Kategoria: Blogi

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

5.8.2023, Pekka Borg

  • Kirjoittaja Kirjoittanut admin
  • Julkaisupäivämäärä 5.8.2023
Blogi 5.8.2023, Pekka Borg

Presidentti Marcosin ensimmäinen vuosi

Filippiinien rannat hukkuvat muoviroskiin. Kuva: Global Citizen, Flickr / Adam Cohn

Ferdinand R. ”Bongbong” Marcosin ensimmäinen presidenttivuosi on takana. Aika yleinen kommentaattorien arvio vuodesta on ”ei huono”. Talous on kasvanut mukavasti ja työttömyyskin vähentynyt. Ihmisoikeuksien suhteen ei ole näkyvissä diktatuuria, kuten hänen isänsä kaudella, mutta poliisit selviytyvät edelleen huumesodan tapoista ilman rangaistuksia. Ulkopolitiikassa Marcos on tehnyt jyrkän käännöksen ja palannut tiiviiseen liittolaisuuteen Yhdysvaltojen kanssa. Ilmastonmuutos pahentaa hirmumyrskyjä ja metsäkatoa, ja maan on myös ratkaistava muovijätteen ongelma merissään.

Presidentti Marcos piti 24.7.2023 vuoden tärkeimmän Kansakunnan tila -linjapuheensa eli SONAn, jossa hän esitteli vuoden saavutuksia ja tavoitteita seuraaville vuosille.  Se antaa hyvän pohjan arvioida, miten ensimmäinen vuosi on toteutunut. Esitän tässä blogissa oman arvioni seuraavista teemoista:

  • Talous ja kansalaisten toimeentulo
  • Marcos maatalousministerinä
  • Ihmisoikeudet ja oikeuslaitoksen toimivuus
  • Ulko- ja puolustuspolitiikka
  • Ilmastonmuutos ja ympäristö

Talous ja kansalaisten toimeentulo

Covid-19 iski raskaasti Filippiinien talouteen, kun tuotantolaitokset ja työpaikat suljettiin pitkäksi aikaa. Monilta perheiltä loppuivat tulot, ja kun viranomaisten pieniä avustuksia piti odotella kuukausia, näki moni perhe suorastaan nälkää. Vuonna 2020 bruttokansantuote (BKT) romahti jopa 9,6 prosentilla, mutta jo presidentti Rodrigo Duterten kauden lopulla talous kääntyi nopeaan kasvuun. Viime vuonna kasvua oli 7,6 % ja tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä edelleen 6,4 prosentin vuosivauhtia. Verojakin kerättiin kymmenisen prosenttia lisää.

Ulkomaankauppa oli reippaasti miinuksella, mutta sitä tasaa ulkofilippiiniläisten kotimaahansa lähettämät rahat (13 mrd. dollaria tammi-maaliskuussa 2023).  Marcos sanoo kymmenen ulkomaanmatkansa tuottaneen maalle investointilupauksia 71 miljardin dollarin edestä. Kauppa- ja teollisuusministeriön mukaan niistä on toteutunut heinäkuuhun 2023 mennessä 88 miljoonaa dollaria.

Merkittävää oli myös Filippiinien liittyminen Aasian ja Tyynenmeren alueen vapaakauppasopimukseen (Regional Comprehensive Economic Partnership), joka kattaa Aseanin lisäksi mm. Kiinan, Japanin ja Australian. Vientiteollisuus piti liittymistä tärkeänä, mutta varsinkin maataloussektori vastusti porttien avaamista halpatuonnille.

Presidentti nosti SONA-puheessaan inflaation kuluneen vuoden suurimmaksi ongelmaksi. Erityisesti ruoan, polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat ovat nousseet ympäri maailmaa. Inflaatio on kuitenkin hidastunut tammikuun 8,7 prosentista 5,4 prosenttiin kesäkuussa. Inflaatiokehitykseen ovat vaikuttaneet sekä kansainväliset tekijät että hallituksen omat toimet. Joka tapauksessa Filippiinien inflaatio oli kesäkuussa reippaasti korkeampaa kuin naapurimailla, kuten Malesiassa 2,8 %, Indonesiassa 3,5 % ja Vietnamissa vain 2,0 %.

Hyvä uutinen on myös työttömyyden väheneminen 4,3 prosenttiin ja alityöllistymisen 11,7 prosenttiin toukokuussa 2023. Toisaalta keskimääräinen viikon työtuntien määrä laski vuodessa puolella tunnilla, mikä viittaa siihen, että uudet työsuhteet ovat yleisemmin osa-aikaisia tai lyhytkestoisia.

Marcos on asettanut kovan tavoitteen, että hänen kautensa päättyessä köyhyysaste olisi laskenut yhdeksään prosenttiin. Filippiinien tilastokeskus on tehnyt kolmen vuoden välein laajan tulo- ja kulutustutkimuksen, ja vertailun kannalta valitettavasti tuorein tutkimus tehtiin ennen Marcosin presidenttikautta vuonna 2021. Silloin virallisen köyhyysrajan alittavilla tuloilla eli 18,1 % väestöstä. Toinen mittaustapa on pyytää henkilöä itseään arviomaan köyhyyttään, kuten Social Weather Stations tekee neljästi vuodessa. Kesäkuussa 2022 Duterten kauden päättyessä 48 % perheistä arvioi olevansa köyhiä. Maaliskuussa 2023 mielestään köyhiä oli 51 %, mutta kesäkuussa 2023 luku laski 45 prosenttiin. Ilmeisesti viime talvena elinkustannusten kovan nousun aikana entistä useampi koki köyhyyttä, mutta kun inflaatio ja työttömyys hieman helpottivat, köyhyyden tunne väheni.

Köyhyyden puolittaminen on hyvä tavoite, mutta sen saavuttaminen edellyttää reipasta korjausta myös tulonjakoon. Uskottavuutta ei ainakaan lisännyt se, että presidentti nimitti köyhyyden lievittämisen neuvonantajakseen lakimies Larry Gadonin, jolla ei ole pienintäkään asiantuntemusta sosiaalipolitiikassa tai köyhyysasioissa. Nimitys oli lähinnä palkkio pitkäkestoisesta työstä Marcosin vaalivoiton puolesta. Hänen toimenkuvansa on myös epäselvä, sillä hänelle tehtäväksi annettu ehdotusten valmisteleminen presidentille on Kansallisen köyhyydenvastaisen komission (NAPC) tehtävä.  Presidentti toimii itse laajan kansalaisjärjestöjen ja eri viranomaistahojen edustajista koostuvan NAPC:n puheenjohtajana.

Korkein oikeus lakkautti kesäkuussa Gadonin oikeuden toimia asianajajana, koska hän on toistuvasti käyttäytynyt loukkaavasti ja asiattomasti tehtäviensä hoidossa.

Infrastruktuurin kehittäminen ja Maharlika Investment Fund (MIF)

Hallituksen kunnianhimoisena tavoitteena on panostaa infrastruktuurin kehittämisohjelmaan “Build Better More” jopa 5–6 % BKT:sta. Myös Duterten aikana oli suuria hankkeita, joita rahoitettiin etenkin kiinalaisella lainarahalla. Tosin osa hankkeista jäi toteutumatta. Marcosilla on toisenlainen lähtökohta, sillä hän hakee hankkeisiin rahoitusta erityisesti julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuusmallilla (Public Private Partnership). Siinä yksityinen yritys tai yhteiskonsortio rakennuttaa esim. tien tai sillan ja saa sen käytöstä tiettyjen vuosien ajan korvausta, minkä jälkeen se siirtyy valtion tai tilaajan omistukseen. Mallin etuna on, että iso hanke voidaan käynnistää nopeasti silloin, kun ministeriön budjetissa ei ole sellaiseen riittävästi investointimäärärahoja. Yritys saa rahansa hyvine korkoineen takaisin, mutta näin tie tai muu rakennuskohde saadaan nopeammin käyttöön. Toisaalta maksetaanhan sitä korkoa myös velalla rahoitetuista hankkeista.

Presidentti Marcosin ykköshanke oli Maharlika-investointirahaston (MIF) perustaminen. Kongressi hyväksyi jo hankkeen pikakäsittelyllä ja sen toiminnan pitäisi käynnistyä ensi vuoden alussa. Tarkoitus on kerätä 500 miljardin peson (n. 8 mrd. euroa) pääoma. Alkurahoitus tulee valtion omistamista Land Bank of the Philippinesilta (50 mrd. pesoa) ja Development Bank of the Philippinesilta 25 mrd. Lisäksi valtion budjettiin tuloutettavista keskuspankin ja ”veikkauksen” (PAGCOR) voitoista siirretään 50 mrd. pesoa MIF:lle. Alun perin oli tarkoitus velvoittaa myös sosiaaliturva- ja eläkelaitokset SSS ja GSIS sijoittamaan rahastoon, mutta onneksi kongressissa ehdotus torjuttiin.

Marcos perusteli SONAssa valtion pankkien varojen siirtämistä MIF:lle sillä, että näissä pankeissa on alihyödynnettyjä varoja ja MIF:n toimesta niillä voidaan rahoittaa hallituksen suuria infrastruktuurihankkeita. Monien ekonomistien mielestä ajatus ei täsmää. Valtion budjettivaje oli viime vuonna 1,6 triljoonaa pesoa, joten pääomasiirto toteutuisi vain lainarahalla. UP:n professori Enrico Villanueva totesi, että valtion pankeissa tarpeettomana makaavat rahat ovat myytti ja jos pankeilla todella on joutavia ylijäämävaroja, niin niiden johto ei huolehdi tehtävästään maksimoida varojen tuottoa. Myös lukuisat filippiiniläiset yrittäjäjärjestöt vastustivat rahaston perustamista.

Investointirahaston oletetaan edistävän taloudellistaa kasvua ja työllistymistä. Professori Segundo Romero on kiinnittänyt huomiota huonoon lainvalmisteluun. Siinä ei vastata edes tärkeimpään, eli mikä on MIF-lain tarkoitus. Valmistelussa ei ole määritelty, mikä on ongelma, jota rahastolla ratkaistaan. ”Toisin sanoen, ratkaisu edelsi ongelman analysointia.”

Suurimmat epäilyt investointirahastoa kohtaan liittyvät korruption mahdollisuuteen ja siihen, että poliittiset intressit vaikuttavat rahoituspäätöksiin. Presidentti Marcos on vakuuttanut, että rahaston hallitukseen nimetään kansainvälisesti tunnustettuja talousjohtajia turvaamaan, että se toimii terveen taloushallinnon mukaisesti. Filippiineillä poliitikot ja oligarkit ovat perinteisesti löytäneet yhteiset intressinsä, kun rahaa on tarjolla, joten aiheesta voi epäillä, että MIF avaa ovia korruptiolle.

Marcos maatalousministerinä

Marcos taisi yllättää, kun hän päätti pitää presidentin viran ohella maatalousministerin tehtävän itsellään. Hän katsoi maatalouden kehityksen ja ruokaturvan olevan näinä kriittisinä aikoina niin oleellisia, että hänen pitää ottaa maatalousministeriö vastuulleen. Aika moni Marcosin tukijakin on sanonut, että presidentillä on niin tärkeitä koko valtakunnan johtamisen tehtäviä, että parempi olisi luovuttaa ministeriön johtaminen täysipäiväiselle ministerille.

Yhden sulan Marcos sai jo hattuunsa. Nimittäin hänen aloitteestaan 610 000 maareformilain perusteella maata saanutta viljelijää sai vapautuksen lopuista maan lunastusmaksuista ja omistustodistuksen palstalleen. Hallitus on luvannut heille myös tukitoimia, kuten tuottoisampia siemeniä ja koulutusta uusiin menetelmiin. Helppoa näiden viljelijöiden toimeentulo ei kuitenkaan ole, sillä keskimäärin saatu alle kahden hehtaarin pelto ei Filippiineilläkään ole paljon. Varmaan puhtaasti tuottavuusnäkökulmasta näin pienien tilojen ylläpito ei ole tehokasta, mutta oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on paikallaan, että maata viljelevä saa työnsä tulokset itselleen. Toinen ongelma on, että maataloudessa työskentelee edelleen paljon maata omistamattomia, jotka eivät ole edes päässeet maareformin piiriin.

Kritiikkiä Marcos on puolestaan saanut kuulla katteettomasta vaalilupauksesta, jonka mukaan hän puolittaa riisin hinnan 20 pesoon kilolta. Yleinen torihinta on edelleen 40 peson paikkeilla kilolta. Bongbong hakee hintoihin laskua isänsä Marcos Seniorin tapaan perustamalla ns. Kadiwa-kauppoja. Niissä kalastajien tai viljelijöiden yhteisöt voivat myydä asiakkaille tuotteitaan edullisemmin ilman välikäsille meneviä maksuja. Bongbongin mukaan Kadiwoissa on myyty riisiä jo 25 peson kilohintaan, mutta yleiseen torihintaan sillä ei ole ollut suurta vaikutusta. Marcosin mukaan Kadiwa on tavoittanut kunnioitettavat 1,8 miljoonaa perhettä, mutta varsinkin syrjäseuduilla on vielä enemmän perheitä, joita Kadiwa ei tavoita.

Filippiineillä tuskin on mahdollista laskea keskimääräisiä riisin tuotantokustannuksia niin alas, että 20 peson myyntihintaan voitaisiin päästä ilman valtion kalliita subventioita. Maataloustieteiden professori Teodoro Mendozan mukaan Marcosin kannattaisi pitää huolta siitä, että viljelijät saavat reilun ja oikeudenmukaisen toimeentulon. Tällä hetkellä välittäjät maksavat viljelijälle 19 pesoa riisikilolta, mutta jos halutaan turvata viljelijälle tyydyttävä toimeentulo, pitäisi hänelle maksaa 25 pesoa kilolta. Tuottajahinnan nostamisen ikävä puoli on, että se nostaisi myös riisin hintaa kuluttajalle, Mendozan arvion mukaan noin 50 pesoon kilolta. Viljelijäväestö kuitenkin ikääntyy, ja ilman kohtuullista palkkiota on vaikeata kannustaa nuorempaa polvea jatkamaan viljelijänä. Köyhyystutkimuksissa Filippiinien köyhimpiä väestöryhmiä ovat kalastajat ja pienviljelijät.

Marcos on joutunut kohtaamaan myös perinteisiä Filippiinien maatalouden ongelmia kuten riittämätön tuotantokapasiteetti ja tarve turvautua tuontiin. Lukuisista omavaraisuuden lupauksista huolimatta Filippiinit on ajautunut maailman suurimmaksi riisin tuojaksi. Toinen yleinen viljelijän toimeentuloa heikentävä piirre on maataloustuotteiden salakuljetus Filippiinien markkinoille ja tukkukauppiaiden harjoittama hintojen manipulointi piilottelemalla tuotteitaan varastossa. Marcos on joutunut vuoden sisällä käsittelemään mm. sokerin ja sipulin hintaskandaaleja, joissa jopa hänen johtamansa ministeriön korkeita virkamiehiä epäillään osallisuudesta salakuljetukseen. SONA-puheessa Marcos uhosikin, että salakuljettajien ja keinottelijoiden päivät ovat luetut, mutta ainakin vielä he liikkuvat vapaina.

Ihmisoikeudet ja oikeuslaitoksen toimivuus

Kriittisesti Bongbong Marcosin valintaan suhtautuneiden epäilyt ovat kohdistuneet siihen, minkälaista ihmisoikeuspolitiikkaa hän tulee harrastamaan. Bongbong ei ole myöntänyt, että hänen diktaattori-isänsä olisi syyllistynyt mihinkään ihmisoikeusrikoksiin puhumattakaan miljardien dollarien rohmuamisesta. Ehkä kuvaavaa on, että hänen ensimmäinen asetuksensa oli presidentin korruptionvastaisen komission lakkauttaminen. Sinänsä hallinnossa on edelleen virkamiehiä, joiden tehtäviin kuuluu presidentin neuvonta korruption vastustamisessa, mutta osoittaa se jotain korruptiokysymysten painoarvosta Marcosilla.

Ihmisoikeuskysymyksistä päällimmäisenä on ollut, jatkaako Marcos Duterten kovaotteista huumesotaa. Marcos sanoo jatkavansa taistelua huumeita vastaan, mutta ihmisoikeuksia kunnioittavin menetelmin: etusijalla ovat huumeongelmaisten hoito, kuntoutus, koulutus ja integrointi uudelleen yhteiskuntaan.

Poliisi ja muut huumeviranomaiset eivät enää syyllisty systemaattisiin tuhansien epäiltyjen huumerikollisten tappamisiin kuten Duterten kauden alkuvuosina. Filippiinien huumeviranomaisen PDEA:n tilastojen mukaan poliisin ja PDEA:n operaatioissa kuoli Duterten viimeisen vuoden aikana ”vain” runsaat sata epäiltyä. Marcosin ensimmäisen vuoden aikana tapettiin operaatioissa suunnilleen saman verran epäiltyjä (UP:n Dahas-hankkeen tiedonkeruun mukaan ainakin 120). Avoimuuden suoranainen heikkeneminen hämmästyttää, kun PDEA lopetti jostain syystä tilastojen julkistamisen Marcosin kauden alussa.

Huumerikosten vastaisessa toiminnassa Marcos on sanonut keskittyvänsä erityisesti huumesyndikaatteihin ym. suuren luokan toimijoihin. Viime syksynä tärppäsi, kun korkea-arvoisten poliisiupseerien pyörittämä joukko jäi kiinni 990 kilon metamfetamiinilastin kanssa. Syytteitä jaettiin 50 poliisille, joiden joukossa oli mm. huumepoliisin päällikkö, prikaatinkenraali Narciso Domingo.

Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC on ottanut tutkittavakseen, onko presidentti Duterten huumesodassa syyllistytty rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Presidentti Marcos päätti, että Filippiinit ei tue millään lailla tutkintaa ja katsoo, että ICC:llä ei ole toimivaltaa tai oikeutta puuttua Filippiinien sisäisiin asioihin. Perusteluna on, että Filippiinit on suvereeni valtio ja että sillä on hyvin toimiva oikeusjärjestelmä.

Toimivuudesta voi olla eri mieltä. Maan oman oikeuslaitoksen pitäisi saattaa vakaviin rikoksiin syyllistyneet oikeuden eteen ja rikosvastuuseen tekemisistään, mutta valitettavasti tämä ei toimi Filippiineillä. Kyse ei siis ole vain Marcosista tai Dutertesta, vaan rankaisemattomuus varsinkin lainvalvojien ja asevoimien rikoksissa on jo ”ikuisuusongelma”. Yli 6000:sta poliisin huumeoperaatioihin liittyvästä henkirikoksesta on poliiseja tuomittu vain kahdessa tapauksessa. Harvoja tapauksia lukuun ottamatta tapauksia ei ole edes tutkittu. Korkeimman oikeuden määräyksestä huolimatta poliisi ei ole luovuttanut ampumatapausten tutkinta-asiakirjoja valtion ihmisoikeuskomissiolle, jolla on perustuslaillinen oikeus tutkia ihmisoikeusrikoksia.

Poliisin ja oikeuslaitoksen kyvyttömyys tai haluttomuus käsitellä rikostapauksia ei rajoitu vain huumesotaan. Vankilat ovat moninkertaisesti kapasiteetteihin nähden pullollaan vankeja, joista suuri osa on viettänyt vuosia ”tutkintavankeina” ilman oikeuden tuomiota. Lisäksi on niitä, joita on poliittisista syistä pidetty vuosia vankilassa ilman tuomioita. Tunnetuin heistä on Leila de Lima, jonka Duterte hommasi vankilaan epämääräisillä huumekauppasyytöksillä jo yli kuusi vuotta sitten, kun tämä oikeusministerinä oli tutkinut Duterten osuutta Davaon kuolemanpartion murhiin. Leila de Lima on edelleen vankina ilman näyttöä ja tuomiota.

Ulko- ja puolustuspolitiikassa paluu Yhdysvaltojen suojiin

Puolustuspolitiikassa Marcos on reivannut suunnan kohti tiivistä liittolaisuutta Yhdysvaltojen kanssa. Presidentti Duterte otti etäisyyttä Yhdysvaltoihin ja lähensi suhteita etenkin Kiinan kanssa. Marcos toisti SONAssa linjauksensa, että Filippiinit tulee olemaan kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen. Hän onkin kymmenellä matkallaan ympäri maailmaa luonut suhteita moniin maihin. Merkittävintä on kuitenkin puolustusyhteistyön tiivistäminen Yhdysvaltojen kanssa.

Filippiinit on puolustusyhteistyösopimuksen perusteella luovuttanut USA:n hallintaan alueita yhdeksältä tukikohdaltaan. Osa niistä sijaitsee Pohjois-Filippiineillä muutaman sadan kilometrin päässä Taiwanista, mitä Kiina ei varmaankaan pidä ystävän tekona. Marcos on korostanut, että USA ei saa käyttää tukikohtia alustana mahdollisissa Taiwaniin liittyvissä konflikteissa, mutta Kiina tuskin luottaa vain puheisiin. Amerikkalaisten Filippiineille sijoittamat asevarastot ja rakenteet ovat kriisin tullen Kiinan ohjusten todennäköisiä kohteita. Filippiinien kannalta tilanne on tosi vaikea, koska Kiinan rannikkovartiosto estää jatkuvasti filippiiniläisiä liikkumasta ja kalastamasta aluevesiinsä kuuluvalla Länsi-Filippiinien merellä, ja Filippiinit ei omin voimin kykene Kiinaa estämään. Filippiinit hakee puolustusyhteistyöstä vain turvaa alueelleen eikä halua provosoida Kiinaa, mutta voi joutua Yhdysvaltojen geopoliittisten intressien välikappaleeksi.

Filippiinit on sopimuksen mukaisesti halunnut ja saanut Yhdysvaltojen laivaston osallistumaan kanssaan Länsi-Filippiinien merellä yhteiseen partiointiin. Filippiinit on neuvottelemassa puolustusyhteistyösopimusta myös Japanin kanssa. Onkin keskusteltu siitä, että ensimmäistä kertaa maailmansodan jälkeen Japanin sotalaivat olisivat mukana partioimassa merialueilla, joita Kiina pitää itselleen kuuluvina. Samoin Australian kanssa on tiivistetty puolustusyhteistyötä, ja Britannian sekä EU-maiden laivastot aikovat liikkua enemmän Aasian-Tyynenmeren vesillä. Kun Natokin on perustamassa toimistoaan Japaniin, alkaa Kiina olemaan melkoisen piiritetty.

Lisää väriä keskusteluun tuo Kiinan suurlähettilään välittämä ehdotus yhteisten sotaharjoitusten järjestämisestä. Filippiinit ei ole vielä ehdotukseen ottanut kantaa, mutta asevoimien komentaja Romeo Brawner totesi, että asevoimat yrittävät pitää suhteita armeijoihin ympäri maailmaa ja siten ehkäistä sotia.

Ilmastonmuutos ja ympäristö

Filippiinit kuuluu ilmastokriisistä ja luonnonkatastrofeista eniten kärsiviin maihin. Filippiinien hiilidioksidipäästöt vuonna 2021 olivat 1,27 tonnia henkilöä kohti, mikä on alle kolmasosa maailman keskiarvosta. Vertailun vuoksi Suomen päästöt olivat 6,79 t/hlö, eli yksi keskivertosuomalainen tuhosi ilmastoa enemmän kuin viisi filippiinoa. Marcos totesikin viime syyskuussa puheessaan YK:n yleiskokoukselle ilmasto-oikeudenmukaisuudesta, että ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsivät eniten maat, jotka ovat vähiten päästöistä vastuussa. Hän kehotti teollistuneita valtioita leikkaamaan kasvihuonekaasupäästöjään Pariisin sopimuksen mukaisesti ja huolehtimaan ilmastoteknologian siirroista ja rahoittamisesta haavoittuvimmille kehitysmaille. Presidentti lupasi pitää kiinni Filippiinien päästösitoumuksista ja suojella maan metsiä.

Valtion tavoitteena on uudelleenmetsittää 1–2 miljoonaa hehtaaria vuoteen 2028 mennessä, mikä on todella kunnianhimoinen tavoite ottaen huomioon, että maan metsäkate on noin 7 miljoonaa hehtaaria. Jo Presidentti Noynoy Aquinolla oli vastaava tavoite metsittää 1,5 miljoonaa hehtaaria, mutta metsän nettopinta-ala kasvoi viidessä vuodessa vain 0,1 milj. ha. Tehdyn auditoinnin mukaan ohjelma oli huonosti valmisteltu ja pyrittiin liian hätäisesti epärealistisiin tuloksiin. Tosin ensimmäistä kertaa saatiin metsäkate edes suurenemaan. Duterten kaudella vuoteen 2020 mennessä metsäkate kasvoi 0,2 milj. ha. Siihen nähden Marcosin hallituksen tavoitteet näyttävät utopistisille.

Presidentti Marcos on pitänyt ilmastonmuutokseen varautumista aktiivisesti esillä. Valtion budjetissa on lisätty tälle vuodelle 56 % määrärahoja ilmastonmuutoksen lieventämiseen ja sopeuttamiseen ja hyviä suunnitelmia on valmistunut – niitä Filippiineillä osataan kirjoittaa.

Metsäsektori toimii Filippiineillä nettonieluna, eli se sitoo enemmän hiiltä kuin päästää. Tekemistä on energiantuotannon rakenteen kanssa. Noin 60 % energiasta tuotetaan hiilellä. Duterte asetti vuonna 2020 kiellon uusien hiilivoimaloiden rakentamiselle, mutta päätös ei koskenut jo hyväksyttyjä tai suunnittelussa pitkällä olevia hankkeita. Siten hiilivoimaloita on edelleen valmistumassa, mutta varmaan käännekohta on saavutettu.

Tavoite on siirtyä kohti uusiutuvaa energiaa, jonka osuus on nyt 29 %. Etenkin aurinkovoimaa rakennetaan kohtalaisesti. Marcos ei maininnut SONA-puheessaan, milloin hiilivoiman purku alkaisi. Toistaisesti maa kasvattaa energiantuotannon kapasiteettia, ja hän puhui fossiilisen maakaasun käytön lisäämisestä, pienempänä pahana hiileen verrattuna. Marcosin suunnitelmissa toistuu myös ydinvoiman käyttöönotto. Keskusteluissa on ollut sekä perinteisen isomman voimalan että pienvoimaloiden rakentaminen. Ympäristöliike on kritisoinut Marcosia siitä, että hän lisää fossiilisen maakaasun käyttöä, kun voisi suoraan siirtyä uusiutuviin energiamuotoihin. Ydinvoimasuunnitelmia liike arvostelee turvallisuusriskinä ja myös kalliina ratkaisuna. Lisäksi ydinvoimalat olisivat käytössä vasta 2030-luvulla.

Vuoden pahin ympäristövahinko oli Mindoron edustalla tapahtunut öljytankkerin uppoaminen.  Laivalla oli lastina 900 000 tonnia öljyä ja siitä aiheutui huomattavia vahinkoja luonnolle ja mm. kalastajille. Vaikka viralliset puhdistustoimet jo lakkautettiin, ei paikallisten asukkaiden mielestä kaikkia tuhoja ole korjattu eikä vahingoista kärsineille annettu korvauksia.

Onnettomuuksiakin suurempi ongelma on jatkuva saastuttaminen. Marcos totesi jo virkaanastujaispäivänä, että Filippiinit päästää maailmassa kolmanneksi eniten muovijätteitä meriin, mutta että Filippiinit siivoaa jälkensä. Valtion auditointikomissio arvioi keväällä, että Filippiinit ei ole saavuttamassa jätehuollon tavoitteitaan. Myös ympäristöministeri Maria Antonia Yulo Loyzaga totesi, että ”emme ole välttämättä voittamassa sotaa kertakäyttömuoveja vastaan”. Filippiinien jätteistä 30 – 40 % on muovia. Ympäristöministeriö on esittänyt, että roskien keräilijöille alettaisiin maksamaan kohtuullista korvausta. Toivon mukaan ehdotus toteutuu. Somo Aaltonen Mindanaolta ei taida ulkomaalaisena päästä etuuden piiriin, mutta toivottavasti häntä muistetaan muutoin jatkuvasta rantojen puhdistustyöstä!

Tällä hetkellä keskustellaan kiivaasti suunnitelluista 22 maantäyttöhankkeesta Manilanlahdella ja noin kolmestakymmenestä hankkeesta muilla alueilla. Täyttö vähentää luonnon monimuotoisuutta ja johtaa lajien katoon. Ollaan tuhoamassa mm. mangrovemetsiä ja lahden viimeisiä ainutlaatuisia ruovikkorantoja, jotka näin lintujen ystävälle merkitsevät useiden lajien elinympäristön katoamista. Monilta kalastajilta menee elinkeino. Täyttömaat ovat epävakaita alustoja sinne rakennettaville korkeille taloille ja voimistavat tulvia. Manilan ranta on vajonnut viime vuosina kaksi senttiä vuodessa, tosin pääsyyllinen on ilmeisesti pohjavesien liikakäyttö. Kovan kritiikin seurauksena ympäristöministeriö on luvannut ottaa uudelleen arvioitavaksi ne täyttöhankkeet, joille lupaa ei ole vielä myönnetty. Manilanlahden hankkeista puolet on jo hyväksytty ja niiden lupia ministeriö ei halua avata.

Lopuksi vielä lyhyellä maininnalla muutama presidentti Marcosin suunnitteluvaiheessa oleva hanke.

Koulujärjestelmää ollaan miettimässä uusiksi siten, että saadaan parannettua perustavimpia taitoja kuten kielet ja laskeminen. Sosiaalipolitiikassa otetaan miljoonalle köyhimmälle perheelle kokeilun jälkeen käyttöön digitaalinen ruokakortti (food stamp), jolla he voivat ostaa kuukaudessa 3 000 pesolla ruokaa.

Terveydenhuollossa Marcosin lempihankkeena on erikoissairaanhoidon (esim. sydän-, keuhko- ja syöpäsairaalat) rakentaminen provinsseihin ja varsinkin syrjäseudulla pitää perusterveydenhuollon saatavuutta parantaa. Presidentti mainitsi SONA-puheessa ongelmaksi myös hoitajapulan, kun hoitajia menetetään ulkomaille. Suomenkin kannalta on huomion arvoista, mitä hän sanoi hoitajien rekrytoinneista ulkomaille: ”Prioriteettinamme on varmistaa, että eettisen rekrytoinnin, reilun työsuhteen sekä kansalaistemme turvallisen ja hyvän maahanmuuton periaatteet sisältyvät sopimuksiimme muiden maiden kanssa.”

Simo Aaltonen kerää joka päivä Mindanaon rannalta säkeittäin muoviroskaa ja muuta jätettä. Kuva: Kirsi Crowley, YLE

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

25.2.2023, Pekka Borg

Blogi 25.2.2023, Pekka Borg

Amerikkalaisia sotavoimia neljään tukikohtaan

Filippiinit antaa neljä tukikohtaansa Yhdysvaltojen asevoimien käyttöön. Miten tämä sopii yhteen presidentti Marcos Juniorin linjauksen kanssa, että Filippiinit on kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen? Vaikeata on pysyä neutraalina sivustakatsojana Yhdysvaltojen ja Kiinan keskinäisen uhittelun välissä. Onko tukikohtapäätös viemässä Filippiinejä suurvaltojen konfliktin osapuoleksi? Blogissa esitellään lisäksi laajemmin Yhdysvaltojen ja Filippiinien sotilaallisen yhteistyön taustaa.

Laajennetun puolustusyhteistyön sopimus EDCA

Yhdysvaltojen puolustusministeri Lloyd Austin kävi 2.2.2023 Manilassa neuvottelemassa turvallisuuspoliittisen yhteistyön tiivistämisestä. Maat olivat solmineet vuonna 2014 laajennetun puolustusyhteistyön sopimuksen (EDCA, Enhanced Defense Cooperation Agreement[i]), jonka perusteella Filippiinit antoi viisi tukikohtaansa Yhdysvaltojen asevoimien käyttöön. Nyt sovittiin Yhdysvaltojen pyynnöstä, että sen asevoimat saa lisäksi pääsyn neljään muuhun tukikohtaan.

EDCA-sopimuksella Yhdysvaltojen asevoimat saa tukikohdista hallintaansa alueita, jonne se voi rakentaa tarvitsemansa infrastruktuurin, varastot, huoltotilat ja suojarakenteet ym. Amerikkalaiset saavat tuoda ja varastoida alueelle asejärjestelmiä, ammuksia, ajoneuvoja ym. tarvikkeita muun muassa sotaharjoituksia varten. Perustuslaki kuitenkin kieltää ydinaseiden tuomisen Filippiinien alueelle, mutta tarkistetaanko satamassa, onko sotalaivassa ydinaseita?

Sopimuksen puitteissa Yhdysvaltojen asevoimat osallistuvat Filippiinien asevoimien modernisointiin ja puolustuskyvyn parantamiseen. Sotaharjoituksin kehitetään joukkojen yhteistoiminnan kykyjä. Austinin vierailun aikana sovittiin myös siitä, että maiden laivastot ryhtyvät taas partioimaan yhdessä Etelä-Kiinan merellä Filippiinien vesialueilla.

Filippiinien hallitus on halunnut korostaa sopimuksen hyötyjä kansalaisille taifuunien ja muiden luonnonkatastrofien pelastustoimissa. USA varastoi tukikohtiin avustustarvikkeita ja harjoittelee Filippiinien pelastusorganisaatioiden kanssa toimintaa katastrofitilanteissa.  

EDCA-sopimus ei salli amerikkalaisten joukkojen pysyvää sijoittumista tukikohtiin. Siten joukkoyksiköt ovat Filippiineillä rotaatioperiaatteella, vähän kuin Nato-joukot Baltiassa. Yhdysvallat hyötyy vierailuperustaisesta sopimuksesta ainakin siten, että sen ei tarvitse maksaa tukikohtien käytöstä vuokraa. Toki USA maksaa joukkojensa tarvitsemat muutostyöt tukikohta-alueilla ja joukkojensa ylläpidon. Se on kuitenkin paljon halvempaa kuin maksut, joita Yhdysvallat maksaa isäntävaltioille pysyvistä tukikohdistaan.

Hallitus hakee kansalaisten hyväksyntää tukikohtasopimukselle myös sillä, että se tuo tukikohta-alueelle paljon työtä ja rahaa. Yhdysvallat ostaa lähes kaikki palvelut ja pääosin rakennustyönkin paikallisilta yrittäjiltä. Yhdysvaltojen kongressi on myöntänyt 82 miljoonaa dollaria ensimmäisten viiden tukikohta-alueen töihin.

Filippiinit ei ole vielä julkistanut, mihin neljään tukikohtaan amerikkalaisjoukkoja päästetään. Yhdysvaltojen joukkojen tulo Filippiineille on kohdannut myös vastustusta eikä vain antiamerikkalaisen vasemmiston toimesta. Moni ”Bongbong” Marcos Junioria vaaleissa äänestäneistäkin vastustaa sotilaallisten suhteiden tiivistämistä Yhdysvaltojen kanssa, kuten monet edellisen presidentti Rodrigo Duterten kannattajista. Ilman tätä joukkoa Marcos tuskin olisi vaaleja voittanut.

