Mitkä ovat ilmastonmuutoksen vaikutukset Filippiineillä ja miten niihin sopeudutaan? Miten ilmasto-oikeudenmukaisuus tulisi toteuttaa?
Climate Change: Perspectives from the Philippines. What are the effects of climate change in the Philippines and how to adapt to them? How should climate justice be implemented?
Verkkokeskustelu lauantaina 1.4.2023 klo 15.00 (klo 20.00 Manilan aikaa) Zoom-yhteydellä
Viime helmikuussa kuollut Lualhati Bautista (1945–2023) oli yksi 13 kirjailijasta, joiden tekstejä Filippiinit-seuran naisryhmä aikoinaan valitsi suomennettaviksi novellikokoelmaan Tulikärpänen (2001). Haluttiin kääntää juuri naisten tarinoita naisten elämästä tähän kaikkien aikojen ensimmäiseen filippiiniläisen kaunokirjallisuuden suomennokseen. Monipuolisuutta taas tavoiteltiin valitsemalla kirjailijoita eri aikakausilta ja erilaisista taustoista. Bautista edusti manilalaisten sukupolvea, joka osallistui vahvasti Marcosin diktatuurin kaatamiseen.
Ryhmän taidot riittivät vain englannista kääntämiseen, joten siinä mielessä meille sopi se, että Filippiineillä lähes kaikki arvostettu kirjallisuus näytti olevan englanniksi. Löytyi onneksi yksi merkittävä kirjailija, joka kirjoitti kansan omalla kielellä. Lualhati Bautista tuli tunnetuksi mm. siitä, että hän käytti tagalogia ja sekakieltä, taglishia, ja jopa kehitti ilmaisua näillä kielillä. Hän muutti eliitin suhtautumisen maan omiin kieliin.
Taglishista kääntäminen vaati työparikseni filippiiniläisen Lynn Rangel-Mustosen. Emme löytäneet Bautistalta sopivia novelleja, joten yhteistyössä käänsimme sen sijaan katkelmat kahdesta romaanista.
Bautistan kirjat ovat tunnettuja rehellisestä realismista ja rohkeasta Filippiinien naisten asioiden tutkimisesta. Hänen päähenkilönsä ovat sisukkaita ja vahvoja kuten palkittu kirjailija itsekin. Novellien ja romaanien lisäksi Lualhati Bautista on kirjoittanut näytelmiä ja käsikirjoituksia elokuviin. Hänen romaaneistaan on tehty elokuvia. Hän vaikutti myös kirjoittamisen opettajana. Hän pysyi yhteiskunnan vapaamielisenä kriitikkona, jonka feministinen aktivismi ja luomisvoima jatkuivat viime päiviin asti.
Bautistan 1980-luvun romaanit kuvaavat Marcosin diktatuurin ja poikkeustilan jännitteitä. Dekada ’70(70-luku)näyttää keskiluokan perheen kamppailut lisääntyvän sorron oloissa. Bata, bata… Pa’ano ka ginawa? (Lapsi, lapsi… miten sinut on tehty?) kertoo yksinhuoltajan elämästä katolisen ahdasmielisyyden keskellä. ’Gapo kuvaa Olongapon kaupungin elämää amerikkalaisten tukikohdan synnyttämän prostituution maailmassa.
Rauhallinen ranta on vain niille, jotka uskaltavat vastustaa raivoavia myrskyaaltoja.
Lualhati Bautista: Dekada ’70
(Riitta Vartti)
Neljä paikallispoliitikon murhaa tai murhanyritystä kuukaudessa
Bongbong Marcosin viime heinäkuussa alkaneella presidenttikaudella on tapettu vähemmän huumerikollisia kuin Duterten kaudella, mutta paikallispoliitikkoja on murhattu huolestuttavan paljon. Kahdessa viikossa murhattiin tai yritettiin murhata neljä poliittista viranhaltijaa. Kaksi murhaa onnistui ja ohessa tapettiin 17 avustajaa tai muuta henkilöä:
17.2.2023 yritettiin murhata Lanao del Surin kuvernööri Mamintal Adiong. Autosaattueelle oli järjestetty Bukidnonissa väijytys, josta kuvernööri ja yksi hänen avustajistaan selvisi loukkaantumisella, mutta autonkuljettaja ja kolme poliisiturvamiestä kuoli. Adiong arveli, että murhayritykset liittyivät hänen huumekaupan vastaisiin toimiinsa.
19.2.2023 Aparrin (Cagayan) apulaispormestari Rommel Alameda ja viisi hänen avustajaansa murhattiin väijytyksessä Bagabagin kaupungissa.
22.2.2023 Datu Montawalin kaupungin (Maguindanao del Sur) pormestari Ohto Caumbo Montawal selvisi sairaalakäynnillä, kun rinnalla ajaneen moottoripyörän kyytiläinen ampui häntä Pasayn kaupungissa, jossa Montawal oli kokousmatkalla.
4.3.2023 tapahtui kaikista tuhoisin hyökkäys. Yli kymmenen miestä ryntäsi täysissä taisteluvarusteissa Negros Orientalin kuvernööri Roel Degamon kotiin ja tappoi kuvernöörin lisäksi kahdeksan paikalla ollutta henkilöä. Loukkaantuneita oli ainakin 14. Murhajoukosta neljä miestä saatiin nopeasti pidätettyä ja viides ammuttua, mutta loput pääsivät pakenemaan. Degamolla oli käytössään kuuden poliisin turvamiehistö, mutta kysymyksiä herättää, miksi vain yksi heistä oli paikalla tapahtumapäivänä. Lisää Degamon murhasta artikkelissa alla.
Ensimmäiset paikallispoliitikkojen murhauutiset kuultiin jo pari viikkoa presidentti Marcosin virkaanastujaisten jälkeen. Heinäkuussa 2022 ammuttiin Doloresin (Quezon) ex-pormestari Danilo Amat autoonsa. Lamitanin pormestari (Basilan) Rose Furigay ja kaksi turvamiestä ammuttiin Ateneon yliopiston tiloissa hänen tyttärensä valmistujaisjuhlissa. Murha liittyi henkilökohtaiseen katkeruuteen, kun viranomaiset määräsivät tekijän ilman lupaa toimineen klinikan suljettavaksi. Elokuussa tapettiin Lobon (Batangas) entinen apulaispormestari Romeo Sulit, lokakuussa Dipaculaon (Aurora) apulaispormestari Narciso Amansec sekä Calbigan (Samar) ex-apulaispormestari Miguel Abaigar Jr.
Kuvernööri Degamon murha ja kilpailevien klaanien valtataistelu
Negrosin saarella valtataistelu on perinteisesti ollut väkivaltaista. Siellä luokka- ja omistuserot ovat poikkeuksellisen suuria, etenkin valtavien sokeritilojen omistajien ja maatyöläisten välillä. Maolainen NPA-kansanarmeija on voimissaan ja toisaalta suurtilallisilla on yksityisarmeijoita. Laillisissakin vasemmistolaisissa järjestöissä toimivia on leimattu kommunisteiksi ja tapettu. Tämän lisäksi vallasta taistelevat suvut tappavat toisiaan ja kuvernööri Degamon murhassa näyttää olevan sellaisia piirteitä.
Degamo toimi Negros Orientalin kuvernöörinä vuosina 2011–22. Tosin hänet pidätettiin pariin otteeseen virasta, kun hän sai syytteitä taifuunin ja maanjäristyksen katastrofirahojen väärinkäytöstä. Hänet kuitenkin vapautettiin syytteistä ja hän sai jatkaa virassa.
Roel Degamo asettui jälleen kuvernööriehdokkaaksi vuonna 2022, mutta kilpailevan suvun Pryde Teves sai 20 000 ääntä enemmän. Degamolle tehtiin tyypillinen filippiiniläinen vaalitemppu, eli Grego Gaudia ilmoittautui ehdokkaaksi nimellä Ruel Degamo. Näin saatiin harhautettua todennäköisesti Roelille tarkoitettuja ääniä Ruelille. Vaaliviranomainen kuitenkin päätti, että Ruelin 50 000 ääntä kuuluu Roelille, mikä riitti Roelin voittoon. Pryde Teves joutui sitten oikeuden päätöksellä luovuttamaan lokakuussa 2022 kuvernöörin paikan Roel Degmolle.
Vielä ei ole tietoa, kuka murhan tilasi, mutta kaksi pidätetyistä nimesi murhan tilaajaksi Pryde Tevesin veljen, kongressiedustaja Arnolfo Tevesin. Tevesit ovat olleet Negrosin johtavia klaaneja jo vuosisadan ajan. Arnie on parhaillaan Yhdysvalloissa terveydenhoidossa ja Degamon murhaselvittelyn lisäksi viranomaiset odottavat häntä vastaamaan kolmen henkilön murhaan liittyviin syytteisiin vuodelta 2019. Ainakin yksi murhatuista oli Degamon läheinen liittolainen. Tässäkin tapauksessa yksi tekoon osallistuneista väittää, että murhakäsky tuli kongressiedustaja Tevesiltä.
Myös yksi Teves tuli helmikuussa murhatuksi, ei politiikan vaan henkilökohtaisen riidan takia. Valencian (Negros) pormestarin veli Paulo Zartega Tevesin murhassa erityistä on, että yksi kolmesta syytetystä on Valenciassa asunut tanskalainen Tim Moerch. Kun Moerch vapautui poliisin tutkinnasta, tieto vapautumisesta meni välittömästi jollekin kiinnostuneelle taholle ja hetken kuluttua tunnistamaton henkilö ampui vuorostaan Moerchin, hänen entisen vaimonsa ja naisystävänsä. Kyse oli ilmeisesti kostosta.
Degamon murhassa, kuten monessa muussakin tapauksessa, palkkamurhaajat ovat palveluksesta erotettuja sotilaita tai poliiseja. Esim. väkivaltaisuuden takia poliiseja on rangaistukseksi erotettu, mutta he selviävät lähes aina rikoksistaan ilman syytteen nostamista. Siten vapaana on maksua vastaan tappamiseen valmiita ammattilaisia.
Filippiinien talous kasvoi ripeästi viime vuonna
Filippiinien talous oli viime vuoden lopussa nopeassa kasvussa. Loka-joulukuussa kasvua kertyi 7,7 prosenttia, minkä perusteella koko vuoden kasvu yltää 7,6 prosenttiin. Kasvu oli nopeinta sitten vuoden 1976.
Maan talous onkin toipunut varsin nopeasti koronasta. Kun vielä vuonna 2020 talous supistui ennätykselliset kymmenen prosenttia, ylsi kasvu jo seuraavana vuonna 5,7 prosenttiin.
Taloutta on tukenut elpynyt vienti. Muun muassa elektroniikkalaitteiden vienti oli viime vuonna selvässä kasvussa. Koronarajoitusten päättyminen on puolestaan vauhdittanut palveluiden kysyntää ja kotitalouksien kulutusta. Epidemian hellittäminen on lisäämässä myös turismia, joka on maalle suuri tulonlähde.
Presidentti Ferdinand Marcos Jr. on ilmoittanut, että hän uskoo maan talouden kasvavan tänä vuonna ainakin seitsemän prosentin tahtia. Hänen talousohjelmansa, joidenkin arvostelijoiden mukaan ”Bongbongnomics” on periaatteessa kunnianhimoinen, mutta sen toteuttaminen on eri asia, koska monet epäkohdat ovat rakenteellisia, kuten maatalouden heikot investoinnit. Myös julkisen talouden alijäämät ovat ongelma, siksi Marcos on kehottanut filippiiniläisiä huolehtimaan verojensa maksamisesta. Tämä on mielenkiintoista sikäli, että Marcoksen suku on joutunut aiemmin itse setvimään kiinteistöveroepäselvyyksiä.
Huolenaiheisiin kuuluu nopea inflaatio, joka on pakottanut keskuspankin nostamaan korkoaan useaan otteeseen. Helmikuussa se ylsi vuositasolla 8,6 prosenttiin. Hintojen nousu on ollut nopeinta 14 vuoteen. Etenkin elintarvikkeiden ja energian hinnat ovat kivunneet. Hintojen ja sitä seurannut korkojen nousu voi jatkuessaan näkyä myös kotitalouksien kulutuksessa. Ruuan ja polttoaineiden kallistuminen iskee yleensä erityisesti pienituloisimpiin. Marcos Jr. on alentanut väliaikaisesti useiden elintarvikkeiden tuontitulleja. Tavoitteena on saada hintojen nousu hallintaan, mutta toistaiseksi siitä ei ole ollut juuri merkkejä.
Filippiinien peson kurssi dollariin nähden kävi syksyllä historiansa alimmalla tasolla, mutta on toipunut sen jälkeen hieman. Heikko peso tukee vientiä, mutta tekee tuontitavaroista kalliimpia. Yksi syy peson kurssin heikkenemiselle on kasvanut kauppataseen vaje.
Myös työttömyys on pysynyt korkealla. Pandemia ja työttömyys ovat merkinneet myös sitä, että yhä useampi filippiiniläinen on vajonnut köyhyysrajan alapuolelle. Presidentti on asettanut tavoitteeksi painaa köyhyysrajan alittavien määrän nykyisestä 18 prosentista yhdeksään prosenttiin kuusivuotisen hallintokauden aikana. Nykyisellään köyhiksi luettavia perheitä lasketaan olevan maassa lähes kuusi miljoonaa.
Maatalous on edelleen merkittävä työllistäjä, sillä noin viidennes työvoimasta on maatalousammateissa. Maatalous tuottaa edelleen noin kymmenyksen bruttokansantuotteesta, vaikka sektorin kasvu on ollut viime vuosina varsin heikkoa. Maatalouden uudistaminen kuuluu hallituksen päätavoitteisiin, mitä heijastaa sekin, että presidentti on ottanut itselleen maatalousministerin tehtävät.
Jatkossa paljon riippuu siitä, mikä on maailmantalouden ja Filippiineille tärkeän markkinan Kiinan tuleva talouskasvu. Kiinan hallinto asetti maaliskuussa huomattavan alhaisen kasvutavoitteen. Kiinan taloutta ovat painaneet koronarajoitukset sekä kiinteistösektorin ongelmat.
Jeepneyt lakossa uudistusta vastaan
Jeepney – maanteiden kuningas, jota ilman on vaikea kuvitella Filippiinejä. Jeepneyillä tehdään noin 40 miljoonaa matkaa päivittäin. Se on myös elinkeino noin 600 000 kuljettajalle. Perinteisen jeepneyn ongelmana on vanhojen dieselmoottoreiden aiheuttamat ilmansaasteet. Smoke belcher onkin osuva nimitys paksun pakokaasupössäyksen päästävistä huonokuntoisista jeepneyistä.
Presidentti Duterten kauden alussa liikenneviranomaiset käynnistivät modernisointiohjelman, jonka tavoitteena on saada perinteiset jeepneyt korvattua moderneilla vähän saastuttavilla malleilla, jotka täyttävät EURO IV-päästöstandardit tai ovat sähkökäyttöisiä.
Harvalla jeepneyn kuljettajalla on varaa ostaa 2–2,6 miljoonaa pesoa (34000–44000 euroa) maksava moderni jeeppi. Valtio on luvannut hankinta-avustusta 160 000 pesoa, mutta se ei hankintaa mahdollista. Suuri osa kuljettajista maksaa omistajalle päivävuokraa autosta ja ansaitsee kuljettajajärjestön mukaan arviolta 500–600 pesoa päivässä (n. 250 €/kk). Vaikka järjestö ilmoittaisi tuloja vähän alakanttiin, on selvää, että niillä ei miljoonavelkoja lyhennetä.
Pienen toimijan kannalta toinen uudistuksen ongelma on, että kuljettajat pakotetaan liittymään yhteen. Toimilupia myönnetään kesäkuun jälkeen vain 15 jeepneyn omistajille tai osuuskunnille. Tätä pienemmille operaattoreille annetaan aikaa vuoden 2023 loppuun asti hankkia 15 autoa tai liittyä 15 jeepneyn osuuskuntiin. Uudistusta vastustavien kuljettajien mukaan riskinä on, että jo olemassa olevat operaattorit vaativat vielä yksin toimivilta kuljettajilta kovaa, jopa 200 000 peson liittymismaksua.
Osa jeepneykuljettajien järjestöistä tukee uudistusta, koska se tuo myös parannusta järjestelmään. Tavoitteena on pienentää kaoottista kilpailua asiakkaista teiden varsilla. Paikallisviranomaiset määrittelevät jeepneyreitit ja kuinka monta toimijaa saa reitille ajoluvan. Lisäksi kuljettajista tulee yhtiön tai osuuskunnan työntekijöitä, jolloin he saavat näillä näkymin normaalityöajasta palkkaa vähintään 650 pesoa päivässä, ja työnantaja maksaa sosiaaliturvamaksut.
Toiset näkevät yhteenliittymisvelvoitteen riskinä, että suuret toimijat saavat parhaat reitit itselleen ja että ajan mittaan suuret kuljetusyhtiöt dominoivat koko bisnestä.
