja kuntoutusta painottaen. Huumeoperaatioissa on edelleen kuollut noin yksi henki päivässä, mikä on saman verran kuin Duterten viimeisenä presidenttivuotena. Tosin Duterten alkukauteen verrattuna kuolleita on nyt huomattavasti vähemmän. Sebastian on päättänyt jatkaa Davaossa huumesotaa isänsä tyyliin mm. kehottamalla huumerikollisia poistumaan kaupungista, ”poistukaa täältä, jos ette lopeta, tapan teidät”. Neljä päivää tämän lausunnon jälkeen Davaon poliisi oli ampunut jo seitsemän epäiltyä huumerikollista. Voisi odottaa, että Marcos reagoisi tilanteeseen, kun on vakuuttanut maailmallakin, että väkivaltainen huumesota on ohi.
Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on ottanut tutkittavakseen Rodrigo Duterten huumesodan rikokset. Duterteja pitää kuitenkin varpaillaan Bongbongin viimesyksyinen kommentti, että hän voi harkita uudelleen maan liittymistä tuomioistuimeen. Toistaiseksi Bongbong on linjannut, että ICC:n tutkijat voivat tulla maahan, mutta valtion toimielimet eivät edesauta tutkimuksia millään tavalla.
Rodrigo on käyttänyt ärhäkkää kieltä Bongbongia vastaan ja sittemmin Bongbong on vastannut samaan tyyliin. Molemmat mm. ovat syyttäneet toisiaan huumeriippuvaisiksi. Sen sijaan Bongbong ja Sara käyttäytyvät aina toisiaan kohtaan korrektisti, vaikka hymyn takana olisikin eturistiriitoja ja ikäviä ajatuksia.
Talous kasvaa edelleen vaikka hieman odotettua hitaammin
Filippiinien talous on toipunut koronan aiheuttamasta notkahduksesta. Viime vuonna maan talouskasvu tosin hidastui, mutta jatkui edelleen suhteellisen ripeänä. Talous kasvoi 5,6 prosenttia, kun vuonna 2022 kasvu oli 7,6 prosenttia. Viime vuoden kasvu olikin nopeinta Kaakkois-Aasiassa.
Hallituksen kasvutavoite viime vuodelle oli 6–7 prosenttia, joten siitä jäätiin. Talouskasvun odotetaan nyt kiihtyvän. Hallitus on asettanut kuluvalle vuodelle tavoitteeksi 6,5–7,5 prosentin haarukan. Myös esimerkiksi luottoluokittaja Fitch ennakoi kasvun yltävän tänä vuonna 6,4 prosenttiin.
Uusi valtiovarainministeri Ralph Recto joutui maaliskuussa myöntämään, että hallituksen tavoite voi kuitenkin olla liian kunnianhimoinen ja 6,0–6,5 prosentin kasvutavoite olisi ”realistisempi”. Recto on Marcoksen hallituksen kokeneimpia ministereitä.
Viime vuonna kansantalouden rasitteena olivat esimerkiksi elintarvikkeiden kohonneet hinnat ja erilaiset tuotannon pullonkaulat. Myös kohonnut korkotaso oli jarruna. Keskuspankin ohjauskorko on nyt korkeimmillaan 17 vuoteen eli 6,5 prosentissa, mutta sen ennakoidaan laskevan kesäkuussa, mikäli inflaatio ei kiihdy.
Keskuspankki on pitänyt korkoja ylhäällä hidastaakseen inflaatiota, jonka odotetaan hidastuvan tänä vuonna. Viime vuonna se liikkui 7,6 prosentissa. Inflaatiota on nostanut alkuvuonna elintarvikkeiden, kuten riisin kallistuminen. Riisi on kallistunut jyrkimmin 15 vuoteen. Tämä on aiheuttanut laajaa tyytymättömyyttä.
Kuluttajien luottamus onkin laahannut alhaisissa lukemissa ja samalla kansalaisten velkaantuneisuus on kasvanut. Kiihtynyt inflaatio on syönyt ostovoimaa.
Hallitus laskee saavutuksekseen sen, että absoluuttisessa köyhyydessä asuvien filippiiniläisten määrä on laskenut. Tämä oli yksi Bongbong Marcosin vaalilupauksista. Toisaalta viime syksynä tehdyssä maanlaajuisessa mielipidekyselyssä jopa puolet perheistä piti itseään köyhänä.
Samaan aikaan työttömyys on laskenut. Kansalaisjärjestöt ovat kuitenkin todenneet, että tämä johtuu myös siitä, että monet ovat lakanneet etsimästä työtä ja jättäytyneet työvoiman ulkopuolelle. Tutkimuslaitos Social Weather Stationin kartoituksen mukaan työttömiä arvioitiin olevan joulukuussa 9,4 miljoonaa, kun syyskuussa määräksi arvioitiin 7,9 miljoonaa.
Lisäksi uudet työpaikat ovat olleet suurelta osin heikosti palkattuja ja osa-aikaisia. IBON-tutkimuslaitoksen mukaan Marcoksen ulkomaisia investointeja houkutteleva elinkeinopolitiikka ei ole juuri parantanut heikoimmassa asemassa olevien elämää.
Hallintoa ja kansantaloutta kroonisesti vaivaavasta korruptiosta ei ole päästy eroon. Transparency Internationalin uusimmassa, vuoden 2023 kartoituksessa Filippiinit oli vasta sijalla 116 yhteensä 180 maasta. Tässä ei ollut juuri parannusta verrattuna edelliseen, vuoden 2021 selvitykseen.
Puccinin ooppera Tondon slummissa
Italian suurlähetystö tarjosi kulttuurielämyksen köyhien asuinalue Tondon nuorille. Ohjelmana oli Giacomo Puccinin säveltämä koominen ooppera Gianni Schicchi ja sen esitti Manila Symphony Orchestra. Esitys järjestettiin ulkotilassa katetulla torilla ja katsojina oli noin 600 lasta ja nuorta. Ooppera oli osa lähetystön Tondossa järjestämää Italian festivaalia. Lähetystö järjestää myös puoli vuotta kestävän italian kielen kurssin 29 nuorelle.
Cha-cha – muutetaanko perustuslakia?
Ferdinand Marcos Seniorin diktatuurin kumoamisen jälkeen hyväksyttiin perustuslaki (1987), jolla mm. rajattiin presidenttikaudet yhteen kuuden vuoden kauteen. Siitä lähtien jokainen presidentti on ainakin harkinnut perustuslain muutosta (filippiiniläisittäin Cha-cha = Charter Change), mutta kertaakaan se ei ole onnistunut. Yleensä muutostarvetta on perusteltu taloudellisen kehityksen esteiden poistolla, etenkin vähentämällä ulkomaisen omistuksen rajoituksia investointien edistämiseksi. Poliitikoilla todellinen peruste on mitä ilmeisimmin ollut halu poistaa presidentin ja kansanedustajien kausirajoituksia. Ehkä tässä on myös syy, miksi poliitikot eivät ole saaneet kansaa innostumaan Cha-cha-prosessista.
Marcos Juniorin kaudella varsinkin kongressin edustajainhuoneessa on ollut kovaa pyrkimystä pikaiseen perustuslain muutokseen. Filippiineillä on kolme reittiä Cha-chan toteuttamiselle:
1. Constituent assembly (Con-ass), jossa kongressi päättää ¾-enemmistöllä ryhtyä perustuslakia säätäväksi kokoukseksi.
2. Constitutional convention (Con-con), jossa kansanäänestyksellä valitaan edustajat perustuslakia säätävään kokoukseen.
3. People’s Initiative (PI). Kansalaisaloitteella voi esittää konkreettista muutosta perustuslakiin. Muutostekstin saa kansanäänestykseen, jos vähintään 12 % rekisteröidyistä äänestäjistä ja vähintään 3 % jokaisen vaalipiirin äänestäjistä puoltaa muutosta.
Edustajainhuoneessa oli halua saada kongressista perustuslakia säätävä kokous Con-ass-reittiä niin, että kongressin molemmat kamarit äänestävät yhdessä ¾-äänienemmistöllä lakimuutokset. Ratkaisu veisi kaiken vaikutusvallan päätöksiin yleensä kriittisemmin äänestävältä senaatilta, sillä senaattoreita on 24 ja edustajainhuoneen edustajia 316. Perustuslaki on valitettavasti epäselvä, sillä siinä ei erotella, pitääkö kamarien äänestää yhdessä vai erikseen. Senaatti on ymmärrettävästi vaatinut, että perustuslakimuutoksen pitää saada molemmissa kamareissa taakseen ¾-enemmistön.
Kun Con-ass ei näyttänyt etenevän, ryhtyi epämääräinen Pirma-liike keräämään nimiä kansalaisaloitteeseen (PI), jossa ainoa ehdotettu muutos perustuslakiin koskisi äänestysmenettelyä. Sen mukaan kongressi voisi tehdä yhdessä äänestäen minkä tahansa muutosehdotuksen perustuslakiin ¾-ääntenenemmistöllä. Tämän jälkeen edustajainhuone pystyisi tekemään helposti minkä tahansa perustuslain muutoksen, sillä edustajainhuone on kautta historian aina orjallisesti äänestänyt presidentin ja johtajansa tahdon mukaisesti – toisin kuin senaatti. Lopullisesti muutosehdotus hyväksyttäisiin kansanäänestyksellä.
Pirma väitti keränneensä joissakin viikoissa ainakin kahdeksan miljoonaa allekirjoitusta. Melko pian kuitenkin ilmeni, että kyse ei ole todellisesta kansanaloitteesta, vaan ilmeisesti Rodriquezin ja monen muun poliitikon valtapyrkimyksistä. Näyttöä on myös siitä, että allekirjoituksesta on tarjottu palkkioita. Vaaliviranomainen määräsi keräystoimet keskeytettäväksi, ja korkein oikeus tuskin tulee hyväksymään nimenkeräystä kansasta lähteneeksi aloitteeksi.
Presidentti Marcos kutsui kongressin molempien kamareiden johdon koolle ja ehdotti, että perustuslain muutoksessa edetään senaatin johdolla. Molemmat kamarit tuovat resoluutionsa yhteiskäsittelyyn ja molemmat äänestävät erikseen. Marcos on esittänyt, että muutokset rajoitetaan talouskysymyksiin. Senaatissa käsiteltävänä olevassa resoluutioehdotuksessa esitetään kolmeen ulkomaiseen omistusosuuteen liittyvään pykälään lisäystä ”ellei lailla toisin säädetä”. Keskustelua on herättänyt ulkomaisen omistusoikeuden lisääminen peruskouluihin.
Edustajainhuone on jo oman resoluutionsa hyväksynyt, mutta senaatissa keskustelu jatkuu. Senaatin osalta riittävän enemmistön saavuttaminen ei ole varmaa. Pulse Asian kyselyn mukaan perustuslain muutos sai kansalaisilta täystyrmäyksen. Vain 8 prosentin mielestä perustuslakia tulisi muuttaa nyt ja murskaavan 88 prosentin mielestä ei tulisi muuttaa. Vastustajien määrä on selvästi kasvanut, sillä vuosi sitten maaliskuussa lakimuutosta kannatti 41 %. Noin 70 % vastusti ulkomaisen omistusosuuden lisäämistä kongressin esittämillä aloilla. Toisaalta 73 % vastusti kausirajoitusten lieventämistä vaaleilla valittuihin tehtäviin.
Filippiinien rannat hukkuvat muoviroskiin. Kuva: Global Citizen, Flickr / Adam Cohn
Ferdinand R. ”Bongbong” Marcosin ensimmäinen presidenttivuosi on takana. Aika yleinen kommentaattorien arvio vuodesta on ”ei huono”. Talous on kasvanut mukavasti ja työttömyyskin vähentynyt. Ihmisoikeuksien suhteen ei ole näkyvissä diktatuuria, kuten hänen isänsä kaudella, mutta poliisit selviytyvät edelleen huumesodan tapoista ilman rangaistuksia. Ulkopolitiikassa Marcos on tehnyt jyrkän käännöksen ja palannut tiiviiseen liittolaisuuteen Yhdysvaltojen kanssa. Ilmastonmuutos pahentaa hirmumyrskyjä ja metsäkatoa, ja maan on myös ratkaistava muovijätteen ongelma merissään.
Presidentti Marcos piti 24.7.2023 vuoden tärkeimmän Kansakunnan tila -linjapuheensa eli SONAn, jossa hän esitteli vuoden saavutuksia ja tavoitteita seuraaville vuosille. Se antaa hyvän pohjan arvioida, miten ensimmäinen vuosi on toteutunut. Esitän tässä blogissa oman arvioni seuraavista teemoista:
Talous ja kansalaisten toimeentulo
Marcos maatalousministerinä
Ihmisoikeudet ja oikeuslaitoksen toimivuus
Ulko- ja puolustuspolitiikka
Ilmastonmuutos ja ympäristö
Talous ja kansalaisten toimeentulo
Covid-19 iski raskaasti Filippiinien talouteen, kun tuotantolaitokset ja työpaikat suljettiin pitkäksi aikaa. Monilta perheiltä loppuivat tulot, ja kun viranomaisten pieniä avustuksia piti odotella kuukausia, näki moni perhe suorastaan nälkää. Vuonna 2020 bruttokansantuote (BKT) romahti jopa 9,6 prosentilla, mutta jo presidentti Rodrigo Duterten kauden lopulla talous kääntyi nopeaan kasvuun. Viime vuonna kasvua oli 7,6 % ja tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä edelleen 6,4 prosentin vuosivauhtia. Verojakin kerättiin kymmenisen prosenttia lisää.
Ulkomaankauppa oli reippaasti miinuksella, mutta sitä tasaa ulkofilippiiniläisten kotimaahansa lähettämät rahat (13 mrd. dollaria tammi-maaliskuussa 2023). Marcos sanoo kymmenen ulkomaanmatkansa tuottaneen maalle investointilupauksia 71 miljardin dollarin edestä. Kauppa- ja teollisuusministeriön mukaan niistä on toteutunut heinäkuuhun 2023 mennessä 88 miljoonaa dollaria.
Merkittävää oli myös Filippiinien liittyminen Aasian ja Tyynenmeren alueen vapaakauppasopimukseen (Regional Comprehensive Economic Partnership), joka kattaa Aseanin lisäksi mm. Kiinan, Japanin ja Australian. Vientiteollisuus piti liittymistä tärkeänä, mutta varsinkin maataloussektori vastusti porttien avaamista halpatuonnille.
Presidentti nosti SONA-puheessaan inflaation kuluneen vuoden suurimmaksi ongelmaksi. Erityisesti ruoan, polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet ympäri maailmaa. Inflaatio on kuitenkin hidastunut tammikuun 8,7 prosentista 5,4 prosenttiin kesäkuussa. Inflaatiokehitykseen ovat vaikuttaneet sekä kansainväliset tekijät että hallituksen omat toimet. Joka tapauksessa Filippiinien inflaatio oli kesäkuussa reippaasti korkeampaa kuin naapurimailla, kuten Malesiassa 2,8 %, Indonesiassa 3,5 % ja Vietnamissa vain 2,0 %.
Hyvä uutinen on myös työttömyyden väheneminen 4,3 prosenttiin ja alityöllistymisen 11,7 prosenttiin toukokuussa 2023. Toisaalta keskimääräinen viikon työtuntien määrä laski vuodessa puolella tunnilla, mikä viittaa siihen, että uudet työsuhteet ovat yleisemmin osa-aikaisia tai lyhytkestoisia.
Marcos on asettanut kovan tavoitteen, että hänen kautensa päättyessä köyhyysaste olisi laskenut yhdeksään prosenttiin. Filippiinien tilastokeskus on tehnyt kolmen vuoden välein laajan tulo- ja kulutustutkimuksen, ja vertailun kannalta valitettavasti tuorein tutkimus tehtiin ennen Marcosin presidenttikautta vuonna 2021. Silloin virallisen köyhyysrajan alittavilla tuloilla eli 18,1 % väestöstä. Toinen mittaustapa on pyytää henkilöä itseään arviomaan köyhyyttään, kuten Social Weather Stations tekee neljästi vuodessa. Kesäkuussa 2022 Duterten kauden päättyessä 48 % perheistä arvioi olevansa köyhiä. Maaliskuussa 2023 mielestään köyhiä oli 51 %, mutta kesäkuussa 2023 luku laski 45 prosenttiin. Ilmeisesti viime talvena elinkustannusten kovan nousun aikana entistä useampi koki köyhyyttä, mutta kun inflaatio ja työttömyys hieman helpottivat, köyhyyden tunne väheni.
Köyhyyden puolittaminen on hyvä tavoite, mutta sen saavuttaminen edellyttää reipasta korjausta myös tulonjakoon. Uskottavuutta ei ainakaan lisännyt se, että presidentti nimitti köyhyyden lievittämisen neuvonantajakseen lakimies Larry Gadonin, jolla ei ole pienintäkään asiantuntemusta sosiaalipolitiikassa tai köyhyysasioissa. Nimitys oli lähinnä palkkio pitkäkestoisesta työstä Marcosin vaalivoiton puolesta. Hänen toimenkuvansa on myös epäselvä, sillä hänelle tehtäväksi annettu ehdotusten valmisteleminen presidentille on Kansallisen köyhyydenvastaisen komission (NAPC) tehtävä. Presidentti toimii itse laajan kansalaisjärjestöjen ja eri viranomaistahojen edustajista koostuvan NAPC:n puheenjohtajana.
Korkein oikeus lakkautti kesäkuussa Gadonin oikeuden toimia asianajajana, koska hän on toistuvasti käyttäytynyt loukkaavasti ja asiattomasti tehtäviensä hoidossa.
Infrastruktuurin kehittäminen ja Maharlika Investment Fund (MIF)
Hallituksen kunnianhimoisena tavoitteena on panostaa infrastruktuurin kehittämisohjelmaan “Build Better More” jopa 5–6 % BKT:sta. Myös Duterten aikana oli suuria hankkeita, joita rahoitettiin etenkin kiinalaisella lainarahalla. Tosin osa hankkeista jäi toteutumatta. Marcosilla on toisenlainen lähtökohta, sillä hän hakee hankkeisiin rahoitusta erityisesti julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuusmallilla (Public Private Partnership). Siinä yksityinen yritys tai yhteiskonsortio rakennuttaa esim. tien tai sillan ja saa sen käytöstä tiettyjen vuosien ajan korvausta, minkä jälkeen se siirtyy valtion tai tilaajan omistukseen. Mallin etuna on, että iso hanke voidaan käynnistää nopeasti silloin, kun ministeriön budjetissa ei ole sellaiseen riittävästi investointimäärärahoja. Yritys saa rahansa hyvine korkoineen takaisin, mutta näin tie tai muu rakennuskohde saadaan nopeammin käyttöön. Toisaalta maksetaanhan sitä korkoa myös velalla rahoitetuista hankkeista.