Jopa nykyisen presidentin isän, Ferdinand Marcos Seniorin pitkäaikainen tiedotusministeri Francisco Tatad arvosteli Bongbongia siitä, että sotilaallisten liittolaissuhteiden syventäminen Yhdysvaltojen ja Japanin kanssa mitätöi hänen julkilausumansa ulkopolitiikan peruslinjan, jonka mukaan Filippiinit haluaa olla ystävä kaikkien kanssa eikä kenenkään vihollinen. Näillä toimilla hän asettuu USA:n puolelle idän ja lännen kilpailussa globaalista hallinnasta, vaikka Filippiinien pitäisi noudattaa perustuslakinsa mukaan itsenäistä ulkopolitiikkaa. Suurvaltojen konflikti voi johtaa ydinaseiden käyttöön ja vaikka ei johtaisikaan, Yhdysvaltojen asevoimat Filippiinien tukikohdissa tekevät Filippiineistä maalitaulun, jossa kansalaisia kuolee. Hän kysyikin: ”haluatteko kuolla Taiwanin puolesta?”[ii]

Yhdysvallat haluaa päästä etenkin pohjoisen Isabelan ja Cagayanin provinssien tukikohtiin, josta matkaa Taiwanin mantereelle on alle 400 km. Cagayanin kuvernööri Manuel Mamba totesi, että “Henkilökohtaisesti en halua ulkomaisia joukkoja tai ulkomaisia tukikohtia provinssiini”. Mamba vastusti viime vuonna amerikkalaisten osallistumista sotaharjoituksiin provinssissa ja totesi, että amerikkalaiset tavoittelevat ”vain omaa etuaan, ei meidän”. Hänen mukaansa amerikkalaiset haluavat tulla apuun vain Taiwanin tähden, “älkäämme antako itsemme tulla hyväksikäytetyksi”.[iii]

Mitä etua Filippiinit ja Yhdysvallat tavoittelevat?

Molemmilla mailla on omat syynsä sotilaallisen yhteistyön voimistamiselle. Kiina ottaa hallintaansa jatkuvasti laajempia alueita Etelä-Kiinan meren (filippiiniläisittäin Länsi-Filippiinien meren) saaristossa. Filippiinien hallitus katsoo, että se tarvitsee Yhdysvaltojen laivastoa säännöllisesti partioimaan ja puolustamaan aluevesiään. Alue on asuinkelvotonta riuttaa ja matalikkoa, jossa on strategisen sijainnin lisäksi merkittäviä kaasu- ja öljyvaroja sekä hyvin tuottoisia koralliriuttoja kalastukseen. Filippiinit, kuten muutkin ympäröivät valtiot, pitää osia Etelä-Kiinan merestä itselleen kuuluvina, mutta Kiina katsoo omistavansa käytännöllisesti katsoen koko merialueen. Filippiinit ylläpitää saaristossa yhdeksää asemapaikkaa, joilla oleilee yhteensäkin vain parisataa sotilasta perheineen. Vain yhdellä asemalla on kiitorata lentokoneille. Kiina on rakentanut tekosaarille seitsemän huomattavasti vahvemmin miehitettyä asemaa. Sen laivasto tai rannikkovartiosto estää toistuvasti filippiiniläisten alusten liikkumista alueella ja häätää kalastajia perinteisiltä vesiltään. Ei auta, vaikka YK:n kansainvälinen välitystuomioistuin on todennut osan merialueesta kuuluvan Filippiinien talousvyöhykkeeseen, sillä Kiina ei tunnusta tuomioistuimen toimivaltaa.

Yhdysvaltojen intressiä kuvaa tuore USA:n kansallisen turvallisuuden strategia, joka määrittelee Kiinan sen suurimmaksi geopoliittiseksi haasteeksi ja ainoaksi valtioksi, joka kykenee kilpailemaan Yhdysvaltojen kanssa taloudellisesta, poliittisesta ja sotilaallisesta vallasta.[iv] Yhdysvallat haluaa estää Etelä-Kiinan meren päätymistä Kiinan hallintaan samoin kuin Kiinan vaikutusvallan kasvua Tyynen meren alueella. Tällä hetkellä polttavin tarve on estää Kiinan pyrkimykset Taiwanin suhteen. Yhdysvalloissa spekuloidaan kenraalitasolla siitä, että lähivuosina sota Kiinan kanssa on mahdollinen. Pohjois-Filippiinien tukikohtien sijainti olisi Yhdysvalloille ideaalisen lähellä Taiwania. Yhdysvalloilla on tukikohdat Japanissa ja Guamilla, mutta ne ovat kauempana Taiwanista. Toisaalta Okinawan tukikohdasta on hyvä valvoa Taiwanin pohjoispuolista merialuetta ja Filippiineiltä käsin eteläpuolista merialuetta.

Yhdysvallat on rakentanut sotilaallista verkostoa Kiinan ympärille. Yhdysvalloilla on löyhä turvallisuuspoliittinen Quad-liittoutuma Intian, Australian ja Japanin kanssa. Toinen tärkeä liitto on AUKUS Australian, Ison Britannian ja USA:n kesken. Sen ytimenä on tuottaa Australialle ydinsukellusveneitä, jotka kykenevät operoimaan Itä-Aasiassa kuukausitolkulla veden alla. Kaakkois-Aasian alueella Yhdysvaltojen verkostossa on aukko, jota tukikohdat ja huoltopisteet Filippiineillä paikkaavat hyvin.

Filippiinien ja Yhdysvaltojen sopimukset puolustusyhteistyöstä

Kaiken yhteistyön perustana on vuonna 1952 voimaan astunut keskinäinen puolustussopimus (MTD, Mutual Defence Treaty[v]), jonka mukaan aseellinen hyökkäys yhtä vastaan velvoittaa toista tulemaan apuun. Yhdysvallat on viime vuonna täsmentänyt, että turvatakuut kattavat myös Etelä-Kiinan meren Filippiinien talousalueeseen kuuluvan osan.

Kun Yhdysvallat myönsi Filippiineille lähes 50 vuoden siirtomaavallan jälkeen itsenäisyyden vuonna 1946, se vaati, että Filippiinit vuokraa sille suuria tukikohtia täysillä hallintaoikeuksilla. Kansan keskuudessa oli kautta vuosikymmenien myös Yhdysvaltain joukkojen läsnäolon vastaista mielialaa. Niinpä vuonna 1992 Yhdysvallat joutui luopumaan tukikohdistaan Filippiineillä, kun senaatin enemmistö kieltäytyi uusimasta sopimusta.

Sotilaallinen yhteistyö ja amerikkalaisten läsnäolo maassa kuitenkin jatkui, ja vuonna 1998 maat solmivat sopimuksen vierailevista asevoimista (VFA, Visiting Forces Agreement[vi]). Sen pohjalta on järjestetty yhteisiä sotaharjoituksia ja koulutusta käytännöllisesti katsoen tauotta, joten maassa on ollut jatkuvasti amerikkalaisia joukkoja.  Joukkoyksiköt kuitenkin vaihtuvat, sillä sopimus ei salli amerikkalaisten sotilaiden pysyvää sijoittamista Filippiineille. Sopimuksessa on määritelty vierailevien sotilaiden juridiseen asemaan liittyviä kysymyksiä.

Filippiinien perustuslain mukaan senaatti hyväksyy maan kansainväliset sopimukset. Monet tahot edellyttivät, että EDCAkin pitäisi hyväksyä senaatissa. Korkein oikeus tulkitsi tammikuussa 2016, että EDCA on vain MTD- ja VFA-sopimuksia täydentävä toimeenpanoon liittyvä sopimus, joten sopimusta ei viety senaatin käsittelyyn.

Filippiinien ulkopolitiikan käänteitä

Filippiinien ulkopolitiikassa suhde Yhdysvaltoihin on ollut se tärkein. Jotkut presidentit ovat pyrkineet itsenäisempään ulkopolitiikkaan kuin toiset. Diktaattoripresidentti Marcos vanhemmalle Yhdysvallat oli tärkeä kumppani, mutta hän pyrki myös ylläpitämään omaa riippumatonta liikkumavaraa. Yhdysvallat hyötyi valtavasti siitä, että Vietnamin sodan aikaan sen laivasto ja lentovoimat kykenivät alustamaan hyökkäysoperaatioita tukikohdistaan Filippiineillä. USA:n pyynnöistä huolimatta Marcos ei osallistunut sotaan varsinaisilla taistelujoukoillaan, mutta lähetti sinne lääkintäjoukkoja sekä rakennus- ja pioneeripataljoonan. Tosin kongressissa oli niin vahvasti vastustusta sotaan osallistumiselle, että presidentin ehdotus taisteluyksiköiden lähettämisestä ei olisi mennyt läpi, ja 1969 kaikki filippiiniläiset joukot kutsuttiin kotiin.  Marcos myös aloitti jo ennen Etelä-Vietnamin hallituksen kaatumista salaiset neuvottelut Pohjois-Vietnamin kanssa diplomaattisuhteiden solmimisesta – lähettämällä vaimonsa Imeldan asialle.

Ideologisistakin syistä Filippiinit oli pidättäytynyt suhteista sosialistimaihin, mutta Marcos ryhtyi aktiivisesti suhteita luomaan. Talouspiirit halusivat laajentaa markkinoitaan ja toisaalta Marcosilla oli halua myös luoda omaa ulkopolitiikkaansa. Filippiinit solmikin vuosina 1972–76 diplomaattisuhteet useimpiin Itä-Euroopan sosialistimaihin, mukaan lukien Neuvostoliittoon. Tärkeätä oli diplomaattisuhteiden solmiminen Kiinan Kansantasavallan kanssa, mikä merkitsi Taiwanille virallisen tunnustuksen menettämistä. Marcos hyötyi Kiinan tunnustamisesta myös siten, että Kiina lopetti sovitusti aseiden lahjoittamisen maolaiselle NPA:lle (New People’s Army), joka taisteli hallitusta vastaan Kiinasta saatujen aselahjoitusten turvin.

Cory Aquinon presidenttikaudella ja seuraavillakin kausilla Filippiinit pyrki laajentamaan ulkosuhteitaan moneen suuntaan, mutta Yhdysvalloilla oli aina erityisasema. Corylle USA oli elintärkeä, kun amerikkalaiset hävittäjät pelastivat hänet vallankaappaukselta. Cory esitti vuonna 1991 pidennystä Yhdysvaltojen tukikohdille, mutta senaatin enemmistö siis ei sopimusta hyväksynyt.

Duterte valitsi Kiinan

Selvästi edeltäjiensä linjasta poikkesi presidentti Duterte, joka kielsi jo Davaon pormestarina ollessaan yhdysvaltalaisten tulon sotaharjoituksiin hänen kaupunkiinsa. Hänellä oli vahvat antipatiat USA-riippuvuutta kohtaan ja kuusivuotisen kautensa aikana hän ei käynyt kertaakaan valtiovierailulla Yhdysvalloissa. Jo syyskuussa 2016 hän totesi, että USA:n erikoisjoukkojen pitää poistua Mindanaon saarelta, koska muutoin alueelle ei saada rauhaa aikaiseksi. Samoin hän päätti lopettaa Filippiinien ja USA:n laivastojen yhteispartioinnit Etelä-Kiinan merellä. Hän uhkasi moneen kertaan lakkauttaa yhteiset sotaharjoituksetkin tai rajaamaan ne vain luonnononnettomuuksien katastrofiavun tai terrorisminvastaisen toiminnan harjoituksiksi.

Korkein oikeus hyväksyi EDCA-sopimuksen valmistelun laillisuuden vasta alkuvuodesta 2016, hieman ennen Duterten valtaantuloa.  Yhdysvaltojen asevoimille luovutettiin viiden tukikohdan käyttöoikeus vasta silloin ja Duterte käytännöllisesti katsoen pysäytti amerikkalaisten rakennussuunnitelmat ainakin vuoteen 2020 asti. Hän syytti amerikkalaisia pysyväisluonteiseen käyttöön tulevien varastosuojien rakentamisesta, vaikka sopimus rajaa vierasjoukoille vain tilapäisen oleskelun tukikohta-alueilla. Duterte sanoi, ettei edes tiedä, puretaanko varastoon ydinkärkiä, mikä saattaisi tehdä tukikohdista Kiinan ohjusten maaleja. [vii]

Pariin otteeseen Duterte ilmoitti lopettavansa EDCA- ja VFA-vierailusopimukset kokonaan. Asevoimien johto oli kuitenkin amerikkalaishenkistä, ja myös hänen ulko- ja puolustusministerinsä olivat vankasti Yhdysvaltojen kanssa tehtävän sotilaallisen yhteistyön kannalla. He vakuuttivat Dutertelle Filippiinien tarvitsevan USA:n tukea, joten hän luopui sopimusten lakkauttamisesta.

Presidentti Noynoy Aquinon kaudella suhteet Kiinaan olivat merialuekiistojen takia jäähtyneet, mutta Duterte kävi heti kautensa alkaessa luomassa ystävyyssuhteita Kiinaan Xi Jinpingin kanssa. Kiinalaisen yleisön edessä hän totesi, että ”ilmoitan erostani Yhdysvalloista sotilaallisesta, ei ehkä sosiaalisesta [ja] taloudellisesta [yhteistyöstä]” ja edelleen ”Olen uudelleenlinjannut itseni teidän ideologiseen virtaan ja ehkä menen myös Venäjälle puhumaan (presidentti Vladimir) Putinin kanssa ja kertomaan hänelle, että meitä on kolme maailmaa vastaan – Kiina, Filippiinit ja Venäjä.”[viii]

Kiina lupasi 24 miljardilla dollarilla investointeja ja lainoja Duterten kunnianhimoiseen Build-Build-Build-infrastruktuuriohjelmaan. Duterte ja Xi sopivat myös, että he ratkoisivat Etelä-Kiinan meren aluekiistat rauhanomaisesti. Filippiineillä monet pitivät tätä alueluovutuksena, mutta Duterte totesi, että sotimalla hän ei pysty puolustamaan alueita Kiinaa vastaan.

Presidenttikautensa loppuaikoina Duterte hieman muutti linjaansa Kiinan suhteen. Kiinan investointihankkeet Filippiineille jäivät selvästi luvattua vähäisemmiksi. Ehkä suuremman pettymyksen hänelle tuotti, että Kiinan laivaston aggressiiviset otteet ja filippiiniläisalusten häirintä omalla talousvyöhykkeellä jatkuivat Duterten ystävyysyrityksistä huolimatta. Hän kuitenkin edelleen varoitteli, että Yhdysvaltojen pitäisi varoa aiheuttamasta Kiinan suhteen jännitteitä, jotka voivat vaarantaa Filippiinien turvallisuutta. Ulkopoliittisissa linjauksissa maa lähetti kuitenkin kahdenlaista viestiä. Duterte varoitti AUKUS-liiton mahdollisesti lisäävän ydinaseiden käytön riskiä samaan aikaan kun maan puolustus- ja ulkoministerit puolsivat liittoa aluetta vakauttavana tekijänä.

Presidentti Duterte teki irtiottoa Yhdysvalloista myös tiivistämällä suhteita Venäjään. Hän teki mm. aseostoja Venäjältä. Venäjän hyökättyä Ukrainaan Filippiinit tuomitsi YK:ssa hyökkäyksen. Duterte kuitenkin korosti, että maa pysyy puolueettomana sotaan nähden eikä esim. osallistunut kauppaboikotteihin, paitsi tietysti sotatarvikkeiden viennin osalta. Vuonna 2021 Filippiinit tilasi Venäjältä 17 MI17-helikopteria ja ehti tammikuussa 2022 maksaa jo ensimmäisen ennakkoerän, mutta hyökkäyksen alettua kaupat peruuntuivat. Myöhemmin Duterte on arvostellut Venäjää sotarikoksista siviiliväestöä kohtaan ja Putinia: ”Minä tapan rikollisia, mutta Putin pommittaa naisia, lapsia, kaikkia.”[ix] Duterte myös vitsaili, että kun Putinkin on rikkonut ihmisoikeuksia, he voivat joskus tulevaisuudessa jakaa saman vankisellin.

Bongbong Marcosin ulkopolitiikka

Nykyinen presidentti Bongbong Marcos siis julisti ulkopolitiikakseen olla kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen. Runsaan puolivuotisen presidenttikautensa aikana hän on ehtinyt tehdä jo yhdeksän ulkomaanmatkaa, joilla hän on erityisesti esiintynyt filippiiniläisten tuotteiden markkinoinnin edistäjänä ja ulkomaisten sijoitusten hankkijana.

Presidentin vaihtuminen heinäkuussa 2022 sai Yhdysvallat aktivoitumaan tukikohtakysymyksissä. Bongbong on ehtinyt jo kahdesti tapaamaan presidentti Joe Bidenin kansainvälisissä kokouksissa. Ulkoministeri Antony Blinken kävi Manilassa jo elokuussa ja varapresidentti Kamala Harris marraskuussa. Harris vahvisti Marcosille, että “Aseellinen hyökkäys Filippiinejä, asevoimia, laivoja tai lentokoneita vastaan Etelä-Kiinan merellä käynnistäisi keskinäiset USA:n puolustussitoumukset, ja sitoumuksemme Filippiineille on horjumaton”.[x] Harrisin vierailulla USA neuvotteli toiveestaan saada EDCA:n puitteissa asevoimiensa käyttöön viisi lisätukikohtaa Filippiineiltä. Sovittiin neljästä tukikohdasta ja yksi jätettiin myöhemmin päätettäväksi. Puolustusministeri Lloyd Austinin vierailulla sovittiin ehdotuksista tukikohta-alueiksi, mutta tulevia sijainteja ei vielä julkistettu.