Militanteimmat jeepneynkuljettajien ammattijärjestöt, kuten Piston, aloittivat 6.3. lakon modernisointiohjelman peruuttamiseksi tai ainakin siirtymäaikojen pidentämiseksi ja edellä mainittujen ongelmien korjaamiseksi. He kuitenkin lopettivat lakon kahden päivän jälkeen, kun presidentti Marcos lupasi, että kuljettajien ääntä vielä kuullaan uudistuksen toteuttamisessa. Lupaus jäi silti yleiselle tasolle. Ilmeistä on, että huomattavan moni vähävaraisimmista kuljettajista tulee menettämään toimilupansa.
Keinokoralleja tuhottujen korvikkeeksi?
Filippiineillä on korallia 240 miljoonaan hehtaarin merialueella, mikä on toiseksi eniten Kaakkois-Aasian maista. Filippiineillä on tavattu 468 kivikorallilajia ja 50 pehmytkorallilajia, jotka tarjoavat kodin ja ravintoa 1755 kalalajille ja 648 nilviäislajille. Valitettavasti nämä Filippiinien rikkaat korallialueet voivat huonosti, sillä alle prosentilla riutoista korallipinta on erittäin hyvässä kunnossa. 40 prosentilla korallikate on huono ja jopa 98 % riutoista on kuokiteltu uhanalaiseksi.
De La Sallen yliopisto tutki, voidaanko menetettyjä koralleja korvata keinotekoisesti kiviaineksista ynnä muusta rakennetuilla keinoriutoilla. Teknisesti se on mahdollista, mutta tolkuttoman kallista ja työvoiman tarpeenkin takia laaja-alainen keinorakentaminen veden alla olisi vaikeata. Kokeissa rakentamiselle tuli hintaa 744 miljoonaa pesoa, eli yli 12 miljoonaa euroa neliökilometriä kohtia.
Toisessa tutkimuksessa vaurioituneen korallin kunnostamisen kustannukseksi todettiin 241 miljoonaa pesoa (4 milj. €) neliökilometriä kohti, mikä on sentään vain kolmasosa keinoriutan rakentamisen hinnasta. Ehdottomasti edullisimmaksi todettiin korallialueen suojelu ja tehokas valvonta, joka maksoi 3,3 miljoonaa pesoa (56 000 €) neliökilometriltä.
Filippiinit antaa neljä tukikohtaansa Yhdysvaltojen asevoimien käyttöön. Miten tämä sopii yhteen presidentti Marcos Juniorin linjauksen kanssa, että Filippiinit on kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen? Vaikeata on pysyä neutraalina sivustakatsojana Yhdysvaltojen ja Kiinan keskinäisen uhittelun välissä. Onko tukikohtapäätös viemässä Filippiinejä suurvaltojen konfliktin osapuoleksi? Blogissa esitellään lisäksi laajemmin Yhdysvaltojen ja Filippiinien sotilaallisen yhteistyön taustaa.
Laajennetun puolustusyhteistyön sopimus EDCA
Yhdysvaltojen puolustusministeri Lloyd Austin kävi 2.2.2023 Manilassa neuvottelemassa turvallisuuspoliittisen yhteistyön tiivistämisestä. Maat olivat solmineet vuonna 2014 laajennetun puolustusyhteistyön sopimuksen (EDCA, Enhanced Defense Cooperation Agreement[i]), jonka perusteella Filippiinit antoi viisi tukikohtaansa Yhdysvaltojen asevoimien käyttöön. Nyt sovittiin Yhdysvaltojen pyynnöstä, että sen asevoimat saa lisäksi pääsyn neljään muuhun tukikohtaan.
EDCA-sopimuksella Yhdysvaltojen asevoimat saa tukikohdista hallintaansa alueita, jonne se voi rakentaa tarvitsemansa infrastruktuurin, varastot, huoltotilat ja suojarakenteet ym. Amerikkalaiset saavat tuoda ja varastoida alueelle asejärjestelmiä, ammuksia, ajoneuvoja ym. tarvikkeita muun muassa sotaharjoituksia varten. Perustuslaki kuitenkin kieltää ydinaseiden tuomisen Filippiinien alueelle, mutta tarkistetaanko satamassa, onko sotalaivassa ydinaseita?
Sopimuksen puitteissa Yhdysvaltojen asevoimat osallistuvat Filippiinien asevoimien modernisointiin ja puolustuskyvyn parantamiseen. Sotaharjoituksin kehitetään joukkojen yhteistoiminnan kykyjä. Austinin vierailun aikana sovittiin myös siitä, että maiden laivastot ryhtyvät taas partioimaan yhdessä Etelä-Kiinan merellä Filippiinien vesialueilla.
Filippiinien hallitus on halunnut korostaa sopimuksen hyötyjä kansalaisille taifuunien ja muiden luonnonkatastrofien pelastustoimissa. USA varastoi tukikohtiin avustustarvikkeita ja harjoittelee Filippiinien pelastusorganisaatioiden kanssa toimintaa katastrofitilanteissa.
EDCA-sopimus ei salli amerikkalaisten joukkojen pysyvää sijoittumista tukikohtiin. Siten joukkoyksiköt ovat Filippiineillä rotaatioperiaatteella, vähän kuin Nato-joukot Baltiassa. Yhdysvallat hyötyy vierailuperustaisesta sopimuksesta ainakin siten, että sen ei tarvitse maksaa tukikohtien käytöstä vuokraa. Toki USA maksaa joukkojensa tarvitsemat muutostyöt tukikohta-alueilla ja joukkojensa ylläpidon. Se on kuitenkin paljon halvempaa kuin maksut, joita Yhdysvallat maksaa isäntävaltioille pysyvistä tukikohdistaan.
Hallitus hakee kansalaisten hyväksyntää tukikohtasopimukselle myös sillä, että se tuo tukikohta-alueelle paljon työtä ja rahaa. Yhdysvallat ostaa lähes kaikki palvelut ja pääosin rakennustyönkin paikallisilta yrittäjiltä. Yhdysvaltojen kongressi on myöntänyt 82 miljoonaa dollaria ensimmäisten viiden tukikohta-alueen töihin.
Filippiinit ei ole vielä julkistanut, mihin neljään tukikohtaan amerikkalaisjoukkoja päästetään. Yhdysvaltojen joukkojen tulo Filippiineille on kohdannut myös vastustusta eikä vain antiamerikkalaisen vasemmiston toimesta. Moni ”Bongbong” Marcos Junioria vaaleissa äänestäneistäkin vastustaa sotilaallisten suhteiden tiivistämistä Yhdysvaltojen kanssa, kuten monet edellisen presidentti Rodrigo Duterten kannattajista. Ilman tätä joukkoa Marcos tuskin olisi vaaleja voittanut.
Jopa nykyisen presidentin isän, Ferdinand Marcos Seniorin pitkäaikainen tiedotusministeri Francisco Tatad arvosteli Bongbongia siitä, että sotilaallisten liittolaissuhteiden syventäminen Yhdysvaltojen ja Japanin kanssa mitätöi hänen julkilausumansa ulkopolitiikan peruslinjan, jonka mukaan Filippiinit haluaa olla ystävä kaikkien kanssa eikä kenenkään vihollinen. Näillä toimilla hän asettuu USA:n puolelle idän ja lännen kilpailussa globaalista hallinnasta, vaikka Filippiinien pitäisi noudattaa perustuslakinsa mukaan itsenäistä ulkopolitiikkaa. Suurvaltojen konflikti voi johtaa ydinaseiden käyttöön ja vaikka ei johtaisikaan, Yhdysvaltojen asevoimat Filippiinien tukikohdissa tekevät Filippiineistä maalitaulun, jossa kansalaisia kuolee. Hän kysyikin: ”haluatteko kuolla Taiwanin puolesta?”[ii]
Yhdysvallat haluaa päästä etenkin pohjoisen Isabelan ja Cagayanin provinssien tukikohtiin, josta matkaa Taiwanin mantereelle on alle 400 km. Cagayanin kuvernööri Manuel Mamba totesi, että “Henkilökohtaisesti en halua ulkomaisia joukkoja tai ulkomaisia tukikohtia provinssiini”. Mamba vastusti viime vuonna amerikkalaisten osallistumista sotaharjoituksiin provinssissa ja totesi, että amerikkalaiset tavoittelevat ”vain omaa etuaan, ei meidän”. Hänen mukaansa amerikkalaiset haluavat tulla apuun vain Taiwanin tähden, “älkäämme antako itsemme tulla hyväksikäytetyksi”.[iii]
Mitä etua Filippiinit ja Yhdysvallat tavoittelevat?
Molemmilla mailla on omat syynsä sotilaallisen yhteistyön voimistamiselle. Kiina ottaa hallintaansa jatkuvasti laajempia alueita Etelä-Kiinan meren (filippiiniläisittäin Länsi-Filippiinien meren) saaristossa. Filippiinien hallitus katsoo, että se tarvitsee Yhdysvaltojen laivastoa säännöllisesti partioimaan ja puolustamaan aluevesiään. Alue on asuinkelvotonta riuttaa ja matalikkoa, jossa on strategisen sijainnin lisäksi merkittäviä kaasu- ja öljyvaroja sekä hyvin tuottoisia koralliriuttoja kalastukseen. Filippiinit, kuten muutkin ympäröivät valtiot, pitää osia Etelä-Kiinan merestä itselleen kuuluvina, mutta Kiina katsoo omistavansa käytännöllisesti katsoen koko merialueen. Filippiinit ylläpitää saaristossa yhdeksää asemapaikkaa, joilla oleilee yhteensäkin vain parisataa sotilasta perheineen. Vain yhdellä asemalla on kiitorata lentokoneille. Kiina on rakentanut tekosaarille seitsemän huomattavasti vahvemmin miehitettyä asemaa. Sen laivasto tai rannikkovartiosto estää toistuvasti filippiiniläisten alusten liikkumista alueella ja häätää kalastajia perinteisiltä vesiltään. Ei auta, vaikka YK:n kansainvälinen välitystuomioistuin on todennut osan merialueesta kuuluvan Filippiinien talousvyöhykkeeseen, sillä Kiina ei tunnusta tuomioistuimen toimivaltaa.
Yhdysvaltojen intressiä kuvaa tuore USA:n kansallisen turvallisuuden strategia, joka määrittelee Kiinan sen suurimmaksi geopoliittiseksi haasteeksi ja ainoaksi valtioksi, joka kykenee kilpailemaan Yhdysvaltojen kanssa taloudellisesta, poliittisesta ja sotilaallisesta vallasta.[iv] Yhdysvallat haluaa estää Etelä-Kiinan meren päätymistä Kiinan hallintaan samoin kuin Kiinan vaikutusvallan kasvua Tyynen meren alueella. Tällä hetkellä polttavin tarve on estää Kiinan pyrkimykset Taiwanin suhteen. Yhdysvalloissa spekuloidaan kenraalitasolla siitä, että lähivuosina sota Kiinan kanssa on mahdollinen. Pohjois-Filippiinien tukikohtien sijainti olisi Yhdysvalloille ideaalisen lähellä Taiwania. Yhdysvalloilla on tukikohdat Japanissa ja Guamilla, mutta ne ovat kauempana Taiwanista. Toisaalta Okinawan tukikohdasta on hyvä valvoa Taiwanin pohjoispuolista merialuetta ja Filippiineiltä käsin eteläpuolista merialuetta.
Yhdysvallat on rakentanut sotilaallista verkostoa Kiinan ympärille. Yhdysvalloilla on löyhä turvallisuuspoliittinen Quad-liittoutuma Intian, Australian ja Japanin kanssa. Toinen tärkeä liitto on AUKUS Australian, Ison Britannian ja USA:n kesken. Sen ytimenä on tuottaa Australialle ydinsukellusveneitä, jotka kykenevät operoimaan Itä-Aasiassa kuukausitolkulla veden alla. Kaakkois-Aasian alueella Yhdysvaltojen verkostossa on aukko, jota tukikohdat ja huoltopisteet Filippiineillä paikkaavat hyvin.
Filippiinien ja Yhdysvaltojen sopimukset puolustusyhteistyöstä
Kaiken yhteistyön perustana on vuonna 1952 voimaan astunut keskinäinen puolustussopimus (MTD, Mutual Defence Treaty[v]), jonka mukaan aseellinen hyökkäys yhtä vastaan velvoittaa toista tulemaan apuun. Yhdysvallat on viime vuonna täsmentänyt, että turvatakuut kattavat myös Etelä-Kiinan meren Filippiinien talousalueeseen kuuluvan osan.
Kun Yhdysvallat myönsi Filippiineille lähes 50 vuoden siirtomaavallan jälkeen itsenäisyyden vuonna 1946, se vaati, että Filippiinit vuokraa sille suuria tukikohtia täysillä hallintaoikeuksilla. Kansan keskuudessa oli kautta vuosikymmenien myös Yhdysvaltain joukkojen läsnäolon vastaista mielialaa. Niinpä vuonna 1992 Yhdysvallat joutui luopumaan tukikohdistaan Filippiineillä, kun senaatin enemmistö kieltäytyi uusimasta sopimusta.
Sotilaallinen yhteistyö ja amerikkalaisten läsnäolo maassa kuitenkin jatkui, ja vuonna 1998 maat solmivat sopimuksen vierailevista asevoimista (VFA, Visiting Forces Agreement[vi]). Sen pohjalta on järjestetty yhteisiä sotaharjoituksia ja koulutusta käytännöllisesti katsoen tauotta, joten maassa on ollut jatkuvasti amerikkalaisia joukkoja. Joukkoyksiköt kuitenkin vaihtuvat, sillä sopimus ei salli amerikkalaisten sotilaiden pysyvää sijoittamista Filippiineille. Sopimuksessa on määritelty vierailevien sotilaiden juridiseen asemaan liittyviä kysymyksiä.
Filippiinien perustuslain mukaan senaatti hyväksyy maan kansainväliset sopimukset. Monet tahot edellyttivät, että EDCAkin pitäisi hyväksyä senaatissa. Korkein oikeus tulkitsi tammikuussa 2016, että EDCA on vain MTD- ja VFA-sopimuksia täydentävä toimeenpanoon liittyvä sopimus, joten sopimusta ei viety senaatin käsittelyyn.
Filippiinien ulkopolitiikan käänteitä
Filippiinien ulkopolitiikassa suhde Yhdysvaltoihin on ollut se tärkein. Jotkut presidentit ovat pyrkineet itsenäisempään ulkopolitiikkaan kuin toiset. Diktaattoripresidentti Marcos vanhemmalle Yhdysvallat oli tärkeä kumppani, mutta hän pyrki myös ylläpitämään omaa riippumatonta liikkumavaraa. Yhdysvallat hyötyi valtavasti siitä, että Vietnamin sodan aikaan sen laivasto ja lentovoimat kykenivät alustamaan hyökkäysoperaatioita tukikohdistaan Filippiineillä. USA:n pyynnöistä huolimatta Marcos ei osallistunut sotaan varsinaisilla taistelujoukoillaan, mutta lähetti sinne lääkintäjoukkoja sekä rakennus- ja pioneeripataljoonan. Tosin kongressissa oli niin vahvasti vastustusta sotaan osallistumiselle, että presidentin ehdotus taisteluyksiköiden lähettämisestä ei olisi mennyt läpi, ja 1969 kaikki filippiiniläiset joukot kutsuttiin kotiin. Marcos myös aloitti jo ennen Etelä-Vietnamin hallituksen kaatumista salaiset neuvottelut Pohjois-Vietnamin kanssa diplomaattisuhteiden solmimisesta – lähettämällä vaimonsa Imeldan asialle.
Ideologisistakin syistä Filippiinit oli pidättäytynyt suhteista sosialistimaihin, mutta Marcos ryhtyi aktiivisesti suhteita luomaan. Talouspiirit halusivat laajentaa markkinoitaan ja toisaalta Marcosilla oli halua myös luoda omaa ulkopolitiikkaansa. Filippiinit solmikin vuosina 1972–76 diplomaattisuhteet useimpiin Itä-Euroopan sosialistimaihin, mukaan lukien Neuvostoliittoon. Tärkeätä oli diplomaattisuhteiden solmiminen Kiinan Kansantasavallan kanssa, mikä merkitsi Taiwanille virallisen tunnustuksen menettämistä. Marcos hyötyi Kiinan tunnustamisesta myös siten, että Kiina lopetti sovitusti aseiden lahjoittamisen maolaiselle NPA:lle (New People’s Army), joka taisteli hallitusta vastaan Kiinasta saatujen aselahjoitusten turvin.
Cory Aquinon presidenttikaudella ja seuraavillakin kausilla Filippiinit pyrki laajentamaan ulkosuhteitaan moneen suuntaan, mutta Yhdysvalloilla oli aina erityisasema. Corylle USA oli elintärkeä, kun amerikkalaiset hävittäjät pelastivat hänet vallankaappaukselta. Cory esitti vuonna 1991 pidennystä Yhdysvaltojen tukikohdille, mutta senaatin enemmistö siis ei sopimusta hyväksynyt.