Presidentti Marcosin ykköshanke oli Maharlika-investointirahaston (MIF) perustaminen. Kongressi hyväksyi jo hankkeen pikakäsittelyllä ja sen toiminnan pitäisi käynnistyä ensi vuoden alussa. Tarkoitus on kerätä 500 miljardin peson (n. 8 mrd. euroa) pääoma. Alkurahoitus tulee valtion omistamista Land Bank of the Philippinesilta (50 mrd. pesoa) ja Development Bank of the Philippinesilta 25 mrd. Lisäksi valtion budjettiin tuloutettavista keskuspankin ja ”veikkauksen” (PAGCOR) voitoista siirretään 50 mrd. pesoa MIF:lle. Alun perin oli tarkoitus velvoittaa myös sosiaaliturva- ja eläkelaitokset SSS ja GSIS sijoittamaan rahastoon, mutta onneksi kongressissa ehdotus torjuttiin.
Marcos perusteli SONAssa valtion pankkien varojen siirtämistä MIF:lle sillä, että näissä pankeissa on alihyödynnettyjä varoja ja MIF:n toimesta niillä voidaan rahoittaa hallituksen suuria infrastruktuurihankkeita. Monien ekonomistien mielestä ajatus ei täsmää. Valtion budjettivaje oli viime vuonna 1,6 triljoonaa pesoa, joten pääomasiirto toteutuisi vain lainarahalla. UP:n professori Enrico Villanueva totesi, että valtion pankeissa tarpeettomana makaavat rahat ovat myytti ja jos pankeilla todella on joutavia ylijäämävaroja, niin niiden johto ei huolehdi tehtävästään maksimoida varojen tuottoa. Myös lukuisat filippiiniläiset yrittäjäjärjestöt vastustivat rahaston perustamista.
Investointirahaston oletetaan edistävän taloudellistaa kasvua ja työllistymistä. Professori Segundo Romero on kiinnittänyt huomiota huonoon lainvalmisteluun. Siinä ei vastata edes tärkeimpään, eli mikä on MIF-lain tarkoitus. Valmistelussa ei ole määritelty, mikä on ongelma, jota rahastolla ratkaistaan. ”Toisin sanoen, ratkaisu edelsi ongelman analysointia.”
Suurimmat epäilyt investointirahastoa kohtaan liittyvät korruption mahdollisuuteen ja siihen, että poliittiset intressit vaikuttavat rahoituspäätöksiin. Presidentti Marcos on vakuuttanut, että rahaston hallitukseen nimetään kansainvälisesti tunnustettuja talousjohtajia turvaamaan, että se toimii terveen taloushallinnon mukaisesti. Filippiineillä poliitikot ja oligarkit ovat perinteisesti löytäneet yhteiset intressinsä, kun rahaa on tarjolla, joten aiheesta voi epäillä, että MIF avaa ovia korruptiolle.
Marcos taisi yllättää, kun hän päätti pitää presidentin viran ohella maatalousministerin tehtävän itsellään. Hän katsoi maatalouden kehityksen ja ruokaturvan olevan näinä kriittisinä aikoina niin oleellisia, että hänen pitää ottaa maatalousministeriö vastuulleen. Aika moni Marcosin tukijakin on sanonut, että presidentillä on niin tärkeitä koko valtakunnan johtamisen tehtäviä, että parempi olisi luovuttaa ministeriön johtaminen täysipäiväiselle ministerille.
Yhden sulan Marcos sai jo hattuunsa. Nimittäin hänen aloitteestaan 610 000 maareformilain perusteella maata saanutta viljelijää sai vapautuksen lopuista maan lunastusmaksuista ja omistustodistuksen palstalleen. Hallitus on luvannut heille myös tukitoimia, kuten tuottoisampia siemeniä ja koulutusta uusiin menetelmiin. Helppoa näiden viljelijöiden toimeentulo ei kuitenkaan ole, sillä keskimäärin saatu alle kahden hehtaarin pelto ei Filippiineilläkään ole paljon. Varmaan puhtaasti tuottavuusnäkökulmasta näin pienien tilojen ylläpito ei ole tehokasta, mutta oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on paikallaan, että maata viljelevä saa työnsä tulokset itselleen. Toinen ongelma on, että maataloudessa työskentelee edelleen paljon maata omistamattomia, jotka eivät ole edes päässeet maareformin piiriin.
Kritiikkiä Marcos on puolestaan saanut kuulla katteettomasta vaalilupauksesta, jonka mukaan hän puolittaa riisin hinnan 20 pesoon kilolta. Yleinen torihinta on edelleen 40 peson paikkeilla kilolta. Bongbong hakee hintoihin laskua isänsä Marcos Seniorin tapaan perustamalla ns. Kadiwa-kauppoja. Niissä kalastajien tai viljelijöiden yhteisöt voivat myydä asiakkaille tuotteitaan edullisemmin ilman välikäsille meneviä maksuja. Bongbongin mukaan Kadiwoissa on myyty riisiä jo 25 peson kilohintaan, mutta yleiseen torihintaan sillä ei ole ollut suurta vaikutusta. Marcosin mukaan Kadiwa on tavoittanut kunnioitettavat 1,8 miljoonaa perhettä, mutta varsinkin syrjäseuduilla on vielä enemmän perheitä, joita Kadiwa ei tavoita.
Filippiineillä tuskin on mahdollista laskea keskimääräisiä riisin tuotantokustannuksia niin alas, että 20 peson myyntihintaan voitaisiin päästä ilman valtion kalliita subventioita. Maataloustieteiden professori Teodoro Mendozan mukaan Marcosin kannattaisi pitää huolta siitä, että viljelijät saavat reilun ja oikeudenmukaisen toimeentulon. Tällä hetkellä välittäjät maksavat viljelijälle 19 pesoa riisikilolta, mutta jos halutaan turvata viljelijälle tyydyttävä toimeentulo, pitäisi hänelle maksaa 25 pesoa kilolta. Tuottajahinnan nostamisen ikävä puoli on, että se nostaisi myös riisin hintaa kuluttajalle, Mendozan arvion mukaan noin 50 pesoon kilolta. Viljelijäväestö kuitenkin ikääntyy, ja ilman kohtuullista palkkiota on vaikeata kannustaa nuorempaa polvea jatkamaan viljelijänä. Köyhyystutkimuksissa Filippiinien köyhimpiä väestöryhmiä ovat kalastajat ja pienviljelijät.
Marcos on joutunut kohtaamaan myös perinteisiä Filippiinien maatalouden ongelmia kuten riittämätön tuotantokapasiteetti ja tarve turvautua tuontiin. Lukuisista omavaraisuuden lupauksista huolimatta Filippiinit on ajautunut maailman suurimmaksi riisin tuojaksi. Toinen yleinen viljelijän toimeentuloa heikentävä piirre on maataloustuotteiden salakuljetus Filippiinien markkinoille ja tukkukauppiaiden harjoittama hintojen manipulointi piilottelemalla tuotteitaan varastossa. Marcos on joutunut vuoden sisällä käsittelemään mm. sokerin ja sipulin hintaskandaaleja, joissa jopa hänen johtamansa ministeriön korkeita virkamiehiä epäillään osallisuudesta salakuljetukseen. SONA-puheessa Marcos uhosikin, että salakuljettajien ja keinottelijoiden päivät ovat luetut, mutta ainakin vielä he liikkuvat vapaina.
Kriittisesti Bongbong Marcosin valintaan suhtautuneiden epäilyt ovat kohdistuneet siihen, minkälaista ihmisoikeuspolitiikkaa hän tulee harrastamaan. Bongbong ei ole myöntänyt, että hänen diktaattori-isänsä olisi syyllistynyt mihinkään ihmisoikeusrikoksiin puhumattakaan miljardien dollarien rohmuamisesta. Ehkä kuvaavaa on, että hänen ensimmäinen asetuksensa oli presidentin korruptionvastaisen komission lakkauttaminen. Sinänsä hallinnossa on edelleen virkamiehiä, joiden tehtäviin kuuluu presidentin neuvonta korruption vastustamisessa, mutta osoittaa se jotain korruptiokysymysten painoarvosta Marcosilla.
Ihmisoikeuskysymyksistä päällimmäisenä on ollut, jatkaako Marcos Duterten kovaotteista huumesotaa. Marcos sanoo jatkavansa taistelua huumeita vastaan, mutta ihmisoikeuksia kunnioittavin menetelmin: etusijalla ovat huumeongelmaisten hoito, kuntoutus, koulutus ja integrointi uudelleen yhteiskuntaan.
Poliisi ja muut huumeviranomaiset eivät enää syyllisty systemaattisiin tuhansien epäiltyjen huumerikollisten tappamisiin kuten Duterten kauden alkuvuosina. Filippiinien huumeviranomaisen PDEA:n tilastojen mukaan poliisin ja PDEA:n operaatioissa kuoli Duterten viimeisen vuoden aikana ”vain” runsaat sata epäiltyä. Marcosin ensimmäisen vuoden aikana tapettiin operaatioissa suunnilleen saman verran epäiltyjä (UP:n Dahas-hankkeen tiedonkeruun mukaan ainakin 120). Avoimuuden suoranainen heikkeneminen hämmästyttää, kun PDEA lopetti jostain syystä tilastojen julkistamisen Marcosin kauden alussa.
Huumerikosten vastaisessa toiminnassa Marcos on sanonut keskittyvänsä erityisesti huumesyndikaatteihin ym. suuren luokan toimijoihin. Viime syksynä tärppäsi, kun korkea-arvoisten poliisiupseerien pyörittämä joukko jäi kiinni 990 kilon metamfetamiinilastin kanssa. Syytteitä jaettiin 50 poliisille, joiden joukossa oli mm. huumepoliisin päällikkö, prikaatinkenraali Narciso Domingo.
Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on ottanut tutkittavakseen, onko presidentti Duterten huumesodassa syyllistytty rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Presidentti Marcos päätti, että Filippiinit ei tue millään lailla tutkintaa ja katsoo, että ICC:llä ei ole toimivaltaa tai oikeutta puuttua Filippiinien sisäisiin asioihin. Perusteluna on, että Filippiinit on suvereeni valtio ja että sillä on hyvin toimiva oikeusjärjestelmä.
Toimivuudesta voi olla eri mieltä. Maan oman oikeuslaitoksen pitäisi saattaa vakaviin rikoksiin syyllistyneet oikeuden eteen ja rikosvastuuseen tekemisistään, mutta valitettavasti tämä ei toimi Filippiineillä. Kyse ei siis ole vain Marcosista tai Dutertesta, vaan rankaisemattomuus varsinkin lainvalvojien ja asevoimien rikoksissa on jo ”ikuisuusongelma”. Yli 6000:sta poliisin huumeoperaatioihin liittyvästä henkirikoksesta on poliiseja tuomittu vain kahdessa tapauksessa. Harvoja tapauksia lukuun ottamatta tapauksia ei ole edes tutkittu. Korkeimman oikeuden määräyksestä huolimatta poliisi ei ole luovuttanut ampumatapausten tutkinta-asiakirjoja valtion ihmisoikeuskomissiolle, jolla on perustuslaillinen oikeus tutkia ihmisoikeusrikoksia.
Poliisin ja oikeuslaitoksen kyvyttömyys tai haluttomuus käsitellä rikostapauksia ei rajoitu vain huumesotaan. Vankilat ovat moninkertaisesti kapasiteetteihin nähden pullollaan vankeja, joista suuri osa on viettänyt vuosia ”tutkintavankeina” ilman oikeuden tuomiota. Lisäksi on niitä, joita on poliittisista syistä pidetty vuosia vankilassa ilman tuomioita. Tunnetuin heistä on Leila de Lima, jonka Duterte hommasi vankilaan epämääräisillä huumekauppasyytöksillä jo yli kuusi vuotta sitten, kun tämä oikeusministerinä oli tutkinut Duterten osuutta Davaon kuolemanpartion murhiin. Leila de Lima on edelleen vankina ilman näyttöä ja tuomiota.
Ulko- ja puolustuspolitiikassa paluu Yhdysvaltojen suojiin
Puolustuspolitiikassa Marcos on reivannut suunnan kohti tiivistä liittolaisuutta Yhdysvaltojen kanssa. Presidentti Duterte otti etäisyyttä Yhdysvaltoihin ja lähensi suhteita etenkin Kiinan kanssa. Marcos toisti SONAssa linjauksensa, että Filippiinit tulee olemaan kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen. Hän onkin kymmenellä matkallaan ympäri maailmaa luonut suhteita moniin maihin. Merkittävintä on kuitenkin puolustusyhteistyön tiivistäminen Yhdysvaltojen kanssa.
Filippiinit on puolustusyhteistyösopimuksen perusteella luovuttanut USA:n hallintaan alueita yhdeksältä tukikohdaltaan. Osa niistä sijaitsee Pohjois-Filippiineillä muutaman sadan kilometrin päässä Taiwanista, mitä Kiina ei varmaankaan pidä ystävän tekona. Marcos on korostanut, että USA ei saa käyttää tukikohtia alustana mahdollisissa Taiwaniin liittyvissä konflikteissa, mutta Kiina tuskin luottaa vain puheisiin. Amerikkalaisten Filippiineille sijoittamat asevarastot ja rakenteet ovat kriisin tullen Kiinan ohjusten todennäköisiä kohteita. Filippiinien kannalta tilanne on tosi vaikea, koska Kiinan rannikkovartiosto estää jatkuvasti filippiiniläisiä liikkumasta ja kalastamasta aluevesiinsä kuuluvalla Länsi-Filippiinien merellä, ja Filippiinit ei omin voimin kykene Kiinaa estämään. Filippiinit hakee puolustusyhteistyöstä vain turvaa alueelleen eikä halua provosoida Kiinaa, mutta voi joutua Yhdysvaltojen geopoliittisten intressien välikappaleeksi.
Filippiinit on sopimuksen mukaisesti halunnut ja saanut Yhdysvaltojen laivaston osallistumaan kanssaan Länsi-Filippiinien merellä yhteiseen partiointiin. Filippiinit on neuvottelemassa puolustusyhteistyösopimusta myös Japanin kanssa. Onkin keskusteltu siitä, että ensimmäistä kertaa maailmansodan jälkeen Japanin sotalaivat olisivat mukana partioimassa merialueilla, joita Kiina pitää itselleen kuuluvina. Samoin Australian kanssa on tiivistetty puolustusyhteistyötä, ja Britannian sekä EU-maiden laivastot aikovat liikkua enemmän Aasian-Tyynenmeren vesillä. Kun Natokin on perustamassa toimistoaan Japaniin, alkaa Kiina olemaan melkoisen piiritetty.
Lisää väriä keskusteluun tuo Kiinan suurlähettilään välittämä ehdotus yhteisten sotaharjoitusten järjestämisestä. Filippiinit ei ole vielä ehdotukseen ottanut kantaa, mutta asevoimien komentaja Romeo Brawner totesi, että asevoimat yrittävät pitää suhteita armeijoihin ympäri maailmaa ja siten ehkäistä sotia.
Filippiinit kuuluu ilmastokriisistä ja luonnonkatastrofeista eniten kärsiviin maihin. Filippiinien hiilidioksidipäästöt vuonna 2021 olivat 1,27 tonnia henkilöä kohti, mikä on alle kolmasosa maailman keskiarvosta. Vertailun vuoksi Suomen päästöt olivat 6,79 t/hlö, eli yksi keskivertosuomalainen tuhosi ilmastoa enemmän kuin viisi filippiinoa. Marcos totesikin viime syyskuussa puheessaan YK:n yleiskokoukselle ilmasto-oikeudenmukaisuudesta, että ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsivät eniten maat, jotka ovat vähiten päästöistä vastuussa. Hän kehotti teollistuneita valtioita leikkaamaan kasvihuonekaasupäästöjään Pariisin sopimuksen mukaisesti ja huolehtimaan ilmastoteknologian siirroista ja rahoittamisesta haavoittuvimmille kehitysmaille. Presidentti lupasi pitää kiinni Filippiinien päästösitoumuksista ja suojella maan metsiä.
Valtion tavoitteena on uudelleenmetsittää 1–2 miljoonaa hehtaaria vuoteen 2028 mennessä, mikä on todella kunnianhimoinen tavoite ottaen huomioon, että maan metsäkate on noin 7 miljoonaa hehtaaria. Jo Presidentti Noynoy Aquinolla oli vastaava tavoite metsittää 1,5 miljoonaa hehtaaria, mutta metsän nettopinta-ala kasvoi viidessä vuodessa vain 0,1 milj. ha. Tehdyn auditoinnin mukaan ohjelma oli huonosti valmisteltu ja pyrittiin liian hätäisesti epärealistisiin tuloksiin. Tosin ensimmäistä kertaa saatiin metsäkate edes suurenemaan. Duterten kaudella vuoteen 2020 mennessä metsäkate kasvoi 0,2 milj. ha. Siihen nähden Marcosin hallituksen tavoitteet näyttävät utopistisille.
Presidentti Marcos on pitänyt ilmastonmuutokseen varautumista aktiivisesti esillä. Valtion budjetissa on lisätty tälle vuodelle 56 % määrärahoja ilmastonmuutoksen lieventämiseen ja sopeuttamiseen ja hyviä suunnitelmia on valmistunut – niitä Filippiineillä osataan kirjoittaa.
Metsäsektori toimii Filippiineillä nettonieluna, eli se sitoo enemmän hiiltä kuin päästää. Tekemistä on energiantuotannon rakenteen kanssa. Noin 60 % energiasta tuotetaan hiilellä. Duterte asetti vuonna 2020 kiellon uusien hiilivoimaloiden rakentamiselle, mutta päätös ei koskenut jo hyväksyttyjä tai suunnittelussa pitkällä olevia hankkeita. Siten hiilivoimaloita on edelleen valmistumassa, mutta varmaan käännekohta on saavutettu.