Filippiinit on aktiivisesti hakeutunut sotilaalliseen yhteistyöhön muidenkin valtioiden kanssa. Australian kanssa on ollut vuodesta 2012 lähtien voimassa vierailevien joukkojen sopimus ja maat ovat järjestäneet yhteisiä sotaharjoituksia. Marcos kävi juuri helmikuussa Japanissa, jossa tehtiin myös sotilaalliseen yhteistyöhön liittyviä sopimuksia. Valmisteltavana on vierailevien joukkojen sopimus Japaninkin kanssa. Samoin on keskusteltu kolmen maan sopimuksesta sekä Yhdysvaltojen että Japanin kanssa ja jopa yhteisestä meripartioinnista Etelä-Kiinan merellä.

Myös eurooppalaiset suurvallat osoittavat enenevää kiinnostusta Itä-Aasian ja Tyynen meren alueeseen. Marcos neuvotteli viime marraskuussa APEC-kokouksen yhteydessä presidentti Macronin kanssa turvallisuusyhteistyöstä. Samoin Iso-Britannian laivasto lisää liikkumistaan alueella ja maat kehittävät asevoimiensa koulutus- ja harjoittelutoimintaa. Britannia nimesi lähetystöönsä myös sotilasattasean.

Presidentti Marcos ja Filippiinit ovat vaikeiden valintojen edessä. Kiina tuskin luopuu valtapyrkimyksistään Etelä-Kiinan merellä, vaikka Filippiinit kuinka yrittäisi olla ystävää. Yritys puolustaa omaa merialuetta turvautumalla Yhdysvaltojen tai muiden valtojen tukeen sisältää riskin konflikteista Kiinan kanssa. Taiwanin suhteen on vielä suurempi riski joutua ulkopuolisena osalliseksi sotaan, jos Filippiineillä on tukikohdissa amerikkalaisia joukkoja ohjusaseineen.

Lisäksi voisi todeta, että Etelä-Kiinan meren alueista eivät kiistele vain Kiina ja Filippiinit, vaan myös neljä muuta valtiota katsoo omistavansa sieltä alueita. Malesialla ja Vietnamilla on siellä myös aseistettuja tukiasemia. Kaikilla on kiistaa Kiinan kanssa ja Vietnam on pariin otteeseen joutunut sotimaankin niistä Kiinan kanssa. Muut osalliset maat eivät samalla lailla uhkaile toisiaan.

[i] https://www.officialgazette.gov.ph/downloads/2014/04apr/20140428-EDCA.pdf

[ii] https://www.manilatimes.net/2023/02/13/opinion/columns/bbm-should-ask-what-were-willing-to-die-for/1878426

[iii] https://newsinfo.inquirer.net/1725662/galvez-pitches-edca-to-lgus

[iv] https://www.whitehouse.gov/wp-content/uploads/2022/11/8-November-Combined-PDF-for-Upload.pdf

[v] https://www.officialgazette.gov.ph/1951/08/30/mutual-defense-treaty-between-the-republic-of-the-philippines-and-the-united-states-of-america-august-30-1951/

[vi] https://www.officialgazette.gov.ph/1998/02/10/agreement-between-the-government-of-the-republic-of-the-philippines-and-the-government-of-the-united-states-of-america-regarding-the-treatment-of-united-states-armed-forces-visiting-the-philippines-f/

[vii] https://manilastandard.net/news/top-stories/228110/us-warned-not-to-build-arms-depots.html

[viii] ‘Separation’ anxiety | Global News (inquirer.net)

[ix] https://news.abs-cbn.com/news/03/21/22/duterte-i-kill-criminals-putin-bombs-women-children

[x] https://globalnation.inquirer.net/208600/fwd-us-vp-harris-reaffirms-us-defense-commitments-to-ph-in-event-of-armed-attack-related-to-west-ph-sea

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

2.11.2022, Pekka Borg

Blogi 2.11.2022, Pekka Borg

Oliko presidentti Marcosin diktatuuri talouden kulta-aikaa?

Tässä toisessa presidentti Ferdinand Marcos Seniorin diktatuurin aikaa käsittelevässä blogissani pyrin vastaamaan väitteisiin kulta-ajasta, jolloin talous olisi kukoistanut, köyhyys vähentynyt, korruptio saatu kuriin ja riisintuotannossa saavutettu omavaraisuus. Ihmisoikeuksien ja rikollisuuden käsittelyn jätän vielä kolmanteen blogiin.

Kukoistiko talous Marcosin vuosina?[i]

Marcosin kannattajat väittävät usein, että hänen valtakaudellaan Filippiinit oli Japanin jälkeen Aasian rikkain maa. Väite ei vain pidä paikkaansa, mutta 1950-luvulla näin oli. Sillä vuosikymmenellä bruttokansantuote (BKT) henkilöä kohti kasvoi Filippiineillä enemmän kuin missään tulevan ASEANin jäsenmaassa. Sen sijaan 1960-luvulla kasvu oli hitainta ASEANissa.[ii] Vuonna 1965 Marcosin presidenttikauden alussa Singapore oli ylivoimaisesti ASEANin varakkain maa, mutta Malesiakin oli jo ohittanut Filippiinit. Vielä vuonna 1965 Thaimaan ja Indonesian BKT/henkilö oli puolet Filippiinien tasosta, mutta Marcosin kauden päättyessä Thaimaa oli ohittanut Filippiinit ja Indonesiakin vuonna 1993.

Bruttokansantuote henkilöä kohti US dollareissa kiintein hinnoin[iii]

 19651972198520032021
Filippiinit13101487156419313413
Malesia147520073437672810827
Indonesia580731120820353856
Thaimaa707976169540386270
Singapore42158591171503671066176

Sotatilan alkuvaiheessa Filippiineillä oli kuitenkin todella hyviä kasvuvuosia. Vuonna 1972 BKT/hlö kasvoi jopa 5,9 % ja 5,8 % vuonna 1975. Korkein taso saavutettiin vuonna 1982, mutta Marcosin kauden viimeisinä vuosina talous romahti niin totaalisesti, että BKT/henkilö laski lähes sotatilalain alkuvuoden 1972 tasolle. Voiko muutaman vuoden nousua ja sitten putoamista alkupisteen tasolle pitää kukoistavana kautena?

Suurelta osin Marcosin talouspolitiikan seurauksena Filippiinit menetti parinkymmenen vuoden kehityksen. Aallonpohja oli niin syvä, että Filippiinien BKT/henkilö saavutti vuoden 1982 tason vasta vuonna 2003. Tosin Marcosin jälkeiset hallituksetkaan eivät saaneet oleellista parannusta aikaiseksi ja vasta vuodesta 2009 lähtien voi sanoa, että Filippiineillä on kansainvälisestikin verrattuna hyvä kasvuvauhti.

Oliko velalla rakennettu kasvu kestävää?

Jo ensimmäisellä presidenttikaudellaan Marcosin talouspolitiikkaa kuvasi kasvun tavoittelu velkarahalla. Julkishallinnon investoinnit rakennushankkeisiin lähes kaksinkertaistuivat edelliseen presidenttikauteen verrattuna ja muutoinkin valtion menot kasvoivat ennennäkemätöntä vauhtia. Se edisti vaihtotaseen vajeen kasvua ja maan valuuttavarantojen hupenemista. Velkaantumisen seurauksena hallituksen oli pakko hakea vuonna 1970 IMF:ltä lainaa, mutta se edellytti myös suostumusta tiukkaan vakautusohjelmaan. Maa siirtyi kelluvaan peson arvoon ja devalvaatioon. Kun Marcosin aloittaessa vuonna 1965 US dollarin sai 3,9 pesolla, joutui dollarista vuonna 1985 maksamaan jo 19,0 pesoa. Arvo putosi lähes viidesosaan. Devalvaatioilla vaihtotase saatiin aina pariksi vuodeksi tasapainoon.

Sotatilan alkuvuodet olivat entistä enemmän velalla rakennettua kasvun juhlaa. Valtion investoinnit kaksinkertaistuivat heti vuodeksi 1973. Suureksi avuksi oli, että siinä vaiheessa Filippiinien pääasiallisten vientituotteiden maailmanmarkkinahinnat nousivat. Sokerin hinta yli kaksinkertaistui ja kookosöljynkin hinta nousi 40 prosentilla vuodesta 1971 vuoteen 1973. Parin vuoden päästä maailmanmarkkinahintojen kova lasku aiheutti taas ongelmia. Investoinnit lainalla voivat olla perusteltuja, mutta ongelmana oli investointien huono tuottavuus naapurimaihin verrattuna. Lisäksi Marcosin kaudella pääomaa pakeni maasta 9,7 miljardia dollaria, eli kolmasosa maan velkasummasta[iv].

Kansainväliset sijoittajat eivät sotatilasta tai diktatuurista valittaneet. Päinvastoin, sotatilan julistuksen jälkeen ulkomaiset suorat sijoitukset kasvoivat nopeasti, kunnes talouden kriisiytyminen 80-luvun vaihteessa sai pääoman pakenemaan maasta. Sijoittajat katsoivat diktatuurihallinnon vakauttaneen oloja ja kun ammattiyhdistystoiminta kiellettiin, oli halpaa työvoimaa tarjolla. Samoin sääntelyn ja voittojen kotiuttamisen helpottaminen rohkaisivat sijoittamaan. Maahan perustettiin myös erityistuotantoalueita, joissa kansainväliset yritykset saivat verovapautuksia ja halpaa työpanosta etenkin tekstiiliteollisuuteen ja elektroniikan kokoonpanotehtäviin. Filippiineille jäävä hyöty arvonlisästä oli vähäistä.

Vuoden 1973 öljykriisi nosti inflaation huippukorkeuksiin (34,2 % v. 1974), mikä oli Marcosille sekä huono että hyvä uutinen. Nimittäin Lähi-Idän mailla oli tarve saada huikeat öljytulonsa sijoitettua ja markkinoille tuli paljon lainarahaa – ja mikä parasta, ilman IMF:n kontrollia ja ehtoja. Marcos käytti täysimääräisesti tilannetta hyväksi ja otti surutta lainaa. Talous saatiin nousuun, mutta se myös johti maan 80-luvulla lähes konkurssiin. Marcosin aloittaessa vuonna 1965 Filippiineillä oli ulkomaanvelkaa US$ 599 miljoonaa, vuonna 1972 sotatilan alkaessa 2,8 miljardia ja 1985 siihen nähden kymmenkertaisesti 28,2 miljardia dollaria. Ulkomaanvelka nousi suhteessa bruttokansantuloon jo 91 prosenttiin.

Vuonna 1982 Filippiinien valuuttavarannot eivät riittäneet edes kuukauden tuontimenoihin[v]. Maa ei enää saanut lainaa, ja sen piti tulla toimeen vientituloillaan. Kun kassa alkoi olemaan tyhjänä, Marcosin oli pakko jälleen anoa IMF:ltä ja Maailmanpankilta lainaa, mutta niihin liittyi entistä enemmän raskaita ehtoja. Oppositiojohtaja Ninoy Aquinon murha vuonna 1983 oli viimeinen niitti sekä ulkomaisille että kotimaisille sijoittajille ja siitä alkoi Marcosin lopullinen lähtölaskenta.

Lakkauttiko sotatila korruption? – Entä kaverikapitalismi (crony capitalism)?

Filippiineillä on ollut korruptiota ennen ja jälkeen Marcosin, mutta yksikään muu presidentti ei ole rohmunnut valtakaudellaan yhtä paljon varoja itselleen ja perheelleen – arviolta 5-10 miljardia dollaria. Filippiineillä poliitikot olivat ja ovat riippuvaisia suhteestaan presidenttiin, joka voi päättää miljardien jakamisesta ja tärkeistä virkanimityksistä. Perinteistä korruptiota oli esim. valtion hankinnoissa, rakennustoiminnassa ym. merkittävissä hankkeissa.

Korruptio eteni sotatilan aikana uudenlaiseksi systemaattiseksi toiminnaksi, kaverikapitalismiksi (suomeksi ei crony capitalism-termille löydy hyvää käännöstä). Kaverikapitalismi toimii autoritaarisessa tai diktatorisessa järjestelmässä, jossa hallitsija keskittää vapaan markkinan sijaan taloudellista valtaa itselleen ja monopolisoi oleellisten sektorien yritystoimintaa omaan ja lähimpien kumppaneidensa hallintaan. ”Kaveripiirille” järjestetään eri tavoin ylimääräisiä mahdollisuuksia rikastua, mm. antamalla tuotantohaaralle monopolioikeuksia, keskittämällä niille vientiluvat ja valuutan saannin, tilaamalla valtion hankintoja ylihintaan, antamalla verovapauksia ym. Kaverit maksoivat myös osinkoa ylimääräisistä eduista Marcosille ja toimivat osittain Marcosin bulvaanina. Rahaa piilotettiin ympäri maailman pankkeihin ja sijoituskohteisiin. Eikö kuulosta tutulta, kun katsoo bisneksen pyörittämistä Putinin Venäjällä?

Imelda Marcos ei ole koskaan ollut vaatimaton puhuessaan perheen rikastumisesta.  Hän sanoi haastattelussa vuonna 1998, että ”Omistamme käytännöllisesti katsoen kaiken Filippiineillä sähköstä, televiestinnästä, lentoyhtiöistä, pankeista, oluesta ja tupakasta, sanomalehtien kustannuksesta, televisioasemista, merenkulusta, öljystä ja kaivostoiminnasta, hotelleista ja rantalomakohteista aina kookostehtaisiin, pientiloihin, kiinteistöihin ja vakuutusalaan.” Imelda esitti Marcosin crony-kavereille 500 miljardin peson (n. US$ 12,5 mrd.) korvausvaatimuksen yhtiöistä, joita Marcos ei ollut heille lahjoittanut, vaan oli uskonut ne tilapäisesti heidän hoitoonsa.[vi] Ainakaan presidentin palkoilla näitä miljardeja ei hankittu.

Yksi esimerkki on Eduardo Danding Cojuangco (Cory Aquinoon vihamielisissä suhteissa ollut serkku). Marcos antoi sisäpiiriinsä kuuluvalle Cojuangcolle monopolioikeudet maan tärkeimmän vientituotteen eli kookoksen vientiin. Tavoitteena oli saada monopolilla kookoksen tuotantoketjua rationalisoitua ja nostettua maailmanmarkkinahintaa. Marcos määräsi kookostuottajille myyntiveron ja niin kookosverorahastoon kerättyjen varojen piti palvella viljelijöitä mm. tutkimuksen ja tuotannon kehittämisen kautta. Cojuangco kuitenkin osti rahaston varoilla itselleen enemmistön kookosviljelijöiden pankista (UCPB), josta viljelijät saivat lainata heille kuuluvia rahoja kovalla korolla. Pankin rahoilla Danding hankki määräysvallan elintarvike- ja juomajätti San Miqueliin. Imelda Marcos väitti, että Danding osti Marcosin rahoilla nämä suuryritykset, jotka olisi pitänyt palauttaa Marcosin perheelle. Selvää kuitenkin on, että kookosviljelijät eivät ole vieläkään saaneet heille luvattua hyvitystä maksamistaan kookosveroista.

Marcos esitti uuden yhteiskunnan ideologiassaan jalon ajatuksen vanhan eliitin rahavallan lakkauttamisesta ja köyhyyden poistamisesta. Käytännössä hän takavarikoi eliitin lakkauttamisen nimissä heidän omaisuuttaan ja kaappasi ne omaan tai sisäpiirinsä hallintaan. Hän aloitti ottamalla poliittisen kilpailijansa ja maan rikkaimman suvun, Lopezien omaisuuden hallintaansa. Heti sotatilalain ensimmäisenä päivänä hän lakkautti Lopezien omistamien mediatalo ABS-CBN:n ja Manila Chroniclen julkaisutoiminnan ja antoi ne myöhemmin ilman korvausta ystävänsä Roberto Benedicton käyttöön.

Heti sotatilan ensi kuukausina Marcos lähetti Chroniclen julkaisija Eugenio Lopez Juniorin ja presidentinvaaleissa Marcosin vastaehdokkaana olleen Serging Osmeña Jr.:n pojan, Serge III:n vankilaan. Marcos syytti heitä perättömästi yrityksistä murhata hänet. Marcos painosti Lopezin suvun luopumaan maan suurimmasta sähköyhtiöstä (Manila Electric Company) Eugenion vapauttamista vastaan, mutta petti eikä vapauttanutkaan poikia. Viiden vuoden vankeuden jälkeen he pakenivat näyttävästi vankilasta, mikä on kokonaan toinen tarina.

Marcos Sr. otti satoja vanhan eliitin yrityksiä haltuunsa ja jakoi niitä lähipiirilleen. Hän nimitti tätä omaisuuden demokratisoinniksi, mutta lähinnä sillä luotiin Marcosista sisäpiireineen uutta eliittiä vanhan tilalle.

Onnistuiko maareformi?

Marcosilla oli ainakin halua vähentää maattomien viljelijöiden köyhyyttä. Hän antoi lokakuussa 1972 pian sotatilajulistuksen jälkeen presidentin asetuksen (PD 27) maareformiksi, jonka perusteella torpparilla oli oikeus saada omistukseensa 3-5 hehtaaria peltoa. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että PD 27 on Filippiinien ainoa laki, joka on käsin kirjoitettu.