Duterte valitsi Kiinan
Selvästi edeltäjiensä linjasta poikkesi presidentti Duterte, joka kielsi jo Davaon pormestarina ollessaan yhdysvaltalaisten tulon sotaharjoituksiin hänen kaupunkiinsa. Hänellä oli vahvat antipatiat USA-riippuvuutta kohtaan ja kuusivuotisen kautensa aikana hän ei käynyt kertaakaan valtiovierailulla Yhdysvalloissa. Jo syyskuussa 2016 hän totesi, että USA:n erikoisjoukkojen pitää poistua Mindanaon saarelta, koska muutoin alueelle ei saada rauhaa aikaiseksi. Samoin hän päätti lopettaa Filippiinien ja USA:n laivastojen yhteispartioinnit Etelä-Kiinan merellä. Hän uhkasi moneen kertaan lakkauttaa yhteiset sotaharjoituksetkin tai rajaamaan ne vain luonnononnettomuuksien katastrofiavun tai terrorisminvastaisen toiminnan harjoituksiksi.
Korkein oikeus hyväksyi EDCA-sopimuksen valmistelun laillisuuden vasta alkuvuodesta 2016, hieman ennen Duterten valtaantuloa. Yhdysvaltojen asevoimille luovutettiin viiden tukikohdan käyttöoikeus vasta silloin ja Duterte käytännöllisesti katsoen pysäytti amerikkalaisten rakennussuunnitelmat ainakin vuoteen 2020 asti. Hän syytti amerikkalaisia pysyväisluonteiseen käyttöön tulevien varastosuojien rakentamisesta, vaikka sopimus rajaa vierasjoukoille vain tilapäisen oleskelun tukikohta-alueilla. Duterte sanoi, ettei edes tiedä, puretaanko varastoon ydinkärkiä, mikä saattaisi tehdä tukikohdista Kiinan ohjusten maaleja. [vii]
Pariin otteeseen Duterte ilmoitti lopettavansa EDCA- ja VFA-vierailusopimukset kokonaan. Asevoimien johto oli kuitenkin amerikkalaishenkistä, ja myös hänen ulko- ja puolustusministerinsä olivat vankasti Yhdysvaltojen kanssa tehtävän sotilaallisen yhteistyön kannalla. He vakuuttivat Dutertelle Filippiinien tarvitsevan USA:n tukea, joten hän luopui sopimusten lakkauttamisesta.
Presidentti Noynoy Aquinon kaudella suhteet Kiinaan olivat merialuekiistojen takia jäähtyneet, mutta Duterte kävi heti kautensa alkaessa luomassa ystävyyssuhteita Kiinaan Xi Jinpingin kanssa. Kiinalaisen yleisön edessä hän totesi, että ”ilmoitan erostani Yhdysvalloista sotilaallisesta, ei ehkä sosiaalisesta [ja] taloudellisesta [yhteistyöstä]” ja edelleen ”Olen uudelleenlinjannut itseni teidän ideologiseen virtaan ja ehkä menen myös Venäjälle puhumaan (presidentti Vladimir) Putinin kanssa ja kertomaan hänelle, että meitä on kolme maailmaa vastaan – Kiina, Filippiinit ja Venäjä.”[viii]
Kiina lupasi 24 miljardilla dollarilla investointeja ja lainoja Duterten kunnianhimoiseen Build-Build-Build-infrastruktuuriohjelmaan. Duterte ja Xi sopivat myös, että he ratkoisivat Etelä-Kiinan meren aluekiistat rauhanomaisesti. Filippiineillä monet pitivät tätä alueluovutuksena, mutta Duterte totesi, että sotimalla hän ei pysty puolustamaan alueita Kiinaa vastaan.
Presidenttikautensa loppuaikoina Duterte hieman muutti linjaansa Kiinan suhteen. Kiinan investointihankkeet Filippiineille jäivät selvästi luvattua vähäisemmiksi. Ehkä suuremman pettymyksen hänelle tuotti, että Kiinan laivaston aggressiiviset otteet ja filippiiniläisalusten häirintä omalla talousvyöhykkeellä jatkuivat Duterten ystävyysyrityksistä huolimatta. Hän kuitenkin edelleen varoitteli, että Yhdysvaltojen pitäisi varoa aiheuttamasta Kiinan suhteen jännitteitä, jotka voivat vaarantaa Filippiinien turvallisuutta. Ulkopoliittisissa linjauksissa maa lähetti kuitenkin kahdenlaista viestiä. Duterte varoitti AUKUS-liiton mahdollisesti lisäävän ydinaseiden käytön riskiä samaan aikaan kun maan puolustus- ja ulkoministerit puolsivat liittoa aluetta vakauttavana tekijänä.
Presidentti Duterte teki irtiottoa Yhdysvalloista myös tiivistämällä suhteita Venäjään. Hän teki mm. aseostoja Venäjältä. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Filippiinit tuomitsi YK:ssa hyökkäyksen. Duterte kuitenkin korosti, että maa pysyy puolueettomana sotaan nähden eikä esim. osallistunut kauppaboikotteihin, paitsi tietysti sotatarvikkeiden viennin osalta. Vuonna 2021 Filippiinit tilasi Venäjältä 17 MI17-helikopteria ja ehti tammikuussa 2022 maksaa jo ensimmäisen ennakkoerän, mutta hyökkäyksen alettua kaupat peruuntuivat. Myöhemmin Duterte on arvostellut Venäjää sotarikoksista siviiliväestöä kohtaan ja Putinia: ”Minä tapan rikollisia, mutta Putin pommittaa naisia, lapsia, kaikkia.”[ix] Duterte myös vitsaili, että kun Putinkin on rikkonut ihmisoikeuksia, he voivat joskus tulevaisuudessa jakaa saman vankisellin.
Bongbong Marcosin ulkopolitiikka
Nykyinen presidentti Bongbong Marcos siis julisti ulkopolitiikakseen olla kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen. Runsaan puolivuotisen presidenttikautensa aikana hän on ehtinyt tehdä jo yhdeksän ulkomaanmatkaa, joilla hän on erityisesti esiintynyt filippiiniläisten tuotteiden markkinoinnin edistäjänä ja ulkomaisten sijoitusten hankkijana.
Presidentin vaihtuminen heinäkuussa 2022 sai Yhdysvallat aktivoitumaan tukikohtakysymyksissä. Bongbong on ehtinyt jo kahdesti tapaamaan presidentti Joe Bidenin kansainvälisissä kokouksissa. Ulkoministeri Antony Blinken kävi Manilassa jo elokuussa ja varapresidentti Kamala Harris marraskuussa. Harris vahvisti Marcosille, että “Aseellinen hyökkäys Filippiinejä, asevoimia, laivoja tai lentokoneita vastaan Etelä-Kiinan merellä käynnistäisi keskinäiset USA:n puolustussitoumukset, ja sitoumuksemme Filippiineille on horjumaton”.[x] Harrisin vierailulla USA neuvotteli toiveestaan saada EDCA:n puitteissa asevoimiensa käyttöön viisi lisätukikohtaa Filippiineiltä. Sovittiin neljästä tukikohdasta ja yksi jätettiin myöhemmin päätettäväksi. Puolustusministeri Lloyd Austinin vierailulla sovittiin ehdotuksista tukikohta-alueiksi, mutta tulevia sijainteja ei vielä julkistettu.
Filippiinit on aktiivisesti hakeutunut sotilaalliseen yhteistyöhön muidenkin valtioiden kanssa. Australian kanssa on ollut vuodesta 2012 lähtien voimassa vierailevien joukkojen sopimus ja maat ovat järjestäneet yhteisiä sotaharjoituksia. Marcos kävi juuri helmikuussa Japanissa, jossa tehtiin myös sotilaalliseen yhteistyöhön liittyviä sopimuksia. Valmisteltavana on vierailevien joukkojen sopimus Japaninkin kanssa. Samoin on keskusteltu kolmen maan sopimuksesta sekä Yhdysvaltojen että Japanin kanssa ja jopa yhteisestä meripartioinnista Etelä-Kiinan merellä.
Myös eurooppalaiset suurvallat osoittavat enenevää kiinnostusta Itä-Aasian ja Tyynen meren alueeseen. Marcos neuvotteli viime marraskuussa APEC-kokouksen yhteydessä presidentti Macronin kanssa turvallisuusyhteistyöstä. Samoin Iso-Britannian laivasto lisää liikkumistaan alueella ja maat kehittävät asevoimiensa koulutus- ja harjoittelutoimintaa. Britannia nimesi lähetystöönsä myös sotilasattasean.
Presidentti Marcos ja Filippiinit ovat vaikeiden valintojen edessä. Kiina tuskin luopuu valtapyrkimyksistään Etelä-Kiinan merellä, vaikka Filippiinit kuinka yrittäisi olla ystävää. Yritys puolustaa omaa merialuetta turvautumalla Yhdysvaltojen tai muiden valtojen tukeen sisältää riskin konflikteista Kiinan kanssa. Taiwanin suhteen on vielä suurempi riski joutua ulkopuolisena osalliseksi sotaan, jos Filippiineillä on tukikohdissa amerikkalaisia joukkoja ohjusaseineen.
Lisäksi voisi todeta, että Etelä-Kiinan meren alueista eivät kiistele vain Kiina ja Filippiinit, vaan myös neljä muuta valtiota katsoo omistavansa sieltä alueita. Malesialla ja Vietnamilla on siellä myös aseistettuja tukiasemia. Kaikilla on kiistaa Kiinan kanssa ja Vietnam on pariin otteeseen joutunut sotimaankin niistä Kiinan kanssa. Muut osalliset maat eivät samalla lailla uhkaile toisiaan.
Oliko presidentti Marcosin diktatuuri talouden kulta-aikaa?
Tässä toisessa presidentti Ferdinand Marcos Seniorin diktatuurin aikaa käsittelevässä blogissani pyrin vastaamaan väitteisiin kulta-ajasta, jolloin talous olisi kukoistanut, köyhyys vähentynyt, korruptio saatu kuriin ja riisintuotannossa saavutettu omavaraisuus. Ihmisoikeuksien ja rikollisuuden käsittelyn jätän vielä kolmanteen blogiin.
Marcosin kannattajat väittävät usein, että hänen valtakaudellaan Filippiinit oli Japanin jälkeen Aasian rikkain maa. Väite ei vain pidä paikkaansa, mutta 1950-luvulla näin oli. Sillä vuosikymmenellä bruttokansantuote (BKT) henkilöä kohti kasvoi Filippiineillä enemmän kuin missään tulevan ASEANin jäsenmaassa. Sen sijaan 1960-luvulla kasvu oli hitainta ASEANissa.[ii] Vuonna 1965 Marcosin presidenttikauden alussa Singapore oli ylivoimaisesti ASEANin varakkain maa, mutta Malesiakin oli jo ohittanut Filippiinit. Vielä vuonna 1965 Thaimaan ja Indonesian BKT/henkilö oli puolet Filippiinien tasosta, mutta Marcosin kauden päättyessä Thaimaa oli ohittanut Filippiinit ja Indonesiakin vuonna 1993.
Bruttokansantuote henkilöä kohti US dollareissa kiintein hinnoin[iii]
1965
1972
1985
2003
2021
Filippiinit
1310
1487
1564
1931
3413
Malesia
1475
2007
3437
6728
10827
Indonesia
580
731
1208
2035
3856
Thaimaa
707
976
1695
4038
6270
Singapore
4215
8591
17150
36710
66176
Sotatilan alkuvaiheessa Filippiineillä oli kuitenkin todella hyviä kasvuvuosia. Vuonna 1972 BKT/hlö kasvoi jopa 5,9 % ja 5,8 % vuonna 1975. Korkein taso saavutettiin vuonna 1982, mutta Marcosin kauden viimeisinä vuosina talous romahti niin totaalisesti, että BKT/henkilö laski lähes sotatilalain alkuvuoden 1972 tasolle. Voiko muutaman vuoden nousua ja sitten putoamista alkupisteen tasolle pitää kukoistavana kautena?
Suurelta osin Marcosin talouspolitiikan seurauksena Filippiinit menetti parinkymmenen vuoden kehityksen. Aallonpohja oli niin syvä, että Filippiinien BKT/henkilö saavutti vuoden 1982 tason vasta vuonna 2003. Tosin Marcosin jälkeiset hallituksetkaan eivät saaneet oleellista parannusta aikaiseksi ja vasta vuodesta 2009 lähtien voi sanoa, että Filippiineillä on kansainvälisestikin verrattuna hyvä kasvuvauhti.
Oliko velalla rakennettu kasvu kestävää?
Jo ensimmäisellä presidenttikaudellaan Marcosin talouspolitiikkaa kuvasi kasvun tavoittelu velkarahalla. Julkishallinnon investoinnit rakennushankkeisiin lähes kaksinkertaistuivat edelliseen presidenttikauteen verrattuna ja muutoinkin valtion menot kasvoivat ennennäkemätöntä vauhtia. Se edisti vaihtotaseen vajeen kasvua ja maan valuuttavarantojen hupenemista. Velkaantumisen seurauksena hallituksen oli pakko hakea vuonna 1970 IMF:ltä lainaa, mutta se edellytti myös suostumusta tiukkaan vakautusohjelmaan. Maa siirtyi kelluvaan peson arvoon ja devalvaatioon. Kun Marcosin aloittaessa vuonna 1965 US dollarin sai 3,9 pesolla, joutui dollarista vuonna 1985 maksamaan jo 19,0 pesoa. Arvo putosi lähes viidesosaan. Devalvaatioilla vaihtotase saatiin aina pariksi vuodeksi tasapainoon.
Sotatilan alkuvuodet olivat entistä enemmän velalla rakennettua kasvun juhlaa. Valtion investoinnit kaksinkertaistuivat heti vuodeksi 1973. Suureksi avuksi oli, että siinä vaiheessa Filippiinien pääasiallisten vientituotteiden maailmanmarkkinahinnat nousivat. Sokerin hinta yli kaksinkertaistui ja kookosöljynkin hinta nousi 40 prosentilla vuodesta 1971 vuoteen 1973. Parin vuoden päästä maailmanmarkkinahintojen kova lasku aiheutti taas ongelmia. Investoinnit lainalla voivat olla perusteltuja, mutta ongelmana oli investointien huono tuottavuus naapurimaihin verrattuna. Lisäksi Marcosin kaudella pääomaa pakeni maasta 9,7 miljardia dollaria, eli kolmasosa maan velkasummasta[iv].
Kansainväliset sijoittajat eivät sotatilasta tai diktatuurista valittaneet. Päinvastoin, sotatilan julistuksen jälkeen ulkomaiset suorat sijoitukset kasvoivat nopeasti, kunnes talouden kriisiytyminen 80-luvun vaihteessa sai pääoman pakenemaan maasta. Sijoittajat katsoivat diktatuurihallinnon vakauttaneen oloja ja kun ammattiyhdistystoiminta kiellettiin, oli halpaa työvoimaa tarjolla. Samoin sääntelyn ja voittojen kotiuttamisen helpottaminen rohkaisivat sijoittamaan. Maahan perustettiin myös erityistuotantoalueita, joissa kansainväliset yritykset saivat verovapautuksia ja halpaa työpanosta etenkin tekstiiliteollisuuteen ja elektroniikan kokoonpanotehtäviin. Filippiineille jäävä hyöty arvonlisästä oli vähäistä.
Vuoden 1973 öljykriisi nosti inflaation huippukorkeuksiin (34,2 % v. 1974), mikä oli Marcosille sekä huono että hyvä uutinen. Nimittäin Lähi-Idän mailla oli tarve saada huikeat öljytulonsa sijoitettua ja markkinoille tuli paljon lainarahaa – ja mikä parasta, ilman IMF:n kontrollia ja ehtoja. Marcos käytti täysimääräisesti tilannetta hyväksi ja otti surutta lainaa. Talous saatiin nousuun, mutta se myös johti maan 80-luvulla lähes konkurssiin. Marcosin aloittaessa vuonna 1965 Filippiineillä oli ulkomaanvelkaa US$ 599 miljoonaa, vuonna 1972 sotatilan alkaessa 2,8 miljardia ja 1985 siihen nähden kymmenkertaisesti 28,2 miljardia dollaria. Ulkomaanvelka nousi suhteessa bruttokansantuloon jo 91 prosenttiin.
Vuonna 1982 Filippiinien valuuttavarannot eivät riittäneet edes kuukauden tuontimenoihin[v]. Maa ei enää saanut lainaa, ja sen piti tulla toimeen vientituloillaan. Kun kassa alkoi olemaan tyhjänä, Marcosin oli pakko jälleen anoa IMF:ltä ja Maailmanpankilta lainaa, mutta niihin liittyi entistä enemmän raskaita ehtoja. Oppositiojohtaja Ninoy Aquinon murha vuonna 1983 oli viimeinen niitti sekä ulkomaisille että kotimaisille sijoittajille ja siitä alkoi Marcosin lopullinen lähtölaskenta.
Filippiineillä on ollut korruptiota ennen ja jälkeen Marcosin, mutta yksikään muu presidentti ei ole rohmunnut valtakaudellaan yhtä paljon varoja itselleen ja perheelleen – arviolta 5-10 miljardia dollaria. Filippiineillä poliitikot olivat ja ovat riippuvaisia suhteestaan presidenttiin, joka voi päättää miljardien jakamisesta ja tärkeistä virkanimityksistä. Perinteistä korruptiota oli esim. valtion hankinnoissa, rakennustoiminnassa ym. merkittävissä hankkeissa.