Tavoite on siirtyä kohti uusiutuvaa energiaa, jonka osuus on nyt 29 %. Etenkin aurinkovoimaa rakennetaan kohtalaisesti. Marcos ei maininnut SONA-puheessaan, milloin hiilivoiman purku alkaisi. Toistaisesti maa kasvattaa energiantuotannon kapasiteettia, ja hän puhui fossiilisen maakaasun käytön lisäämisestä, pienempänä pahana hiileen verrattuna. Marcosin suunnitelmissa toistuu myös ydinvoiman käyttöönotto. Keskusteluissa on ollut sekä perinteisen isomman voimalan että pienvoimaloiden rakentaminen. Ympäristöliike on kritisoinut Marcosia siitä, että hän lisää fossiilisen maakaasun käyttöä, kun voisi suoraan siirtyä uusiutuviin energiamuotoihin. Ydinvoimasuunnitelmia liike arvostelee turvallisuusriskinä ja myös kalliina ratkaisuna. Lisäksi ydinvoimalat olisivat käytössä vasta 2030-luvulla.
Vuoden pahin ympäristövahinko oli Mindoron edustalla tapahtunut öljytankkerin uppoaminen. Laivalla oli lastina 900 000 tonnia öljyä ja siitä aiheutui huomattavia vahinkoja luonnolle ja mm. kalastajille. Vaikka viralliset puhdistustoimet jo lakkautettiin, ei paikallisten asukkaiden mielestä kaikkia tuhoja ole korjattu eikä vahingoista kärsineille annettu korvauksia.
Onnettomuuksiakin suurempi ongelma on jatkuva saastuttaminen. Marcos totesi jo virkaanastujaispäivänä, että Filippiinit päästää maailmassa kolmanneksi eniten muovijätteitä meriin, mutta että Filippiinit siivoaa jälkensä. Valtion auditointikomissio arvioi keväällä, että Filippiinit ei ole saavuttamassa jätehuollon tavoitteitaan. Myös ympäristöministeri Maria Antonia Yulo Loyzaga totesi, että ”emme ole välttämättä voittamassa sotaa kertakäyttömuoveja vastaan”. Filippiinien jätteistä 30 – 40 % on muovia. Ympäristöministeriö on esittänyt, että roskien keräilijöille alettaisiin maksamaan kohtuullista korvausta. Toivon mukaan ehdotus toteutuu. Somo Aaltonen Mindanaolta ei taida ulkomaalaisena päästä etuuden piiriin, mutta toivottavasti häntä muistetaan muutoin jatkuvasta rantojen puhdistustyöstä!
Tällä hetkellä keskustellaan kiivaasti suunnitelluista 22 maantäyttöhankkeesta Manilanlahdella ja noin kolmestakymmenestä hankkeesta muilla alueilla. Täyttö vähentää luonnon monimuotoisuutta ja johtaa lajien katoon. Ollaan tuhoamassa mm. mangrovemetsiä ja lahden viimeisiä ainutlaatuisia ruovikkorantoja, jotka näin lintujen ystävälle merkitsevät useiden lajien elinympäristön katoamista. Monilta kalastajilta menee elinkeino. Täyttömaat ovat epävakaita alustoja sinne rakennettaville korkeille taloille ja voimistavat tulvia. Manilan ranta on vajonnut viime vuosina kaksi senttiä vuodessa, tosin pääsyyllinen on ilmeisesti pohjavesien liikakäyttö. Kovan kritiikin seurauksena ympäristöministeriö on luvannut ottaa uudelleen arvioitavaksi ne täyttöhankkeet, joille lupaa ei ole vielä myönnetty. Manilanlahden hankkeista puolet on jo hyväksytty ja niiden lupia ministeriö ei halua avata.
Lopuksi vielä lyhyellä maininnalla muutama presidentti Marcosin suunnitteluvaiheessa oleva hanke.
Koulujärjestelmää ollaan miettimässä uusiksi siten, että saadaan parannettua perustavimpia taitoja kuten kielet ja laskeminen. Sosiaalipolitiikassa otetaan miljoonalle köyhimmälle perheelle kokeilun jälkeen käyttöön digitaalinen ruokakortti (food stamp), jolla he voivat ostaa kuukaudessa 3 000 pesolla ruokaa.
Terveydenhuollossa Marcosin lempihankkeena on erikoissairaanhoidon (esim. sydän-, keuhko- ja syöpäsairaalat) rakentaminen provinsseihin ja varsinkin syrjäseudulla pitää perusterveydenhuollon saatavuutta parantaa. Presidentti mainitsi SONA-puheessa ongelmaksi myös hoitajapulan, kun hoitajia menetetään ulkomaille. Suomenkin kannalta on huomion arvoista, mitä hän sanoi hoitajien rekrytoinneista ulkomaille: ”Prioriteettinamme on varmistaa, että eettisen rekrytoinnin, reilun työsuhteen sekä kansalaistemme turvallisen ja hyvän maahanmuuton periaatteet sisältyvät sopimuksiimme muiden maiden kanssa.”
Simo Aaltonen kerää joka päivä Mindanaon rannalta säkeittäin muoviroskaa ja muuta jätettä. Kuva: Kirsi Crowley, YLE
Mitkä ovat ilmastonmuutoksen vaikutukset Filippiineillä ja miten niihin sopeudutaan? Miten ilmasto-oikeudenmukaisuus tulisi toteuttaa?
Climate Change: Perspectives from the Philippines. What are the effects of climate change in the Philippines and how to adapt to them? How should climate justice be implemented?
Verkkokeskustelu lauantaina 1.4.2023 klo 15.00 (klo 20.00 Manilan aikaa) Zoom-yhteydellä
Viime helmikuussa kuollut Lualhati Bautista (1945–2023) oli yksi 13 kirjailijasta, joiden tekstejä Filippiinit-seuran naisryhmä aikoinaan valitsi suomennettaviksi novellikokoelmaan Tulikärpänen (2001). Haluttiin kääntää juuri naisten tarinoita naisten elämästä tähän kaikkien aikojen ensimmäiseen filippiiniläisen kaunokirjallisuuden suomennokseen. Monipuolisuutta taas tavoiteltiin valitsemalla kirjailijoita eri aikakausilta ja erilaisista taustoista. Bautista edusti manilalaisten sukupolvea, joka osallistui vahvasti Marcosin diktatuurin kaatamiseen.
Ryhmän taidot riittivät vain englannista kääntämiseen, joten siinä mielessä meille sopi se, että Filippiineillä lähes kaikki arvostettu kirjallisuus näytti olevan englanniksi. Löytyi onneksi yksi merkittävä kirjailija, joka kirjoitti kansan omalla kielellä. Lualhati Bautista tuli tunnetuksi mm. siitä, että hän käytti tagalogia ja sekakieltä, taglishia, ja jopa kehitti ilmaisua näillä kielillä. Hän muutti eliitin suhtautumisen maan omiin kieliin.
Taglishista kääntäminen vaati työparikseni filippiiniläisen Lynn Rangel-Mustosen. Emme löytäneet Bautistalta sopivia novelleja, joten yhteistyössä käänsimme sen sijaan katkelmat kahdesta romaanista.
Bautistan kirjat ovat tunnettuja rehellisestä realismista ja rohkeasta Filippiinien naisten asioiden tutkimisesta. Hänen päähenkilönsä ovat sisukkaita ja vahvoja kuten palkittu kirjailija itsekin. Novellien ja romaanien lisäksi Lualhati Bautista on kirjoittanut näytelmiä ja käsikirjoituksia elokuviin. Hänen romaaneistaan on tehty elokuvia. Hän vaikutti myös kirjoittamisen opettajana. Hän pysyi yhteiskunnan vapaamielisenä kriitikkona, jonka feministinen aktivismi ja luomisvoima jatkuivat viime päiviin asti.
Bautistan 1980-luvun romaanit kuvaavat Marcosin diktatuurin ja poikkeustilan jännitteitä. Dekada ’70(70-luku)näyttää keskiluokan perheen kamppailut lisääntyvän sorron oloissa. Bata, bata… Pa’ano ka ginawa? (Lapsi, lapsi… miten sinut on tehty?) kertoo yksinhuoltajan elämästä katolisen ahdasmielisyyden keskellä. ’Gapo kuvaa Olongapon kaupungin elämää amerikkalaisten tukikohdan synnyttämän prostituution maailmassa.
Rauhallinen ranta on vain niille, jotka uskaltavat vastustaa raivoavia myrskyaaltoja.
Lualhati Bautista: Dekada ’70
(Riitta Vartti)
Neljä paikallispoliitikon murhaa tai murhanyritystä kuukaudessa
Bongbong Marcosin viime heinäkuussa alkaneella presidenttikaudella on tapettu vähemmän huumerikollisia kuin Duterten kaudella, mutta paikallispoliitikkoja on murhattu huolestuttavan paljon. Kahdessa viikossa murhattiin tai yritettiin murhata neljä poliittista viranhaltijaa. Kaksi murhaa onnistui ja ohessa tapettiin 17 avustajaa tai muuta henkilöä:
17.2.2023 yritettiin murhata Lanao del Surin kuvernööri Mamintal Adiong. Autosaattueelle oli järjestetty Bukidnonissa väijytys, josta kuvernööri ja yksi hänen avustajistaan selvisi loukkaantumisella, mutta autonkuljettaja ja kolme poliisiturvamiestä kuoli. Adiong arveli, että murhayritykset liittyivät hänen huumekaupan vastaisiin toimiinsa.
19.2.2023 Aparrin (Cagayan) apulaispormestari Rommel Alameda ja viisi hänen avustajaansa murhattiin väijytyksessä Bagabagin kaupungissa.
22.2.2023 Datu Montawalin kaupungin (Maguindanao del Sur) pormestari Ohto Caumbo Montawal selvisi sairaalakäynnillä, kun rinnalla ajaneen moottoripyörän kyytiläinen ampui häntä Pasayn kaupungissa, jossa Montawal oli kokousmatkalla.
4.3.2023 tapahtui kaikista tuhoisin hyökkäys. Yli kymmenen miestä ryntäsi täysissä taisteluvarusteissa Negros Orientalin kuvernööri Roel Degamon kotiin ja tappoi kuvernöörin lisäksi kahdeksan paikalla ollutta henkilöä. Loukkaantuneita oli ainakin 14. Murhajoukosta neljä miestä saatiin nopeasti pidätettyä ja viides ammuttua, mutta loput pääsivät pakenemaan. Degamolla oli käytössään kuuden poliisin turvamiehistö, mutta kysymyksiä herättää, miksi vain yksi heistä oli paikalla tapahtumapäivänä. Lisää Degamon murhasta artikkelissa alla.
Ensimmäiset paikallispoliitikkojen murhauutiset kuultiin jo pari viikkoa presidentti Marcosin virkaanastujaisten jälkeen. Heinäkuussa 2022 ammuttiin Doloresin (Quezon) ex-pormestari Danilo Amat autoonsa. Lamitanin pormestari (Basilan) Rose Furigay ja kaksi turvamiestä ammuttiin Ateneon yliopiston tiloissa hänen tyttärensä valmistujaisjuhlissa. Murha liittyi henkilökohtaiseen katkeruuteen, kun viranomaiset määräsivät tekijän ilman lupaa toimineen klinikan suljettavaksi. Elokuussa tapettiin Lobon (Batangas) entinen apulaispormestari Romeo Sulit, lokakuussa Dipaculaon (Aurora) apulaispormestari Narciso Amansec sekä Calbigan (Samar) ex-apulaispormestari Miguel Abaigar Jr.
Kuvernööri Degamon murha ja kilpailevien klaanien valtataistelu
Negrosin saarella valtataistelu on perinteisesti ollut väkivaltaista. Siellä luokka- ja omistuserot ovat poikkeuksellisen suuria, etenkin valtavien sokeritilojen omistajien ja maatyöläisten välillä. Maolainen NPA-kansanarmeija on voimissaan ja toisaalta suurtilallisilla on yksityisarmeijoita. Laillisissakin vasemmistolaisissa järjestöissä toimivia on leimattu kommunisteiksi ja tapettu. Tämän lisäksi vallasta taistelevat suvut tappavat toisiaan ja kuvernööri Degamon murhassa näyttää olevan sellaisia piirteitä.
Degamo toimi Negros Orientalin kuvernöörinä vuosina 2011–22. Tosin hänet pidätettiin pariin otteeseen virasta, kun hän sai syytteitä taifuunin ja maanjäristyksen katastrofirahojen väärinkäytöstä. Hänet kuitenkin vapautettiin syytteistä ja hän sai jatkaa virassa.
Roel Degamo asettui jälleen kuvernööriehdokkaaksi vuonna 2022, mutta kilpailevan suvun Pryde Teves sai 20 000 ääntä enemmän. Degamolle tehtiin tyypillinen filippiiniläinen vaalitemppu, eli Grego Gaudia ilmoittautui ehdokkaaksi nimellä Ruel Degamo. Näin saatiin harhautettua todennäköisesti Roelille tarkoitettuja ääniä Ruelille. Vaaliviranomainen kuitenkin päätti, että Ruelin 50 000 ääntä kuuluu Roelille, mikä riitti Roelin voittoon. Pryde Teves joutui sitten oikeuden päätöksellä luovuttamaan lokakuussa 2022 kuvernöörin paikan Roel Degmolle.
Vielä ei ole tietoa, kuka murhan tilasi, mutta kaksi pidätetyistä nimesi murhan tilaajaksi Pryde Tevesin veljen, kongressiedustaja Arnolfo Tevesin. Tevesit ovat olleet Negrosin johtavia klaaneja jo vuosisadan ajan. Arnie on parhaillaan Yhdysvalloissa terveydenhoidossa ja Degamon murhaselvittelyn lisäksi viranomaiset odottavat häntä vastaamaan kolmen henkilön murhaan liittyviin syytteisiin vuodelta 2019. Ainakin yksi murhatuista oli Degamon läheinen liittolainen. Tässäkin tapauksessa yksi tekoon osallistuneista väittää, että murhakäsky tuli kongressiedustaja Tevesiltä.
Myös yksi Teves tuli helmikuussa murhatuksi, ei politiikan vaan henkilökohtaisen riidan takia. Valencian (Negros) pormestarin veli Paulo Zartega Tevesin murhassa erityistä on, että yksi kolmesta syytetystä on Valenciassa asunut tanskalainen Tim Moerch. Kun Moerch vapautui poliisin tutkinnasta, tieto vapautumisesta meni välittömästi jollekin kiinnostuneelle taholle ja hetken kuluttua tunnistamaton henkilö ampui vuorostaan Moerchin, hänen entisen vaimonsa ja naisystävänsä. Kyse oli ilmeisesti kostosta.
Degamon murhassa, kuten monessa muussakin tapauksessa, palkkamurhaajat ovat palveluksesta erotettuja sotilaita tai poliiseja. Esim. väkivaltaisuuden takia poliiseja on rangaistukseksi erotettu, mutta he selviävät lähes aina rikoksistaan ilman syytteen nostamista. Siten vapaana on maksua vastaan tappamiseen valmiita ammattilaisia.
Filippiinien talous kasvoi ripeästi viime vuonna
Filippiinien talous oli viime vuoden lopussa nopeassa kasvussa. Loka-joulukuussa kasvua kertyi 7,7 prosenttia, minkä perusteella koko vuoden kasvu yltää 7,6 prosenttiin. Kasvu oli nopeinta sitten vuoden 1976.
Maan talous onkin toipunut varsin nopeasti koronasta. Kun vielä vuonna 2020 talous supistui ennätykselliset kymmenen prosenttia, ylsi kasvu jo seuraavana vuonna 5,7 prosenttiin.
Taloutta on tukenut elpynyt vienti. Muun muassa elektroniikkalaitteiden vienti oli viime vuonna selvässä kasvussa. Koronarajoitusten päättyminen on puolestaan vauhdittanut palveluiden kysyntää ja kotitalouksien kulutusta. Epidemian hellittäminen on lisäämässä myös turismia, joka on maalle suuri tulonlähde.
Presidentti Ferdinand Marcos Jr. on ilmoittanut, että hän uskoo maan talouden kasvavan tänä vuonna ainakin seitsemän prosentin tahtia. Hänen talousohjelmansa, joidenkin arvostelijoiden mukaan ”Bongbongnomics” on periaatteessa kunnianhimoinen, mutta sen toteuttaminen on eri asia, koska monet epäkohdat ovat rakenteellisia, kuten maatalouden heikot investoinnit. Myös julkisen talouden alijäämät ovat ongelma, siksi Marcos on kehottanut filippiiniläisiä huolehtimaan verojensa maksamisesta. Tämä on mielenkiintoista sikäli, että Marcoksen suku on joutunut aiemmin itse setvimään kiinteistöveroepäselvyyksiä.
Huolenaiheisiin kuuluu nopea inflaatio, joka on pakottanut keskuspankin nostamaan korkoaan useaan otteeseen. Helmikuussa se ylsi vuositasolla 8,6 prosenttiin. Hintojen nousu on ollut nopeinta 14 vuoteen. Etenkin elintarvikkeiden ja energian hinnat ovat kivunneet. Hintojen ja sitä seurannut korkojen nousu voi jatkuessaan näkyä myös kotitalouksien kulutuksessa. Ruuan ja polttoaineiden kallistuminen iskee yleensä erityisesti pienituloisimpiin. Marcos Jr. on alentanut väliaikaisesti useiden elintarvikkeiden tuontitulleja. Tavoitteena on saada hintojen nousu hallintaan, mutta toistaiseksi siitä ei ole ollut juuri merkkejä.
Filippiinien peson kurssi dollariin nähden kävi syksyllä historiansa alimmalla tasolla, mutta on toipunut sen jälkeen hieman. Heikko peso tukee vientiä, mutta tekee tuontitavaroista kalliimpia. Yksi syy peson kurssin heikkenemiselle on kasvanut kauppataseen vaje.
Myös työttömyys on pysynyt korkealla. Pandemia ja työttömyys ovat merkinneet myös sitä, että yhä useampi filippiiniläinen on vajonnut köyhyysrajan alapuolelle. Presidentti on asettanut tavoitteeksi painaa köyhyysrajan alittavien määrän nykyisestä 18 prosentista yhdeksään prosenttiin kuusivuotisen hallintokauden aikana. Nykyisellään köyhiksi luettavia perheitä lasketaan olevan maassa lähes kuusi miljoonaa.
Maatalous on edelleen merkittävä työllistäjä, sillä noin viidennes työvoimasta on maatalousammateissa. Maatalous tuottaa edelleen noin kymmenyksen bruttokansantuotteesta, vaikka sektorin kasvu on ollut viime vuosina varsin heikkoa. Maatalouden uudistaminen kuuluu hallituksen päätavoitteisiin, mitä heijastaa sekin, että presidentti on ottanut itselleen maatalousministerin tehtävät.