Maareformin rajoituksena oli, että se koski vain riisi- tai maissipeltoja ja vain 14 prosenttia kaikesta viljellystä pinta-alasta. Maareformin edunsaajat velvoitettiin liittymään osuuskuntiin, joiden kautta viljelijät voisivat saada hyödyllisiä tukipalveluita ja tekisi heidät vähemmän riippuvaiseksi rahastavista välimiehistä tai entisistä isännistään. Viljelijät kokivat kuitenkin osuuskuntien säännöt vaikeiksi ja toimintaan osallistumishalu jäi vähäiseksi. Lisäksi maanomistajien vastustus vaikutti siihen, että reformi ei toteutunut toivotussa laajuudessa. Omistajat pystyivät välttämään maanluovutuksen siirtymällä jonkun toisen kasvin viljelyyn tai nostamaan maan myyntihintaa korruptoituneiden maareformiministeriön virkailijoiden avulla torpparille liian korkeaksi.

Vuonna 1984 oli 440 000 torpparia mukana maareformiohjelmassa, ja vuoteen 1986 mennessä oli heistä 132 000 saanut maapalstan omistustodistuksen. Se on noin neljäsosa tavoitellusta määrästä, mutta on reformi varmaan heidän asemaansa parantanut.[vii]

Marcosille oli maatalouspolitiikassakin ensisijaista omat valta- ja talousintressit. Sitä osoittaa myös se, että hän jätti kookoksen ja sokerin viljelyn maareformin ulkopuolella, vaikka esim. sokeritilojen kausityöntekijät olivat vielä huonommassa asemassa kuin riisitilojen torpparit. Marcos tarvitsi valtavien haciendojen omistajien tukea eikä halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä.[viii]

Oliko Filippiinit riisintuotannon suhteen omavarainen? Mikä Masagana 99?

Riisintuotannon omavaraisuus oli presidentti Marcosin kunnianhimoinen tavoite. Jonkun mielestä hän onnistui, toisten mielestä taas ei. Ilman uusia korkeatuottoisia riisilajikkeita olisi ollut turha tavoitella omavaraisuutta.  Filippiineillä sijaitseva Kansainvälinen riisintutkimuslaitos IRRI oli jo 60-luvulta lähtien vahvasti mukana mahdollistamassa ”vihreää vallankumousta” kehittämällä uusia riisilajeja, jotka parhaassa tapauksessa kykenisivät moninkertaistamaan hehtaarituoton. Se kuitenkin edellytti, että koko tuotantoketju ja viljelytekniikka saadaan toimimaan lajikkeiden vaatimalla tavalla.

Masagana 99 oli hallituksen vuonna 1973 käynnistämä ohjelma, jolla pyrittiin toimeenpanemaan riisintuotannon vallankumous. Viljelijöille turvattiin edullisia lainoja ja heille tarjottiin korkeatuottoisia riisinsiemeniä. Valtio antoi maaseutupankeille jopa 85 % takuun mahdollisista takaisinmaksutappioista ja vastaavasti viljelijät saivat lainaa ilman henkilökohtaisia vakuuksia. Ohjelma sisälsi koulutusta ja tukea uusien lajikkeiden viljelymenetelmiin.

Masaganan 70-luvun johtavat toimeenpanijat ja tutkijat arvioivat vuonna 2020 seminaarissa ohjelman opetuksia ja totesivat, että Masaganassa oli sekä onnistumisia että epäonnistumisia[ix]. Suurin onnistuminen oli, että tuottavuutta hehtaaria kohti kyettiin nostamaan, vaikka ei niin paljon kuin tavoiteltiin. Filippiinit saavutti joiksikin vuosiksi riisintuotannon omavaraisuuden ja oli riisin pienimuotoinen viejä vuodesta 1977 vuoteen 1983. Puheet Filippiineistä riisinviejävaltiona ovat kuitenkin liioiteltuja, sillä em. vuosina nettovienti oli yhteensä 543 000 tonnia, kun muina Marcosin diktatuurin vuosina riisin nettotuonti Filippiineille oli 1 406 000 tonnia.[x]

Pidemmällä tähtäimellä arvioiden Masagana ei kuitenkaan onnistunut tavoitteissaan. Innostus ohjelmaan osallistumiseen lopahti parissa vuodessa. Ensimmäisinä vuosina yli 90 % maksoi lainaansa takaisin, mutta myöhempinä vuosina yhä harvempi edes otti lainaa ja enää alle puolet maksoi lainojaan takaisin. Noin 800 maaseutupankkia meni konkurssiin. 80-luvun alussa jo Marcoskin oli unohtanut Masagana-ohjelman, eli alun menestyksestä huolimatta siitä ei ollut kestäväksi ratkaisuksi.

Pienviljelijöille ongelmana oli, että lajikkeiden viljely vaati heille vieraita viljelytekniikoita sekä paljon entistä enemmän lannoitteita ja torjunta-aineita. IRRIn keskeisinä rahoittajina oli öljy- ja kemianteollisuuden suuryhtiöitä kuten Shell ja Chevron, jotka tuottivat Masaganalle lannoitteita ja torjunta-aineita. 1970-luvun öljykriisi vielä nosti niiden hintoja niin, että pienviljelijöillä ei ollut varaa niitä hankkia ja ilman näitä kemikaaleja tuottavuus jäi vähäiseksi. Lisäksi ensimmäisen polven ihmeriisilajike IR8 oli myrkyistä huolimatta varsinkin seuraavalla satokaudella herkkä tuholaisille. Toisaalta tarjolla olevat torjunta-aineet olivat niin kovia myrkkyjä, että siitä kärsivät niin viljelijät kuin maaperäkin.

Vähenikö köyhyys?

Väitetyn köyhyyden vähenemisen suhteen arvio on myös kaksijakoinen. Köyhyyden mittaamisen ongelmana on, että ei ole koko Marcosin hallintakautta kattavaa, samoilla menetelmillä tehtyä köyhyyden mittausta. Maailmanpankki on eri tutkimusaineistoja yhdistelemällä arvioinut, että vuonna 1965 Marcosin presidenttikauden alkaessa 52 % perheistä eli virallisen köyhyysrajan alittavilla tuloilla ja vuonna 1971 ennen sotatilalain julistamista osuus oli sama. Marcosin hallinnon lopulla köyhyysaste oli 44 % ja se jatkoi laskua Cory Aquinon presidenttikaudella.

Köyhyysaste Filippiineillä, köyhyystulorajan alittaneiden perheiden osuus kaikista perheistä[xi]

Vuosi                Köyhyysaste, %

1965                 52 %,

1971                 52 %,

1985                 44 %

1991                 39 %

Filippiinien virallisissa tilastoissa köyhyysaste kuitenkin nousi niin, että se oli 49 % vuonna 1971 ja 58 % vuonna 1985.  Maailmanpankin käyttämällä indeksillä laskien virallisillakin luvuilla päädytään samaan tulokseen kuin taulukossa yllä.[xii]

Maailmanpankin vertailulukuja käyttäen köyhyys väheni Filippiineillä huomattavasti hitaammin kuin muissa Asean-maissa, sillä köyhyysaste pieneni Filippiineillä vuodesta 1971 vuoteen 1991 vain 0,7 prosentilla vuodessa.[xiii]

Tuloerot olivat Filippiineillä äärimmäisen suuria. Vuonna 1965 tuloeroja mittaava Gini-indeksi oli Filippiineillä 0,513, mikä merkitsee erittäin suurta tuloeroa. Vuoteen 1985 luku laski hieman 0,447:ään. Tuloeroja ei ole kyetty tai haluttu vähentää ja vuonna 2018 Filippiineillä oli edelleen koko Aasian korkein Giniluku 0,423.[xiv] Vertailun vuoksi Suomen Gini-indeksi oli 0,277, joka kuvaa kansainvälisesti vertaillen alhaista tuloeroa.

Miten kävi palkoille?

Ammattityöläisen keskimääräiset reaalipalkat putosivat vuoden 1972 noin 95 pesosta 35 pesoon vuonna 1986 ja ammattikouluttamattomilla pudotus oli 80 pesosta 23 pesoon (vuoden 1986 pesoissa). Marcosin ensimmäisellä presidenttikaudella 1966-69 reaalipalkat nousivat, mutta sotatilalain ensimmäisinä vuosina vuoteen 1976 asti reaalipalkat laskivat tosi vauhdikkaasti. Vuonna 1984 Filippiinien talous ja reaalipalkat sitten romahtivat totaalisesti. Maataloustyöntekijöillä päiväpalkat nousivat Masaganan parhaassa vaiheessa 1973-76 lähes kolmanneksella, mutta laskivat vuoteen 1986 mennessä vuoden 1972 tasolle.

Reaalipalkkojen romahdusta selittävät devalvaatiot ja järkyttävä inflaatio. Kuluttajahintaindeksi nousi vuodesta 1973 vuoteen 1980 mennessä 158 % ja Marcosin kauden päättymiseen vuoteen 1985 mennessä 554 %. Vielä enemmän reaalipalkkojen pudotukseen vaikutti se, että sotatilan julistuksen jälkeen kiellettiin kaikki ammattiyhdistystoiminta ja lakkoilut, joten työväellä ei ollut mahdollisuuksia puolustaa edes reaalipalkkojen nollatasoa. Ainakaan työläisille sotatila ei ollut rikastumisen juhla-aikaa.

[i] Kattavasti Marcosin talouspolitiikkaa käsitelty mm. UP:n ekonomistien artikkelissa: de Dios, E. Gochoco-Bautista,, M. Punongbayan, J. (2021)  Martial law and the Philippine economy. University of the Philippines School of Economics. Discussion Paper No. 2021-07.

https://econ.upd.edu.ph/dp/index.php/dp/article/view/1543/1027

[ii] de Dios, E. ym. S. 4.

[iii]World Development Indicators 2022. WB. BKT/hlö US$ vuoden 2015 tasossa.

https://databank.worldbank.org/source/world-development-indicators#

[iv] de Dios ym. S. 18.

[v] de Dios ym. S. 14.

[vi] Philippine Daily Inquirer 5.12.1998. Imelda to file P500-B suit vs Marcos cronies.

[vii] Wurfel, David (1989) Land Reform: Contexts, Accomplishments and Prospects under Marcos and Aquino. Pilipinas No.12.

https://davidwurfel.ca/land-reform-contexts-accomplishments-and-prospects-under-marcos-and-aquino

[viii] Maareformin poliittisista taustavoimista lisää mm.: Putzel, James (1992) A Captive Land. The politics of agrarian reform in the Philippines. SS. 123-156. London. Catholic Institute for International Relations.

[ix] UPLB Aggie Class ’60 presents (2020) Remembering Masagana 99 and Lessons Learned.

[x] Balisacan, A. & Ravago, M. (2003) THE rice problem in the Philippines: trends, constraints, and policy imperatives. Table 2. S. 10.

https://mpra.ub.uni-muenchen.de/24865/

[xi] Philippines A Strategy to Fight Poverty (1995) Washington, D.C. : World Bank Group. Table 1.1.

https://documents1.worldbank.org/curated/en/340011468758997924/pdf/multi0page.pdf

[xii] Philippines – The challenge of poverty (1988). Washington, D.C. : World Bank Group. S. 3. http://documents.worldbank.org/curated/en/790271468298461491/Philippines-The-challenge-of-poverty

[xiii]Philippines A Strategy… Table 1.2.

[xiv] GINI index (World Bank estimate) – Country Ranking – Asia.

https://www.indexmundi.com/facts/indicators/SI.POV.GINI/rankings/asia

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

3.10.2022, Pekka Borg

Blogi 3.10.2022, Pekka Borg

50 vuotta presidentti Marcosin diktatuurin alusta

Nykyisen presidentin isä, Ferdinand E. Marcos Sr. julisti 23.9.1972 Filippiineille sotatilan, mikä tarkoitti 14 vuotta kestäneen yksinvallan alkua. Hän syrjäytti kongressin ja otti itselleen täyden toimeenpano- ja lainsäädäntövallan. Hän lähetti opposition johtajat vankilaan ja sulki kaikki muut kuin lähipiirinsä omistamat tiedotusvälineet. Jotkut nimittävät näitä vuosia Filippiinien kultaiseksi ajaksi, mutta diktatuuria se silti oli.

Filippiineillä on käyty kiivasta keskustelua presidentti Ferdinand Marcos Seniorin valtakauden luonteesta. Tässä ensimmäisessä teemaan liittyvässä blogissani käsittelen seuraavia Marcosin diktatuurivuosiin liittyviä kysymyksiä:

  • Oliko sotatilalain käyttöönotto todella tarpeen?
  • Yrittikö Marcos sotatilan avulla pysyä vallassa perustuslain salliman kauden jälkeen?
  • Miten Marcos syrjäytti kongressin perustuslain muutoksella ja kaappasi lainsäädäntövallan?
  • Mikä oli Marcosin visio uudeksi yhteiskunnaksi?

Toisessa myöhemmin julkistettavassa blogissani teemoina ovat:

  • Olivatko Marcosin vuodet Filippiinien talouden kulta-aikaa?
  • Ihmisoikeudet Marcosin valtakaudella.

Sotatilalain ensi askelet

Jo sotatilan julkistamista edeltävänä yönä asevoimat pidättivät Marcosin määräyksestä noin sata avainhenkilöä, mm. Liberaalipuolueen puheenjohtaja Ninoy Aquinon ja muita senaattoreita, kongressiedustajia, tutkijoita ja näkyviä kansalaisjärjestöjen johtajia. Ensimmäisten vangittujen joukossa oli ainakin 13 toimittajaa tai mediatalon johtajaa. Seuraavina viikkoina pidätettyinä oli jo tuhansia listattuja henkilöitä, ja monet vietiin salaisiin selleihin antamatta mitään tietoa omaisille tai lakimiehille. Marcos määräsi armeijan valtaamaan ja sulkemaan kaikki lehti- ja mediatalot, paitsi Marcosin luotettujen johtaman median. Voimaan astui täysi sensuuri ja öiksi julistettiin ulkonaliikkumiskielto.

Kaduilta katosivat Marcosia tai sotatilaa vastustaneet mielenilmaukset. Kun sotilaat jahtasivat aggressiivisesti Marcosin vastaisen toiminnan organisaattoreita tunkeutumalla koteihin ja hakemalla työpaikoilta tai oppilaitoksista, eivät vangitsemista pelkäävät aktivistit uskaltaneet liikkua kaduilla eivätkä olla kotonakaan. Monet jättivät työ- ja opiskelupaikkansa ja yrittivät vaihtaa asuinpaikkaa. Osa kansalaisaktiiveista katsoi, että heidän ainoat vaihtoehtonsa olivat joko vankila tai siirtyminen maanalaiseen taisteluun. Näin kommunistien joukkoon ajautui monia, jotka olivat muista lähtökohdista vastustaneet Marcosin politiikkaa.

Marcosin perustelut sotatilalle – oliko se tarpeen?

Sotatilalain julistuksessa Marcos perusteli toimenpiteen välttämättömyyttä sillä, että maassa oli voimistuva, hyvin sitoutunut, koulutettu ja säälimätön liike, joka oli ryhtynyt aseelliseen kapinaan hallitusvaltaa vastaan.[i] Sen tavoitteena olisi väkivaltaisesti kumota laillinen valtiovalta ja perustaa tilalle maolaisten oppien mukainen valtiomuoto. Lisäksi julistuksessa todetaan sotatilalain olevan tarpeen Mindanaon ja Sulun saarten levottomuuksien lopettamiseksi. Mindanaon itsenäisyysliikkeen (MIM) tavoitteena oli irrottautua Filippiineistä ja perustaa itsenäinen muslimivaltio. Marcosin mukaan sotatilalaki oli tarpeen estämään myös äärioikeistolaisten asejoukkojen hyökkäyksiä muslimiväestöä vastaan.

Sosiaaliset levottomuudet olivat lisääntyneet 1960-luvun lopulta lähtien, mutta olivatko ne riittävä peruste poikkeustilalle? Vuonna 1968 Jose Maria Sison oli perustanut pienen joukon kanssa maanalaisen maolaisen kommunistisen puolueen ja vuoden 1969 lopulla sissiarmeijan (New People’s Army, NPA). Samaan aikaan syntyi voimakasta opiskelijoiden ja nuorten vasemmistolaista liikehdintää ja vuoden 1970 alussa Manilassa oli ennen näkemättömiä, usein väkivaltaisia opiskelijamellakoita (ns. first quarter storm).

Manilassa räjähti seuraavina vuosina kymmeniä pommeja yritysten ja virastojen sisällä tai edustalla. Tekijöitä saatiin harvoin kiinni, mutta Marcos syytti iskuista kommunisteja ja oppositio väitti niitä Marcosin masinoimiksi. Vakavin pommi-isku oli opposition liberaalipuolueen vaalitilaisuudessa Plaza Mirandalla 21.8.1971, missä kuoli yhdeksän henkilöä ja loukkaantui lähes sata. Loukkaantuneista kahdeksan oli liberaalien senaattoriehdokkaita. On vankkaa näyttöä, että isku oli kommunistipuolueen puheenjohtaja Joma Sisonin käsialaa ja sen tavoitteena oli saada Marcosin kannattajat ja oppositio taistelemaan toisiaan vastaan.

Todellisuudessa NPA:lla oli kesällä 1972 ”vain” noin 1 000 päätoimista taistelijaa, eikä se kyennyt mitenkään uhkaamaan hallitusvaltaa. Sotatilalaki vain kiihdytti NPA:n kasvua ja 1980­-luvulla NPA oli yli 25 000 sissin armeija. Toisaalta, ovathan Filippiinien asevoimat kyenneet Marcosin jälkeen lyömään NPA:n ilman sotatilalakia niin, että se on enää varjo entisestään.