Korruptio eteni sotatilan aikana uudenlaiseksi systemaattiseksi toiminnaksi, kaverikapitalismiksi (suomeksi ei crony capitalism-termille löydy hyvää käännöstä). Kaverikapitalismi toimii autoritaarisessa tai diktatorisessa järjestelmässä, jossa hallitsija keskittää vapaan markkinan sijaan taloudellista valtaa itselleen ja monopolisoi oleellisten sektorien yritystoimintaa omaan ja lähimpien kumppaneidensa hallintaan. ”Kaveripiirille” järjestetään eri tavoin ylimääräisiä mahdollisuuksia rikastua, mm. antamalla tuotantohaaralle monopolioikeuksia, keskittämällä niille vientiluvat ja valuutan saannin, tilaamalla valtion hankintoja ylihintaan, antamalla verovapauksia ym. Kaverit maksoivat myös osinkoa ylimääräisistä eduista Marcosille ja toimivat osittain Marcosin bulvaanina. Rahaa piilotettiin ympäri maailman pankkeihin ja sijoituskohteisiin. Eikö kuulosta tutulta, kun katsoo bisneksen pyörittämistä Putinin Venäjällä?
Imelda Marcos ei ole koskaan ollut vaatimaton puhuessaan perheen rikastumisesta. Hän sanoi haastattelussa vuonna 1998, että ”Omistamme käytännöllisesti katsoen kaiken Filippiineillä sähköstä, televiestinnästä, lentoyhtiöistä, pankeista, oluesta ja tupakasta, sanomalehtien kustannuksesta, televisioasemista, merenkulusta, öljystä ja kaivostoiminnasta, hotelleista ja rantalomakohteista aina kookostehtaisiin, pientiloihin, kiinteistöihin ja vakuutusalaan.” Imelda esitti Marcosin crony-kavereille 500 miljardin peson (n. US$ 12,5 mrd.) korvausvaatimuksen yhtiöistä, joita Marcos ei ollut heille lahjoittanut, vaan oli uskonut ne tilapäisesti heidän hoitoonsa.[vi] Ainakaan presidentin palkoilla näitä miljardeja ei hankittu.
Yksi esimerkki on Eduardo Danding Cojuangco (Cory Aquinoon vihamielisissä suhteissa ollut serkku). Marcos antoi sisäpiiriinsä kuuluvalle Cojuangcolle monopolioikeudet maan tärkeimmän vientituotteen eli kookoksen vientiin. Tavoitteena oli saada monopolilla kookoksen tuotantoketjua rationalisoitua ja nostettua maailmanmarkkinahintaa. Marcos määräsi kookostuottajille myyntiveron ja niin kookosverorahastoon kerättyjen varojen piti palvella viljelijöitä mm. tutkimuksen ja tuotannon kehittämisen kautta. Cojuangco kuitenkin osti rahaston varoilla itselleen enemmistön kookosviljelijöiden pankista (UCPB), josta viljelijät saivat lainata heille kuuluvia rahoja kovalla korolla. Pankin rahoilla Danding hankki määräysvallan elintarvike- ja juomajätti San Miqueliin. Imelda Marcos väitti, että Danding osti Marcosin rahoilla nämä suuryritykset, jotka olisi pitänyt palauttaa Marcosin perheelle. Selvää kuitenkin on, että kookosviljelijät eivät ole vieläkään saaneet heille luvattua hyvitystä maksamistaan kookosveroista.
Marcos esitti uuden yhteiskunnan ideologiassaan jalon ajatuksen vanhan eliitin rahavallan lakkauttamisesta ja köyhyyden poistamisesta. Käytännössä hän takavarikoi eliitin lakkauttamisen nimissä heidän omaisuuttaan ja kaappasi ne omaan tai sisäpiirinsä hallintaan. Hän aloitti ottamalla poliittisen kilpailijansa ja maan rikkaimman suvun, Lopezien omaisuuden hallintaansa. Heti sotatilalain ensimmäisenä päivänä hän lakkautti Lopezien omistamien mediatalo ABS-CBN:n ja Manila Chroniclen julkaisutoiminnan ja antoi ne myöhemmin ilman korvausta ystävänsä Roberto Benedicton käyttöön.
Heti sotatilan ensi kuukausina Marcos lähetti Chroniclen julkaisija Eugenio Lopez Juniorin ja presidentinvaaleissa Marcosin vastaehdokkaana olleen Serging Osmeña Jr.:n pojan, Serge III:n vankilaan. Marcos syytti heitä perättömästi yrityksistä murhata hänet. Marcos painosti Lopezin suvun luopumaan maan suurimmasta sähköyhtiöstä (Manila Electric Company) Eugenion vapauttamista vastaan, mutta petti eikä vapauttanutkaan poikia. Viiden vuoden vankeuden jälkeen he pakenivat näyttävästi vankilasta, mikä on kokonaan toinen tarina.
Marcos Sr. otti satoja vanhan eliitin yrityksiä haltuunsa ja jakoi niitä lähipiirilleen. Hän nimitti tätä omaisuuden demokratisoinniksi, mutta lähinnä sillä luotiin Marcosista sisäpiireineen uutta eliittiä vanhan tilalle.
Onnistuiko maareformi?
Marcosilla oli ainakin halua vähentää maattomien viljelijöiden köyhyyttä. Hän antoi lokakuussa 1972 pian sotatilajulistuksen jälkeen presidentin asetuksen (PD 27) maareformiksi, jonka perusteella torpparilla oli oikeus saada omistukseensa 3-5 hehtaaria peltoa. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että PD 27 on Filippiinien ainoa laki, joka on käsin kirjoitettu.
Maareformin rajoituksena oli, että se koski vain riisi- tai maissipeltoja ja vain 14 prosenttia kaikesta viljellystä pinta-alasta. Maareformin edunsaajat velvoitettiin liittymään osuuskuntiin, joiden kautta viljelijät voisivat saada hyödyllisiä tukipalveluita ja tekisi heidät vähemmän riippuvaiseksi rahastavista välimiehistä tai entisistä isännistään. Viljelijät kokivat kuitenkin osuuskuntien säännöt vaikeiksi ja toimintaan osallistumishalu jäi vähäiseksi. Lisäksi maanomistajien vastustus vaikutti siihen, että reformi ei toteutunut toivotussa laajuudessa. Omistajat pystyivät välttämään maanluovutuksen siirtymällä jonkun toisen kasvin viljelyyn tai nostamaan maan myyntihintaa korruptoituneiden maareformiministeriön virkailijoiden avulla torpparille liian korkeaksi.
Vuonna 1984 oli 440 000 torpparia mukana maareformiohjelmassa, ja vuoteen 1986 mennessä oli heistä 132 000 saanut maapalstan omistustodistuksen. Se on noin neljäsosa tavoitellusta määrästä, mutta on reformi varmaan heidän asemaansa parantanut.[vii]
Marcosille oli maatalouspolitiikassakin ensisijaista omat valta- ja talousintressit. Sitä osoittaa myös se, että hän jätti kookoksen ja sokerin viljelyn maareformin ulkopuolella, vaikka esim. sokeritilojen kausityöntekijät olivat vielä huonommassa asemassa kuin riisitilojen torpparit. Marcos tarvitsi valtavien haciendojen omistajien tukea eikä halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä.[viii]
Oliko Filippiinit riisintuotannon suhteen omavarainen? Mikä Masagana 99?
Riisintuotannon omavaraisuus oli presidentti Marcosin kunnianhimoinen tavoite. Jonkun mielestä hän onnistui, toisten mielestä taas ei. Ilman uusia korkeatuottoisia riisilajikkeita olisi ollut turha tavoitella omavaraisuutta. Filippiineillä sijaitseva Kansainvälinen riisintutkimuslaitos IRRI oli jo 60-luvulta lähtien vahvasti mukana mahdollistamassa ”vihreää vallankumousta” kehittämällä uusia riisilajeja, jotka parhaassa tapauksessa kykenisivät moninkertaistamaan hehtaarituoton. Se kuitenkin edellytti, että koko tuotantoketju ja viljelytekniikka saadaan toimimaan lajikkeiden vaatimalla tavalla.
Masagana 99 oli hallituksen vuonna 1973 käynnistämä ohjelma, jolla pyrittiin toimeenpanemaan riisintuotannon vallankumous. Viljelijöille turvattiin edullisia lainoja ja heille tarjottiin korkeatuottoisia riisinsiemeniä. Valtio antoi maaseutupankeille jopa 85 % takuun mahdollisista takaisinmaksutappioista ja vastaavasti viljelijät saivat lainaa ilman henkilökohtaisia vakuuksia. Ohjelma sisälsi koulutusta ja tukea uusien lajikkeiden viljelymenetelmiin.
Masaganan 70-luvun johtavat toimeenpanijat ja tutkijat arvioivat vuonna 2020 seminaarissa ohjelman opetuksia ja totesivat, että Masaganassa oli sekä onnistumisia että epäonnistumisia[ix]. Suurin onnistuminen oli, että tuottavuutta hehtaaria kohti kyettiin nostamaan, vaikka ei niin paljon kuin tavoiteltiin. Filippiinit saavutti joiksikin vuosiksi riisintuotannon omavaraisuuden ja oli riisin pienimuotoinen viejä vuodesta 1977 vuoteen 1983. Puheet Filippiineistä riisinviejävaltiona ovat kuitenkin liioiteltuja, sillä em. vuosina nettovienti oli yhteensä 543 000 tonnia, kun muina Marcosin diktatuurin vuosina riisin nettotuonti Filippiineille oli 1 406 000 tonnia.[x]
Pidemmällä tähtäimellä arvioiden Masagana ei kuitenkaan onnistunut tavoitteissaan. Innostus ohjelmaan osallistumiseen lopahti parissa vuodessa. Ensimmäisinä vuosina yli 90 % maksoi lainaansa takaisin, mutta myöhempinä vuosina yhä harvempi edes otti lainaa ja enää alle puolet maksoi lainojaan takaisin. Noin 800 maaseutupankkia meni konkurssiin. 80-luvun alussa jo Marcoskin oli unohtanut Masagana-ohjelman, eli alun menestyksestä huolimatta siitä ei ollut kestäväksi ratkaisuksi.
Pienviljelijöille ongelmana oli, että lajikkeiden viljely vaati heille vieraita viljelytekniikoita sekä paljon entistä enemmän lannoitteita ja torjunta-aineita. IRRIn keskeisinä rahoittajina oli öljy- ja kemianteollisuuden suuryhtiöitä kuten Shell ja Chevron, jotka tuottivat Masaganalle lannoitteita ja torjunta-aineita. 1970-luvun öljykriisi vielä nosti niiden hintoja niin, että pienviljelijöillä ei ollut varaa niitä hankkia ja ilman näitä kemikaaleja tuottavuus jäi vähäiseksi. Lisäksi ensimmäisen polven ihmeriisilajike IR8 oli myrkyistä huolimatta varsinkin seuraavalla satokaudella herkkä tuholaisille. Toisaalta tarjolla olevat torjunta-aineet olivat niin kovia myrkkyjä, että siitä kärsivät niin viljelijät kuin maaperäkin.
Vähenikö köyhyys?
Väitetyn köyhyyden vähenemisen suhteen arvio on myös kaksijakoinen. Köyhyyden mittaamisen ongelmana on, että ei ole koko Marcosin hallintakautta kattavaa, samoilla menetelmillä tehtyä köyhyyden mittausta. Maailmanpankki on eri tutkimusaineistoja yhdistelemällä arvioinut, että vuonna 1965 Marcosin presidenttikauden alkaessa 52 % perheistä eli virallisen köyhyysrajan alittavilla tuloilla ja vuonna 1971 ennen sotatilalain julistamista osuus oli sama. Marcosin hallinnon lopulla köyhyysaste oli 44 % ja se jatkoi laskua Cory Aquinon presidenttikaudella.
Köyhyysaste Filippiineillä, köyhyystulorajan alittaneiden perheiden osuus kaikista perheistä[xi]
Vuosi Köyhyysaste, %
1965 52 %,
1971 52 %,
1985 44 %
1991 39 %
Filippiinien virallisissa tilastoissa köyhyysaste kuitenkin nousi niin, että se oli 49 % vuonna 1971 ja 58 % vuonna 1985. Maailmanpankin käyttämällä indeksillä laskien virallisillakin luvuilla päädytään samaan tulokseen kuin taulukossa yllä.[xii]
Maailmanpankin vertailulukuja käyttäen köyhyys väheni Filippiineillä huomattavasti hitaammin kuin muissa Asean-maissa, sillä köyhyysaste pieneni Filippiineillä vuodesta 1971 vuoteen 1991 vain 0,7 prosentilla vuodessa.[xiii]
Tuloerot olivat Filippiineillä äärimmäisen suuria. Vuonna 1965 tuloeroja mittaava Gini-indeksi oli Filippiineillä 0,513, mikä merkitsee erittäin suurta tuloeroa. Vuoteen 1985 luku laski hieman 0,447:ään. Tuloeroja ei ole kyetty tai haluttu vähentää ja vuonna 2018 Filippiineillä oli edelleen koko Aasian korkein Giniluku 0,423.[xiv] Vertailun vuoksi Suomen Gini-indeksi oli 0,277, joka kuvaa kansainvälisesti vertaillen alhaista tuloeroa.
Miten kävi palkoille?
Ammattityöläisen keskimääräiset reaalipalkat putosivat vuoden 1972 noin 95 pesosta 35 pesoon vuonna 1986 ja ammattikouluttamattomilla pudotus oli 80 pesosta 23 pesoon (vuoden 1986 pesoissa). Marcosin ensimmäisellä presidenttikaudella 1966-69 reaalipalkat nousivat, mutta sotatilalain ensimmäisinä vuosina vuoteen 1976 asti reaalipalkat laskivat tosi vauhdikkaasti. Vuonna 1984 Filippiinien talous ja reaalipalkat sitten romahtivat totaalisesti. Maataloustyöntekijöillä päiväpalkat nousivat Masaganan parhaassa vaiheessa 1973-76 lähes kolmanneksella, mutta laskivat vuoteen 1986 mennessä vuoden 1972 tasolle.
Reaalipalkkojen romahdusta selittävät devalvaatiot ja järkyttävä inflaatio. Kuluttajahintaindeksi nousi vuodesta 1973 vuoteen 1980 mennessä 158 % ja Marcosin kauden päättymiseen vuoteen 1985 mennessä 554 %. Vielä enemmän reaalipalkkojen pudotukseen vaikutti se, että sotatilan julistuksen jälkeen kiellettiin kaikki ammattiyhdistystoiminta ja lakkoilut, joten työväellä ei ollut mahdollisuuksia puolustaa edes reaalipalkkojen nollatasoa. Ainakaan työläisille sotatila ei ollut rikastumisen juhla-aikaa.
[i] Kattavasti Marcosin talouspolitiikkaa käsitelty mm. UP:n ekonomistien artikkelissa: de Dios, E. Gochoco-Bautista,, M. Punongbayan, J. (2021) Martial law and the Philippine economy. University of the Philippines School of Economics. Discussion Paper No. 2021-07.
[viii] Maareformin poliittisista taustavoimista lisää mm.: Putzel, James (1992) A Captive Land. The politics of agrarian reform in the Philippines. SS. 123-156. London. Catholic Institute for International Relations.
[ix]UPLB Aggie Class ’60 presents (2020) Remembering Masagana 99 and Lessons Learned.
[x] Balisacan, A. & Ravago, M. (2003) THE rice problem in the Philippines: trends, constraints, and policy imperatives. Table 2. S. 10.
Nykyisen presidentin isä, Ferdinand E. Marcos Sr. julisti 23.9.1972 Filippiineille sotatilan, mikä tarkoitti 14 vuotta kestäneen yksinvallan alkua. Hän syrjäytti kongressin ja otti itselleen täyden toimeenpano- ja lainsäädäntövallan. Hän lähetti opposition johtajat vankilaan ja sulki kaikki muut kuin lähipiirinsä omistamat tiedotusvälineet. Jotkut nimittävät näitä vuosia Filippiinien kultaiseksi ajaksi, mutta diktatuuria se silti oli.
Filippiineillä on käyty kiivasta keskustelua presidentti Ferdinand Marcos Seniorin valtakauden luonteesta. Tässä ensimmäisessä teemaan liittyvässä blogissani käsittelen seuraavia Marcosin diktatuurivuosiin liittyviä kysymyksiä:
Oliko sotatilalain käyttöönotto todella tarpeen?
Yrittikö Marcos sotatilan avulla pysyä vallassa perustuslain salliman kauden jälkeen?
Miten Marcos syrjäytti kongressin perustuslain muutoksella ja kaappasi lainsäädäntövallan?
Mikä oli Marcosin visio uudeksi yhteiskunnaksi?
Toisessa myöhemmin julkistettavassa blogissani teemoina ovat:
Olivatko Marcosin vuodet Filippiinien talouden kulta-aikaa?
Ihmisoikeudet Marcosin valtakaudella.