Jatkossa paljon riippuu siitä, mikä on maailmantalouden ja Filippiineille tärkeän markkinan Kiinan tuleva talouskasvu. Kiinan hallinto asetti maaliskuussa huomattavan alhaisen kasvutavoitteen. Kiinan taloutta ovat painaneet koronarajoitukset sekä kiinteistösektorin ongelmat.
Jeepneyt lakossa uudistusta vastaan
Jeepney – maanteiden kuningas, jota ilman on vaikea kuvitella Filippiinejä. Jeepneyillä tehdään noin 40 miljoonaa matkaa päivittäin. Se on myös elinkeino noin 600 000 kuljettajalle. Perinteisen jeepneyn ongelmana on vanhojen dieselmoottoreiden aiheuttamat ilmansaasteet. Smoke belcher onkin osuva nimitys paksun pakokaasupössäyksen päästävistä huonokuntoisista jeepneyistä.
Presidentti Duterten kauden alussa liikenneviranomaiset käynnistivät modernisointiohjelman, jonka tavoitteena on saada perinteiset jeepneyt korvattua moderneilla vähän saastuttavilla malleilla, jotka täyttävät EURO IV-päästöstandardit tai ovat sähkökäyttöisiä.
Harvalla jeepneyn kuljettajalla on varaa ostaa 2–2,6 miljoonaa pesoa (34000–44000 euroa) maksava moderni jeeppi. Valtio on luvannut hankinta-avustusta 160 000 pesoa, mutta se ei hankintaa mahdollista. Suuri osa kuljettajista maksaa omistajalle päivävuokraa autosta ja ansaitsee kuljettajajärjestön mukaan arviolta 500–600 pesoa päivässä (n. 250 €/kk). Vaikka järjestö ilmoittaisi tuloja vähän alakanttiin, on selvää, että niillä ei miljoonavelkoja lyhennetä.
Pienen toimijan kannalta toinen uudistuksen ongelma on, että kuljettajat pakotetaan liittymään yhteen. Toimilupia myönnetään kesäkuun jälkeen vain 15 jeepneyn omistajille tai osuuskunnille. Tätä pienemmille operaattoreille annetaan aikaa vuoden 2023 loppuun asti hankkia 15 autoa tai liittyä 15 jeepneyn osuuskuntiin. Uudistusta vastustavien kuljettajien mukaan riskinä on, että jo olemassa olevat operaattorit vaativat vielä yksin toimivilta kuljettajilta kovaa, jopa 200 000 peson liittymismaksua.
Osa jeepneykuljettajien järjestöistä tukee uudistusta, koska se tuo myös parannusta järjestelmään. Tavoitteena on pienentää kaoottista kilpailua asiakkaista teiden varsilla. Paikallisviranomaiset määrittelevät jeepneyreitit ja kuinka monta toimijaa saa reitille ajoluvan. Lisäksi kuljettajista tulee yhtiön tai osuuskunnan työntekijöitä, jolloin he saavat näillä näkymin normaalityöajasta palkkaa vähintään 650 pesoa päivässä, ja työnantaja maksaa sosiaaliturvamaksut.
Toiset näkevät yhteenliittymisvelvoitteen riskinä, että suuret toimijat saavat parhaat reitit itselleen ja että ajan mittaan suuret kuljetusyhtiöt dominoivat koko bisnestä.
Militanteimmat jeepneynkuljettajien ammattijärjestöt, kuten Piston, aloittivat 6.3. lakon modernisointiohjelman peruuttamiseksi tai ainakin siirtymäaikojen pidentämiseksi ja edellä mainittujen ongelmien korjaamiseksi. He kuitenkin lopettivat lakon kahden päivän jälkeen, kun presidentti Marcos lupasi, että kuljettajien ääntä vielä kuullaan uudistuksen toteuttamisessa. Lupaus jäi silti yleiselle tasolle. Ilmeistä on, että huomattavan moni vähävaraisimmista kuljettajista tulee menettämään toimilupansa.
Keinokoralleja tuhottujen korvikkeeksi?
Filippiineillä on korallia 240 miljoonaan hehtaarin merialueella, mikä on toiseksi eniten Kaakkois-Aasian maista. Filippiineillä on tavattu 468 kivikorallilajia ja 50 pehmytkorallilajia, jotka tarjoavat kodin ja ravintoa 1755 kalalajille ja 648 nilviäislajille. Valitettavasti nämä Filippiinien rikkaat korallialueet voivat huonosti, sillä alle prosentilla riutoista korallipinta on erittäin hyvässä kunnossa. 40 prosentilla korallikate on huono ja jopa 98 % riutoista on kuokiteltu uhanalaiseksi.
De La Sallen yliopisto tutki, voidaanko menetettyjä koralleja korvata keinotekoisesti kiviaineksista ynnä muusta rakennetuilla keinoriutoilla. Teknisesti se on mahdollista, mutta tolkuttoman kallista ja työvoiman tarpeenkin takia laaja-alainen keinorakentaminen veden alla olisi vaikeata. Kokeissa rakentamiselle tuli hintaa 744 miljoonaa pesoa, eli yli 12 miljoonaa euroa neliökilometriä kohtia.
Toisessa tutkimuksessa vaurioituneen korallin kunnostamisen kustannukseksi todettiin 241 miljoonaa pesoa (4 milj. €) neliökilometriä kohti, mikä on sentään vain kolmasosa keinoriutan rakentamisen hinnasta. Ehdottomasti edullisimmaksi todettiin korallialueen suojelu ja tehokas valvonta, joka maksoi 3,3 miljoonaa pesoa (56 000 €) neliökilometriltä.
Filippiinit antaa neljä tukikohtaansa Yhdysvaltojen asevoimien käyttöön. Miten tämä sopii yhteen presidentti Marcos Juniorin linjauksen kanssa, että Filippiinit on kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen? Vaikeata on pysyä neutraalina sivustakatsojana Yhdysvaltojen ja Kiinan keskinäisen uhittelun välissä. Onko tukikohtapäätös viemässä Filippiinejä suurvaltojen konfliktin osapuoleksi? Blogissa esitellään lisäksi laajemmin Yhdysvaltojen ja Filippiinien sotilaallisen yhteistyön taustaa.
Laajennetun puolustusyhteistyön sopimus EDCA
Yhdysvaltojen puolustusministeri Lloyd Austin kävi 2.2.2023 Manilassa neuvottelemassa turvallisuuspoliittisen yhteistyön tiivistämisestä. Maat olivat solmineet vuonna 2014 laajennetun puolustusyhteistyön sopimuksen (EDCA, Enhanced Defense Cooperation Agreement[i]), jonka perusteella Filippiinit antoi viisi tukikohtaansa Yhdysvaltojen asevoimien käyttöön. Nyt sovittiin Yhdysvaltojen pyynnöstä, että sen asevoimat saa lisäksi pääsyn neljään muuhun tukikohtaan.
EDCA-sopimuksella Yhdysvaltojen asevoimat saa tukikohdista hallintaansa alueita, jonne se voi rakentaa tarvitsemansa infrastruktuurin, varastot, huoltotilat ja suojarakenteet ym. Amerikkalaiset saavat tuoda ja varastoida alueelle asejärjestelmiä, ammuksia, ajoneuvoja ym. tarvikkeita muun muassa sotaharjoituksia varten. Perustuslaki kuitenkin kieltää ydinaseiden tuomisen Filippiinien alueelle, mutta tarkistetaanko satamassa, onko sotalaivassa ydinaseita?
Sopimuksen puitteissa Yhdysvaltojen asevoimat osallistuvat Filippiinien asevoimien modernisointiin ja puolustuskyvyn parantamiseen. Sotaharjoituksin kehitetään joukkojen yhteistoiminnan kykyjä. Austinin vierailun aikana sovittiin myös siitä, että maiden laivastot ryhtyvät taas partioimaan yhdessä Etelä-Kiinan merellä Filippiinien vesialueilla.
Filippiinien hallitus on halunnut korostaa sopimuksen hyötyjä kansalaisille taifuunien ja muiden luonnonkatastrofien pelastustoimissa. USA varastoi tukikohtiin avustustarvikkeita ja harjoittelee Filippiinien pelastusorganisaatioiden kanssa toimintaa katastrofitilanteissa.
EDCA-sopimus ei salli amerikkalaisten joukkojen pysyvää sijoittumista tukikohtiin. Siten joukkoyksiköt ovat Filippiineillä rotaatioperiaatteella, vähän kuin Nato-joukot Baltiassa. Yhdysvallat hyötyy vierailuperustaisesta sopimuksesta ainakin siten, että sen ei tarvitse maksaa tukikohtien käytöstä vuokraa. Toki USA maksaa joukkojensa tarvitsemat muutostyöt tukikohta-alueilla ja joukkojensa ylläpidon. Se on kuitenkin paljon halvempaa kuin maksut, joita Yhdysvallat maksaa isäntävaltioille pysyvistä tukikohdistaan.
Hallitus hakee kansalaisten hyväksyntää tukikohtasopimukselle myös sillä, että se tuo tukikohta-alueelle paljon työtä ja rahaa. Yhdysvallat ostaa lähes kaikki palvelut ja pääosin rakennustyönkin paikallisilta yrittäjiltä. Yhdysvaltojen kongressi on myöntänyt 82 miljoonaa dollaria ensimmäisten viiden tukikohta-alueen töihin.
Filippiinit ei ole vielä julkistanut, mihin neljään tukikohtaan amerikkalaisjoukkoja päästetään. Yhdysvaltojen joukkojen tulo Filippiineille on kohdannut myös vastustusta eikä vain antiamerikkalaisen vasemmiston toimesta. Moni ”Bongbong” Marcos Junioria vaaleissa äänestäneistäkin vastustaa sotilaallisten suhteiden tiivistämistä Yhdysvaltojen kanssa, kuten monet edellisen presidentti Rodrigo Duterten kannattajista. Ilman tätä joukkoa Marcos tuskin olisi vaaleja voittanut.
Jopa nykyisen presidentin isän, Ferdinand Marcos Seniorin pitkäaikainen tiedotusministeri Francisco Tatad arvosteli Bongbongia siitä, että sotilaallisten liittolaissuhteiden syventäminen Yhdysvaltojen ja Japanin kanssa mitätöi hänen julkilausumansa ulkopolitiikan peruslinjan, jonka mukaan Filippiinit haluaa olla ystävä kaikkien kanssa eikä kenenkään vihollinen. Näillä toimilla hän asettuu USA:n puolelle idän ja lännen kilpailussa globaalista hallinnasta, vaikka Filippiinien pitäisi noudattaa perustuslakinsa mukaan itsenäistä ulkopolitiikkaa. Suurvaltojen konflikti voi johtaa ydinaseiden käyttöön ja vaikka ei johtaisikaan, Yhdysvaltojen asevoimat Filippiinien tukikohdissa tekevät Filippiineistä maalitaulun, jossa kansalaisia kuolee. Hän kysyikin: ”haluatteko kuolla Taiwanin puolesta?”[ii]
Yhdysvallat haluaa päästä etenkin pohjoisen Isabelan ja Cagayanin provinssien tukikohtiin, josta matkaa Taiwanin mantereelle on alle 400 km. Cagayanin kuvernööri Manuel Mamba totesi, että “Henkilökohtaisesti en halua ulkomaisia joukkoja tai ulkomaisia tukikohtia provinssiini”. Mamba vastusti viime vuonna amerikkalaisten osallistumista sotaharjoituksiin provinssissa ja totesi, että amerikkalaiset tavoittelevat ”vain omaa etuaan, ei meidän”. Hänen mukaansa amerikkalaiset haluavat tulla apuun vain Taiwanin tähden, “älkäämme antako itsemme tulla hyväksikäytetyksi”.[iii]
Mitä etua Filippiinit ja Yhdysvallat tavoittelevat?
Molemmilla mailla on omat syynsä sotilaallisen yhteistyön voimistamiselle. Kiina ottaa hallintaansa jatkuvasti laajempia alueita Etelä-Kiinan meren (filippiiniläisittäin Länsi-Filippiinien meren) saaristossa. Filippiinien hallitus katsoo, että se tarvitsee Yhdysvaltojen laivastoa säännöllisesti partioimaan ja puolustamaan aluevesiään. Alue on asuinkelvotonta riuttaa ja matalikkoa, jossa on strategisen sijainnin lisäksi merkittäviä kaasu- ja öljyvaroja sekä hyvin tuottoisia koralliriuttoja kalastukseen. Filippiinit, kuten muutkin ympäröivät valtiot, pitää osia Etelä-Kiinan merestä itselleen kuuluvina, mutta Kiina katsoo omistavansa käytännöllisesti katsoen koko merialueen. Filippiinit ylläpitää saaristossa yhdeksää asemapaikkaa, joilla oleilee yhteensäkin vain parisataa sotilasta perheineen. Vain yhdellä asemalla on kiitorata lentokoneille. Kiina on rakentanut tekosaarille seitsemän huomattavasti vahvemmin miehitettyä asemaa. Sen laivasto tai rannikkovartiosto estää toistuvasti filippiiniläisten alusten liikkumista alueella ja häätää kalastajia perinteisiltä vesiltään. Ei auta, vaikka YK:n kansainvälinen välitystuomioistuin on todennut osan merialueesta kuuluvan Filippiinien talousvyöhykkeeseen, sillä Kiina ei tunnusta tuomioistuimen toimivaltaa.
Yhdysvaltojen intressiä kuvaa tuore USA:n kansallisen turvallisuuden strategia, joka määrittelee Kiinan sen suurimmaksi geopoliittiseksi haasteeksi ja ainoaksi valtioksi, joka kykenee kilpailemaan Yhdysvaltojen kanssa taloudellisesta, poliittisesta ja sotilaallisesta vallasta.[iv] Yhdysvallat haluaa estää Etelä-Kiinan meren päätymistä Kiinan hallintaan samoin kuin Kiinan vaikutusvallan kasvua Tyynen meren alueella. Tällä hetkellä polttavin tarve on estää Kiinan pyrkimykset Taiwanin suhteen. Yhdysvalloissa spekuloidaan kenraalitasolla siitä, että lähivuosina sota Kiinan kanssa on mahdollinen. Pohjois-Filippiinien tukikohtien sijainti olisi Yhdysvalloille ideaalisen lähellä Taiwania. Yhdysvalloilla on tukikohdat Japanissa ja Guamilla, mutta ne ovat kauempana Taiwanista. Toisaalta Okinawan tukikohdasta on hyvä valvoa Taiwanin pohjoispuolista merialuetta ja Filippiineiltä käsin eteläpuolista merialuetta.
Yhdysvallat on rakentanut sotilaallista verkostoa Kiinan ympärille. Yhdysvalloilla on löyhä turvallisuuspoliittinen Quad-liittoutuma Intian, Australian ja Japanin kanssa. Toinen tärkeä liitto on AUKUS Australian, Ison Britannian ja USA:n kesken. Sen ytimenä on tuottaa Australialle ydinsukellusveneitä, jotka kykenevät operoimaan Itä-Aasiassa kuukausitolkulla veden alla. Kaakkois-Aasian alueella Yhdysvaltojen verkostossa on aukko, jota tukikohdat ja huoltopisteet Filippiineillä paikkaavat hyvin.
Filippiinien ja Yhdysvaltojen sopimukset puolustusyhteistyöstä
Kaiken yhteistyön perustana on vuonna 1952 voimaan astunut keskinäinen puolustussopimus (MTD, Mutual Defence Treaty[v]), jonka mukaan aseellinen hyökkäys yhtä vastaan velvoittaa toista tulemaan apuun. Yhdysvallat on viime vuonna täsmentänyt, että turvatakuut kattavat myös Etelä-Kiinan meren Filippiinien talousalueeseen kuuluvan osan.
Kun Yhdysvallat myönsi Filippiineille lähes 50 vuoden siirtomaavallan jälkeen itsenäisyyden vuonna 1946, se vaati, että Filippiinit vuokraa sille suuria tukikohtia täysillä hallintaoikeuksilla. Kansan keskuudessa oli kautta vuosikymmenien myös Yhdysvaltain joukkojen läsnäolon vastaista mielialaa. Niinpä vuonna 1992 Yhdysvallat joutui luopumaan tukikohdistaan Filippiineillä, kun senaatin enemmistö kieltäytyi uusimasta sopimusta.
Sotilaallinen yhteistyö ja amerikkalaisten läsnäolo maassa kuitenkin jatkui, ja vuonna 1998 maat solmivat sopimuksen vierailevista asevoimista (VFA, Visiting Forces Agreement[vi]). Sen pohjalta on järjestetty yhteisiä sotaharjoituksia ja koulutusta käytännöllisesti katsoen tauotta, joten maassa on ollut jatkuvasti amerikkalaisia joukkoja. Joukkoyksiköt kuitenkin vaihtuvat, sillä sopimus ei salli amerikkalaisten sotilaiden pysyvää sijoittamista Filippiineille. Sopimuksessa on määritelty vierailevien sotilaiden juridiseen asemaan liittyviä kysymyksiä.
Filippiinien perustuslain mukaan senaatti hyväksyy maan kansainväliset sopimukset. Monet tahot edellyttivät, että EDCAkin pitäisi hyväksyä senaatissa. Korkein oikeus tulkitsi tammikuussa 2016, että EDCA on vain MTD- ja VFA-sopimuksia täydentävä toimeenpanoon liittyvä sopimus, joten sopimusta ei viety senaatin käsittelyyn.
Filippiinien ulkopolitiikan käänteitä
Filippiinien ulkopolitiikassa suhde Yhdysvaltoihin on ollut se tärkein. Jotkut presidentit ovat pyrkineet itsenäisempään ulkopolitiikkaan kuin toiset. Diktaattoripresidentti Marcos vanhemmalle Yhdysvallat oli tärkeä kumppani, mutta hän pyrki myös ylläpitämään omaa riippumatonta liikkumavaraa. Yhdysvallat hyötyi valtavasti siitä, että Vietnamin sodan aikaan sen laivasto ja lentovoimat kykenivät alustamaan hyökkäysoperaatioita tukikohdistaan Filippiineillä. USA:n pyynnöistä huolimatta Marcos ei osallistunut sotaan varsinaisilla taistelujoukoillaan, mutta lähetti sinne lääkintäjoukkoja sekä rakennus- ja pioneeripataljoonan. Tosin kongressissa oli niin vahvasti vastustusta sotaan osallistumiselle, että presidentin ehdotus taisteluyksiköiden lähettämisestä ei olisi mennyt läpi, ja 1969 kaikki filippiiniläiset joukot kutsuttiin kotiin. Marcos myös aloitti jo ennen Etelä-Vietnamin hallituksen kaatumista salaiset neuvottelut Pohjois-Vietnamin kanssa diplomaattisuhteiden solmimisesta – lähettämällä vaimonsa Imeldan asialle.