Vielä tarvittiin yksi tekaistu hyökkäys sotatilajulistuksen oikeuttamiseksi. Puolustusministeri Juan Ponce Enrile oli 22.9.1972 illalla palaamassa kokouksesta, kun ohi ajavasta autosta ammuttiin hänen virka-autoaan. Enrile sattui kuitenkin olemaan poikkeuksellisesti saattueen toisessa autossa.  Välittömästi tämän jälkeen Marcos julisti maan sotatilaan ja ilmoitti ottaneensa kaiken toimeenpano- ja lainsäädäntövallan hallintaansa. Kansalle hän julisti päätöksensä seuraavana iltana televisiossa.

Toisena perusteluna sotatilalaille Marcos esitti visionsa uudesta yhteiskunnasta, jonka toteuttaminen vaati vahvaa valtiota ja vallan keskittämistä hänelle. Uudesta yhteiskunnasta lisää jäljempänä.

Julistiko Marcos sotatilan pysyäkseen vallassa?

Ferdinand Marcos Sr. valittiin Filippiinien presidentiksi vuoden 1965 lopulla ja uudelleen vuonna 1969. Perustuslain mukaan hän ei olisi voinut jatkaa presidenttinä vuoden 1973 jälkeen. Bongbong Marcos väitti 13.9.2022, että hänen isänsä ei julistanut sotatilaa pysyäkseen vallassa, vaan koska hallituksen oli puolustettava itseään. Muutama tekijä kuitenkin viittaa siihen, että Marcos Sr. suunnitteli jo hyvissä ajoin vallassa pysymistä.

Marcos Sr. on jo varhaisessa vaiheessa pohtinut sotatilalain käyttöönottoa. Hän antoi jo vuonna 1969 silloiselle oikeusministeri Enrilelle tehtäväksi laatia selvityksen perustuslaillisista presidentin valtuuksista sotatilalain vallitessa. Enrile on kertonut itse muistelmissaan saamastaan luottamuksellisesta tehtävästä.[ii] Helmikuun 1970 opiskelijamellakoiden yhteydessä Marcos Sr. uhkasi ensimmäistä kertaa julkisesti julistavansa maan sotatilaan. Seuraavan kahden vuoden aikana hän puhui levottomuuksien ilmetessä toistuvasti sotatilan tarpeellisuudesta.

Puolustusministeriksi siirtynyt Enrile luovutti joulukuussa 1971 Marcosille valmiin luonnoksen sotatilalain julistukseksi ja toimeenpanon kannalta tarpeellisiksi määräyskirjeiksi.[iii] Dokumentit olivat viilausta vaille valmiita käyttöön otettavaksi.

Presidentti Bongbong Marcos totesi 65-vuotispäivänään haastattelijalle, että hänen isänsä ei ollut diktaattori, sillä Marcos Sr. konsultoi eri tahoja ennen päätöksentekoa. Sotatilan valmistelu ei mennyt noin demokraattisesti, sillä hän kuulosteli vain luotettujen poliitikkojen, sotilaiden tai liikemiesten suhtautumista asiaan. Viikkoa ennen sotatilaa liberaalijohtaja Ninoy Aquino tiedotti saaneensa sotilaslähteistä käsiinsä sotatilan toimeenpanosuunnitelman, mutta Marcos kiisti heti senaatissa sellaiset aikeet. Vielä päivää ennen julistusta hän totesi kongressin alahuoneen puhemiehelle ja jopa omalle toimeenpanevalle ministerilleen, että puheet sotatilan julistuksesta ovat perättömiä huhuja. Samoin lehdistölle hän kiisti mitään sellaista olevan vireillä.

Perustuslain muutoksella valta jatkuu

Pyrkimystä vallassaolon jatkamiseen osoittaa myös Marcosin yritys uudistaa perustuslakia.[iv] Nimittäin jo vuonna 1970 valittiin Filippiineille perustuslakia säätävä kokous, jossa esitettiin siirtymistä parlamentaariseen, pääministerijohtoiseen järjestelmään. Silloin parlamentti voisi valita pääministerin ilman kausirajoituksia. Yksi kokouksen edustaja kuitenkin esitti perustuslakiin rajoitusta, jonka mukaan presidenttinä toiminutta (Marcos Sr.) tai hänen perheenjäsentään (vallanhaluinen Imelda) ei voitaisi valita pääministeriksi. Perustuslakikokouksen enemmistö hyväksyi tämän rajoituksen. Tosin syyskuussa 1972 Marcosin tukijat saivat taas käännettyä kokousenemmistön hylkäämään rajoituksen.

Marcos Sr. halusi jatkaa vallassa pääministerinä laillisesti, mikä olisi edellyttänyt perustuslain hyväksyntää ennen vuoden 1973 loppua. Perustuslain valmistelu eteni niin hitaasti, että sen valmistuminen ajoissa oli uhattuna. Tämäkin saattoi vaikuttaa Marcosin päätökseen sotatilan julistamisesta.

Julistettuaan sotatilan Marcos ei kutsunut kongressia lainkaan koolle, vaan piti lainsäädäntövallan yksin itsellään. Hän hallitsi presidentin asetuksilla ja määräyskirjeillä. Pian sotatilajulistuksen jälkeen hänen tahdostaan perustuslakia säätävä kokous nimesi joukostaan 16 edustajaa valmistelemaan yhdessä presidentin kanssa perustuslakiluonnoksen. Nyt luonnos valmistui muutamassa viikossa Marcosin toivomassa muodossa. Jo 30.11.1972 Marcos allekirjoitti sen ja perustuslakia säätävä kokous hyväksyi sen muutoksetta äänin 237–15. Tosin Marcos oli heittänyt vankilaan tusinan verran kriittisiä kokousedustajia ja vähän useampi oli paennut ulkomaille. Yli 50 edustajaa ei saapunut kokouspaikalle. Suureen myönteisten äänien määrään vaikutti pelon lisäksi myös se, että uudessa perustuslaissa luvattiin edustajille paikka väliaikaiseen kansalliskokoukseen.

Vielä tarvittiin perustuslain hyväksyntä kansanäänestyksellä, ja se oli yhtä luotettavaa luokkaa kuin Venäjän farssivaalit Donbassin kansantasavalloissa. Marcos määräsi kaikkiin kyliin ja kaupunginosiin perustettavaksi avoimet kansankokoukset, joissa sitten huutoäänestyksellä päätettiin, hyväksytäänkö perustuslaki – ja yllätykseksi yli 90 % kansalaisista hyväksyi, vaikka monin paikoin vaalikokouksia ei edes järjestetty. Heinäkuussa 1973 Marcosin järjestämässä äänestyksessä kysyttiin: haluatteko Marcosin jatkavan presidenttinä vuoden 1973 jälkeen? Ja 91 % halusi Marcosin jatkavan.

Uuden perustuslain siirtymäsäännösten mukaan lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta on presidentillä, kunnes hän kutsuu koolle väliaikaisen kansalliskokouksen valitsemaan väliaikaisen presidentin ja pääministerin. Joulukuussa 1972 Marcos kutsui vielä vapaana olevat kongressin jäsenet kokoukseen. Kongressi päätti lakkauttaa itsensä siinä uskossa, että uudessa perustuslaissa luvattiin kongressin jäsenille heidän edustajakautensa jatkuvan tulevassa väliaikaisessa kansalliskokouksessa (Interim Batasang Bansa). Marcos ei kuitenkaan koskaan kutsunut kansalliskokousta koolle, vaan jatkoi rajoittamatonta yksinvaltaansa.

Kun kansainväliset rahoituslaitokset alkoivat kiinnittää huomiota siihen, että maassa ei ole minkäänlaista kansanedustuslaitosta, perusti Marcos lokakuussa 1976 lainsäädännön neuvoa-antavan neuvoston (Batasang Bayan), jolla siis ei ollut valtaa puuttua presidentin päätöksiin. Presidentti nimitti neuvoston kaikki edustajat, joita olivat kabinetin jäsenet, kaupunkien pormestarit ja kuntien edustajia sekä eri sektoreiden edustajia.

Väliaikaisen kansalliskokouksen perustaminen

Paineet kansanedustuslaitoksen perustamiseksi kasvoivat vuosien mittaan. Ulkoapäin kritiikkiä esitti erityisesti Yhdysvaltojen presidentti Jimmy Carter. Marcos päätti järjestää vuonna 1978 väliaikaisen kansalliskokouksen vaalit, joissa sallittaisiin rajallisesti opposition asettuminen ehdolle. Kun sotatilalain aikana ei ollut vaaleja, oli myös julkisten puolueiden toiminta lakannut. Presidentti Marcos perusti oman hallintonsa puolueen (KBL, Kilusang Bagong Lipunan), johon liittyi entisten valtapuolueiden (liberaalit, nationalista) poliitikkoja ja ympäri maata valtakoneistossa toimivia.

Kun vapaata ja tasavertaista osallistumista vaaleihin ei taattu, päätti liberaalipuolueen vapaana oleva johto boikotoida vaaleja. Edelleen vankilassa oleva puheenjohtaja Benigno ”Ninoy” Aquino oli kuitenkin sitä mieltä, että siitä huolimatta oli parempi päästä esittämään kansalle sotatilapolitiikalle vaihtoehtoista linjaa. Siitä syntyikin Suur-Manilaan Laban-yhteislista, jossa oli liberaalisenaattorien lisäksi eri oppositioryhmien ja myös vasemmistolaisten järjestöjen edustajia. Vaikka Aquino kaikkien gallupien mukaan olisi tullut valituksi, pidettiin ilmeisellä vilpillä huolta siitä, että yksikään Labanin ehdokas ei tullut valituksi.

Marcos Sr. lakkautti muodollisesti sotatilan 17.1.1981 ja suostui joihinkin reformeihin, jotka eivät kuitenkaan uhanneet hänen määräysvaltaansa. Hän mm. järjesti ensimmäiset presidentinvaalit sitten sotatilalain julistuksen, mutta kansalliskokouksen vaaleista saadun kokemuksen perusteella niihin ei osallistunut yhtään varteenotettavaa opposition ehdokasta. Lopullisesti Marcosin ote vallasta rupesi horjumaan Ninoy Aquinon murhan jälkeen 21.8.1983. Sen seurauksena sadat tuhannet ihmiset uskaltautuivat jälleen kaduille vastustamaan Marcosin diktatuuria ja oppositiovoimat yhdistyivät toimimaan muutoksen puolesta. Samoihin aikoihin Filippiinien talous oli ajautumassa maailmansodan jälkeen syvimpään lamaan.

Marcosin visio uudesta yhteiskunnasta

Ferdinand Marcos vanhempi erosi monista muista Filippiinien presidenteistä siinä, että hänellä oli esittää oman ideologiansa siitä, millaiseksi Filippiinien yhteiskuntaa tulisi kehittää (Bagong lipunan). [i] Aika moni voi yhtyä hänen ”vanhaa yhteiskuntaa” kohtaan esittämäänsä kritiikkiin, jonka mukaan ongelmana ovat suuret erot köyhien ja rikkaiden välillä ja oligarkkien vain omista eduista lähtevä vallanpito. Kokonaan toinen asia on, vähensikö Marcosin politiikka näitä eroja.

Uuden yhteiskunnan ideologian kolme keskeistä käsitettä ovat poliittinen ja taloudellinen vapaus sekä sosiaalinen yhteis­ymmärrys. Nämä tekijät ovat keskinäisesti riippuvuus­suhteessa siten, että yhteisymmärrys on mahdollista saavuttaa vain, jos sekä poliittinen että taloudellinen vapaus toteutuvat.

Uuden yhteiskunnan julkilausuttuna tavoitteena on autono­mian laajentaminen ja kansalaisten osallistuminen päätöksentekoon. Se merkitsee päätöksenteon viemistä barangayn eli kylien ja kaupunginosien tasolle. Taloudellisesti tärkein tehtävä on köyhyyden poistaminen ja taloudellisten toimintamahdollisuuksien laajentaminen. Sosiaa­linen yhteisymmärrys merkitsee oikeudenmukai­suuden ja tasa‑arvon toteuttamista. Kaikkien filippiiniläisten tulee saada tasavertainen osuus taloudellisesta kehityksestä. Siten tavoitteena ei voi olla vapaan kilpailun kapitalismi, mutta ei myöskään hyvinvointivaltio, joka lakkauttaa aloitteellisuuden. Marcosin mukaan jokaisen kansalaisen velvollisuus on tehdä hyödyllistä työtä siten, ettei hän koidu rasitteeksi muille kansalaisille tai valti­olleen. Uuden yhteiskunnan tarjoama vaihtoehto­ on vapaa yrittäjyys yhdis­tettynä voimakkaaseen ja vastuul­liseen valtiovaltaan. Hän kutsui sitä “kapita­lismiksi, jolla on omatunto”.

Marcosin mukaan kommunismi ei ole humanistinen omistavaa luokkaa kohtaan ja läntinen liberalismi ei ota huomioon köyhien asemaa, joten uuden yhteiskunnan toteuttamiseksi tarvitaan demokraattista vallankumousta keskeltä. Siinä yksityisomaisuuteen ei puututa. Köyhyyttä poistetaan paranta­malla köyhien elin­oloja eikä rikkaiden oloja heikentämällä. Rikkaiden tuloja pitäisi kuitenkin käyttää köyhyyden poistamiseen. Vallankumouksen toteuttaminen vaati autoritaristista demokratiaa, eli valtion keskitettyä osallistumista ja käytännössä kaiken vallan keskittämistä presidentille. Omia etuja ajava korruptoitunut kongressi ei muutosta kykenisi tekemään.

Presidentti siis käytti uuden yhteiskunnan toteuttamista perusteluna sille, että yksinvallan luovuttaminen hänelle on muutoksen toteuttamiseksi välttämätöntä. Luokkaerot eivät pienentyneet ja korruptio saavutti uudet mittasuhteet. Autoritaristisesta demokratiastakaan ilman vaaleilla valittua kansanedustuslaitosta ja ilman puhe- ja kokoontumisvapautta ei jäänyt jäljelle muuta kuin autoritaristisuus.

[i] Proclamation no. 1081. Proclaiming a state of martial law in the Philippines. 21.9.1972

https://www.officialgazette.gov.ph/1972/09/21/proclamation-no-1081/

[ii] Ouezon III, Manuel L. (2012) A Timeline of Martial Law. Lähteenä: Juan Ponce Enrile: A Memoir (Quezon City, ABS-CBN Publishing Inc.), s. 275. https://philippinediaryproject.com/2021/08/27/a-timeline-of-martial-law/

[iii] Emt. Enrilen muistelmat s. 351.

[iv] Laajemmin sotatilan julistuksesta ja perustuslain uudistamisesta mm. teoksessa Wurfel, David (1988) Filipino Politics. Development and Decay. S. 116–138. Ateneo de Manila University Press.

[i] Marcos, Ferdinand E. (1983) Toward a New Partnership: The Filipino Ideology. Manila.

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg Uncategorized

4.8.2022, Pekka Borg

  • Kirjoittaja Kirjoittanut admin
  • Julkaisupäivämäärä 3.8.2022
Blogi 4.8.2022, Pekka Borg

Presidentti Ferdinand ”Bongbong” Marcos kansakunnan tilasta

Uuden presidentin ensimmäinen kansakunnan tila -puhe (SONA) on odotettu tapahtuma. Se sai 25.7.2022 tuhannet osoittamaan sateessa mieltään sekä presidentti Ferdinand ”Bongbong” Marcos Juniorin puolesta että vastaan kongressille johtavalla valtatiellä, kun maan poliittinen eliitti kuunteli talon sisällä presidentin linjauksia seuraavalle kuudelle vuodelle.   

Presidentti käsitteli monia teemoja kuten taloutta, maataloutta, koulutusta ja ulkopolitiikkaa. Toisaalta Marcos vaikeni kokonaan monista edeltäjä Rodrigo Duterten tärkeimpinä pitämistä tavoitteista kuten huumesota, rikollisuus ja korruptio. Samoin ihmisoikeuksia Bongbong ei edes maininnut. Tyylillisesti puheet ovat aina presidenttinsä näköisiä. Kun presidentti Duterte puhui suurelta osin ohi valmistellun paperin, räiskyvästi ja vahvasti kantaa ottaen, nimittivät kommentaattorit Marcosin puhetta asiallisen teknokraattiseksi.

Ferdinand Marcosin asema on vahva, sillä hänet valittiin 58,7 prosentin ääniosuudella presidentiksi. Kongressin edustajainhuoneessa presidentillä on aina selvä enemmistö takanaan, mutta myös 24 senaattorista vain kaksi edustaa oppositiota.  Lisäksi senaattorina on myös sisko Imee Marcos, edustajainhuonetta puhemiehenä johtaa serkku Ferdinand Romualdez ja edustajainhuoneen enemmistöryhmän varapuheenjohtajana on oma poika Sandro Marcos. Tosin on siellä moni muukin poliittinen dynastia useampihenkisesti edustettuna.

Talous edellä

Marcosin puheen alkuosa vilisee talouslukuja. Kuuden vuoden finanssistrategian tavoitteena on maan taloudellisen palautumisen tukeminen ja kestävä budjettipolitiikka. Tavoitteena on, että vuosina 2022–2028 bruttokansantuote (BKT) kasvaa vuosittain 6,5–8 prosentilla, valtion velka laskee alle 60 prosenttiin BKT:sta vuoteen 2025 mennessä, bruttokansantulo on vähintään 4256 dollaria asukasta kohti ja köyhyysaste laskee 9 prosenttiin.