Sotatilalain ensi askelet
Jo sotatilan julkistamista edeltävänä yönä asevoimat pidättivät Marcosin määräyksestä noin sata avainhenkilöä, mm. Liberaalipuolueen puheenjohtaja Ninoy Aquinon ja muita senaattoreita, kongressiedustajia, tutkijoita ja näkyviä kansalaisjärjestöjen johtajia. Ensimmäisten vangittujen joukossa oli ainakin 13 toimittajaa tai mediatalon johtajaa. Seuraavina viikkoina pidätettyinä oli jo tuhansia listattuja henkilöitä, ja monet vietiin salaisiin selleihin antamatta mitään tietoa omaisille tai lakimiehille. Marcos määräsi armeijan valtaamaan ja sulkemaan kaikki lehti- ja mediatalot, paitsi Marcosin luotettujen johtaman median. Voimaan astui täysi sensuuri ja öiksi julistettiin ulkonaliikkumiskielto.
Kaduilta katosivat Marcosia tai sotatilaa vastustaneet mielenilmaukset. Kun sotilaat jahtasivat aggressiivisesti Marcosin vastaisen toiminnan organisaattoreita tunkeutumalla koteihin ja hakemalla työpaikoilta tai oppilaitoksista, eivät vangitsemista pelkäävät aktivistit uskaltaneet liikkua kaduilla eivätkä olla kotonakaan. Monet jättivät työ- ja opiskelupaikkansa ja yrittivät vaihtaa asuinpaikkaa. Osa kansalaisaktiiveista katsoi, että heidän ainoat vaihtoehtonsa olivat joko vankila tai siirtyminen maanalaiseen taisteluun. Näin kommunistien joukkoon ajautui monia, jotka olivat muista lähtökohdista vastustaneet Marcosin politiikkaa.
Marcosin perustelut sotatilalle – oliko se tarpeen?
Sotatilalain julistuksessa Marcos perusteli toimenpiteen välttämättömyyttä sillä, että maassa oli voimistuva, hyvin sitoutunut, koulutettu ja säälimätön liike, joka oli ryhtynyt aseelliseen kapinaan hallitusvaltaa vastaan.[i] Sen tavoitteena olisi väkivaltaisesti kumota laillinen valtiovalta ja perustaa tilalle maolaisten oppien mukainen valtiomuoto. Lisäksi julistuksessa todetaan sotatilalain olevan tarpeen Mindanaon ja Sulun saarten levottomuuksien lopettamiseksi. Mindanaon itsenäisyysliikkeen (MIM) tavoitteena oli irrottautua Filippiineistä ja perustaa itsenäinen muslimivaltio. Marcosin mukaan sotatilalaki oli tarpeen estämään myös äärioikeistolaisten asejoukkojen hyökkäyksiä muslimiväestöä vastaan.
Sosiaaliset levottomuudet olivat lisääntyneet 1960-luvun lopulta lähtien, mutta olivatko ne riittävä peruste poikkeustilalle? Vuonna 1968 Jose Maria Sison oli perustanut pienen joukon kanssa maanalaisen maolaisen kommunistisen puolueen ja vuoden 1969 lopulla sissiarmeijan (New People’s Army, NPA). Samaan aikaan syntyi voimakasta opiskelijoiden ja nuorten vasemmistolaista liikehdintää ja vuoden 1970 alussa Manilassa oli ennen näkemättömiä, usein väkivaltaisia opiskelijamellakoita (ns. first quarter storm).
Manilassa räjähti seuraavina vuosina kymmeniä pommeja yritysten ja virastojen sisällä tai edustalla. Tekijöitä saatiin harvoin kiinni, mutta Marcos syytti iskuista kommunisteja ja oppositio väitti niitä Marcosin masinoimiksi. Vakavin pommi-isku oli opposition liberaalipuolueen vaalitilaisuudessa Plaza Mirandalla 21.8.1971, missä kuoli yhdeksän henkilöä ja loukkaantui lähes sata. Loukkaantuneista kahdeksan oli liberaalien senaattoriehdokkaita. On vankkaa näyttöä, että isku oli kommunistipuolueen puheenjohtaja Joma Sisonin käsialaa ja sen tavoitteena oli saada Marcosin kannattajat ja oppositio taistelemaan toisiaan vastaan.
Todellisuudessa NPA:lla oli kesällä 1972 ”vain” noin 1 000 päätoimista taistelijaa, eikä se kyennyt mitenkään uhkaamaan hallitusvaltaa. Sotatilalaki vain kiihdytti NPA:n kasvua ja 1980-luvulla NPA oli yli 25 000 sissin armeija. Toisaalta, ovathan Filippiinien asevoimat kyenneet Marcosin jälkeen lyömään NPA:n ilman sotatilalakia niin, että se on enää varjo entisestään.
Vielä tarvittiin yksi tekaistu hyökkäys sotatilajulistuksen oikeuttamiseksi. Puolustusministeri Juan Ponce Enrile oli 22.9.1972 illalla palaamassa kokouksesta, kun ohi ajavasta autosta ammuttiin hänen virka-autoaan. Enrile sattui kuitenkin olemaan poikkeuksellisesti saattueen toisessa autossa. Välittömästi tämän jälkeen Marcos julisti maan sotatilaan ja ilmoitti ottaneensa kaiken toimeenpano- ja lainsäädäntövallan hallintaansa. Kansalle hän julisti päätöksensä seuraavana iltana televisiossa.
Toisena perusteluna sotatilalaille Marcos esitti visionsa uudesta yhteiskunnasta, jonka toteuttaminen vaati vahvaa valtiota ja vallan keskittämistä hänelle. Uudesta yhteiskunnasta lisää jäljempänä.
Julistiko Marcos sotatilan pysyäkseen vallassa?
Ferdinand Marcos Sr. valittiin Filippiinien presidentiksi vuoden 1965 lopulla ja uudelleen vuonna 1969. Perustuslain mukaan hän ei olisi voinut jatkaa presidenttinä vuoden 1973 jälkeen. Bongbong Marcos väitti 13.9.2022, että hänen isänsä ei julistanut sotatilaa pysyäkseen vallassa, vaan koska hallituksen oli puolustettava itseään. Muutama tekijä kuitenkin viittaa siihen, että Marcos Sr. suunnitteli jo hyvissä ajoin vallassa pysymistä.
Marcos Sr. on jo varhaisessa vaiheessa pohtinut sotatilalain käyttöönottoa. Hän antoi jo vuonna 1969 silloiselle oikeusministeri Enrilelle tehtäväksi laatia selvityksen perustuslaillisista presidentin valtuuksista sotatilalain vallitessa. Enrile on kertonut itse muistelmissaan saamastaan luottamuksellisesta tehtävästä.[ii] Helmikuun 1970 opiskelijamellakoiden yhteydessä Marcos Sr. uhkasi ensimmäistä kertaa julkisesti julistavansa maan sotatilaan. Seuraavan kahden vuoden aikana hän puhui levottomuuksien ilmetessä toistuvasti sotatilan tarpeellisuudesta.
Puolustusministeriksi siirtynyt Enrile luovutti joulukuussa 1971 Marcosille valmiin luonnoksen sotatilalain julistukseksi ja toimeenpanon kannalta tarpeellisiksi määräyskirjeiksi.[iii] Dokumentit olivat viilausta vaille valmiita käyttöön otettavaksi.
Presidentti Bongbong Marcos totesi 65-vuotispäivänään haastattelijalle, että hänen isänsä ei ollut diktaattori, sillä Marcos Sr. konsultoi eri tahoja ennen päätöksentekoa. Sotatilan valmistelu ei mennyt noin demokraattisesti, sillä hän kuulosteli vain luotettujen poliitikkojen, sotilaiden tai liikemiesten suhtautumista asiaan. Viikkoa ennen sotatilaa liberaalijohtaja Ninoy Aquino tiedotti saaneensa sotilaslähteistä käsiinsä sotatilan toimeenpanosuunnitelman, mutta Marcos kiisti heti senaatissa sellaiset aikeet. Vielä päivää ennen julistusta hän totesi kongressin alahuoneen puhemiehelle ja jopa omalle toimeenpanevalle ministerilleen, että puheet sotatilan julistuksesta ovat perättömiä huhuja. Samoin lehdistölle hän kiisti mitään sellaista olevan vireillä.
Perustuslain muutoksella valta jatkuu
Pyrkimystä vallassaolon jatkamiseen osoittaa myös Marcosin yritys uudistaa perustuslakia.[iv] Nimittäin jo vuonna 1970 valittiin Filippiineille perustuslakia säätävä kokous, jossa esitettiin siirtymistä parlamentaariseen, pääministerijohtoiseen järjestelmään. Silloin parlamentti voisi valita pääministerin ilman kausirajoituksia. Yksi kokouksen edustaja kuitenkin esitti perustuslakiin rajoitusta, jonka mukaan presidenttinä toiminutta (Marcos Sr.) tai hänen perheenjäsentään (vallanhaluinen Imelda) ei voitaisi valita pääministeriksi. Perustuslakikokouksen enemmistö hyväksyi tämän rajoituksen. Tosin syyskuussa 1972 Marcosin tukijat saivat taas käännettyä kokousenemmistön hylkäämään rajoituksen.
Marcos Sr. halusi jatkaa vallassa pääministerinä laillisesti, mikä olisi edellyttänyt perustuslain hyväksyntää ennen vuoden 1973 loppua. Perustuslain valmistelu eteni niin hitaasti, että sen valmistuminen ajoissa oli uhattuna. Tämäkin saattoi vaikuttaa Marcosin päätökseen sotatilan julistamisesta.
Julistettuaan sotatilan Marcos ei kutsunut kongressia lainkaan koolle, vaan piti lainsäädäntövallan yksin itsellään. Hän hallitsi presidentin asetuksilla ja määräyskirjeillä. Pian sotatilajulistuksen jälkeen hänen tahdostaan perustuslakia säätävä kokous nimesi joukostaan 16 edustajaa valmistelemaan yhdessä presidentin kanssa perustuslakiluonnoksen. Nyt luonnos valmistui muutamassa viikossa Marcosin toivomassa muodossa. Jo 30.11.1972 Marcos allekirjoitti sen ja perustuslakia säätävä kokous hyväksyi sen muutoksetta äänin 237–15. Tosin Marcos oli heittänyt vankilaan tusinan verran kriittisiä kokousedustajia ja vähän useampi oli paennut ulkomaille. Yli 50 edustajaa ei saapunut kokouspaikalle. Suureen myönteisten äänien määrään vaikutti pelon lisäksi myös se, että uudessa perustuslaissa luvattiin edustajille paikka väliaikaiseen kansalliskokoukseen.
Vielä tarvittiin perustuslain hyväksyntä kansanäänestyksellä, ja se oli yhtä luotettavaa luokkaa kuin Venäjän farssivaalit Donbassin kansantasavalloissa. Marcos määräsi kaikkiin kyliin ja kaupunginosiin perustettavaksi avoimet kansankokoukset, joissa sitten huutoäänestyksellä päätettiin, hyväksytäänkö perustuslaki – ja yllätykseksi yli 90 % kansalaisista hyväksyi, vaikka monin paikoin vaalikokouksia ei edes järjestetty. Heinäkuussa 1973 Marcosin järjestämässä äänestyksessä kysyttiin: haluatteko Marcosin jatkavan presidenttinä vuoden 1973 jälkeen? Ja 91 % halusi Marcosin jatkavan.
Uuden perustuslain siirtymäsäännösten mukaan lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta on presidentillä, kunnes hän kutsuu koolle väliaikaisen kansalliskokouksen valitsemaan väliaikaisen presidentin ja pääministerin. Joulukuussa 1972 Marcos kutsui vielä vapaana olevat kongressin jäsenet kokoukseen. Kongressi päätti lakkauttaa itsensä siinä uskossa, että uudessa perustuslaissa luvattiin kongressin jäsenille heidän edustajakautensa jatkuvan tulevassa väliaikaisessa kansalliskokouksessa (Interim Batasang Bansa). Marcos ei kuitenkaan koskaan kutsunut kansalliskokousta koolle, vaan jatkoi rajoittamatonta yksinvaltaansa.
Kun kansainväliset rahoituslaitokset alkoivat kiinnittää huomiota siihen, että maassa ei ole minkäänlaista kansanedustuslaitosta, perusti Marcos lokakuussa 1976 lainsäädännön neuvoa-antavan neuvoston (Batasang Bayan), jolla siis ei ollut valtaa puuttua presidentin päätöksiin. Presidentti nimitti neuvoston kaikki edustajat, joita olivat kabinetin jäsenet, kaupunkien pormestarit ja kuntien edustajia sekä eri sektoreiden edustajia.
Väliaikaisen kansalliskokouksen perustaminen
Paineet kansanedustuslaitoksen perustamiseksi kasvoivat vuosien mittaan. Ulkoapäin kritiikkiä esitti erityisesti Yhdysvaltojen presidentti Jimmy Carter. Marcos päätti järjestää vuonna 1978 väliaikaisen kansalliskokouksen vaalit, joissa sallittaisiin rajallisesti opposition asettuminen ehdolle. Kun sotatilalain aikana ei ollut vaaleja, oli myös julkisten puolueiden toiminta lakannut. Presidentti Marcos perusti oman hallintonsa puolueen (KBL, Kilusang Bagong Lipunan), johon liittyi entisten valtapuolueiden (liberaalit, nationalista) poliitikkoja ja ympäri maata valtakoneistossa toimivia.
Kun vapaata ja tasavertaista osallistumista vaaleihin ei taattu, päätti liberaalipuolueen vapaana oleva johto boikotoida vaaleja. Edelleen vankilassa oleva puheenjohtaja Benigno ”Ninoy” Aquino oli kuitenkin sitä mieltä, että siitä huolimatta oli parempi päästä esittämään kansalle sotatilapolitiikalle vaihtoehtoista linjaa. Siitä syntyikin Suur-Manilaan Laban-yhteislista, jossa oli liberaalisenaattorien lisäksi eri oppositioryhmien ja myös vasemmistolaisten järjestöjen edustajia. Vaikka Aquino kaikkien gallupien mukaan olisi tullut valituksi, pidettiin ilmeisellä vilpillä huolta siitä, että yksikään Labanin ehdokas ei tullut valituksi.
Marcos Sr. lakkautti muodollisesti sotatilan 17.1.1981 ja suostui joihinkin reformeihin, jotka eivät kuitenkaan uhanneet hänen määräysvaltaansa. Hän mm. järjesti ensimmäiset presidentinvaalit sitten sotatilalain julistuksen, mutta kansalliskokouksen vaaleista saadun kokemuksen perusteella niihin ei osallistunut yhtään varteenotettavaa opposition ehdokasta. Lopullisesti Marcosin ote vallasta rupesi horjumaan Ninoy Aquinon murhan jälkeen 21.8.1983. Sen seurauksena sadat tuhannet ihmiset uskaltautuivat jälleen kaduille vastustamaan Marcosin diktatuuria ja oppositiovoimat yhdistyivät toimimaan muutoksen puolesta. Samoihin aikoihin Filippiinien talous oli ajautumassa maailmansodan jälkeen syvimpään lamaan.
Marcosin visio uudesta yhteiskunnasta
Ferdinand Marcos vanhempi erosi monista muista Filippiinien presidenteistä siinä, että hänellä oli esittää oman ideologiansa siitä, millaiseksi Filippiinien yhteiskuntaa tulisi kehittää (Bagong lipunan).[i] Aika moni voi yhtyä hänen ”vanhaa yhteiskuntaa” kohtaan esittämäänsä kritiikkiin, jonka mukaan ongelmana ovat suuret erot köyhien ja rikkaiden välillä ja oligarkkien vain omista eduista lähtevä vallanpito. Kokonaan toinen asia on, vähensikö Marcosin politiikka näitä eroja.
Uuden yhteiskunnan ideologian kolme keskeistä käsitettä ovat poliittinen ja taloudellinen vapaus sekä sosiaalinen yhteisymmärrys. Nämä tekijät ovat keskinäisesti riippuvuussuhteessa siten, että yhteisymmärrys on mahdollista saavuttaa vain, jos sekä poliittinen että taloudellinen vapaus toteutuvat.
Uuden yhteiskunnan julkilausuttuna tavoitteena on autonomian laajentaminen ja kansalaisten osallistuminen päätöksentekoon. Se merkitsee päätöksenteon viemistä barangayn eli kylien ja kaupunginosien tasolle. Taloudellisesti tärkein tehtävä on köyhyyden poistaminen ja taloudellisten toimintamahdollisuuksien laajentaminen. Sosiaalinen yhteisymmärrys merkitsee oikeudenmukaisuuden ja tasa‑arvon toteuttamista. Kaikkien filippiiniläisten tulee saada tasavertainen osuus taloudellisesta kehityksestä. Siten tavoitteena ei voi olla vapaan kilpailun kapitalismi, mutta ei myöskään hyvinvointivaltio, joka lakkauttaa aloitteellisuuden. Marcosin mukaan jokaisen kansalaisen velvollisuus on tehdä hyödyllistä työtä siten, ettei hän koidu rasitteeksi muille kansalaisille tai valtiolleen. Uuden yhteiskunnan tarjoama vaihtoehto on vapaa yrittäjyys yhdistettynä voimakkaaseen ja vastuulliseen valtiovaltaan. Hän kutsui sitä “kapitalismiksi, jolla on omatunto”.