Ideologisistakin syistä Filippiinit oli pidättäytynyt suhteista sosialistimaihin, mutta Marcos ryhtyi aktiivisesti suhteita luomaan. Talouspiirit halusivat laajentaa markkinoitaan ja toisaalta Marcosilla oli halua myös luoda omaa ulkopolitiikkaansa. Filippiinit solmikin vuosina 1972–76 diplomaattisuhteet useimpiin Itä-Euroopan sosialistimaihin, mukaan lukien Neuvostoliittoon. Tärkeätä oli diplomaattisuhteiden solmiminen Kiinan Kansantasavallan kanssa, mikä merkitsi Taiwanille virallisen tunnustuksen menettämistä. Marcos hyötyi Kiinan tunnustamisesta myös siten, että Kiina lopetti sovitusti aseiden lahjoittamisen maolaiselle NPA:lle (New People’s Army), joka taisteli hallitusta vastaan Kiinasta saatujen aselahjoitusten turvin.
Cory Aquinon presidenttikaudella ja seuraavillakin kausilla Filippiinit pyrki laajentamaan ulkosuhteitaan moneen suuntaan, mutta Yhdysvalloilla oli aina erityisasema. Corylle USA oli elintärkeä, kun amerikkalaiset hävittäjät pelastivat hänet vallankaappaukselta. Cory esitti vuonna 1991 pidennystä Yhdysvaltojen tukikohdille, mutta senaatin enemmistö siis ei sopimusta hyväksynyt.
Duterte valitsi Kiinan
Selvästi edeltäjiensä linjasta poikkesi presidentti Duterte, joka kielsi jo Davaon pormestarina ollessaan yhdysvaltalaisten tulon sotaharjoituksiin hänen kaupunkiinsa. Hänellä oli vahvat antipatiat USA-riippuvuutta kohtaan ja kuusivuotisen kautensa aikana hän ei käynyt kertaakaan valtiovierailulla Yhdysvalloissa. Jo syyskuussa 2016 hän totesi, että USA:n erikoisjoukkojen pitää poistua Mindanaon saarelta, koska muutoin alueelle ei saada rauhaa aikaiseksi. Samoin hän päätti lopettaa Filippiinien ja USA:n laivastojen yhteispartioinnit Etelä-Kiinan merellä. Hän uhkasi moneen kertaan lakkauttaa yhteiset sotaharjoituksetkin tai rajaamaan ne vain luonnononnettomuuksien katastrofiavun tai terrorisminvastaisen toiminnan harjoituksiksi.
Korkein oikeus hyväksyi EDCA-sopimuksen valmistelun laillisuuden vasta alkuvuodesta 2016, hieman ennen Duterten valtaantuloa. Yhdysvaltojen asevoimille luovutettiin viiden tukikohdan käyttöoikeus vasta silloin ja Duterte käytännöllisesti katsoen pysäytti amerikkalaisten rakennussuunnitelmat ainakin vuoteen 2020 asti. Hän syytti amerikkalaisia pysyväisluonteiseen käyttöön tulevien varastosuojien rakentamisesta, vaikka sopimus rajaa vierasjoukoille vain tilapäisen oleskelun tukikohta-alueilla. Duterte sanoi, ettei edes tiedä, puretaanko varastoon ydinkärkiä, mikä saattaisi tehdä tukikohdista Kiinan ohjusten maaleja. [vii]
Pariin otteeseen Duterte ilmoitti lopettavansa EDCA- ja VFA-vierailusopimukset kokonaan. Asevoimien johto oli kuitenkin amerikkalaishenkistä, ja myös hänen ulko- ja puolustusministerinsä olivat vankasti Yhdysvaltojen kanssa tehtävän sotilaallisen yhteistyön kannalla. He vakuuttivat Dutertelle Filippiinien tarvitsevan USA:n tukea, joten hän luopui sopimusten lakkauttamisesta.
Presidentti Noynoy Aquinon kaudella suhteet Kiinaan olivat merialuekiistojen takia jäähtyneet, mutta Duterte kävi heti kautensa alkaessa luomassa ystävyyssuhteita Kiinaan Xi Jinpingin kanssa. Kiinalaisen yleisön edessä hän totesi, että ”ilmoitan erostani Yhdysvalloista sotilaallisesta, ei ehkä sosiaalisesta [ja] taloudellisesta [yhteistyöstä]” ja edelleen ”Olen uudelleenlinjannut itseni teidän ideologiseen virtaan ja ehkä menen myös Venäjälle puhumaan (presidentti Vladimir) Putinin kanssa ja kertomaan hänelle, että meitä on kolme maailmaa vastaan – Kiina, Filippiinit ja Venäjä.”[viii]
Kiina lupasi 24 miljardilla dollarilla investointeja ja lainoja Duterten kunnianhimoiseen Build-Build-Build-infrastruktuuriohjelmaan. Duterte ja Xi sopivat myös, että he ratkoisivat Etelä-Kiinan meren aluekiistat rauhanomaisesti. Filippiineillä monet pitivät tätä alueluovutuksena, mutta Duterte totesi, että sotimalla hän ei pysty puolustamaan alueita Kiinaa vastaan.
Presidenttikautensa loppuaikoina Duterte hieman muutti linjaansa Kiinan suhteen. Kiinan investointihankkeet Filippiineille jäivät selvästi luvattua vähäisemmiksi. Ehkä suuremman pettymyksen hänelle tuotti, että Kiinan laivaston aggressiiviset otteet ja filippiiniläisalusten häirintä omalla talousvyöhykkeellä jatkuivat Duterten ystävyysyrityksistä huolimatta. Hän kuitenkin edelleen varoitteli, että Yhdysvaltojen pitäisi varoa aiheuttamasta Kiinan suhteen jännitteitä, jotka voivat vaarantaa Filippiinien turvallisuutta. Ulkopoliittisissa linjauksissa maa lähetti kuitenkin kahdenlaista viestiä. Duterte varoitti AUKUS-liiton mahdollisesti lisäävän ydinaseiden käytön riskiä samaan aikaan kun maan puolustus- ja ulkoministerit puolsivat liittoa aluetta vakauttavana tekijänä.
Presidentti Duterte teki irtiottoa Yhdysvalloista myös tiivistämällä suhteita Venäjään. Hän teki mm. aseostoja Venäjältä. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Filippiinit tuomitsi YK:ssa hyökkäyksen. Duterte kuitenkin korosti, että maa pysyy puolueettomana sotaan nähden eikä esim. osallistunut kauppaboikotteihin, paitsi tietysti sotatarvikkeiden viennin osalta. Vuonna 2021 Filippiinit tilasi Venäjältä 17 MI17-helikopteria ja ehti tammikuussa 2022 maksaa jo ensimmäisen ennakkoerän, mutta hyökkäyksen alettua kaupat peruuntuivat. Myöhemmin Duterte on arvostellut Venäjää sotarikoksista siviiliväestöä kohtaan ja Putinia: ”Minä tapan rikollisia, mutta Putin pommittaa naisia, lapsia, kaikkia.”[ix] Duterte myös vitsaili, että kun Putinkin on rikkonut ihmisoikeuksia, he voivat joskus tulevaisuudessa jakaa saman vankisellin.
Bongbong Marcosin ulkopolitiikka
Nykyinen presidentti Bongbong Marcos siis julisti ulkopolitiikakseen olla kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen. Runsaan puolivuotisen presidenttikautensa aikana hän on ehtinyt tehdä jo yhdeksän ulkomaanmatkaa, joilla hän on erityisesti esiintynyt filippiiniläisten tuotteiden markkinoinnin edistäjänä ja ulkomaisten sijoitusten hankkijana.
Presidentin vaihtuminen heinäkuussa 2022 sai Yhdysvallat aktivoitumaan tukikohtakysymyksissä. Bongbong on ehtinyt jo kahdesti tapaamaan presidentti Joe Bidenin kansainvälisissä kokouksissa. Ulkoministeri Antony Blinken kävi Manilassa jo elokuussa ja varapresidentti Kamala Harris marraskuussa. Harris vahvisti Marcosille, että “Aseellinen hyökkäys Filippiinejä, asevoimia, laivoja tai lentokoneita vastaan Etelä-Kiinan merellä käynnistäisi keskinäiset USA:n puolustussitoumukset, ja sitoumuksemme Filippiineille on horjumaton”.[x] Harrisin vierailulla USA neuvotteli toiveestaan saada EDCA:n puitteissa asevoimiensa käyttöön viisi lisätukikohtaa Filippiineiltä. Sovittiin neljästä tukikohdasta ja yksi jätettiin myöhemmin päätettäväksi. Puolustusministeri Lloyd Austinin vierailulla sovittiin ehdotuksista tukikohta-alueiksi, mutta tulevia sijainteja ei vielä julkistettu.
Filippiinit on aktiivisesti hakeutunut sotilaalliseen yhteistyöhön muidenkin valtioiden kanssa. Australian kanssa on ollut vuodesta 2012 lähtien voimassa vierailevien joukkojen sopimus ja maat ovat järjestäneet yhteisiä sotaharjoituksia. Marcos kävi juuri helmikuussa Japanissa, jossa tehtiin myös sotilaalliseen yhteistyöhön liittyviä sopimuksia. Valmisteltavana on vierailevien joukkojen sopimus Japaninkin kanssa. Samoin on keskusteltu kolmen maan sopimuksesta sekä Yhdysvaltojen että Japanin kanssa ja jopa yhteisestä meripartioinnista Etelä-Kiinan merellä.
Myös eurooppalaiset suurvallat osoittavat enenevää kiinnostusta Itä-Aasian ja Tyynen meren alueeseen. Marcos neuvotteli viime marraskuussa APEC-kokouksen yhteydessä presidentti Macronin kanssa turvallisuusyhteistyöstä. Samoin Iso-Britannian laivasto lisää liikkumistaan alueella ja maat kehittävät asevoimiensa koulutus- ja harjoittelutoimintaa. Britannia nimesi lähetystöönsä myös sotilasattasean.
Presidentti Marcos ja Filippiinit ovat vaikeiden valintojen edessä. Kiina tuskin luopuu valtapyrkimyksistään Etelä-Kiinan merellä, vaikka Filippiinit kuinka yrittäisi olla ystävää. Yritys puolustaa omaa merialuetta turvautumalla Yhdysvaltojen tai muiden valtojen tukeen sisältää riskin konflikteista Kiinan kanssa. Taiwanin suhteen on vielä suurempi riski joutua ulkopuolisena osalliseksi sotaan, jos Filippiineillä on tukikohdissa amerikkalaisia joukkoja ohjusaseineen.
Lisäksi voisi todeta, että Etelä-Kiinan meren alueista eivät kiistele vain Kiina ja Filippiinit, vaan myös neljä muuta valtiota katsoo omistavansa sieltä alueita. Malesialla ja Vietnamilla on siellä myös aseistettuja tukiasemia. Kaikilla on kiistaa Kiinan kanssa ja Vietnam on pariin otteeseen joutunut sotimaankin niistä Kiinan kanssa. Muut osalliset maat eivät samalla lailla uhkaile toisiaan.
Oliko presidentti Marcosin diktatuuri talouden kulta-aikaa?
Tässä toisessa presidentti Ferdinand Marcos Seniorin diktatuurin aikaa käsittelevässä blogissani pyrin vastaamaan väitteisiin kulta-ajasta, jolloin talous olisi kukoistanut, köyhyys vähentynyt, korruptio saatu kuriin ja riisintuotannossa saavutettu omavaraisuus. Ihmisoikeuksien ja rikollisuuden käsittelyn jätän vielä kolmanteen blogiin.
Marcosin kannattajat väittävät usein, että hänen valtakaudellaan Filippiinit oli Japanin jälkeen Aasian rikkain maa. Väite ei vain pidä paikkaansa, mutta 1950-luvulla näin oli. Sillä vuosikymmenellä bruttokansantuote (BKT) henkilöä kohti kasvoi Filippiineillä enemmän kuin missään tulevan ASEANin jäsenmaassa. Sen sijaan 1960-luvulla kasvu oli hitainta ASEANissa.[ii] Vuonna 1965 Marcosin presidenttikauden alussa Singapore oli ylivoimaisesti ASEANin varakkain maa, mutta Malesiakin oli jo ohittanut Filippiinit. Vielä vuonna 1965 Thaimaan ja Indonesian BKT/henkilö oli puolet Filippiinien tasosta, mutta Marcosin kauden päättyessä Thaimaa oli ohittanut Filippiinit ja Indonesiakin vuonna 1993.
Bruttokansantuote henkilöä kohti US dollareissa kiintein hinnoin[iii]
1965
1972
1985
2003
2021
Filippiinit
1310
1487
1564
1931
3413
Malesia
1475
2007
3437
6728
10827
Indonesia
580
731
1208
2035
3856
Thaimaa
707
976
1695
4038
6270
Singapore
4215
8591
17150
36710
66176
Sotatilan alkuvaiheessa Filippiineillä oli kuitenkin todella hyviä kasvuvuosia. Vuonna 1972 BKT/hlö kasvoi jopa 5,9 % ja 5,8 % vuonna 1975. Korkein taso saavutettiin vuonna 1982, mutta Marcosin kauden viimeisinä vuosina talous romahti niin totaalisesti, että BKT/henkilö laski lähes sotatilalain alkuvuoden 1972 tasolle. Voiko muutaman vuoden nousua ja sitten putoamista alkupisteen tasolle pitää kukoistavana kautena?
Suurelta osin Marcosin talouspolitiikan seurauksena Filippiinit menetti parinkymmenen vuoden kehityksen. Aallonpohja oli niin syvä, että Filippiinien BKT/henkilö saavutti vuoden 1982 tason vasta vuonna 2003. Tosin Marcosin jälkeiset hallituksetkaan eivät saaneet oleellista parannusta aikaiseksi ja vasta vuodesta 2009 lähtien voi sanoa, että Filippiineillä on kansainvälisestikin verrattuna hyvä kasvuvauhti.
Oliko velalla rakennettu kasvu kestävää?
Jo ensimmäisellä presidenttikaudellaan Marcosin talouspolitiikkaa kuvasi kasvun tavoittelu velkarahalla. Julkishallinnon investoinnit rakennushankkeisiin lähes kaksinkertaistuivat edelliseen presidenttikauteen verrattuna ja muutoinkin valtion menot kasvoivat ennennäkemätöntä vauhtia. Se edisti vaihtotaseen vajeen kasvua ja maan valuuttavarantojen hupenemista. Velkaantumisen seurauksena hallituksen oli pakko hakea vuonna 1970 IMF:ltä lainaa, mutta se edellytti myös suostumusta tiukkaan vakautusohjelmaan. Maa siirtyi kelluvaan peson arvoon ja devalvaatioon. Kun Marcosin aloittaessa vuonna 1965 US dollarin sai 3,9 pesolla, joutui dollarista vuonna 1985 maksamaan jo 19,0 pesoa. Arvo putosi lähes viidesosaan. Devalvaatioilla vaihtotase saatiin aina pariksi vuodeksi tasapainoon.
Sotatilan alkuvuodet olivat entistä enemmän velalla rakennettua kasvun juhlaa. Valtion investoinnit kaksinkertaistuivat heti vuodeksi 1973. Suureksi avuksi oli, että siinä vaiheessa Filippiinien pääasiallisten vientituotteiden maailmanmarkkinahinnat nousivat. Sokerin hinta yli kaksinkertaistui ja kookosöljynkin hinta nousi 40 prosentilla vuodesta 1971 vuoteen 1973. Parin vuoden päästä maailmanmarkkinahintojen kova lasku aiheutti taas ongelmia. Investoinnit lainalla voivat olla perusteltuja, mutta ongelmana oli investointien huono tuottavuus naapurimaihin verrattuna. Lisäksi Marcosin kaudella pääomaa pakeni maasta 9,7 miljardia dollaria, eli kolmasosa maan velkasummasta[iv].
Kansainväliset sijoittajat eivät sotatilasta tai diktatuurista valittaneet. Päinvastoin, sotatilan julistuksen jälkeen ulkomaiset suorat sijoitukset kasvoivat nopeasti, kunnes talouden kriisiytyminen 80-luvun vaihteessa sai pääoman pakenemaan maasta. Sijoittajat katsoivat diktatuurihallinnon vakauttaneen oloja ja kun ammattiyhdistystoiminta kiellettiin, oli halpaa työvoimaa tarjolla. Samoin sääntelyn ja voittojen kotiuttamisen helpottaminen rohkaisivat sijoittamaan. Maahan perustettiin myös erityistuotantoalueita, joissa kansainväliset yritykset saivat verovapautuksia ja halpaa työpanosta etenkin tekstiiliteollisuuteen ja elektroniikan kokoonpanotehtäviin. Filippiineille jäävä hyöty arvonlisästä oli vähäistä.
Vuoden 1973 öljykriisi nosti inflaation huippukorkeuksiin (34,2 % v. 1974), mikä oli Marcosille sekä huono että hyvä uutinen. Nimittäin Lähi-Idän mailla oli tarve saada huikeat öljytulonsa sijoitettua ja markkinoille tuli paljon lainarahaa – ja mikä parasta, ilman IMF:n kontrollia ja ehtoja. Marcos käytti täysimääräisesti tilannetta hyväksi ja otti surutta lainaa. Talous saatiin nousuun, mutta se myös johti maan 80-luvulla lähes konkurssiin. Marcosin aloittaessa vuonna 1965 Filippiineillä oli ulkomaanvelkaa US$ 599 miljoonaa, vuonna 1972 sotatilan alkaessa 2,8 miljardia ja 1985 siihen nähden kymmenkertaisesti 28,2 miljardia dollaria. Ulkomaanvelka nousi suhteessa bruttokansantuloon jo 91 prosenttiin.
Vuonna 1982 Filippiinien valuuttavarannot eivät riittäneet edes kuukauden tuontimenoihin[v]. Maa ei enää saanut lainaa, ja sen piti tulla toimeen vientituloillaan. Kun kassa alkoi olemaan tyhjänä, Marcosin oli pakko jälleen anoa IMF:ltä ja Maailmanpankilta lainaa, mutta niihin liittyi entistä enemmän raskaita ehtoja. Oppositiojohtaja Ninoy Aquinon murha vuonna 1983 oli viimeinen niitti sekä ulkomaisille että kotimaisille sijoittajille ja siitä alkoi Marcosin lopullinen lähtölaskenta.