Maan talous kärsi huomattavasti koronaan liittyvien sulkujen aikana. Tuotanto on kuitenkin jo lähes palannut vuoden 2019 tasolle ja jos maailmantaloudessa ei ajauduta pahaan taantumaan, on realistista odottaa kasvun jatkuvan Filippiineillä nopeana. Sen sijaan Marcos ei esittänyt puheessaan sellaisia toimia, joiden perusteella olisi uskottavaa saavuttaa köyhyysasteen puolittuminen. Talous on kasvanut Filippiineillä nopeasti jo parin edellisen presidentin aikana, mutta köyhyys on vähentynyt hitaasti.

Duterten tavoin Marcos esitti huomattavaa panostusta infrastruktuuriohjelmiin tunnuslauseella ”build, better, more”. Ehdolla on lukuisia rautatiehankkeita, jotka sisältyivät jo Duterten suunnitelmiin. Lisää kansainvälisiä lentokenttiä on tulossa. Tieverkkoa ja muuta infrastruktuuria parannetaan, ottaen erityisesti huomioon laajenevan turismiteollisuuden tarpeet. Hän asetti suuria odotuksia myös tietotekniikan hyödyntämiselle ja antoi tehtäväksi rakentaa laajakaistaverkon kansalle.

Energian tuotanto on yksi painopisteitä ja Marcos tuo esiin Filippiinien ilmaston erinomaiset edellytykset uusiutuvan energian, kuten aurinko- ja tuulivoiman lisäämiseen. Energiasta on nyt pulaa ja siten eri lähteisiin perustuvia uusia voimaloita pitää rakentaa ja hyödyntää mm. Malampayan kaasuvarat. Hän esitti myös ydinvoimaloiden rakentamista. Isä-Marcosin aikana Bataaniin rakennettiin ydinvoimala, jota kansanjoukkojen vastustuksen takia ei koskaan otettu käyttöön. Viimeisenä niittinä päätökselle oli Tshernobylin onnettomuus. Ydinvoimala sijaitsee myös maanjäristyksille herkällä alueella.

Marcosin mukaan infrastruktuurin kehittämiseen tullaan käyttämään 5–6 % bruttokansantuotteesta. Duterten aikana investointeja rahoitettiin erityisesti ottamalla lainaa ja kun päälle tulivat koronan aiheuttamat tarpeet, lisääntyi maan velkaantuminen korkeimmalle tasolle vuosikymmeniin.

Marcos palaa Dutertea edeltävien presidenttien linjoille ja aikoo lainojen sijaan rahoittaa rakennusprojekteja julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksina (PPP, Public Private Partnership). Siinä viranomainen antaa esim. tiehankkeen yritykselle rakennettavaksi ja ylläpidettäväksi tietyksi ajaksi. Yritys saa tulonsa viranomaisen tai käyttäjän maksuista ja sovittuna ajankohtana yritys luovuttaa kohteen viranomaiselle. Julkiselle taloudelle kokonaiskustannus voi tulla kalliimmaksi, mutta sen ei tarvitse kerralla investoida suuria summia hankkeeseen, eikä ottaa velkaa.

Kaikki presidentit ovat luvanneet valtiolle lisää tuloja tehostamalla veronkantoa ja niin tekee Marcoskin. Keinoina on mm. digitalisointi ja verojen maksun helpottaminen, mutta ne tuskin riittävät laajojen investointihankkeiden rahoittamiseen. Yhdeksi uudeksi tulonlähteeksi hän esitti arvonlisäveroa digitaalisten palvelujen tuottajille.

Maatalous ja maareformi

Bongbong pitää ruokaturvaa ja maatalouden tuottavuuden parantamista ensisijaisena tehtävänä ja siksi hän päätti presidentin tehtävien lisäksi ryhtyä itse maatalousministeriksi. Nykyisessä maailmantilanteessa ruokaturva on vaarantunut ja Filippiinit joutuu tuomaan ulkoa peruselintarvikkeita. Marcos lupasi vaalikampanjassaan lähes puolittaa riisin kilohinnan 20 pesoon. Se edellyttäisi tuotantohintojen huomattavaa alentamista, mutta nyt tuotantokustannukset ja maailmanmarkkinahinnat sen kuin nousevat. Nyt hän puhuukin vain hinnan alentamisesta.

Valtaosalla viljelijöistä toimeentulo on niin tiukoilla, että heidän saamaansa hintaa riisistä ei ole varaa alentaa. Marcos lupasi taloudellisia avustuksia ja lainoja viljelijöille. Hän aikoo järjestää viljelijöille halvempia siemeniä, rehua ja lannoitteita mm. hankkimalla niitä suurissa määrin valtioiden välisillä sopimuksilla. Lisäksi maataloutta pitää tehostaa ja modernisoida tiedettä ja teknologiaa hyväksikäyttäen.

Yllättävin ehdotus SONA-puheessa oli, että maareformiohjelman piirissä olevat viljelijät, joilla on vielä tilan lunastusmaksuja maksamatta, pitää vapauttaa lopuista maksuista. Samoin maareformiin hyväksyttyjen viljelijöiden, jotka eivät ole vielä maata saaneet, tulee saada peltonsa ilmaiseksi. Marcos antoi kongressille tehtäväksi valmistella em. laki kiireellisesti. Sitä odotellessa hän lupasi asettaa vuodeksi maanlunastusmaksuihin lyhennys- ja korkovapautuksen. Näillä toimilla on jo vaikutusta maaseudun pienituloisten köyhyyden vähentämiseen. Toimet kattaisivat 1,18 miljoonaa hehtaaria ja siitä hyötyisi 650 000 henkilöä. Presidentti esitti myös valtion omistaman maatalousmaan jakamista maattomille agraaritutkinnon suorittaneille. Näin voi tukea edistyneimpiä viljelymenetelmiä hallitsevia nuoria.

Jotkut talonpoikaisjärjestöt ovat kuitenkin huomauttaneet, että ruokaturvan varmistamiseksi pelkkä maanjako ei riitä. Lailla pitäisi estää viljelymaan konvertointi muihin tarkoituksiin, sillä muutoin viljelijät voivat myydä maansa kymmenen vuoden päästä vaikka liiketiloiksi.

Maatalous sai paljon sijaa Bongbongin suunnitelmissa, mutta ammattiyhdistysliike oli tyytymätön siihen, että hän ei puuttunut työväestön ongelmiin, kuten työsuhdeturvaan. Tosin ulkomailla työskentelevien filippiinojen (OFW) tilannetta hän käsitteli laajasti ja lupasi kehittää digitaalisia palveluita heille niin, että he saisivat työsopimusten hyväksynnät ym. dokumentit helposti. Lisäksi hän lupasi perustaa heille kriisitilanteita varten komentokeskuksen, josta saa nopeasti neuvontaa ja mm. tarvittaessa apua kotiutukseen Filippiineille.

Ympäristö

Presidentti totesi, että ympäristön suojelu on elämän suojelua ja jos emme saa ilmastonmuutosta hallintaan, kaikki tulevaisuuden suunnitelmamme ovat turhia. Hän sanoi, että Filippiinit on ilmastonmuutoksen vaikutuksille maailman haavoittuvaisimpia maita.  Lämpenemiseen liittyvä merenpinnan nousu on riskinä useilla alueilla. Valmiuksia varautua luonnononnettomuuksiin pitää parantaa.

Energiapolitiikassa uusiutuvien lähteiden osuus kasvaa, mutta myös fossiilisten lähteiden käyttö lisääntyy edelleen. Duterte ryhtyi alkukaudellaan ankariin toimiin ympäristöä tuhoavaa kaivostoimintaa vastaan, mutta Marcos ei edes mainitse kaivosalaa, kuten ei myöskään rantojen muoviongelmaa.

Terveys, hyvinvointipalvelut ja koulutus

Bongbong lupasi, että enää ei tule sulkutoimia (lockdown), vaikka Covid-19-tapausten määrä kasvaisi. Hän lupasi, että terveydenhuollon palveluita tuodaan lähemmäksi ihmisiä ja että erikoissairaaloita (sydän-, keuhko-, lastensairaalat ym.) rakennetaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Terveydenhuollon ammattilaisten hyvinvointia parannetaan henkilöstön saatavuuden turvaamiseksi.

Sosiaalihuollon suhteen Marcosin toimeksiantona on luonnononnettomuuksiin liittyvän avunsaannin nopeuttaminen ja hätämajoituksen järjestämisen parantaminen. Toisaalta hän kiinnitti huomiota siihen, että viimesijaista toimeentuloturvaa (ns. 4P) saavien listalla on huomattavasti perheitä, jotka eivät enää ole avustuksen tarpeessa ja käski puhdistaa listan. Uusi sosiaaliministeri Erwin Tulfo ryhtyikin heti toimiin ja lupasi 1000 peson ilmiantopalkkion jokaisesta epäoikeutetusti etuutta saavasta henkilöstä.

Koulutus on lähinnä varapresidentti Sara Duterten vastuulla, mutta Marcos totesi, että uusi 12-vuotinen koulujärjestelmä pitää perusteellisesti arvioida uudelleen. Koulujen suorituskyky kansainvälisissä vertailuissa on ollut heikko ja Bongbong piti tärkeänä etenkin tieteiden ja matematiikan opetuksen parantamista. Opetuskielen suhteen hän korostaa englannin kielen asemaa. Voi kuitenkin kyseenalaistaa oletuksen, että filippiiniläiset koululaiset ovat menestyneet huonosti kansainvälisissä vertailuissa siksi, että alaluokilla opetus on ollut äidinkielistä. Vaikkapa virolaisiin ja suomalaisiin tuloksiin viitaten voisi todeta, että nimenomaan vankka oman äidinkielen hallinta on se perusta, joka mahdollistaa menestyksen muillakin opinaloilla.

Filippiinien aluetta ei luovuteta tuumaakaan

Ulkopolitiikassa Marcos esitti terveen perusperiaatteen, että Filippiinit aikoo jatkossakin olla kaikkien ystävä eikä kenenkään vihollinen. Länsi-Filippiinien meren (Etelä-Kiinan meri) atollien suhteen presidentti Marcos otti kuitenkin tiukan kannan, että hän ”ei johda mitään prosessia, joka luovuttaa edes yhden neliötuuman Filippiinien tasavallan alueesta millekään ulkovallalle”. Alueristiriidoista huolimatta Marcos pyrkii luomaan hyvät suhteet Kiinaan ja Kiinan ulkoministeri Wang Yi kävikin jo 6.7. tapaamassa Marcosia. Myös Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinken on tulossa 6.8. Filippiineille.

 Valtionhallinto oikeisiin mittasuhteisiin

Valtionhallinnon suhteen presidentti sanoi käynnistävänsä hallinnon oikean mitoituksen ohjelman. Tarkoitus on strategisesti arvioida virastojen tehtävät, organisaatioiden toiminnot ja prosessit ja sen perusteella yhdistää, jakaa, siirtää tai lakkauttaa organisaatioita. Arviointi kattaa myös useata tahoa yhdistävät toiminnot.  Uudelleentarkastelu on varmasti tarpeen, sillä poliitikoilla on taipumuksena ehdottaa jokaiseen ongelmaan uutta ministeriötä tai virastoa.

Bongbong onkin jo ilmaissut vastustavansa mm. senaattorien Go ja Poe aloitteita erillisen ministeriön perustamiseksi hallinnoimaan luonnononnettomuuksiin varautumista. Hänen mielestään riittää, että perustetaan neuvosto (virasto) toimimaan luonnononnettomuusriskien vähentämiseksi ja pelastustoimintojen organisoimiseksi (National Disaster Risk Reduction Management Council).

Ei sanaakaan ihmisoikeuksista tai huumesodasta

Yhteen puheeseen eivät kaikki asiat mahdu, mutta valinnat osoittavat ainakin asioiden prioriteettia – tai mistä halutaan olla hiljaa. Kun Duterten linjapuheessa tärkeimpänä asiana oli korruptio, huumesota ja rikollisuuden vastustaminen, niin Marcos ei niitä edes mainitse. Toisissa yhteyksissä Marcos on todennut jatkavansa huumeiden vastaista taistelua, mutta lakia kunnioittaen ja huumeongelmaisten kuntoutuksen keinoin.

Marcos vaikeni ilmeisesti tarkoituksellisesti ihmisoikeuksista ja oikeusjärjestelmän ongelmista. Hän ei halua keskustelua hänen isänsä diktatuurihallinnon aikaisista ihmisoikeusloukkauksista ja hän ei yksinkertaisesti ole suostunut vastaamaan toimittajien aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Vasta käytäntö tulee osoittamaan, miten hänen hallintonsa noudattaa ihmisoikeuksia. Myönteisenä voi pitää Marcosin valitseman turvallisuuspoliittisen neuvonantaja Clarita Carlosin kannanottoa, jonka mukaan hän vastustaa asevoimien käyttämää aktivistien punaiseksi leimaamista. Punaleiman saaneet aktivistit tarkoittavat asevoimille vapaata toimintaoikeutta, jonka seurauksena useampi aseeton aktivisti on kuollutkin.

Takapakkia ihmisoikeusasioissa tuli nopeasti, kun presidentti Marcos päätti, että Filippiinit ei liity uudelleen Kansainvälisen rikostuomioistuimen (International Criminal Court, ICC) jäseneksi. Kun ICC otti tutkittavakseen Duterten huumesodan mahdolliset ihmisoikeusrikkomukset, Filippiinit erosi Duterten päätöksellä ICC:stä. Filippiinien oikeusministeriö lupasi ottaa itse huumesodan kuolemantapaukset tutkittavaksi, mutta teki vain pienestä otoksesta selvityksen. Poliisi antoi puutteellisesti tietoja tapauksista, ja selvitys ei johtanut yhteenkään poliisin tuomioon. Kun ICC nyt otti huumesodan uudelleen tutkittavaksi, Bongbongin päätöksellä Filippiinit ei siihen osallistu. Pahasti näyttää siltä, että asevoimien rankaisemattomuus ihmisoikeusrikoksissa jatkuu.

Mahdollisen rauhanneuvottelun kohtalo kommunistijohtoisen NDF:n kanssa on Carlosin mukaan Marcosin käsissä, vaikka presidentti ei tätäkään teemaa puheessaan maininnut.

Duterten puheissa alkuperäiskansojen ja muslimiväestön elinolojen parantaminen olivat näkyvästi esillä, mutta nämä eivät taida kuulua Bongbongin kabinetin prioriteetteihin. Ylipäätään aluenäkökulma puuttui ja joku Mindanao tai Cebu tulivat Marcosilla mainituksi vain raidehankkeiden yhteydessä.

Entä korruption vähentäminen?

Korruptio on Filippiinien yhteiskunnan pahimpia ongelmia, mutta tähänkään teemaan presidentti ei puuttunut lainkaan. Marcosien sukua on syytetty miljardiomaisuuden rohmuamisesta diktatuuriaikana, joten ehkä Bongbong haluaa pitää keskustelua taka-alalla. Bongbong vastasi toukokuussa GMA:n haastattelussa kysymykseen vero- ja tulliviranomaisten korruptiosta, että ”unohtakaamme menneet, … se ei ollut minun hallintoni alaista. Nyt minun hallinnossani (korruptiolla) ei ole sijaa”.

Bongbong päätti ensi töikseen lakkauttaa Duterten perustaman presidentin korruptionvastaisen neuvoston (PACC) ja siirtää tehtävät toimeenpanevan ministerin (executive secretary) alaisuuteen. Hänen perustelunsa siirrolle oli presidentinhallinnon toiminnan virtaviivaistaminen. Voi olla niinkin, tai sitten hän ei pidä presidentin osallistumista korruptionvastaisen toiminnan johtamiseen niin aiheellisena.

Bongbong Marcosin hallinto on vasta järjestäytymässä ja hänelle pitää antaa mahdollisuus osoittaa, miten asiat hoituvat hänen alaisuudessaan. Hän on kuukauden aikana käyttänyt jo useamman kerran veto-oikeuttaan kongressin lakiesityksiin ja halunnut siten osoittaa johtajuutta. Yleensä uudelle hallinnolle annetaan 100 päivää aikaa osoittaa kykynsä, eli odotetaan, mitä tulee.

Linkki puheeseen:

https://ops.gov.ph/wp-content/uploads/2022/07/20220725-SONA-PFRM.pdf

State of the Nation Address of  His Excellency Ferdinand R. Marcos Jr. President of the Philippines To the Congress of the Philippines,  July 25, 2022

Kategoriat
Blogi

10.3.2021, Irynn Abano

  • Kirjoittaja Kirjoittanut admin
  • Julkaisupäivämäärä 9.3.2021
Blogi 10.3.2021, Irynn Abano

Read the blog in English

Lentokenttähankkeet tuhoavat Manilanlahden lintukosteikkoja

Filippiineillä tietoisuus linnuista kasvaa, mutta hallitus toimii epäjohdonmukaisesti. Hallitus antoi luvan rakentaa Manilanlahden rannalle uuden valtavan lentokentän, joka tuhoaisi elinympäristön tuhansilta kosteikkolinnuilta. Toinen laajennushanke pirstoisi UNESCOn kosteikkojen suojelukohteen.

Lentokenttähankkeet kuuluvat yhteensä 25 suureen maankäyttöä muuttavaan hankkeeseen, jotka uhkaavat Manilanlahden lintuasukkaita lähivuosina. Valokuvat: Amado Bajarias Jr. ja Mike Lu, WBCP.


Viime tammikuussa suomalainen ystäväni Riitta Vartti jutteli kanssani: ”Kiitos kaikista niistä linnuista ja kukista, joita jaat (Facebookissa).” Jaan kuvia erilaisten lintujärjestöjen Facebook-sivuilta, kuten WBCP (Wild Bird Club of the Philippines[1], jonka jäsen olen), Filippiinien luonnonvaraisten lintujen kuvaajien ryhmät, Katipunan Wild Community, Birdwatch Philippines Community sekä yksittäisten lintuharrastajien sivuilta. Se on tapani edistää lintujen tuntemista tietoisena siitä, että kaupunkilaiset pääsevät näkemään niitä vain vähän.