Marcosin mukaan kommunismi ei ole humanistinen omistavaa luokkaa kohtaan ja läntinen liberalismi ei ota huomioon köyhien asemaa, joten uuden yhteiskunnan toteuttamiseksi tarvitaan demokraattista vallankumousta keskeltä. Siinä yksityisomaisuuteen ei puututa. Köyhyyttä poistetaan parantamalla köyhien elinoloja eikä rikkaiden oloja heikentämällä. Rikkaiden tuloja pitäisi kuitenkin käyttää köyhyyden poistamiseen. Vallankumouksen toteuttaminen vaati autoritaristista demokratiaa, eli valtion keskitettyä osallistumista ja käytännössä kaiken vallan keskittämistä presidentille. Omia etuja ajava korruptoitunut kongressi ei muutosta kykenisi tekemään.
Presidentti siis käytti uuden yhteiskunnan toteuttamista perusteluna sille, että yksinvallan luovuttaminen hänelle on muutoksen toteuttamiseksi välttämätöntä. Luokkaerot eivät pienentyneet ja korruptio saavutti uudet mittasuhteet. Autoritaristisesta demokratiastakaan ilman vaaleilla valittua kansanedustuslaitosta ja ilman puhe- ja kokoontumisvapautta ei jäänyt jäljelle muuta kuin autoritaristisuus.
[i] Proclamation no. 1081. Proclaiming a state of martial law in the Philippines. 21.9.1972
[iv] Laajemmin sotatilan julistuksesta ja perustuslain uudistamisesta mm. teoksessa Wurfel, David (1988) Filipino Politics. Development and Decay. S. 116–138. Ateneo de Manila University Press.
[i] Marcos, Ferdinand E. (1983) Toward a New Partnership: The Filipino Ideology. Manila.
Presidentti Ferdinand ”Bongbong” Marcos kansakunnan tilasta
Uuden presidentin ensimmäinen kansakunnan tila -puhe (SONA) on odotettu tapahtuma. Se sai 25.7.2022 tuhannet osoittamaan sateessa mieltään sekä presidentti Ferdinand ”Bongbong” Marcos Juniorin puolesta että vastaan kongressille johtavalla valtatiellä, kun maan poliittinen eliitti kuunteli talon sisällä presidentin linjauksia seuraavalle kuudelle vuodelle.
Presidentti käsitteli monia teemoja kuten taloutta, maataloutta, koulutusta ja ulkopolitiikkaa. Toisaalta Marcos vaikeni kokonaan monista edeltäjä Rodrigo Duterten tärkeimpinä pitämistä tavoitteista kuten huumesota, rikollisuus ja korruptio. Samoin ihmisoikeuksia Bongbong ei edes maininnut. Tyylillisesti puheet ovat aina presidenttinsä näköisiä. Kun presidentti Duterte puhui suurelta osin ohi valmistellun paperin, räiskyvästi ja vahvasti kantaa ottaen, nimittivät kommentaattorit Marcosin puhetta asiallisen teknokraattiseksi.
Ferdinand Marcosin asema on vahva, sillä hänet valittiin 58,7 prosentin ääniosuudella presidentiksi. Kongressin edustajainhuoneessa presidentillä on aina selvä enemmistö takanaan, mutta myös 24 senaattorista vain kaksi edustaa oppositiota. Lisäksi senaattorina on myös sisko Imee Marcos, edustajainhuonetta puhemiehenä johtaa serkku Ferdinand Romualdez ja edustajainhuoneen enemmistöryhmän varapuheenjohtajana on oma poika Sandro Marcos. Tosin on siellä moni muukin poliittinen dynastia useampihenkisesti edustettuna.
Talous edellä
Marcosin puheen alkuosa vilisee talouslukuja. Kuuden vuoden finanssistrategian tavoitteena on maan taloudellisen palautumisen tukeminen ja kestävä budjettipolitiikka. Tavoitteena on, että vuosina 2022–2028 bruttokansantuote (BKT) kasvaa vuosittain 6,5–8 prosentilla, valtion velka laskee alle 60 prosenttiin BKT:sta vuoteen 2025 mennessä, bruttokansantulo on vähintään 4256 dollaria asukasta kohti ja köyhyysaste laskee 9 prosenttiin.
Maan talous kärsi huomattavasti koronaan liittyvien sulkujen aikana. Tuotanto on kuitenkin jo lähes palannut vuoden 2019 tasolle ja jos maailmantaloudessa ei ajauduta pahaan taantumaan, on realistista odottaa kasvun jatkuvan Filippiineillä nopeana. Sen sijaan Marcos ei esittänyt puheessaan sellaisia toimia, joiden perusteella olisi uskottavaa saavuttaa köyhyysasteen puolittuminen. Talous on kasvanut Filippiineillä nopeasti jo parin edellisen presidentin aikana, mutta köyhyys on vähentynyt hitaasti.
Duterten tavoin Marcos esitti huomattavaa panostusta infrastruktuuriohjelmiin tunnuslauseella ”build, better, more”. Ehdolla on lukuisia rautatiehankkeita, jotka sisältyivät jo Duterten suunnitelmiin. Lisää kansainvälisiä lentokenttiä on tulossa. Tieverkkoa ja muuta infrastruktuuria parannetaan, ottaen erityisesti huomioon laajenevan turismiteollisuuden tarpeet. Hän asetti suuria odotuksia myös tietotekniikan hyödyntämiselle ja antoi tehtäväksi rakentaa laajakaistaverkon kansalle.
Energian tuotanto on yksi painopisteitä ja Marcos tuo esiin Filippiinien ilmaston erinomaiset edellytykset uusiutuvan energian, kuten aurinko- ja tuulivoiman lisäämiseen. Energiasta on nyt pulaa ja siten eri lähteisiin perustuvia uusia voimaloita pitää rakentaa ja hyödyntää mm. Malampayan kaasuvarat. Hän esitti myös ydinvoimaloiden rakentamista. Isä-Marcosin aikana Bataaniin rakennettiin ydinvoimala, jota kansanjoukkojen vastustuksen takia ei koskaan otettu käyttöön. Viimeisenä niittinä päätökselle oli Tshernobylin onnettomuus. Ydinvoimala sijaitsee myös maanjäristyksille herkällä alueella.
Marcosin mukaan infrastruktuurin kehittämiseen tullaan käyttämään 5–6 % bruttokansantuotteesta. Duterten aikana investointeja rahoitettiin erityisesti ottamalla lainaa ja kun päälle tulivat koronan aiheuttamat tarpeet, lisääntyi maan velkaantuminen korkeimmalle tasolle vuosikymmeniin.
Marcos palaa Dutertea edeltävien presidenttien linjoille ja aikoo lainojen sijaan rahoittaa rakennusprojekteja julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksina (PPP, Public Private Partnership). Siinä viranomainen antaa esim. tiehankkeen yritykselle rakennettavaksi ja ylläpidettäväksi tietyksi ajaksi. Yritys saa tulonsa viranomaisen tai käyttäjän maksuista ja sovittuna ajankohtana yritys luovuttaa kohteen viranomaiselle. Julkiselle taloudelle kokonaiskustannus voi tulla kalliimmaksi, mutta sen ei tarvitse kerralla investoida suuria summia hankkeeseen, eikä ottaa velkaa.
Kaikki presidentit ovat luvanneet valtiolle lisää tuloja tehostamalla veronkantoa ja niin tekee Marcoskin. Keinoina on mm. digitalisointi ja verojen maksun helpottaminen, mutta ne tuskin riittävät laajojen investointihankkeiden rahoittamiseen. Yhdeksi uudeksi tulonlähteeksi hän esitti arvonlisäveroa digitaalisten palvelujen tuottajille.
Maatalous ja maareformi
Bongbong pitää ruokaturvaa ja maatalouden tuottavuuden parantamista ensisijaisena tehtävänä ja siksi hän päätti presidentin tehtävien lisäksi ryhtyä itse maatalousministeriksi. Nykyisessä maailmantilanteessa ruokaturva on vaarantunut ja Filippiinit joutuu tuomaan ulkoa peruselintarvikkeita. Marcos lupasi vaalikampanjassaan lähes puolittaa riisin kilohinnan 20 pesoon. Se edellyttäisi tuotantohintojen huomattavaa alentamista, mutta nyt tuotantokustannukset ja maailmanmarkkinahinnat sen kuin nousevat. Nyt hän puhuukin vain hinnan alentamisesta.
Valtaosalla viljelijöistä toimeentulo on niin tiukoilla, että heidän saamaansa hintaa riisistä ei ole varaa alentaa. Marcos lupasi taloudellisia avustuksia ja lainoja viljelijöille. Hän aikoo järjestää viljelijöille halvempia siemeniä, rehua ja lannoitteita mm. hankkimalla niitä suurissa määrin valtioiden välisillä sopimuksilla. Lisäksi maataloutta pitää tehostaa ja modernisoida tiedettä ja teknologiaa hyväksikäyttäen.
Yllättävin ehdotus SONA-puheessa oli, että maareformiohjelman piirissä olevat viljelijät, joilla on vielä tilan lunastusmaksuja maksamatta, pitää vapauttaa lopuista maksuista. Samoin maareformiin hyväksyttyjen viljelijöiden, jotka eivät ole vielä maata saaneet, tulee saada peltonsa ilmaiseksi. Marcos antoi kongressille tehtäväksi valmistella em. laki kiireellisesti. Sitä odotellessa hän lupasi asettaa vuodeksi maanlunastusmaksuihin lyhennys- ja korkovapautuksen. Näillä toimilla on jo vaikutusta maaseudun pienituloisten köyhyyden vähentämiseen. Toimet kattaisivat 1,18 miljoonaa hehtaaria ja siitä hyötyisi 650 000 henkilöä. Presidentti esitti myös valtion omistaman maatalousmaan jakamista maattomille agraaritutkinnon suorittaneille. Näin voi tukea edistyneimpiä viljelymenetelmiä hallitsevia nuoria.
Jotkut talonpoikaisjärjestöt ovat kuitenkin huomauttaneet, että ruokaturvan varmistamiseksi pelkkä maanjako ei riitä. Lailla pitäisi estää viljelymaan konvertointi muihin tarkoituksiin, sillä muutoin viljelijät voivat myydä maansa kymmenen vuoden päästä vaikka liiketiloiksi.
Maatalous sai paljon sijaa Bongbongin suunnitelmissa, mutta ammattiyhdistysliike oli tyytymätön siihen, että hän ei puuttunut työväestön ongelmiin, kuten työsuhdeturvaan. Tosin ulkomailla työskentelevien filippiinojen (OFW) tilannetta hän käsitteli laajasti ja lupasi kehittää digitaalisia palveluita heille niin, että he saisivat työsopimusten hyväksynnät ym. dokumentit helposti. Lisäksi hän lupasi perustaa heille kriisitilanteita varten komentokeskuksen, josta saa nopeasti neuvontaa ja mm. tarvittaessa apua kotiutukseen Filippiineille.
Ympäristö
Presidentti totesi, että ympäristön suojelu on elämän suojelua ja jos emme saa ilmastonmuutosta hallintaan, kaikki tulevaisuuden suunnitelmamme ovat turhia. Hän sanoi, että Filippiinit on ilmastonmuutoksen vaikutuksille maailman haavoittuvaisimpia maita. Lämpenemiseen liittyvä merenpinnan nousu on riskinä useilla alueilla. Valmiuksia varautua luonnononnettomuuksiin pitää parantaa.
Energiapolitiikassa uusiutuvien lähteiden osuus kasvaa, mutta myös fossiilisten lähteiden käyttö lisääntyy edelleen. Duterte ryhtyi alkukaudellaan ankariin toimiin ympäristöä tuhoavaa kaivostoimintaa vastaan, mutta Marcos ei edes mainitse kaivosalaa, kuten ei myöskään rantojen muoviongelmaa.
Terveys, hyvinvointipalvelut ja koulutus
Bongbong lupasi, että enää ei tule sulkutoimia (lockdown), vaikka Covid-19-tapausten määrä kasvaisi. Hän lupasi, että terveydenhuollon palveluita tuodaan lähemmäksi ihmisiä ja että erikoissairaaloita (sydän-, keuhko-, lastensairaalat ym.) rakennetaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Terveydenhuollon ammattilaisten hyvinvointia parannetaan henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi.
Sosiaalihuollon suhteen Marcosin toimeksiantona on luonnononnettomuuksiin liittyvän avunsaannin nopeuttaminen ja hätämajoituksen järjestämisen parantaminen. Toisaalta hän kiinnitti huomiota siihen, että viimesijaista toimeentuloturvaa (ns. 4P) saavien listalla on huomattavasti perheitä, jotka eivät enää ole avustuksen tarpeessa ja käski puhdistaa listan. Uusi sosiaaliministeri Erwin Tulfo ryhtyikin heti toimiin ja lupasi 1000 peson ilmiantopalkkion jokaisesta epäoikeutetusti etuutta saavasta henkilöstä.
Koulutus on lähinnä varapresidentti Sara Duterten vastuulla, mutta Marcos totesi, että uusi 12-vuotinen koulujärjestelmä pitää perusteellisesti arvioida uudelleen. Koulujen suorituskyky kansainvälisissä vertailuissa on ollut heikko ja Bongbong piti tärkeänä etenkin tieteiden ja matematiikan opetuksen parantamista. Opetuskielen suhteen hän korostaa englannin kielen asemaa. Voi kuitenkin kyseenalaistaa oletuksen, että filippiiniläiset koululaiset ovat menestyneet huonosti kansainvälisissä vertailuissa siksi, että alaluokilla opetus on ollut äidinkielistä. Vaikkapa virolaisiin ja suomalaisiin tuloksiin viitaten voisi todeta, että nimenomaan vankka oman äidinkielen hallinta on se perusta, joka mahdollistaa menestyksen muillakin opinaloilla.
Filippiinien aluetta ei luovuteta tuumaakaan
Ulkopolitiikassa Marcos esitti terveen perusperiaatteen, että Filippiinit aikoo jatkossakin olla kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen. Länsi-Filippiinien meren (Etelä-Kiinan meri) atollien suhteen presidentti Marcos otti kuitenkin tiukan kannan, että hän ”ei johda mitään prosessia, joka luovuttaa edes yhden neliötuuman Filippiinien tasavallan alueesta millekään ulkovallalle”. Alueristiriidoista huolimatta Marcos pyrkii luomaan hyvät suhteet Kiinaan ja Kiinan ulkoministeri Wang Yi kävikin jo 6.7. tapaamassa Marcosia. Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinken on tulossa 6.8. Filippiineille.
Valtionhallinto oikeisiin mittasuhteisiin
Valtionhallinnon suhteen presidentti sanoi käynnistävänsä hallinnon oikean mitoituksen ohjelman. Tarkoitus on strategisesti arvioida virastojen tehtävät, organisaatioiden toiminnot ja prosessit ja sen perusteella yhdistää, jakaa, siirtää tai lakkauttaa organisaatioita. Arviointi kattaa myös useata tahoa yhdistävät toiminnot. Uudelleentarkastelu on varmasti tarpeen, sillä poliitikoilla on taipumuksena ehdottaa jokaiseen ongelmaan uutta ministeriötä tai virastoa.
Bongbong onkin jo ilmaissut vastustavansa mm. senaattorien Go ja Poe aloitteita erillisen ministeriön perustamiseksi hallinnoimaan luonnononnettomuuksiin varautumista. Hänen mielestään riittää, että perustetaan neuvosto (virasto) toimimaan luonnononnettomuusriskien vähentämiseksi ja pelastustoimintojen organisoimiseksi (National Disaster Risk Reduction Management Council).
Ei sanaakaan ihmisoikeuksista tai huumesodasta
Yhteen puheeseen eivät kaikki asiat mahdu, mutta valinnat osoittavat ainakin asioiden prioriteettia – tai mistä halutaan olla hiljaa. Kun Duterten linjapuheessa tärkeimpänä asiana oli korruptio, huumesota ja rikollisuuden vastustaminen, niin Marcos ei niitä edes mainitse. Toisissa yhteyksissä Marcos on todennut jatkavansa huumeiden vastaista taistelua, mutta lakia kunnioittaen ja huumeongelmaisten kuntoutuksen keinoin.
Marcos vaikeni ilmeisesti tarkoituksellisesti ihmisoikeuksista ja oikeusjärjestelmän ongelmista. Hän ei halua keskustelua hänen isänsä diktatuurihallinnon aikaisista ihmisoikeusloukkauksista ja hän ei yksinkertaisesti ole suostunut vastaamaan toimittajien aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Vasta käytäntö tulee osoittamaan, miten hänen hallintonsa noudattaa ihmisoikeuksia. Myönteisenä voi pitää Marcosin valitseman turvallisuuspoliittisen neuvonantaja Clarita Carlosin kannanottoa, jonka mukaan hän vastustaa asevoimien käyttämää aktivistien punaiseksi leimaamista. Punaleiman saaneet aktivistit tarkoittavat asevoimille vapaata toimintaoikeutta, jonka seurauksena useampi aseeton aktivisti on kuollutkin.