Filippiineillä on ollut korruptiota ennen ja jälkeen Marcosin, mutta yksikään muu presidentti ei ole rohmunnut valtakaudellaan yhtä paljon varoja itselleen ja perheelleen – arviolta 5-10 miljardia dollaria. Filippiineillä poliitikot olivat ja ovat riippuvaisia suhteestaan presidenttiin, joka voi päättää miljardien jakamisesta ja tärkeistä virkanimityksistä. Perinteistä korruptiota oli esim. valtion hankinnoissa, rakennustoiminnassa ym. merkittävissä hankkeissa.
Korruptio eteni sotatilan aikana uudenlaiseksi systemaattiseksi toiminnaksi, kaverikapitalismiksi (suomeksi ei crony capitalism-termille löydy hyvää käännöstä). Kaverikapitalismi toimii autoritaarisessa tai diktatorisessa järjestelmässä, jossa hallitsija keskittää vapaan markkinan sijaan taloudellista valtaa itselleen ja monopolisoi oleellisten sektorien yritystoimintaa omaan ja lähimpien kumppaneidensa hallintaan. ”Kaveripiirille” järjestetään eri tavoin ylimääräisiä mahdollisuuksia rikastua, mm. antamalla tuotantohaaralle monopolioikeuksia, keskittämällä niille vientiluvat ja valuutan saannin, tilaamalla valtion hankintoja ylihintaan, antamalla verovapauksia ym. Kaverit maksoivat myös osinkoa ylimääräisistä eduista Marcosille ja toimivat osittain Marcosin bulvaanina. Rahaa piilotettiin ympäri maailman pankkeihin ja sijoituskohteisiin. Eikö kuulosta tutulta, kun katsoo bisneksen pyörittämistä Putinin Venäjällä?
Imelda Marcos ei ole koskaan ollut vaatimaton puhuessaan perheen rikastumisesta. Hän sanoi haastattelussa vuonna 1998, että ”Omistamme käytännöllisesti katsoen kaiken Filippiineillä sähköstä, televiestinnästä, lentoyhtiöistä, pankeista, oluesta ja tupakasta, sanomalehtien kustannuksesta, televisioasemista, merenkulusta, öljystä ja kaivostoiminnasta, hotelleista ja rantalomakohteista aina kookostehtaisiin, pientiloihin, kiinteistöihin ja vakuutusalaan.” Imelda esitti Marcosin crony-kavereille 500 miljardin peson (n. US$ 12,5 mrd.) korvausvaatimuksen yhtiöistä, joita Marcos ei ollut heille lahjoittanut, vaan oli uskonut ne tilapäisesti heidän hoitoonsa.[vi] Ainakaan presidentin palkoilla näitä miljardeja ei hankittu.
Yksi esimerkki on Eduardo Danding Cojuangco (Cory Aquinoon vihamielisissä suhteissa ollut serkku). Marcos antoi sisäpiiriinsä kuuluvalle Cojuangcolle monopolioikeudet maan tärkeimmän vientituotteen eli kookoksen vientiin. Tavoitteena oli saada monopolilla kookoksen tuotantoketjua rationalisoitua ja nostettua maailmanmarkkinahintaa. Marcos määräsi kookostuottajille myyntiveron ja niin kookosverorahastoon kerättyjen varojen piti palvella viljelijöitä mm. tutkimuksen ja tuotannon kehittämisen kautta. Cojuangco kuitenkin osti rahaston varoilla itselleen enemmistön kookosviljelijöiden pankista (UCPB), josta viljelijät saivat lainata heille kuuluvia rahoja kovalla korolla. Pankin rahoilla Danding hankki määräysvallan elintarvike- ja juomajätti San Miqueliin. Imelda Marcos väitti, että Danding osti Marcosin rahoilla nämä suuryritykset, jotka olisi pitänyt palauttaa Marcosin perheelle. Selvää kuitenkin on, että kookosviljelijät eivät ole vieläkään saaneet heille luvattua hyvitystä maksamistaan kookosveroista.
Marcos esitti uuden yhteiskunnan ideologiassaan jalon ajatuksen vanhan eliitin rahavallan lakkauttamisesta ja köyhyyden poistamisesta. Käytännössä hän takavarikoi eliitin lakkauttamisen nimissä heidän omaisuuttaan ja kaappasi ne omaan tai sisäpiirinsä hallintaan. Hän aloitti ottamalla poliittisen kilpailijansa ja maan rikkaimman suvun, Lopezien omaisuuden hallintaansa. Heti sotatilalain ensimmäisenä päivänä hän lakkautti Lopezien omistamien mediatalo ABS-CBN:n ja Manila Chroniclen julkaisutoiminnan ja antoi ne myöhemmin ilman korvausta ystävänsä Roberto Benedicton käyttöön.
Heti sotatilan ensi kuukausina Marcos lähetti Chroniclen julkaisija Eugenio Lopez Juniorin ja presidentinvaaleissa Marcosin vastaehdokkaana olleen Serging Osmeña Jr.:n pojan, Serge III:n vankilaan. Marcos syytti heitä perättömästi yrityksistä murhata hänet. Marcos painosti Lopezin suvun luopumaan maan suurimmasta sähköyhtiöstä (Manila Electric Company) Eugenion vapauttamista vastaan, mutta petti eikä vapauttanutkaan poikia. Viiden vuoden vankeuden jälkeen he pakenivat näyttävästi vankilasta, mikä on kokonaan toinen tarina.
Marcos Sr. otti satoja vanhan eliitin yrityksiä haltuunsa ja jakoi niitä lähipiirilleen. Hän nimitti tätä omaisuuden demokratisoinniksi, mutta lähinnä sillä luotiin Marcosista sisäpiireineen uutta eliittiä vanhan tilalle.
Onnistuiko maareformi?
Marcosilla oli ainakin halua vähentää maattomien viljelijöiden köyhyyttä. Hän antoi lokakuussa 1972 pian sotatilajulistuksen jälkeen presidentin asetuksen (PD 27) maareformiksi, jonka perusteella torpparilla oli oikeus saada omistukseensa 3-5 hehtaaria peltoa. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että PD 27 on Filippiinien ainoa laki, joka on käsin kirjoitettu.
Maareformin rajoituksena oli, että se koski vain riisi- tai maissipeltoja ja vain 14 prosenttia kaikesta viljellystä pinta-alasta. Maareformin edunsaajat velvoitettiin liittymään osuuskuntiin, joiden kautta viljelijät voisivat saada hyödyllisiä tukipalveluita ja tekisi heidät vähemmän riippuvaiseksi rahastavista välimiehistä tai entisistä isännistään. Viljelijät kokivat kuitenkin osuuskuntien säännöt vaikeiksi ja toimintaan osallistumishalu jäi vähäiseksi. Lisäksi maanomistajien vastustus vaikutti siihen, että reformi ei toteutunut toivotussa laajuudessa. Omistajat pystyivät välttämään maanluovutuksen siirtymällä jonkun toisen kasvin viljelyyn tai nostamaan maan myyntihintaa korruptoituneiden maareformiministeriön virkailijoiden avulla torpparille liian korkeaksi.
Vuonna 1984 oli 440 000 torpparia mukana maareformiohjelmassa, ja vuoteen 1986 mennessä oli heistä 132 000 saanut maapalstan omistustodistuksen. Se on noin neljäsosa tavoitellusta määrästä, mutta on reformi varmaan heidän asemaansa parantanut.[vii]
Marcosille oli maatalouspolitiikassakin ensisijaista omat valta- ja talousintressit. Sitä osoittaa myös se, että hän jätti kookoksen ja sokerin viljelyn maareformin ulkopuolella, vaikka esim. sokeritilojen kausityöntekijät olivat vielä huonommassa asemassa kuin riisitilojen torpparit. Marcos tarvitsi valtavien haciendojen omistajien tukea eikä halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä.[viii]
Oliko Filippiinit riisintuotannon suhteen omavarainen? Mikä Masagana 99?
Riisintuotannon omavaraisuus oli presidentti Marcosin kunnianhimoinen tavoite. Jonkun mielestä hän onnistui, toisten mielestä taas ei. Ilman uusia korkeatuottoisia riisilajikkeita olisi ollut turha tavoitella omavaraisuutta. Filippiineillä sijaitseva Kansainvälinen riisintutkimuslaitos IRRI oli jo 60-luvulta lähtien vahvasti mukana mahdollistamassa ”vihreää vallankumousta” kehittämällä uusia riisilajeja, jotka parhaassa tapauksessa kykenisivät moninkertaistamaan hehtaarituoton. Se kuitenkin edellytti, että koko tuotantoketju ja viljelytekniikka saadaan toimimaan lajikkeiden vaatimalla tavalla.
Masagana 99 oli hallituksen vuonna 1973 käynnistämä ohjelma, jolla pyrittiin toimeenpanemaan riisintuotannon vallankumous. Viljelijöille turvattiin edullisia lainoja ja heille tarjottiin korkeatuottoisia riisinsiemeniä. Valtio antoi maaseutupankeille jopa 85 % takuun mahdollisista takaisinmaksutappioista ja vastaavasti viljelijät saivat lainaa ilman henkilökohtaisia vakuuksia. Ohjelma sisälsi koulutusta ja tukea uusien lajikkeiden viljelymenetelmiin.
Masaganan 70-luvun johtavat toimeenpanijat ja tutkijat arvioivat vuonna 2020 seminaarissa ohjelman opetuksia ja totesivat, että Masaganassa oli sekä onnistumisia että epäonnistumisia[ix]. Suurin onnistuminen oli, että tuottavuutta hehtaaria kohti kyettiin nostamaan, vaikka ei niin paljon kuin tavoiteltiin. Filippiinit saavutti joiksikin vuosiksi riisintuotannon omavaraisuuden ja oli riisin pienimuotoinen viejä vuodesta 1977 vuoteen 1983. Puheet Filippiineistä riisinviejävaltiona ovat kuitenkin liioiteltuja, sillä em. vuosina nettovienti oli yhteensä 543 000 tonnia, kun muina Marcosin diktatuurin vuosina riisin nettotuonti Filippiineille oli 1 406 000 tonnia.[x]
Pidemmällä tähtäimellä arvioiden Masagana ei kuitenkaan onnistunut tavoitteissaan. Innostus ohjelmaan osallistumiseen lopahti parissa vuodessa. Ensimmäisinä vuosina yli 90 % maksoi lainaansa takaisin, mutta myöhempinä vuosina yhä harvempi edes otti lainaa ja enää alle puolet maksoi lainojaan takaisin. Noin 800 maaseutupankkia meni konkurssiin. 80-luvun alussa jo Marcoskin oli unohtanut Masagana-ohjelman, eli alun menestyksestä huolimatta siitä ei ollut kestäväksi ratkaisuksi.
Pienviljelijöille ongelmana oli, että lajikkeiden viljely vaati heille vieraita viljelytekniikoita sekä paljon entistä enemmän lannoitteita ja torjunta-aineita. IRRIn keskeisinä rahoittajina oli öljy- ja kemianteollisuuden suuryhtiöitä kuten Shell ja Chevron, jotka tuottivat Masaganalle lannoitteita ja torjunta-aineita. 1970-luvun öljykriisi vielä nosti niiden hintoja niin, että pienviljelijöillä ei ollut varaa niitä hankkia ja ilman näitä kemikaaleja tuottavuus jäi vähäiseksi. Lisäksi ensimmäisen polven ihmeriisilajike IR8 oli myrkyistä huolimatta varsinkin seuraavalla satokaudella herkkä tuholaisille. Toisaalta tarjolla olevat torjunta-aineet olivat niin kovia myrkkyjä, että siitä kärsivät niin viljelijät kuin maaperäkin.
Vähenikö köyhyys?
Väitetyn köyhyyden vähenemisen suhteen arvio on myös kaksijakoinen. Köyhyyden mittaamisen ongelmana on, että ei ole koko Marcosin hallintakautta kattavaa, samoilla menetelmillä tehtyä köyhyyden mittausta. Maailmanpankki on eri tutkimusaineistoja yhdistelemällä arvioinut, että vuonna 1965 Marcosin presidenttikauden alkaessa 52 % perheistä eli virallisen köyhyysrajan alittavilla tuloilla ja vuonna 1971 ennen sotatilalain julistamista osuus oli sama. Marcosin hallinnon lopulla köyhyysaste oli 44 % ja se jatkoi laskua Cory Aquinon presidenttikaudella.
Köyhyysaste Filippiineillä, köyhyystulorajan alittaneiden perheiden osuus kaikista perheistä[xi]
Vuosi Köyhyysaste, %
1965 52 %,
1971 52 %,
1985 44 %
1991 39 %
Filippiinien virallisissa tilastoissa köyhyysaste kuitenkin nousi niin, että se oli 49 % vuonna 1971 ja 58 % vuonna 1985. Maailmanpankin käyttämällä indeksillä laskien virallisillakin luvuilla päädytään samaan tulokseen kuin taulukossa yllä.[xii]
Maailmanpankin vertailulukuja käyttäen köyhyys väheni Filippiineillä huomattavasti hitaammin kuin muissa Asean-maissa, sillä köyhyysaste pieneni Filippiineillä vuodesta 1971 vuoteen 1991 vain 0,7 prosentilla vuodessa.[xiii]
Tuloerot olivat Filippiineillä äärimmäisen suuria. Vuonna 1965 tuloeroja mittaava Gini-indeksi oli Filippiineillä 0,513, mikä merkitsee erittäin suurta tuloeroa. Vuoteen 1985 luku laski hieman 0,447:ään. Tuloeroja ei ole kyetty tai haluttu vähentää ja vuonna 2018 Filippiineillä oli edelleen koko Aasian korkein Giniluku 0,423.[xiv] Vertailun vuoksi Suomen Gini-indeksi oli 0,277, joka kuvaa kansainvälisesti vertaillen alhaista tuloeroa.
Miten kävi palkoille?
Ammattityöläisen keskimääräiset reaalipalkat putosivat vuoden 1972 noin 95 pesosta 35 pesoon vuonna 1986 ja ammattikouluttamattomilla pudotus oli 80 pesosta 23 pesoon (vuoden 1986 pesoissa). Marcosin ensimmäisellä presidenttikaudella 1966-69 reaalipalkat nousivat, mutta sotatilalain ensimmäisinä vuosina vuoteen 1976 asti reaalipalkat laskivat tosi vauhdikkaasti. Vuonna 1984 Filippiinien talous ja reaalipalkat sitten romahtivat totaalisesti. Maataloustyöntekijöillä päiväpalkat nousivat Masaganan parhaassa vaiheessa 1973-76 lähes kolmanneksella, mutta laskivat vuoteen 1986 mennessä vuoden 1972 tasolle.
Reaalipalkkojen romahdusta selittävät devalvaatiot ja järkyttävä inflaatio. Kuluttajahintaindeksi nousi vuodesta 1973 vuoteen 1980 mennessä 158 % ja Marcosin kauden päättymiseen vuoteen 1985 mennessä 554 %. Vielä enemmän reaalipalkkojen pudotukseen vaikutti se, että sotatilan julistuksen jälkeen kiellettiin kaikki ammattiyhdistystoiminta ja lakkoilut, joten työväellä ei ollut mahdollisuuksia puolustaa edes reaalipalkkojen nollatasoa. Ainakaan työläisille sotatila ei ollut rikastumisen juhla-aikaa.
[i] Kattavasti Marcosin talouspolitiikkaa käsitelty mm. UP:n ekonomistien artikkelissa: de Dios, E. Gochoco-Bautista,, M. Punongbayan, J. (2021) Martial law and the Philippine economy. University of the Philippines School of Economics. Discussion Paper No. 2021-07.
[viii] Maareformin poliittisista taustavoimista lisää mm.: Putzel, James (1992) A Captive Land. The politics of agrarian reform in the Philippines. SS. 123-156. London. Catholic Institute for International Relations.
[ix]UPLB Aggie Class ’60 presents (2020) Remembering Masagana 99 and Lessons Learned.
[x] Balisacan, A. & Ravago, M. (2003) THE rice problem in the Philippines: trends, constraints, and policy imperatives. Table 2. S. 10.
Nykyisen presidentin isä, Ferdinand E. Marcos Sr. julisti 23.9.1972 Filippiineille sotatilan, mikä tarkoitti 14 vuotta kestäneen yksinvallan alkua. Hän syrjäytti kongressin ja otti itselleen täyden toimeenpano- ja lainsäädäntövallan. Hän lähetti opposition johtajat vankilaan ja sulki kaikki muut kuin lähipiirinsä omistamat tiedotusvälineet. Jotkut nimittävät näitä vuosia Filippiinien kultaiseksi ajaksi, mutta diktatuuria se silti oli.
Filippiineillä on käyty kiivasta keskustelua presidentti Ferdinand Marcos Seniorin valtakauden luonteesta. Tässä ensimmäisessä teemaan liittyvässä blogissani käsittelen seuraavia Marcosin diktatuurivuosiin liittyviä kysymyksiä:
Oliko sotatilalain käyttöönotto todella tarpeen?
Yrittikö Marcos sotatilan avulla pysyä vallassa perustuslain salliman kauden jälkeen?
Miten Marcos syrjäytti kongressin perustuslain muutoksella ja kaappasi lainsäädäntövallan?
Mikä oli Marcosin visio uudeksi yhteiskunnaksi?
Toisessa myöhemmin julkistettavassa blogissani teemoina ovat:
Olivatko Marcosin vuodet Filippiinien talouden kulta-aikaa?
Ihmisoikeudet Marcosin valtakaudella.
Sotatilalain ensi askelet
Jo sotatilan julkistamista edeltävänä yönä asevoimat pidättivät Marcosin määräyksestä noin sata avainhenkilöä, mm. Liberaalipuolueen puheenjohtaja Ninoy Aquinon ja muita senaattoreita, kongressiedustajia, tutkijoita ja näkyviä kansalaisjärjestöjen johtajia. Ensimmäisten vangittujen joukossa oli ainakin 13 toimittajaa tai mediatalon johtajaa. Seuraavina viikkoina pidätettyinä oli jo tuhansia listattuja henkilöitä, ja monet vietiin salaisiin selleihin antamatta mitään tietoa omaisille tai lakimiehille. Marcos määräsi armeijan valtaamaan ja sulkemaan kaikki lehti- ja mediatalot, paitsi Marcosin luotettujen johtaman median. Voimaan astui täysi sensuuri ja öiksi julistettiin ulkonaliikkumiskielto.