Takapakkia ihmisoikeusasioissa tuli nopeasti, kun presidentti Marcos päätti, että Filippiinit ei liity uudelleen Kansainvälisen rikostuomioistuimen (International Criminal Court, ICC) jäseneksi. Kun ICC otti tutkittavakseen Duterten huumesodan mahdolliset ihmisoikeusrikkomukset, Filippiinit erosi Duterten päätöksellä ICC:stä. Filippiinien oikeusministeriö lupasi ottaa itse huumesodan kuolemantapaukset tutkittavaksi, mutta teki vain pienestä otoksesta selvityksen. Poliisi antoi puutteellisesti tietoja tapauksista, ja selvitys ei johtanut yhteenkään poliisin tuomioon. Kun ICC nyt otti huumesodan uudelleen tutkittavaksi, Bongbongin päätöksellä Filippiinit ei siihen osallistu. Pahasti näyttää siltä, että asevoimien rankaisemattomuus ihmisoikeusrikoksissa jatkuu.
Mahdollisen rauhanneuvottelun kohtalo kommunistijohtoisen NDF:n kanssa on Carlosin mukaan Marcosin käsissä, vaikka presidentti ei tätäkään teemaa puheessaan maininnut.
Duterten puheissa alkuperäiskansojen ja muslimiväestön elinolojen parantaminen olivat näkyvästi esillä, mutta nämä eivät taida kuulua Bongbongin kabinetin prioriteetteihin. Ylipäätään aluenäkökulma puuttui ja joku Mindanao tai Cebu tulivat Marcosilla mainituksi vain raidehankkeiden yhteydessä.
Entä korruption vähentäminen?
Korruptio on Filippiinien yhteiskunnan pahimpia ongelmia, mutta tähänkään teemaan presidentti ei puuttunut lainkaan. Marcosien sukua on syytetty miljardiomaisuuden rohmuamisesta diktatuuriaikana, joten ehkä Bongbong haluaa pitää keskustelua taka-alalla. Bongbong vastasi toukokuussa GMA:n haastattelussa kysymykseen vero- ja tulliviranomaisten korruptiosta, että ”unohtakaamme menneet, … se ei ollut minun hallintoni alaista. Nyt minun hallinnossani (korruptiolla) ei ole sijaa”.
Bongbong päätti ensi töikseen lakkauttaa Duterten perustaman presidentin korruptionvastaisen neuvoston (PACC) ja siirtää tehtävät toimeenpanevan ministerin (executive secretary) alaisuuteen. Hänen perustelunsa siirrolle oli presidentinhallinnon toiminnan virtaviivaistaminen. Voi olla niinkin, tai sitten hän ei pidä presidentin osallistumista korruptionvastaisen toiminnan johtamiseen niin aiheellisena.
Bongbong Marcosin hallinto on vasta järjestäytymässä ja hänelle pitää antaa mahdollisuus osoittaa, miten asiat hoituvat hänen alaisuudessaan. Hän on kuukauden aikana käyttänyt jo useamman kerran veto-oikeuttaan kongressin lakiesityksiin ja halunnut siten osoittaa johtajuutta. Yleensä uudelle hallinnolle annetaan 100 päivää aikaa osoittaa kykynsä, eli odotetaan, mitä tulee.
Tapaaminen filippiiniläisten elintarviketyöläisten kanssa ma 16.5.
Rodel “Rodz” Abenoja kertoo elintarviketyöläisten kamppailuista ja Filippiinien 9.5. vaalien tuloksesta otsikolla “Workers Crossroads: The Fight Against Shrinking Space of Democracy in the Philippines”. (“Työntekijät tienhaarassa: Taistelu demokratian kutistumista vastaan Filippiineillä”.)
MercyAbucayon on Pepsi-Colan liiton ja juomateollisuusfederaation johtohenkilö, ja Rodel Abenoja on keskusjärjestön Mindanaon alueen toimitsija ja Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin yhteistyöprojektin koordinaattori.
Verkkokeskustelu lauantaina 2.4.2022 klo 14.00 (klo 19.00 Manilan aikaa) Zoom-yhteydellä. Filippiinit-seuran kummikumppanin, ihmisoikeusjärjestö TFDP:n toiminnanjohtaja Emmanuel Amistad kertoo toukokuun presidentinvaaleista. Tämän jälkeen tapaamme myös seuran kummilapsia ja TFDP:n (Task Force Detainees of the Philippines) työntekijöitä. Ilmoittaudu 1.4. mennessä pj. Meg Sakilayan-Latvalalle, megay.sakilayan@gmail.com.
Filippiinit ja 140 muuta valtiota hyväksyivät YK:n yleiskokouksessa päätöslauselman, jossa vaaditaan Venäjää viipymättä lopettamaan sotatoimet Ukrainassa ja vetämään asevoimansa maasta. YK on huolissaan siviilikohteisiin kuten kouluihin ja sairaaloihin kohdistuneista iskuista sekä väestön humanitaarisen tilanteen huononemisesta. Päätöslauselmassa edellytetään osapuolilta myös Minskin rauhansopimusten toimeenpanoa.
Suhtautuminen Venäjän hyökkäykseen on vaikea presidentti Rodrigo Dutertelle, joka on halunnut tiivistää suhteita Venäjään vastapainona liialle riippuvuudelle Yhdysvalloista. Dutertella on myös hyvät suhteet Putiniin, jonka hän on nimennyt poliittiseksi idolikseen. Viikon mietinnän jälkeen Duterte sanoi haluavansa, että Filippiinit pysyy asiassa puolueettomana. Hän kuitenkin arvioi realiteettien jossain vaiheessa johtavan siihen, että Filippiinien on valittava puolensa. Hän ilmaisi huolensa siitä, että ydinaseita otettaisiin käyttöön, mikä vaikuttaisi meidän kaikkien elämään.
Duterte myös sanoi, että hän ei halua ulkomaisia asevoimia Filippiineille, mutta totesi joukkojen olevan täällä emmekä voi nyt ajaa heitä pois. Vähän ristiriitaisesti Filippiinien Yhdysvaltojen suurlähettiläs Jose Romualdez kertoi lehdistötilaisuudessa presidentti Duterten sanoneen hänelle, että ”jos Yhdysvallat pyytää Filippiineiltä tukea, vakuuta heille, että Filippiinit on valmis tarjoamaan Yhdysvalloille mitä tahansa sen tarvitsemia tiloja tai palveluita” (AP News 10.3.2022). Romualdezin mukaan tilat voisivat sisältää Clarkin lentokentän ja Subicin sataman, jotka olivat aikoinaan amerikkalaisten sotilastukikohtia. Jää epäselväksi, halusiko Duterte asian julkiseksi vai oliko se tarkoitettu vain suurlähettilään kautta yhdysvaltalaisille välitettäväksi viestiksi.
Puolustusministeri Delfin Lorenzanan mielestä Filippiinien kannattaisi pysytellä puolueettomana tämän eurooppalaisen konfliktin suhteen. Hän myös totesi, että Filippiinit on ostanut Venäjältä ja osittain maksanutkin 17 MI17-helikopteria ja tilaus on edelleen voimassa.
Varapresidentti Leni Robredo samoin kuin presidenttiehdokas Panfilo ”Ping” Lacson ovat selvästi tuominneet Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. ”Bongbong” Marcos oli ensin sitä mieltä, että Filippiinien pitäisi pysyä neutraalina ja huolehtia ensisijaisesti Filippiinien kansalaisten pääsystä kotiin. Sittemmin Marcos on vaatinut Venäjää kunnioittamaan Ukrainan vapautta ja erityisesti lopettamaan siviiliväestöön kohdistuvat iskut. Ehdokas ”Isko” Moreno Domagoso on myös neutraalilla kannalla ja korostaa Filipino first -linjaansa. Sen mukaan pääasiallinen huoli on Ukrainassa asuvien filippiiniläisten avustaminen. Emmanuel ”Manny” Pacquiaon mukaan Filippiinien ei niinkään tulisi asettua yhden osallisen puolelle vaan tulisi toimia rauhan aikaansaamiseksi.
Filippiinot evakuoidaan Ukrainasta
Ennen sotatoimien alkua Ukrainassa oli arviolta 380 Filippiinien kansalaista. 17.3. mennessä 329 filippiinoa on evakuoitu kotimaahansa ja 41 on Ukrainan naapurimaissa odottamassa lentoa. Filippiineille palanneiden joukossa on myös Mustanmeren rantasatamiin loukkuun jääneitä merimiehiä. Ainakin 19 filippiinoa on päättänyt pysyä Kiovassa, vaikka ulkoministeriön määräyksen mukaan kaikkien filippiiniläisten pitää poistua Ukrainasta. Hallitus vastaa heidän kotilennoistaan.
Talouden hyviä ja huonoja uutisia
Filippiinien kansantalous oli viime vuoden lopussa ripeässä kasvussa. Tämä oli selvä muutos verrattuna edelliseen pandemiavuoteen, jolloin maan talous romahti.
Vielä vuonna 2019 Filippiinit oli yksi maailman nopeimmin kasvavista kansantalouksista, mutta korona merkitsi täyskäännöstä, kuten monelle muullekin maailman valtiolle. Vuonna 2020 bruttokansantuote supistui reippaasti yli yhdeksän prosenttia, mikä oli ensimmäinen vakava taantuma maassa 34 vuoteen.
Viime vuonna alkoi kuitenkin nopea elpyminen. Loka-joulukuussa kasvua kertyi 7,7 prosenttia. Tämän pohjalta koko vuoden kasvuksi kertyi 5,6 prosenttia, kertoo maan tilastolaitos. Hallituksen toiveikkaan arvion mukaan talouskasvu palaa tänä vuonna tasolle, jolla se oli ennen pandemiaa. Hallituksen tavoite on yltää 7–9 prosentin talouskasvuun tänä vuonna.
”Olemme luottavaisia, että vuosi 2022 on vuosi jona palaamme takaisin normaaliin”, sanoi valtiovarainministeri Carlos Dominguez helmikuussa.
Maailmanpankin mukaan kasvua ovat vauhdittaneet hallituksen infrastruktuuri-investoinnit, samaan aikaan kun koronarokotukset ovat edenneet. Myös palvelujen asteittaisen avautumisen ennakoidaan tukevan talouskasvua alkaneenakin vuonna. Kotimaisen kulutuksen ennakoidaan olevan yksi kasvun vetureista sekä tulevana vuonna että seuraavina vuosina.
Keskuspankin pääjohtajan Benjamin Dioknon mukaan nykyinen kasvu on hyvin laaja-alaista. Tärkeää on myös Kiinaan suuntautunut vienti, joka jatkoi kasvuaan myös pandemian aikana.
Kaksi vuotta kestänyt pandemia on kuitenkin johtanut monien yritysten lopettamiseen sekä työpaikkojen katoamiseen eikä näiden vahinkojen korjaaminen käy hetkessä. Pitkään laskussa ollut työttömyys kohosi vuonna 2020 yli kymmeneen prosenttiin. Myös Filippiinien ulkomainen velkaantuneisuus on kääntynyt kasvuun.
Kriitikkojen mukaan nopeakaan kasvu ei hyödytä niitä, jotka ovat menettäneen työpaikkansa tai niitä, jotka joutuvat kamppailemaan matalapalkkaisissa työpaikoissa. Ja vaikka kasvu olisi ripeää, sen hedelmät jakautuvat perin epätasaisesti.
Kallistunut öljy ja elintarvikkeet vauhdittavat puolestaan inflaatiota. Tämä tekee keskuspankin aseman hankalaksi, koska sen on pidettävä korkotaso kohtuullisen alhaalla elvytyksen takia. Diokno onkin todennut, että inflaatio on vielä koronavirustakin suurempi uhka.
Viime aikoina Ukrainan kriisi on näkynyt osakemarkkinoiden laskuna ja peson laskuna lähelle usean vuoden pohjia dollariin nähden. Keskuspankin mukaan sillä on kuitenkin tarpeeksi valuuttavarantoa peson kurssin vakauttamiseen.
Presidentti Rodrigo Duterte ilmoitti maaliskuun alussa, että Filippiinit ottaa jälleen ydinvoiman yhdeksi energianlähteeksi, jotta riippuvuutta kivihiilivoimaloista saataisiin vähennettyä. Edellinen yritys rakentaa ydinvoimala 1980-luvulla päättyi voimalan hyllyttämiseen turvallisuushuolien takia.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan voi näkyä jatkossa elintarvikkeiden kallistumisena, polttoaineiden hinnannousuna ja ulkomaisten investointien vähenemisenä. Tämä voi vauhdittaa inflaatiota, joka oli jo helmikuussa ehtinyt kääntyä laskuun.
Venäjällä asuvien filippiiniläisten tilanne on erityisen hankala. Ruplan arvo on romahtanut ja heillä on vaikeuksia rahan lähettämisessä kotiin, kun pankkien kansainvälisiä maksuyhteyksiä on katkaistu.
Filippiinien presidentinvaalit
Filippiineillä järjestetään toukokuussa vaalit, joissa valitaan mm. seuraaja presidentti Dutertelle, varapresidentti, kongressi ja paikallisella tasolla edustajat aina kunnanvaltuutettuja myöten.
Marcos vaaligallupin kärkipaikalla
Tuoreimmassa Pulse Asian gallupissa Bongbong Marcos on 60 prosentin osuudella ylivoimainen ehdokas presidentiksi. Haastattelut on tehty 18–23.2. Toisena on Leni Robredo 15 prosentin osuudella ja kolmantena Isko Moreno 10 prosentilla. Seuraavina tulevat Manny Pacquiao 8 prosentilla, Ping Lacson 2 prosentilla ja lopuille ehdokkaille on luvassa alle prosentin osuuksia.
Varapresidentin paikalle Sara Duterte-Carpio näyttää yhtä ylivoimaiselta. Häntä äänestäisi nyt 53 % ja lähimmäksi pääsisi senaatin presidentti Vicente ”Tito” Sotto 24 prosentilla.
Presidenttiehdokkaat
Filippiineillä kaikkien tasojen vaaleissa ehdokkaat ovat tyypillisesti klaaniensa edustajia. Kun yhdellä tulee sallittu kausimäärä luottamustehtävässä täyteen, siirtyy henkilö toiseen tehtävään ja tilalle järjestetään toinen perheenjäsen. Klaanit miehittävät kattavasti paikat oman alueensa pormestareista provinssin kuvernööreihin ja kongressiedustajista senaattoreihin. Tavoitelluin virka on tietysti presidentti.
Maailmansodan jälkeisenä aikana pisimpään valtaa pitänyt mahtisuku on Marcosit. Kun Bongbongin isän Ferdinand Marcosin kahdeksanvuotinen maksimikausi presidenttinä oli päättymässä, hän julisti 1972 maahan sotatilalain, lakkautti kongressin ja puolueet, kielsi vapaan lehdistön ja lähetti opposition johtajat ja kaiken maailman aktivistit vankilaan. Tuhansia kidutettiin ja tapettiin. Marcos rohmusi perheelleen miljardeja rahaa ja antoi bisneksiä kaverioligarkkien hallintaan vähän nyky-Venäjän tapaan.
Bongbong Marcos
Kun ajatellaan Bongbongia presidenttiehdokkaana, on vaikeata olla kiinnittämättä huomiota diktaattori Marcosin tekemisiin. Bongbong oli sotatilan julistamisen aikaan vielä teinipoika eikä suoraan vastuussa vanhempiensa tekemisistä, mutta hän oli jo 80-luvun alusta lähtien suvun kotialueen Ilocos Norten kuvernöörin tehtävissä toteuttamassa isänsä politiikkaa. Bongbongin uskottavuutta myös vähentää, että hän ei ole vieläkään myöntänyt Marcosin diktatuurin aikaisia ihmisoikeusrikoksia tai kansan varojen kavalluksia.
Marcos on kuitenkin saanut hämmästyttävän voimakkaan kansanliikkeen tuekseen – kuten kuusi vuotta sitten Duterte vaalikampanjassaan. Keskeinen tekijä on erinomainen liittoutuminen Sara Duterten kanssa. Sara olisi voinut itse olla vahvin kandidaatti presidentiksi, mutta jostain syystä hän lähti Marcosin varapresidenttiehdokkaaksi. Marcos on pitänyt tätä liittoa ideaalisena, kun Marcosit tuovat äänet pohjoisesta ja Dutertet etelästä.
Bongbong ja Sara ovat nimenneet liittouman UniTeamiksi ja tärkein tunnus on kansan yhtenäisyys. Yhtenäisyyspuheen todellinen sisältö näyttää olevan, että unohdetaan ikävät asiat ja menneistä ei puhuta. Taktiikkaan kuuluu, että kumpikaan heistä ei suostu osallistumaan yhteenkään vaaliviranomainen Comelecin järjestämään väittelytilaisuuteen. Kun heillä on gallupeissa ylivoimainen johtoasema, on parasta vain luoda yhteistä karnevaalitunnelmaa toreilla ja välttää kaikkia vakavasti otettavia keskusteluita.