Kaduilta katosivat Marcosia tai sotatilaa vastustaneet mielenilmaukset. Kun sotilaat jahtasivat aggressiivisesti Marcosin vastaisen toiminnan organisaattoreita tunkeutumalla koteihin ja hakemalla työpaikoilta tai oppilaitoksista, eivät vangitsemista pelkäävät aktivistit uskaltaneet liikkua kaduilla eivätkä olla kotonakaan. Monet jättivät työ- ja opiskelupaikkansa ja yrittivät vaihtaa asuinpaikkaa. Osa kansalaisaktiiveista katsoi, että heidän ainoat vaihtoehtonsa olivat joko vankila tai siirtyminen maanalaiseen taisteluun. Näin kommunistien joukkoon ajautui monia, jotka olivat muista lähtökohdista vastustaneet Marcosin politiikkaa.
Marcosin perustelut sotatilalle – oliko se tarpeen?
Sotatilalain julistuksessa Marcos perusteli toimenpiteen välttämättömyyttä sillä, että maassa oli voimistuva, hyvin sitoutunut, koulutettu ja säälimätön liike, joka oli ryhtynyt aseelliseen kapinaan hallitusvaltaa vastaan.[i] Sen tavoitteena olisi väkivaltaisesti kumota laillinen valtiovalta ja perustaa tilalle maolaisten oppien mukainen valtiomuoto. Lisäksi julistuksessa todetaan sotatilalain olevan tarpeen Mindanaon ja Sulun saarten levottomuuksien lopettamiseksi. Mindanaon itsenäisyysliikkeen (MIM) tavoitteena oli irrottautua Filippiineistä ja perustaa itsenäinen muslimivaltio. Marcosin mukaan sotatilalaki oli tarpeen estämään myös äärioikeistolaisten asejoukkojen hyökkäyksiä muslimiväestöä vastaan.
Sosiaaliset levottomuudet olivat lisääntyneet 1960-luvun lopulta lähtien, mutta olivatko ne riittävä peruste poikkeustilalle? Vuonna 1968 Jose Maria Sison oli perustanut pienen joukon kanssa maanalaisen maolaisen kommunistisen puolueen ja vuoden 1969 lopulla sissiarmeijan (New People’s Army, NPA). Samaan aikaan syntyi voimakasta opiskelijoiden ja nuorten vasemmistolaista liikehdintää ja vuoden 1970 alussa Manilassa oli ennen näkemättömiä, usein väkivaltaisia opiskelijamellakoita (ns. first quarter storm).
Manilassa räjähti seuraavina vuosina kymmeniä pommeja yritysten ja virastojen sisällä tai edustalla. Tekijöitä saatiin harvoin kiinni, mutta Marcos syytti iskuista kommunisteja ja oppositio väitti niitä Marcosin masinoimiksi. Vakavin pommi-isku oli opposition liberaalipuolueen vaalitilaisuudessa Plaza Mirandalla 21.8.1971, missä kuoli yhdeksän henkilöä ja loukkaantui lähes sata. Loukkaantuneista kahdeksan oli liberaalien senaattoriehdokkaita. On vankkaa näyttöä, että isku oli kommunistipuolueen puheenjohtaja Joma Sisonin käsialaa ja sen tavoitteena oli saada Marcosin kannattajat ja oppositio taistelemaan toisiaan vastaan.
Todellisuudessa NPA:lla oli kesällä 1972 ”vain” noin 1 000 päätoimista taistelijaa, eikä se kyennyt mitenkään uhkaamaan hallitusvaltaa. Sotatilalaki vain kiihdytti NPA:n kasvua ja 1980-luvulla NPA oli yli 25 000 sissin armeija. Toisaalta, ovathan Filippiinien asevoimat kyenneet Marcosin jälkeen lyömään NPA:n ilman sotatilalakia niin, että se on enää varjo entisestään.
Vielä tarvittiin yksi tekaistu hyökkäys sotatilajulistuksen oikeuttamiseksi. Puolustusministeri Juan Ponce Enrile oli 22.9.1972 illalla palaamassa kokouksesta, kun ohi ajavasta autosta ammuttiin hänen virka-autoaan. Enrile sattui kuitenkin olemaan poikkeuksellisesti saattueen toisessa autossa. Välittömästi tämän jälkeen Marcos julisti maan sotatilaan ja ilmoitti ottaneensa kaiken toimeenpano- ja lainsäädäntövallan hallintaansa. Kansalle hän julisti päätöksensä seuraavana iltana televisiossa.
Toisena perusteluna sotatilalaille Marcos esitti visionsa uudesta yhteiskunnasta, jonka toteuttaminen vaati vahvaa valtiota ja vallan keskittämistä hänelle. Uudesta yhteiskunnasta lisää jäljempänä.
Julistiko Marcos sotatilan pysyäkseen vallassa?
Ferdinand Marcos Sr. valittiin Filippiinien presidentiksi vuoden 1965 lopulla ja uudelleen vuonna 1969. Perustuslain mukaan hän ei olisi voinut jatkaa presidenttinä vuoden 1973 jälkeen. Bongbong Marcos väitti 13.9.2022, että hänen isänsä ei julistanut sotatilaa pysyäkseen vallassa, vaan koska hallituksen oli puolustettava itseään. Muutama tekijä kuitenkin viittaa siihen, että Marcos Sr. suunnitteli jo hyvissä ajoin vallassa pysymistä.
Marcos Sr. on jo varhaisessa vaiheessa pohtinut sotatilalain käyttöönottoa. Hän antoi jo vuonna 1969 silloiselle oikeusministeri Enrilelle tehtäväksi laatia selvityksen perustuslaillisista presidentin valtuuksista sotatilalain vallitessa. Enrile on kertonut itse muistelmissaan saamastaan luottamuksellisesta tehtävästä.[ii] Helmikuun 1970 opiskelijamellakoiden yhteydessä Marcos Sr. uhkasi ensimmäistä kertaa julkisesti julistavansa maan sotatilaan. Seuraavan kahden vuoden aikana hän puhui levottomuuksien ilmetessä toistuvasti sotatilan tarpeellisuudesta.
Puolustusministeriksi siirtynyt Enrile luovutti joulukuussa 1971 Marcosille valmiin luonnoksen sotatilalain julistukseksi ja toimeenpanon kannalta tarpeellisiksi määräyskirjeiksi.[iii] Dokumentit olivat viilausta vaille valmiita käyttöön otettavaksi.
Presidentti Bongbong Marcos totesi 65-vuotispäivänään haastattelijalle, että hänen isänsä ei ollut diktaattori, sillä Marcos Sr. konsultoi eri tahoja ennen päätöksentekoa. Sotatilan valmistelu ei mennyt noin demokraattisesti, sillä hän kuulosteli vain luotettujen poliitikkojen, sotilaiden tai liikemiesten suhtautumista asiaan. Viikkoa ennen sotatilaa liberaalijohtaja Ninoy Aquino tiedotti saaneensa sotilaslähteistä käsiinsä sotatilan toimeenpanosuunnitelman, mutta Marcos kiisti heti senaatissa sellaiset aikeet. Vielä päivää ennen julistusta hän totesi kongressin alahuoneen puhemiehelle ja jopa omalle toimeenpanevalle ministerilleen, että puheet sotatilan julistuksesta ovat perättömiä huhuja. Samoin lehdistölle hän kiisti mitään sellaista olevan vireillä.
Perustuslain muutoksella valta jatkuu
Pyrkimystä vallassaolon jatkamiseen osoittaa myös Marcosin yritys uudistaa perustuslakia.[iv] Nimittäin jo vuonna 1970 valittiin Filippiineille perustuslakia säätävä kokous, jossa esitettiin siirtymistä parlamentaariseen, pääministerijohtoiseen järjestelmään. Silloin parlamentti voisi valita pääministerin ilman kausirajoituksia. Yksi kokouksen edustaja kuitenkin esitti perustuslakiin rajoitusta, jonka mukaan presidenttinä toiminutta (Marcos Sr.) tai hänen perheenjäsentään (vallanhaluinen Imelda) ei voitaisi valita pääministeriksi. Perustuslakikokouksen enemmistö hyväksyi tämän rajoituksen. Tosin syyskuussa 1972 Marcosin tukijat saivat taas käännettyä kokousenemmistön hylkäämään rajoituksen.
Marcos Sr. halusi jatkaa vallassa pääministerinä laillisesti, mikä olisi edellyttänyt perustuslain hyväksyntää ennen vuoden 1973 loppua. Perustuslain valmistelu eteni niin hitaasti, että sen valmistuminen ajoissa oli uhattuna. Tämäkin saattoi vaikuttaa Marcosin päätökseen sotatilan julistamisesta.
Julistettuaan sotatilan Marcos ei kutsunut kongressia lainkaan koolle, vaan piti lainsäädäntövallan yksin itsellään. Hän hallitsi presidentin asetuksilla ja määräyskirjeillä. Pian sotatilajulistuksen jälkeen hänen tahdostaan perustuslakia säätävä kokous nimesi joukostaan 16 edustajaa valmistelemaan yhdessä presidentin kanssa perustuslakiluonnoksen. Nyt luonnos valmistui muutamassa viikossa Marcosin toivomassa muodossa. Jo 30.11.1972 Marcos allekirjoitti sen ja perustuslakia säätävä kokous hyväksyi sen muutoksetta äänin 237–15. Tosin Marcos oli heittänyt vankilaan tusinan verran kriittisiä kokousedustajia ja vähän useampi oli paennut ulkomaille. Yli 50 edustajaa ei saapunut kokouspaikalle. Suureen myönteisten äänien määrään vaikutti pelon lisäksi myös se, että uudessa perustuslaissa luvattiin edustajille paikka väliaikaiseen kansalliskokoukseen.
Vielä tarvittiin perustuslain hyväksyntä kansanäänestyksellä, ja se oli yhtä luotettavaa luokkaa kuin Venäjän farssivaalit Donbassin kansantasavalloissa. Marcos määräsi kaikkiin kyliin ja kaupunginosiin perustettavaksi avoimet kansankokoukset, joissa sitten huutoäänestyksellä päätettiin, hyväksytäänkö perustuslaki – ja yllätykseksi yli 90 % kansalaisista hyväksyi, vaikka monin paikoin vaalikokouksia ei edes järjestetty. Heinäkuussa 1973 Marcosin järjestämässä äänestyksessä kysyttiin: haluatteko Marcosin jatkavan presidenttinä vuoden 1973 jälkeen? Ja 91 % halusi Marcosin jatkavan.
Uuden perustuslain siirtymäsäännösten mukaan lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta on presidentillä, kunnes hän kutsuu koolle väliaikaisen kansalliskokouksen valitsemaan väliaikaisen presidentin ja pääministerin. Joulukuussa 1972 Marcos kutsui vielä vapaana olevat kongressin jäsenet kokoukseen. Kongressi päätti lakkauttaa itsensä siinä uskossa, että uudessa perustuslaissa luvattiin kongressin jäsenille heidän edustajakautensa jatkuvan tulevassa väliaikaisessa kansalliskokouksessa (Interim Batasang Bansa). Marcos ei kuitenkaan koskaan kutsunut kansalliskokousta koolle, vaan jatkoi rajoittamatonta yksinvaltaansa.
Kun kansainväliset rahoituslaitokset alkoivat kiinnittää huomiota siihen, että maassa ei ole minkäänlaista kansanedustuslaitosta, perusti Marcos lokakuussa 1976 lainsäädännön neuvoa-antavan neuvoston (Batasang Bayan), jolla siis ei ollut valtaa puuttua presidentin päätöksiin. Presidentti nimitti neuvoston kaikki edustajat, joita olivat kabinetin jäsenet, kaupunkien pormestarit ja kuntien edustajia sekä eri sektoreiden edustajia.
Väliaikaisen kansalliskokouksen perustaminen
Paineet kansanedustuslaitoksen perustamiseksi kasvoivat vuosien mittaan. Ulkoapäin kritiikkiä esitti erityisesti Yhdysvaltojen presidentti Jimmy Carter. Marcos päätti järjestää vuonna 1978 väliaikaisen kansalliskokouksen vaalit, joissa sallittaisiin rajallisesti opposition asettuminen ehdolle. Kun sotatilalain aikana ei ollut vaaleja, oli myös julkisten puolueiden toiminta lakannut. Presidentti Marcos perusti oman hallintonsa puolueen (KBL, Kilusang Bagong Lipunan), johon liittyi entisten valtapuolueiden (liberaalit, nationalista) poliitikkoja ja ympäri maata valtakoneistossa toimivia.
Kun vapaata ja tasavertaista osallistumista vaaleihin ei taattu, päätti liberaalipuolueen vapaana oleva johto boikotoida vaaleja. Edelleen vankilassa oleva puheenjohtaja Benigno ”Ninoy” Aquino oli kuitenkin sitä mieltä, että siitä huolimatta oli parempi päästä esittämään kansalle sotatilapolitiikalle vaihtoehtoista linjaa. Siitä syntyikin Suur-Manilaan Laban-yhteislista, jossa oli liberaalisenaattorien lisäksi eri oppositioryhmien ja myös vasemmistolaisten järjestöjen edustajia. Vaikka Aquino kaikkien gallupien mukaan olisi tullut valituksi, pidettiin ilmeisellä vilpillä huolta siitä, että yksikään Labanin ehdokas ei tullut valituksi.
Marcos Sr. lakkautti muodollisesti sotatilan 17.1.1981 ja suostui joihinkin reformeihin, jotka eivät kuitenkaan uhanneet hänen määräysvaltaansa. Hän mm. järjesti ensimmäiset presidentinvaalit sitten sotatilalain julistuksen, mutta kansalliskokouksen vaaleista saadun kokemuksen perusteella niihin ei osallistunut yhtään varteenotettavaa opposition ehdokasta. Lopullisesti Marcosin ote vallasta rupesi horjumaan Ninoy Aquinon murhan jälkeen 21.8.1983. Sen seurauksena sadat tuhannet ihmiset uskaltautuivat jälleen kaduille vastustamaan Marcosin diktatuuria ja oppositiovoimat yhdistyivät toimimaan muutoksen puolesta. Samoihin aikoihin Filippiinien talous oli ajautumassa maailmansodan jälkeen syvimpään lamaan.
Marcosin visio uudesta yhteiskunnasta
Ferdinand Marcos vanhempi erosi monista muista Filippiinien presidenteistä siinä, että hänellä oli esittää oman ideologiansa siitä, millaiseksi Filippiinien yhteiskuntaa tulisi kehittää (Bagong lipunan).[i] Aika moni voi yhtyä hänen ”vanhaa yhteiskuntaa” kohtaan esittämäänsä kritiikkiin, jonka mukaan ongelmana ovat suuret erot köyhien ja rikkaiden välillä ja oligarkkien vain omista eduista lähtevä vallanpito. Kokonaan toinen asia on, vähensikö Marcosin politiikka näitä eroja.
Uuden yhteiskunnan ideologian kolme keskeistä käsitettä ovat poliittinen ja taloudellinen vapaus sekä sosiaalinen yhteisymmärrys. Nämä tekijät ovat keskinäisesti riippuvuussuhteessa siten, että yhteisymmärrys on mahdollista saavuttaa vain, jos sekä poliittinen että taloudellinen vapaus toteutuvat.
Uuden yhteiskunnan julkilausuttuna tavoitteena on autonomian laajentaminen ja kansalaisten osallistuminen päätöksentekoon. Se merkitsee päätöksenteon viemistä barangayn eli kylien ja kaupunginosien tasolle. Taloudellisesti tärkein tehtävä on köyhyyden poistaminen ja taloudellisten toimintamahdollisuuksien laajentaminen. Sosiaalinen yhteisymmärrys merkitsee oikeudenmukaisuuden ja tasa‑arvon toteuttamista. Kaikkien filippiiniläisten tulee saada tasavertainen osuus taloudellisesta kehityksestä. Siten tavoitteena ei voi olla vapaan kilpailun kapitalismi, mutta ei myöskään hyvinvointivaltio, joka lakkauttaa aloitteellisuuden. Marcosin mukaan jokaisen kansalaisen velvollisuus on tehdä hyödyllistä työtä siten, ettei hän koidu rasitteeksi muille kansalaisille tai valtiolleen. Uuden yhteiskunnan tarjoama vaihtoehto on vapaa yrittäjyys yhdistettynä voimakkaaseen ja vastuulliseen valtiovaltaan. Hän kutsui sitä “kapitalismiksi, jolla on omatunto”.
Marcosin mukaan kommunismi ei ole humanistinen omistavaa luokkaa kohtaan ja läntinen liberalismi ei ota huomioon köyhien asemaa, joten uuden yhteiskunnan toteuttamiseksi tarvitaan demokraattista vallankumousta keskeltä. Siinä yksityisomaisuuteen ei puututa. Köyhyyttä poistetaan parantamalla köyhien elinoloja eikä rikkaiden oloja heikentämällä. Rikkaiden tuloja pitäisi kuitenkin käyttää köyhyyden poistamiseen. Vallankumouksen toteuttaminen vaati autoritaristista demokratiaa, eli valtion keskitettyä osallistumista ja käytännössä kaiken vallan keskittämistä presidentille. Omia etuja ajava korruptoitunut kongressi ei muutosta kykenisi tekemään.
Presidentti siis käytti uuden yhteiskunnan toteuttamista perusteluna sille, että yksinvallan luovuttaminen hänelle on muutoksen toteuttamiseksi välttämätöntä. Luokkaerot eivät pienentyneet ja korruptio saavutti uudet mittasuhteet. Autoritaristisesta demokratiastakaan ilman vaaleilla valittua kansanedustuslaitosta ja ilman puhe- ja kokoontumisvapautta ei jäänyt jäljelle muuta kuin autoritaristisuus.
[i] Proclamation no. 1081. Proclaiming a state of martial law in the Philippines. 21.9.1972
[iv] Laajemmin sotatilan julistuksesta ja perustuslain uudistamisesta mm. teoksessa Wurfel, David (1988) Filipino Politics. Development and Decay. S. 116–138. Ateneo de Manila University Press.
[i] Marcos, Ferdinand E. (1983) Toward a New Partnership: The Filipino Ideology. Manila.
Presidentti Ferdinand ”Bongbong” Marcos kansakunnan tilasta
Uuden presidentin ensimmäinen kansakunnan tila -puhe (SONA) on odotettu tapahtuma. Se sai 25.7.2022 tuhannet osoittamaan sateessa mieltään sekä presidentti Ferdinand ”Bongbong” Marcos Juniorin puolesta että vastaan kongressille johtavalla valtatiellä, kun maan poliittinen eliitti kuunteli talon sisällä presidentin linjauksia seuraavalle kuudelle vuodelle.
Presidentti käsitteli monia teemoja kuten taloutta, maataloutta, koulutusta ja ulkopolitiikkaa. Toisaalta Marcos vaikeni kokonaan monista edeltäjä Rodrigo Duterten tärkeimpinä pitämistä tavoitteista kuten huumesota, rikollisuus ja korruptio. Samoin ihmisoikeuksia Bongbong ei edes maininnut. Tyylillisesti puheet ovat aina presidenttinsä näköisiä. Kun presidentti Duterte puhui suurelta osin ohi valmistellun paperin, räiskyvästi ja vahvasti kantaa ottaen, nimittivät kommentaattorit Marcosin puhetta asiallisen teknokraattiseksi.
Ferdinand Marcosin asema on vahva, sillä hänet valittiin 58,7 prosentin ääniosuudella presidentiksi. Kongressin edustajainhuoneessa presidentillä on aina selvä enemmistö takanaan, mutta myös 24 senaattorista vain kaksi edustaa oppositiota. Lisäksi senaattorina on myös sisko Imee Marcos, edustajainhuonetta puhemiehenä johtaa serkku Ferdinand Romualdez ja edustajainhuoneen enemmistöryhmän varapuheenjohtajana on oma poika Sandro Marcos. Tosin on siellä moni muukin poliittinen dynastia useampihenkisesti edustettuna.
Talous edellä
Marcosin puheen alkuosa vilisee talouslukuja. Kuuden vuoden finanssistrategian tavoitteena on maan taloudellisen palautumisen tukeminen ja kestävä budjettipolitiikka. Tavoitteena on, että vuosina 2022–2028 bruttokansantuote (BKT) kasvaa vuosittain 6,5–8 prosentilla, valtion velka laskee alle 60 prosenttiin BKT:sta vuoteen 2025 mennessä, bruttokansantulo on vähintään 4256 dollaria asukasta kohti ja köyhyysaste laskee 9 prosenttiin.
Maan talous kärsi huomattavasti koronaan liittyvien sulkujen aikana. Tuotanto on kuitenkin jo lähes palannut vuoden 2019 tasolle ja jos maailmantaloudessa ei ajauduta pahaan taantumaan, on realistista odottaa kasvun jatkuvan Filippiineillä nopeana. Sen sijaan Marcos ei esittänyt puheessaan sellaisia toimia, joiden perusteella olisi uskottavaa saavuttaa köyhyysasteen puolittuminen. Talous on kasvanut Filippiineillä nopeasti jo parin edellisen presidentin aikana, mutta köyhyys on vähentynyt hitaasti.
Duterten tavoin Marcos esitti huomattavaa panostusta infrastruktuuriohjelmiin tunnuslauseella ”build, better, more”. Ehdolla on lukuisia rautatiehankkeita, jotka sisältyivät jo Duterten suunnitelmiin. Lisää kansainvälisiä lentokenttiä on tulossa. Tieverkkoa ja muuta infrastruktuuria parannetaan, ottaen erityisesti huomioon laajenevan turismiteollisuuden tarpeet. Hän asetti suuria odotuksia myös tietotekniikan hyödyntämiselle ja antoi tehtäväksi rakentaa laajakaistaverkon kansalle.
Energian tuotanto on yksi painopisteitä ja Marcos tuo esiin Filippiinien ilmaston erinomaiset edellytykset uusiutuvan energian, kuten aurinko- ja tuulivoiman lisäämiseen. Energiasta on nyt pulaa ja siten eri lähteisiin perustuvia uusia voimaloita pitää rakentaa ja hyödyntää mm. Malampayan kaasuvarat. Hän esitti myös ydinvoimaloiden rakentamista. Isä-Marcosin aikana Bataaniin rakennettiin ydinvoimala, jota kansanjoukkojen vastustuksen takia ei koskaan otettu käyttöön. Viimeisenä niittinä päätökselle oli Tshernobylin onnettomuus. Ydinvoimala sijaitsee myös maanjäristyksille herkällä alueella.
Marcosin mukaan infrastruktuurin kehittämiseen tullaan käyttämään 5–6 % bruttokansantuotteesta. Duterten aikana investointeja rahoitettiin erityisesti ottamalla lainaa ja kun päälle tulivat koronan aiheuttamat tarpeet, lisääntyi maan velkaantuminen korkeimmalle tasolle vuosikymmeniin.
Marcos palaa Dutertea edeltävien presidenttien linjoille ja aikoo lainojen sijaan rahoittaa rakennusprojekteja julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksina (PPP, Public Private Partnership). Siinä viranomainen antaa esim. tiehankkeen yritykselle rakennettavaksi ja ylläpidettäväksi tietyksi ajaksi. Yritys saa tulonsa viranomaisen tai käyttäjän maksuista ja sovittuna ajankohtana yritys luovuttaa kohteen viranomaiselle. Julkiselle taloudelle kokonaiskustannus voi tulla kalliimmaksi, mutta sen ei tarvitse kerralla investoida suuria summia hankkeeseen, eikä ottaa velkaa.
Kaikki presidentit ovat luvanneet valtiolle lisää tuloja tehostamalla veronkantoa ja niin tekee Marcoskin. Keinoina on mm. digitalisointi ja verojen maksun helpottaminen, mutta ne tuskin riittävät laajojen investointihankkeiden rahoittamiseen. Yhdeksi uudeksi tulonlähteeksi hän esitti arvonlisäveroa digitaalisten palvelujen tuottajille.
Maatalous ja maareformi
Bongbong pitää ruokaturvaa ja maatalouden tuottavuuden parantamista ensisijaisena tehtävänä ja siksi hän päätti presidentin tehtävien lisäksi ryhtyä itse maatalousministeriksi. Nykyisessä maailmantilanteessa ruokaturva on vaarantunut ja Filippiinit joutuu tuomaan ulkoa peruselintarvikkeita. Marcos lupasi vaalikampanjassaan lähes puolittaa riisin kilohinnan 20 pesoon. Se edellyttäisi tuotantohintojen huomattavaa alentamista, mutta nyt tuotantokustannukset ja maailmanmarkkinahinnat sen kuin nousevat. Nyt hän puhuukin vain hinnan alentamisesta.
Valtaosalla viljelijöistä toimeentulo on niin tiukoilla, että heidän saamaansa hintaa riisistä ei ole varaa alentaa. Marcos lupasi taloudellisia avustuksia ja lainoja viljelijöille. Hän aikoo järjestää viljelijöille halvempia siemeniä, rehua ja lannoitteita mm. hankkimalla niitä suurissa määrin valtioiden välisillä sopimuksilla. Lisäksi maataloutta pitää tehostaa ja modernisoida tiedettä ja teknologiaa hyväksikäyttäen.
Yllättävin ehdotus SONA-puheessa oli, että maareformiohjelman piirissä olevat viljelijät, joilla on vielä tilan lunastusmaksuja maksamatta, pitää vapauttaa lopuista maksuista. Samoin maareformiin hyväksyttyjen viljelijöiden, jotka eivät ole vielä maata saaneet, tulee saada peltonsa ilmaiseksi. Marcos antoi kongressille tehtäväksi valmistella em. laki kiireellisesti. Sitä odotellessa hän lupasi asettaa vuodeksi maanlunastusmaksuihin lyhennys- ja korkovapautuksen. Näillä toimilla on jo vaikutusta maaseudun pienituloisten köyhyyden vähentämiseen. Toimet kattaisivat 1,18 miljoonaa hehtaaria ja siitä hyötyisi 650 000 henkilöä. Presidentti esitti myös valtion omistaman maatalousmaan jakamista maattomille agraaritutkinnon suorittaneille. Näin voi tukea edistyneimpiä viljelymenetelmiä hallitsevia nuoria.
Jotkut talonpoikaisjärjestöt ovat kuitenkin huomauttaneet, että ruokaturvan varmistamiseksi pelkkä maanjako ei riitä. Lailla pitäisi estää viljelymaan konvertointi muihin tarkoituksiin, sillä muutoin viljelijät voivat myydä maansa kymmenen vuoden päästä vaikka liiketiloiksi.
Maatalous sai paljon sijaa Bongbongin suunnitelmissa, mutta ammattiyhdistysliike oli tyytymätön siihen, että hän ei puuttunut työväestön ongelmiin, kuten työsuhdeturvaan. Tosin ulkomailla työskentelevien filippiinojen (OFW) tilannetta hän käsitteli laajasti ja lupasi kehittää digitaalisia palveluita heille niin, että he saisivat työsopimusten hyväksynnät ym. dokumentit helposti. Lisäksi hän lupasi perustaa heille kriisitilanteita varten komentokeskuksen, josta saa nopeasti neuvontaa ja mm. tarvittaessa apua kotiutukseen Filippiineille.
Ympäristö
Presidentti totesi, että ympäristön suojelu on elämän suojelua ja jos emme saa ilmastonmuutosta hallintaan, kaikki tulevaisuuden suunnitelmamme ovat turhia. Hän sanoi, että Filippiinit on ilmastonmuutoksen vaikutuksille maailman haavoittuvaisimpia maita. Lämpenemiseen liittyvä merenpinnan nousu on riskinä useilla alueilla. Valmiuksia varautua luonnononnettomuuksiin pitää parantaa.
Energiapolitiikassa uusiutuvien lähteiden osuus kasvaa, mutta myös fossiilisten lähteiden käyttö lisääntyy edelleen. Duterte ryhtyi alkukaudellaan ankariin toimiin ympäristöä tuhoavaa kaivostoimintaa vastaan, mutta Marcos ei edes mainitse kaivosalaa, kuten ei myöskään rantojen muoviongelmaa.
Terveys, hyvinvointipalvelut ja koulutus
Bongbong lupasi, että enää ei tule sulkutoimia (lockdown), vaikka Covid-19-tapausten määrä kasvaisi. Hän lupasi, että terveydenhuollon palveluita tuodaan lähemmäksi ihmisiä ja että erikoissairaaloita (sydän-, keuhko-, lastensairaalat ym.) rakennetaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Terveydenhuollon ammattilaisten hyvinvointia parannetaan henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi.
Sosiaalihuollon suhteen Marcosin toimeksiantona on luonnononnettomuuksiin liittyvän avunsaannin nopeuttaminen ja hätämajoituksen järjestämisen parantaminen. Toisaalta hän kiinnitti huomiota siihen, että viimesijaista toimeentuloturvaa (ns. 4P) saavien listalla on huomattavasti perheitä, jotka eivät enää ole avustuksen tarpeessa ja käski puhdistaa listan. Uusi sosiaaliministeri Erwin Tulfo ryhtyikin heti toimiin ja lupasi 1000 peson ilmiantopalkkion jokaisesta epäoikeutetusti etuutta saavasta henkilöstä.
Koulutus on lähinnä varapresidentti Sara Duterten vastuulla, mutta Marcos totesi, että uusi 12-vuotinen koulujärjestelmä pitää perusteellisesti arvioida uudelleen. Koulujen suorituskyky kansainvälisissä vertailuissa on ollut heikko ja Bongbong piti tärkeänä etenkin tieteiden ja matematiikan opetuksen parantamista. Opetuskielen suhteen hän korostaa englannin kielen asemaa. Voi kuitenkin kyseenalaistaa oletuksen, että filippiiniläiset koululaiset ovat menestyneet huonosti kansainvälisissä vertailuissa siksi, että alaluokilla opetus on ollut äidinkielistä. Vaikkapa virolaisiin ja suomalaisiin tuloksiin viitaten voisi todeta, että nimenomaan vankka oman äidinkielen hallinta on se perusta, joka mahdollistaa menestyksen muillakin opinaloilla.
Filippiinien aluetta ei luovuteta tuumaakaan
Ulkopolitiikassa Marcos esitti terveen perusperiaatteen, että Filippiinit aikoo jatkossakin olla kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen. Länsi-Filippiinien meren (Etelä-Kiinan meri) atollien suhteen presidentti Marcos otti kuitenkin tiukan kannan, että hän ”ei johda mitään prosessia, joka luovuttaa edes yhden neliötuuman Filippiinien tasavallan alueesta millekään ulkovallalle”. Alueristiriidoista huolimatta Marcos pyrkii luomaan hyvät suhteet Kiinaan ja Kiinan ulkoministeri Wang Yi kävikin jo 6.7. tapaamassa Marcosia. Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinken on tulossa 6.8. Filippiineille.
Valtionhallinto oikeisiin mittasuhteisiin
Valtionhallinnon suhteen presidentti sanoi käynnistävänsä hallinnon oikean mitoituksen ohjelman. Tarkoitus on strategisesti arvioida virastojen tehtävät, organisaatioiden toiminnot ja prosessit ja sen perusteella yhdistää, jakaa, siirtää tai lakkauttaa organisaatioita. Arviointi kattaa myös useata tahoa yhdistävät toiminnot. Uudelleentarkastelu on varmasti tarpeen, sillä poliitikoilla on taipumuksena ehdottaa jokaiseen ongelmaan uutta ministeriötä tai virastoa.
Bongbong onkin jo ilmaissut vastustavansa mm. senaattorien Go ja Poe aloitteita erillisen ministeriön perustamiseksi hallinnoimaan luonnononnettomuuksiin varautumista. Hänen mielestään riittää, että perustetaan neuvosto (virasto) toimimaan luonnononnettomuusriskien vähentämiseksi ja pelastustoimintojen organisoimiseksi (National Disaster Risk Reduction Management Council).
Ei sanaakaan ihmisoikeuksista tai huumesodasta
Yhteen puheeseen eivät kaikki asiat mahdu, mutta valinnat osoittavat ainakin asioiden prioriteettia – tai mistä halutaan olla hiljaa. Kun Duterten linjapuheessa tärkeimpänä asiana oli korruptio, huumesota ja rikollisuuden vastustaminen, niin Marcos ei niitä edes mainitse. Toisissa yhteyksissä Marcos on todennut jatkavansa huumeiden vastaista taistelua, mutta lakia kunnioittaen ja huumeongelmaisten kuntoutuksen keinoin.
Marcos vaikeni ilmeisesti tarkoituksellisesti ihmisoikeuksista ja oikeusjärjestelmän ongelmista. Hän ei halua keskustelua hänen isänsä diktatuurihallinnon aikaisista ihmisoikeusloukkauksista ja hän ei yksinkertaisesti ole suostunut vastaamaan toimittajien aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Vasta käytäntö tulee osoittamaan, miten hänen hallintonsa noudattaa ihmisoikeuksia. Myönteisenä voi pitää Marcosin valitseman turvallisuuspoliittisen neuvonantaja Clarita Carlosin kannanottoa, jonka mukaan hän vastustaa asevoimien käyttämää aktivistien punaiseksi leimaamista. Punaleiman saaneet aktivistit tarkoittavat asevoimille vapaata toimintaoikeutta, jonka seurauksena useampi aseeton aktivisti on kuollutkin.
Takapakkia ihmisoikeusasioissa tuli nopeasti, kun presidentti Marcos päätti, että Filippiinit ei liity uudelleen Kansainvälisen rikostuomioistuimen (International Criminal Court, ICC) jäseneksi. Kun ICC otti tutkittavakseen Duterten huumesodan mahdolliset ihmisoikeusrikkomukset, Filippiinit erosi Duterten päätöksellä ICC:stä. Filippiinien oikeusministeriö lupasi ottaa itse huumesodan kuolemantapaukset tutkittavaksi, mutta teki vain pienestä otoksesta selvityksen. Poliisi antoi puutteellisesti tietoja tapauksista, ja selvitys ei johtanut yhteenkään poliisin tuomioon. Kun ICC nyt otti huumesodan uudelleen tutkittavaksi, Bongbongin päätöksellä Filippiinit ei siihen osallistu. Pahasti näyttää siltä, että asevoimien rankaisemattomuus ihmisoikeusrikoksissa jatkuu.
Mahdollisen rauhanneuvottelun kohtalo kommunistijohtoisen NDF:n kanssa on Carlosin mukaan Marcosin käsissä, vaikka presidentti ei tätäkään teemaa puheessaan maininnut.
Duterten puheissa alkuperäiskansojen ja muslimiväestön elinolojen parantaminen olivat näkyvästi esillä, mutta nämä eivät taida kuulua Bongbongin kabinetin prioriteetteihin. Ylipäätään aluenäkökulma puuttui ja joku Mindanao tai Cebu tulivat Marcosilla mainituksi vain raidehankkeiden yhteydessä.
Entä korruption vähentäminen?
Korruptio on Filippiinien yhteiskunnan pahimpia ongelmia, mutta tähänkään teemaan presidentti ei puuttunut lainkaan. Marcosien sukua on syytetty miljardiomaisuuden rohmuamisesta diktatuuriaikana, joten ehkä Bongbong haluaa pitää keskustelua taka-alalla. Bongbong vastasi toukokuussa GMA:n haastattelussa kysymykseen vero- ja tulliviranomaisten korruptiosta, että ”unohtakaamme menneet, … se ei ollut minun hallintoni alaista. Nyt minun hallinnossani (korruptiolla) ei ole sijaa”.
Bongbong päätti ensi töikseen lakkauttaa Duterten perustaman presidentin korruptionvastaisen neuvoston (PACC) ja siirtää tehtävät toimeenpanevan ministerin (executive secretary) alaisuuteen. Hänen perustelunsa siirrolle oli presidentinhallinnon toiminnan virtaviivaistaminen. Voi olla niinkin, tai sitten hän ei pidä presidentin osallistumista korruptionvastaisen toiminnan johtamiseen niin aiheellisena.
Bongbong Marcosin hallinto on vasta järjestäytymässä ja hänelle pitää antaa mahdollisuus osoittaa, miten asiat hoituvat hänen alaisuudessaan. Hän on kuukauden aikana käyttänyt jo useamman kerran veto-oikeuttaan kongressin lakiesityksiin ja halunnut siten osoittaa johtajuutta. Yleensä uudelle hallinnolle annetaan 100 päivää aikaa osoittaa kykynsä, eli odotetaan, mitä tulee.
Tapaaminen filippiiniläisten elintarviketyöläisten kanssa ma 16.5.
Rodel “Rodz” Abenoja kertoo elintarviketyöläisten kamppailuista ja Filippiinien 9.5. vaalien tuloksesta otsikolla “Workers Crossroads: The Fight Against Shrinking Space of Democracy in the Philippines”. (“Työntekijät tienhaarassa: Taistelu demokratian kutistumista vastaan Filippiineillä”.)
MercyAbucayon on Pepsi-Colan liiton ja juomateollisuusfederaation johtohenkilö, ja Rodel Abenoja on keskusjärjestön Mindanaon alueen toimitsija ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin yhteistyöprojektin koordinaattori.