Bongbong tuskin on perustamassa diktatorista hallintoa, mutta suvun vääryydellä hankkimia varoja hän ei varmasti ole palauttamassa valtiolle, ja korruptoitunut ”kaverikapitalismi” saanee jatkoa. Hän on luvannut jatkaa Duterten linjoilla, vaikkakin huumesotaa pehmentäen.
Dutertella ei ehdokasta
Vaaliasetelmaa arvioitaessa on hyvä katsoa, keitä ehdokaslistalta puuttuu. Merkillepantavinta on, että presidentti Dutertella ei ole seuraajaehdokasta. Hänen on ollut vaikeata hyväksyä, että Sara-tytär lähti Marcosin varapresidenttiehdokkaaksi. Hän on nimittänyt Bongbongia heikoksi johtajaksi ja piloille hemmotelluksi lapseksi eikä ole Saran pyynnöistä huolimatta toistaiseksi antanut tukeaan Marcosille.
Duterten johtama valtapuolue PDP-Laban on pahasti sekaisin. Se jakautui puolueen puheenjohtaja Duterten ja puolueen presidentti Manny Pacquiaon tukijoiden fraktioihin, ja oikeudessa taistellaan edelleen siitä, kenellä on oikeus edustaa puoluetta. Duterten tukijoukot erottivat Pacquiaon puolueesta ja toiset pitivät tekoa laittomana. Duterten kannattajat yrittivät näin estää Pacquiaoa nousemasta puolueen presidenttiehdokkaaksi. Oikeusriidan kestäessä Manny asettui varmuuden vuoksi Promdi-puolueen ehdokkaaksi. Monien kommellusten jälkeen PDP-Labanin Duterten-siivellä ei ole omaa presidenttiehdokasta.
Rodrigo Duterten tavoitteena on saada presidentiksi henkilö, joka jatkaisi hänen politiikkaohjelmaansa. Hän olisi toivonut, että Sara olisi lähtenyt presidenttikilpaan yhdessä uskollisimman tukijansa, senaattori Bong Gon kanssa. Vaikka isällä ja tyttärellä on paljon yhteistä, on Saralla selvästi halua itse määritellä linjansa, eikä hän suostunut ehdokkaaksi Gon rinnalla. Go on alusta lähtien ilmaissut, että hänellä ei ole halua presidenttiehdokkaaksi, mutta hän suostui pitkin hampain, kun Rodrigo lupautui hänen varapresidenttiehdokkaakseen. Sitten alkoi näyttää siltä, että Rodrigo olisi kilpailemassa varapresidenttiydestä tytärtään vastaan, jolloin hän vetäytyi ja presidentin pettymykseksi myös Go. Gota houkuteltiin vielä varapresidenttikilpaan, mutta Duterten perheen diehard-ystävänä hän ei halunnut kilpailla Saraa vastaan.
Duterte yritti vielä saada toisen vankan tukijansa, senaattori ”Bato” Dela Rosan presidenttiehdokkaaksi, mutta sekin meni pieleen. PDP-Labanin Duterten-siipi on asettunut tukemaan Sara Dutertea varapresidentiksi, mutta Rodrigo ei ole vielä päättänyt, ketä tukea presidentiksi. Puolue on luvannut nimetä ehdokkaansa 25.3. mennessä, ja useimmille ehdokkaille presidentin tuki kelpaisi hyvin.
Leni Robredo kakkosena
Opposition heikkoutta osoittaa, että se ei ole kyennyt ryhmittymään yhden ehdokkaan taakse. Varapresidentti Leni Robredo sitä yritti, mutta kukaan ei ollut valmis luopumaan ehdokkuudestaan. Leni ajaa liberaalista demokratiaa filippiiniläisittäin. Rahapiirit huolehtisivat taloudellisista eduistaan, mutta virkavallan toimissa pysyttäisiin paremmin lain ja ihmisoikeuksien puitteissa. Robredon kannattajissa on paljon vanhaa eliittiä, mutta hän itse tuntee huonommassa asemassa olevan väestön tilanteen hyvin. Hän toimi vuosia kansalaisjärjestössä (Salingan) lakinaisena ajamassa maattomien, työläisten, alkuperäiskansojen ja vastaavien asiaa.
Robredon mahdollisuuksia tulla valituksi heikentää huomattavasti se, että koko hänen varapresidenttikautensa aikana hän on saanut niskaansa enemmän päättömiä likasankojuttuja kuin kukaan muu johtava poliitikko. Presidentti Duterte on alusta lähtien pyrkinyt mitätöimään Lenin ja hänen äänekäs sosiaalisen median kannattajajoukkonsa on pistänyt vielä paremmaksi. Duterten luonnehdintoja Lenistä ovat mm. heikko ja typerä, epäpätevä, sähläri, epärehellinen, presidentti ei ole naisille sopiva tehtävä. Levitettiin myös perusteetonta huhua, että Robredo olisi osallisena vallankaappaushankkeessa Dutertea vastaan. Lisäksi hän on pyrkinyt nöyryyttämään Leniä olemalla kutsumatta häntä tilaisuuksiin, joihin varapresidentti kuuluisi kutsua.
Kabinettiinsa Duterte ei Leniä halunnut, vaikka yleensä varapresidenteille on hallitustehtäviä tarjottu. Kun Robredo oli huumesodan toteuttamisesta toista mieltä, päätti Duterte syksyllä 2019 antaa Robredolle huumetsaarina vapaat kädet näyttää, mihin hän johtajana kykenee. Yllätykseksi Robredo ottikin tehtävän vastaan ja laati presidentille varteenotettavan vaihtoehto-ohjelman huumeongelman hoitamiseksi. Kuukauden päästä Duterte erotti Robredon tehtävästä. Robredo on sitten käyttänyt energiansa ja varapresidentin budjetin lähinnä köyhyyden vastaisiin sosiaalisiin ohjelmiin. Leni ei ole mukana korruptiossa ja valtion tarkastuskomissiokin on kiittänyt varapresidentin toimistoa hyvästä tilinpidosta ja raportoinnista.
Viimeisin päätön huhu, jolla Robredon kannatuksen nousu halutaan estää, on että hän olisi tehnyt maanalaisen kommunistisen puolueen CPP:n ja NPA-kansanarmeijan kanssa sopimuksen hallitusvallan jakamisesta. Huhun on laittanut liikkeelle kilpailijaehdokas Ping Lacson ”tiedustelutietoihin perustuen”. Robredolla on varmasti ollut vähemmän tekemistä kommunistien kanssa kuin Dutertella, joka kautensa alussa lupasi julkisesti yliopisto-opettajalleen, CPP:n perustaja Joma Sisonille, että hän saa nimetä neljä ministeriä hallitukseen. Voi olla, että Sison suosittelee kannattajiaan äänestämään Robredoa varmimpana Marcosin vastaehdokkaana, mutta se ei osoita minkäänlaista liittolaisuutta. Oikeusministeri Menardo Guevarrakin totesi, että ei ole laitonta, jos jokin kommunistiseen puolueeseen linkitetty järjestö tukee jotakin vaaleihin osallistuvaa ehdokasta tai puoluetta.
Isko Moreno haastajana
Isko on kasvanut Manilan Tondon slummeissa. Näyttelijäuran avulla hän tuli laajemmin tunnetuksi, mikä auttoi häntä pääsemään Manilan kaupunginvaltuutetuksi. Sittemmin Manilan pormestarina hän on osoittanut suurta tarmokkuutta ja kunnianhimoa tehtävien hoidossa ja on ottanut erityisesti huomioon vähätuloisten asukkaiden aseman. Valtakunnallisesta politiikasta hänellä ei ole kokemusta eikä kattavia tukiverkostoja provinsseissa. Isko tekee aktiivisesti aloitteita, mutta esiintymisessä on paljon populistisia piirteitä. Isko avosteli vielä viime syksynä Duterten toimia, mutta nyt hän on suorastaan kerjäämässä Dutertelta nimeämistä presidenttiehdokkaakseen.
Manny Pacquiao
Manny on Filippiinien kaikkien aikojen urheilusankari. Ammattilaisnyrkkeilyn moninkertaisena maailmanmestarina köyhistä oloista kotoisin oleva Manny on maineen lisäksi ansainnut melkoisen omaisuuden. ”PacMan” on ollut kongressiedustajana ja senaattorina vuodesta 2010 lähtien, mutta nyrkkeilyuran takia hänellä on eniten poissaoloja ja rooli lainsäätäjänä on ollut vähäinen.
Manny edustaa kristilliskonservatiivisia arvoja. Hän ajoi senaatissa kuolemantuomion käyttöönottoa perustellen sitä kirkon näkemyksen vastaisesti sillä, että ”Jumala sallii hallituksille kuolemantuomion käytön. Jeesus Kristuskin tuomittiin kuolemaan, koska hallitus oli silloin niin säätänyt.” Manny sanoo edelleen kannattavansa kuolemantuomiota, mutta vasta sitten joskus, kun oikeuslaitos saadaan toimimaan luotettavasti.
Pacquiao on käyttänyt huomattavasti varojaan hyväntekeväisyyteen esim. taifuunien ja suuronnettomuuksien uhreille. Oikeastaan vaalikauden ulkopuolellakin kaikissa hänen järjestämissään joukkotapaamisissa jaetaan avustuksia.
Ping Lacson
Lacson oli presidentti Estradan kaudella Filippiinien poliisin pääjohtaja ja saavutti mainetta kovista otteistaan taistelussa rikollisia vastaan. Näkyvin esimerkki tästä oli poliisin tekemä rikollisjengin (Kuratong Baleleng) 11 jo pidätetyn jäsenen suoranainen teurastus, mutta siitäkin Lacson ja poliisit selvisivät ilman tuomiota. Sen sijaan Lacsonia syytettiin kärkipoliitikkojen pr-tiedottaja Bubby Dacerin ja hänen autonkuljettajansa murhan toimeksiannosta ja vuonna 2010 senaattori Lacson pakeni maasta 15 kuukaudeksi, kunnes häntä koskeva murhasyyte oli kumottu.
Senaattori Lacsonin suurimpia ansioita on toiminta korruptoitunutta budjettijärjestelmää vastaan. Filippiineillä presidentille hallitsemisen tärkeimpiä mekanismeja on jokaiselle kongressiedustajalle ja senaattorille jaettavat huomattavat summat itse ehdotettuihin hankkeisiin, jotka pahimmillaan ohjataan olemattomiin valehankkeisiin. Lacson on kieltäytynyt ottamasta näitä rahoja vastaan, ja hän on paljastanut budjettiehdotuksista nimeämättömät könttäsummat, joita voitaisiin käyttää korruptiotarkoituksiin.
Vaaleihin osallistuu lisäksi viisi presidenttiehdokasta, joiden gallup-kannatus yhteensäkin on alle prosentin. Heistä voisi mainita vasemmistolaisen työväenpuolueen johtajan Leody de Guzmanin, jonka poliittiset linjaukset poikkeavat selvästi kaikista muista.
Laki inklusiivisesta opetuksesta hyväksytty
Presidentti Duterte vahvisti lain, jonka mukaan kaikilla on oikeus saada korkeatasoista inklusiivista koulutusta. Niin vammaisilla henkilöillä kuin etnisiin, uskonnollisiin ja kielellisiin vähemmistöihin kuuluvilla on oikeus saada tasavertaisiin mahdollisuuksiin perustuvaa opetusta. Laki velvoittaa kaikkia sekä julkishallinnollisia että yksityisiä kouluja.
Nelipäiväiseen työviikkoon?
Kun polttoaineen hinta on noussut jyrkästi, Kansallinen talous- ja kehitysvirasto (NEDA) esittää siirtymistä nelipäiväiseen työviikkoon. Samalla työpäivää pidennettäisiin kymmeneen tuntiin. Näin saataisiin vähennettyä liikennettä ja säästettyä työmatkakustannuksissa. Vähäisempi polttoaineen kulutus voisi myös hillitä inflaatiota.
100 000 turistia kuukaudessa
Filippiinit avautui turisteille 10.2.2022 ja jo 15.3. mennessä maahan oli saapunut 96 000 matkailijaa. Filippiineille pääsee 157 maasta ilman viisumia, mm. Suomesta.
59 % väestöstä täysin rokotettu
Filippiinit, kuten useimmat kehittyvät maat saivat Covid-19-rokotteita jälkijunassa sitten kun Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa omat rokotustarpeet oli turvattu. Loppuvuodesta Filippiineillä päästiin kuitenkin hyvään vauhtiin ja nyt jo 63 miljoonaa henkilöä ja 59 % väestöstä on saanut täyden rokotussuojan. Koronatartunnan saaneiden määrä on vähentynyt tammikuun lopulta lähtien voimakkaasti ja valtaosa maasta on siirtynyt alimman tason (alert level 1) koronarajoituksiin. Tosin terveysministeri Francisco Duque arvioi, että kun maailmalla tartuntamäärät ovat vielä suuria, tämä rajoitustaso pidetään voimassa kesään asti.
Kirjoittajat Sami Noponen (talous) Pekka Borg (muut osiot)
Etäkoulu Filippiineillä – katkoja, oppimiskriisiä, taistelua ihmisoikeuksista
Visayasilla asuva kummioppilaamme on saanut tukea etäopiskeluun äidiltään ja siskoltaan. Hänen äitinsä sari-sari -kioski saatiin taas avattua, kun karanteenirajoitukset hellittivät. Perheen isä istuu edelleen syyttömänä vankilassa. Kuva on vuodelta 2016.
Syksyn etätilaisuudessamme ”Etäkoulu Filippiineillä – katkoja, oppimiskriisiä, taistelua ihmisoikeuksista” saamme yhteyden yhteistyöjärjestöömme TFDP:hen ja tukemiimme kummioppilaisiin. TFDP (Task Force Detainees of the Philippines) kertoo meille tämänhetkisestä ihmisoikeustilanteesta Filippiineillä. Tämän jälkeen pääsemme tapaamaan meidän sinnikkäitä kummilapsiamme, jotka ovat käyneet koulua haastavassa koronatilanteessa.
Filippiineillä koulut on päätetty pitää toistaiseksi kiinni, joten tämäkin vuosi jatkuu etäopetuksessa. Tilanne lisää eriarvoisuutta, sillä kaikilla oppilailla ei ole – eikä mahdollisuutta saada – nettiyhteyttä. Osa koulutuksen asiantuntijoista puhuu korona-ajan oppilaista ”kadotettuna sukupolvena”, jolta katoaa pois monta vuotta koulutusta. Emme tiedä, milloin tilanne loppuu, ja mikä vaikutus koulun katkonaisuudella tulee olemaan yhteiskuntaan. Filippiineillä jo ennen koronaa kuvailtu oppimiskriisi – mm. opettajien surkeat palkat, työntekijäpula, liian suuret oppilasryhmät ja koulupudokkaat – syvenee.
Syystapahtumassa keskitytään kummitoiminnassa tukemiemme oppilaiden kokemuksiin korona-aikana: Mitä etäopiskelu Filippiineillä oikeasti tarkoittaa? Miten se on vaikuttanut oppimiseen? Mitä haasteita ja mahdollisuuksia tilanne on tuonut?
Lisäksi kuullaan TFDP:n toiminnanjohtaja Emmanuel Amistadia ja varatoiminnanjohtaja Jerbert Briolaa ihmisoikeuksien nykytilanteesta korona-aikana, ja siitä, miten pandemia on vaikuttanut järjestön toimintaan.
Osallistujilla on lopuksi tilaisuus kysyä kysymyksiä kummioppilailta ja TFDP:ltä.
Tapahtuma järjestetään Zoomissa. Ilmoittauduthan etukäteen!
Kummioppilaamme Kristine aloitti tänä syksynä collegen. Etäaikana hän on auttanut nuorempaa siskoaan koulussa. Perheen isä on vapautettu vankilasta, ja hän työskentelee nyt rakennustyöntekijänä. Korona-aikana töitä on ollut harvoin. Kuva on vuodelta 2016.
Tue filippiiniläisen lapsen tai nuoren koulunkäyntiä
Filippiinit-seuran kummihanke kerää lahjoituksia erityisen vaikeassa asemassa olevien lasten koulunkäyntiin. Lasten vanhemmat ovat ihmisoikeusrikosten uhreja, joten taloudellisen ahdingon lisäksi psyykkiset stressit vaikeuttavat lasten opiskelua. Koronan aikana monet perheet näkevät nälkää, sillä he saattavat olla kuukauden pari ilman tuloja. Koulut ovat olleet koko edellisen vuoden suljettuina, ja etäopetus jatkuu ainakin koko syksyn. Köyhät lapset jäävät herkästi kokonaan koulutuksen ulkopuolelle, kun heillä ei ole varaa etäopiskeluun tarvittaviin teknisiin laitteisiin tai edes internet-yhteyteen. Siten pienikin lahjoitus voi olla mahdollistamassa näiden lasten ja nuorten koulunkäyntiä.
Kummitilin tiedot: Danske Bank FI39 8000 1702 1956 38 Viitenumero: 2338 Viesti: Kummimaksu Saaja: Filippiinit-seura ry