Riitta lähetti minulle myös suomalaisen Bird Life -lehden kansikuvan. Se esitti “harvinaista lintua meidän leveysasteillamme” – yllätys, yllätys! –  “kuningaskalastajaa, joka on nähty lumisessa puussa Helsingissä.” Joten kirjoitin hänelle takaisin: ”Tuo kuningaskalastajalaji (alcedo atthis) on yleinen täällä ympäri maan. Mutta minä olen nähnyt sen vain kahdesti: WBCP:n lintutarkkailutapahtumissa Las Piñas Parañaque Critical Habitat Eco-tourism (LPPCHEA) -alueella ja äskettäin Pasig-joen rannalla Intramurosissa, Manilassa. Valkokauluksinen turkoosikalastaja (todiramphus chloris) on minun ”vakiasiakkaani” (suki) – eli olen nähnyt niitä usein Filippiinien yliopiston puistossa, missä kävelin viikonloppuisin ennen Covidia.

Turkoosikalastaja (todiramphus chloris) on kirjoittajan suosikki. Kuva: Mike Lu, WBCP.

Riitta viestitti takaisin: ”Meillä on suuri lintujen tarkkailutapahtuma (juuri sinä viikonloppuna, 30. –31.1.2021), BirdLife Suomen Pihabongaus (birdlife.fi) – jokainen laskee pihallaan olevat linnut.” Riitta kertoi, että sen avulla he ovat tunteneet lintutilanteen vuodesta 2006 asti. Vau! Joten kirjoitin hänelle takaisin, että on menossa Aasian vesilintulaskenta, mihin WBCP:n jäsenet osallistuvat, ja että valitettavasti en voi osallistua siihen Covid 19 -pandemiarajoitusten vuoksi.

Mainitsin myös, että Filippiineillä tietoisuus linnuista kasvaa, mutta hallitus toimii hyvin epäjohdonmukaisesti. Esimerkiksi hallitus antoi luvan rakentaa Aerotropoliksen eli Manilan uuden kansainvälisen lentokentän, joka ulottuisi Bulacanin Taliptipista aina Baluarteen Obandossa, Manilan pohjoispuolella. Kalastuksen, mangrovemetsien ja eri elinkeinojen lisäksi Aerotropolis vaikuttaisi luonnonvaraisiin lintuihin, jotka ovat yleisiä Pamarawanin kosteikoissa Manilanlahden rannikolla 6,5 ​​kilometrin päässä siitä. Lopetin viestini GGGGrrrrrr:llä! Se kiinnosti Riittaa niin paljon, että hän pyysi minua kirjoittamaan blogin. Hän on etsinyt jotakuta kirjoittamaan jostakin ympäristökysymyksestä.

Manilan uusi lentokenttä rakennetaan vajottavan kostealle rannikolle n. 25 km pääkaupungista pohjoiseen. Kentän ja uusien teiden alle jäävät kalastajien ja vesilintujen elinympäristöt ja mangrovekasvillisuus. Hankkeen rakennuttaja on San Miguel -yhtiö. Lintukuva: Amado Bajarias Jr., WBCP.

Joten tämä blogi: Rehellisesti sanoen aloin tarkkailla lintuja pelkästä tarkkailun ilosta. Lapsena minua kiehtoivat edestakaisin liikkuvat mayat (euraasianvarpuset), jotka kuljettivat rakennusaineita pesiinsä naapuritalojen räystäille tai joita Nanay (äiti) toisinaan hääti matolta, minkä päällä hän kuivatti vasta korjattua palayta (riisiä); kirkkojen kupolia kiertävät linnut, haikarat jotka nokkivat carabaojen (vesipuhveleiden) selkiä riisipelloilla ja pääskyset, jotka liitelivät lapsuuteni vihreiden niittyjen ympärillä.

Mutta kiitos lintujärjestölleni opin, miten tärkeitä linnut ovat ja että ihmiset eivät tiedä sitä ja pyydystävät niitä syötäväksi, lemmikeiksi tai vielä pahempaa, myydäkseen ne. Vielä tärkeämpää oli saada tietää, kuinka hallitus ei huolehdi toimeksiannostaan riittävästi tai mikä pahempaa, rikkoo mandaattiaan vastaan! Lain RA 9147 (Laki luonnonvarojen ja niiden elinympäristöjen turvaamisesta ja suojelusta) 25 §:n mukaan kaikkia nimettyjä kriittisiä elinympäristöjä on suojeltava yhteistyössä paikallishallinnon yksiköiden ja muiden asianomaisten ryhmien kanssa kaikilta hyödyntämis- tai tuhoamismuodoilta, jotka voivat olla haitallisia siitä riippuvaisen uhanalaisen lajin selviytymiselle. https://www.officialgazette.gov.ph/2001/07/30/republic-act-no-9417/

Opin lisää ympäristön merkityksestä linnuille ja muille eläimille (ja homo sapiensille, kyllä, meille!) ja kasveille. Kuten kosteikkojen, jotka Wetlands International Philippines -järjestöä johtavan tohtori Annadel Cabanbanin sanoin perinteisesti mielletään “joutomaiksi ja hyttysten lisääntymisalueiksi”, eli siis käyttökelpoisiksi rannikon kehittämiseen ja maantäyttöön. Tällainen väärinkäsitys on “vähentänyt dramaattisesti vesilintujen käytettävissä olevan elinympäristön määrää ja laatua… ekosysteemin, joka on eniten supistumassa maailmassa… pahiten Aasiassa.”

Viime tammikuussa ympäristö- ja luonnonvaraministeriön (DENR) johtamassa vuoden 2021 vesilintulaskennassa[2] kirjattiin 110 000 vesilintua. Manilanlahdella havaituista 60 lajista yli kaksi kolmasosaa oli muuttanut Siperiasta ja Alaskasta asti ja kaikki ovat selviytyäkseen riippuvaisia kosteikoista. Tulokset osoittivat kuitenkin, että vesilintujen muutto Manilanlahdelle oli kahden vuoden aikana vähentynyt melkein 20 prosenttia!  Alle 15 lajista oli jäljellä kansainvälisesti merkittäviä määriä. Oliko puuttuvilla 25 000 linnulla kosteikkoa minne muuttaa?

DENR julkaisi tulokset maailman kosteikkopäivänä 2.2.2021 ”lisätäkseen globaalia tietoisuutta kosteikkojen tärkeydestä ihmisille ja planeetalle”. Hah-hah! Yhyy! Joten mitä meidän järjestömme sanoo? Kun 95 000 eli 87 prosenttia vesilinnuista oli laskettu Bulacanissa, Pampangassa ja Bataanissa, Manilanlahden pohjoisosa oli yksi Filippiinien kosteikkojen viimeisistä turvapaikoista näille linnuille, joten “Ei lisää maantäyttöä! Ei San Miguel -yhtiön Aerotropolikselle Bulacanissa!”

Haluan toistaa, että hallitus ei ainoastaan toimi riittämättömästi; se suorastaan rikkoo mandaattiaan vastaan! Esimerkiksi Wetlands Internationalin asiantuntija ja WBCP:n arkistoista vastaava Arne Jensen sanoi, että Manilanlahdella, missä pesii Filippiinien kosteikoista eniten vesilintuja, on alle 200 suojeltua hehtaaria (1 %) samalla, kun sen elinympäristöt ja linnut kohtaavat lukuisia uhkia! Ruokailualueiden väheneminen vuorovesitasangoilla niiden lentoreitillä selittää jyrkän vähennyksen Bulacaniin kaukaa muuttavien rantalintujen ja Pampangan jokien lokkien määrissä.

Maan täyttö Tanzassa, Navotassa, Cavitessa ynnä muualla ennustaa vähenemisen jatkuvan! WBCP:n puheenjohtaja Mike Lu sanoi, että neljää lahden 10 kriittisestä, joko kansallisesti tai kansainvälisesti tärkeästä kosteikkokohteesta “kehitetään” (lentokenttien kehittäminen, Filippiinien reklamaatioviranomaisen (PRA) massiiviset elvytyssuunnitelmat, julkisten töiden ja valtateiden ministeriön (DPWH) rannikkopengermä tulvien lieventämiseksi Bataanista Caviteen, kosteikkojen poistaminen kaupallisen ruoppauksen avulla).

Tosiasiassa PRA on eri vaiheissa hyväksymässä 25 maantäyttöhanketta, jotka kattavat noin 30 000 hehtaaria, lähes puolet[3] Metro Manilan koosta, neljän paikallishallinnon yksikön luvilla! Neljä hanketta on jo hyväksytty Metro Manilassa: yksi on rakenteilla ja kolme on käynyt läpi julkisen kuulemisvaiheen. Pääkaupungin ulkopuolelle Caviteen on rakenteilla kolme hanketta ja Bulacanin lentokenttähanke on käynnistynyt.[4] Välittävätkö  nämä valtion virastot siitä, että niiden “kehityshankkeet” lisäävät 14 lajia “nyt joko lähes uhanalaisiin tai suorastaan sukupuuttoon kuoleviin, maailmasta ainaiseksi katoaviin” lajeihin, kuten pikkukapustahaikara (Platalea minor), kiinanjalohaikara (Egretta eulophotes), mustapyrstökuiri (Limosa limosa), arokurppelo (Limnodromus semipalmatus) ja ohotankuovi (Numenius madagascariensis)?

Uutta lentoasemaa varten aiottu 635 hehtaarin maankäyttöhanke lahdella Las Piñasin ja Parañaquen kaupunkien edustalla lävistäisi 175 hehtaarin Freedom-saaren, joka on UNESCOn suojelema kosteikkokohde ja tunnettu muuttolintujen tarkkailupaikka. Hanke on toistaiseksi pysäytetty oikeudessa sillä perusteella, että se “saattaa aiheuttaa korjaamatonta vahinkoa Las Piñas-Parañaquen kosteikkopuistolle”, joka on julistettu suojelualueeksi (RA 11038).[5] Jo vuonna 2012 uutiset raportoivat suunnitelmasta täyttää 600 hehtaaria merta laguunin takana ja suosittelivat Las Piñas-Parañaquen ekomatkailualueen (LPPCHEA) sulkemista mahdollisten vahinkojen vuoksi, joita linnut voisivat aiheuttaa Ninoy Aquinon kansainväliselle lentokentälle (NAIA). Tämä sai WBCP:n varoittamaan, että suunnitelma vaarantaisi lintujen elämän rannikkolaguunissa, jossa elää arviolta 5 000 lintua muuttokauden huipulla ja jossa pesii yli 80 lintulajia, korkein luku Manilan metropolialueella; että ei ole todisteita siitä, että ekomatkailualue olisi millään tavalla yhteydessä lintujen aiheuttamiin vahinkoihin; että itse asiassa monet lentokentät ympäri maailmaa pärjäävät rinnakkain läheisten rauhoitusalueiden ja suurten lintupopulaatioiden kanssa, esim. eräät maailman vilkkaimmista, kuten Lontoon Heathrow ja Bangkokin uusi Suvarnabhumin lentokenttä.[6]

Punaisella on merkitty täyttömaalle suunnitellut uudet tiet. Bulevardin jatke aiotaan linjata kulkemaan Freedom-saaren poikki ja täyttömaa tuhoaa lintujen koko asuinalueen.

Hallituksen epäjohdonmukaisuus on sobra (liikaa). Korkein oikeus antoi vuonna 2011 Manilanlahtea suojelevan päätöksen, jossa valtion virastoja ja yksityisiä yhteisöjä ohjattiin puhdistamaan, kunnostamaan, säilyttämään, ennallistamaan ja ylläpitämään lahden vesiä. Syyskuun 19. päivänä 2020 DENR esitti pääosaa keinotekoisen, dolomiittimurskasta valmistetun valkoisen hiekkarannan avaamisessa Manilanlahden rantaviivalle Roxas Boulevardin varrelle. Kansainvälisen rannikoiden puhdistuspäivän kunniaksi! Lisää naurua! Ja itkua! Tämä dolomiitti, jota käytetään yleisesti rakentamisessa, voi aiheuttaa vaaroja ihmisille ja ympäristölle. Hallitus puolustautui sillä, että lahden kaunistaminen “merkitsee puhtautta”. Alue on edelleen saastunut huolimatta ajoittaisista kunnostustoimista vuosien varrella.[7]

Tähän liittyen osui Facebook-sivultani silmiin vuoden 2021 suuri lintulaskenta (GBBC) 12.-15.2.2021! “Kun maailma yhdistyy rakkaudesta lintuihin” “auttaakseen tutkijoita ymmärtämään paremmin maailmanlaajuisia lintupopulaatioita ennen yhtä niiden vuotuisista muutoista”.[8] Mutta pitäisi silti olla pag-asaa (filippiinoksi toivoa, mikä on myös ensimmäisen vankeudessa kasvatetun filippiinienkotkan nimi)! Jensen sanoi, että asianmukainen kosteikkomaiden hoito “on auttanut palauttamaan lajeja ja populaatioita, jotka olivat aikoinaan vakavasti vähenemässä” muissa maissa. “Haaste ja mahdollisuus toimia on edelleen olemassa, kun otetaan huomioon kosteikkojen, veden ja hyvinvointimme erottamaton yhteys”. Lu suositteli, että maantäyttösuunnitelma pysäytetään ja sen sijaan PRA ja DPWH organisoidaan uudelleen ennallistamista ja ilmastonmuutokseen sopeutumista varten. Näin tuetaan maailmanlaajuista ja kansallista politiikkaa, jolla toteutetaan luontopohjaisia ratkaisuja, jotka ylläpitävät luonnonvaraisten lintujen elinympäristöjä, ja suojellaan samalla ihmisiä.” Abangan! (Katsotaan, mitä hallitus keksii.)

[1] Tykkään myös jakaa kuvia kotoperäisistä puista Filippiinien kotoperäisten kasvien suojeluyhdistyksen (PNPCSI) jäsenten sivuilta, missä myös olen jäsen. Liityin siihen ennen kaikkea, koska linnut tarvitsevat puita ja paikalliset linnut suosivat kotoperäisiä puita.

[2] https://businessmirror.com.ph/2020/07/26/bulacan-aerotropolis-project-goodbye-birds-hello-big-metal-birds/ Tämä Aasian vesilintulaskenta Manilanlahdella oli osa kansainvälistä laskentaa, jota Wetlands International koordinoi maailmanlaajuisesti joka vuosi tammikuussa. Vuodelta 1967 peräisin olevan kannanlaskennan piirissä on yli sata maata. Se on yksi maailman suurimmista ja pisimpään jatkuneista biologisen monimuotoisuuden seurantaohjelmista. Siihen sisältyvät Bataan (Balanga), Pampanga (Pasac- ja Pampanga-joet), Bulacan (Sta. Cruzin rannikon kosteikot, Pamarawanin maakunta, Bambang ja Taliptip), Cavite (Imus-joen suu ja Noveleta) ja pääkaupunkialue (NCR) (Valenzuelan kala-altaat, Tanzan liejutasangot, Paranaquen kosteikkopuisto). Myös Candaban soilla oli lintulaskenta.

[3] Manilanlahden rannalla on viisi Metro Manilan kaupunkia ja neljä rannikkomaakuntaa. Maantäyttöhankkeet riippuvat suurelta osin niiden paikallishallinnon yksiköistä. Aiemmat maantäyttöhankkeet kattoivat yli 600 hehtaaria, joille on nyt rakennettu kaupallisia komplekseja, mukaan lukien maan suurin ostoskeskus, Mall of Asia, saaren yrityspuistoja ja asuinkomplekseja. Ryhmät, jotka vastustivat 25 hanketta arvioivat, että nämä hankkeet vaikuttavat noin 10 miljoonaan perheeseen.

[4] https://news.mongabay.com/2020/05/as-lockdown-ends-activists-brace-to-resume-fight-over-manila-bay-reclamation/

[5] Tasavallan laki 11038 eli laajennettu kansallinen yhdennettyjen suojelualueiden järjestelmälaki eli E-NIPAS-laki

[6] Arne Jensen, kansainvälisesti tunnettu ornitologi ja Pohjoismaiden suurimman lentokentän lintuvahinkoneuvoja, sanoo “Mahdollisia lintuvahinkoja NAIA:ssa ei ratkaista yrittämällä imuroida puhtaaksi rannikkolaguunia. Yli 100 000 kosteikkolintua liikkuu joka päivä ja jokaisena vuodenaikana Manilanlahdella, eikä niitä voi eliminoida. Lisäksi jokainen lintulaji/perhe vaatii erilaista lintuvahinkoihin sopeutumista ja lieventämisstrategioita, joita NAIA ei ole vielä täysin kehittänyt. Ja jos ei tiedetä lintujen sijaintia eikä korkeutta sekä mitkä lajit aiheuttavat ongelmia, hävittämisyrityksestä tulee järjetöntä ja rahan tuhlausta.” https://ebonph.wordpress.com/2012/10/03/wbcp-press-conference-on-bird-strikes/

[7] https://www.rappler.com/newsbreak/iq/things-to-know-dolomite-sand-affect-manila-bay

[8] Tämä juontaa juurensa vuoteen 1998, jolloin sen käynnistivät Cornell Lab of Ornithology ja National Audubon Society. Se oli ensimmäinen verkossa toteutettu joukkoistettu tieteellinen hanke, joka keräsi tietoa luonnonvaraista linnuista ja näyttää nämä tiedot lähes reaaliajassa, ja siitä tuli maailmanlaajuinen projekti vuonna 2013, kun tiedot syötettiin eBirdiin, joka on maailman suurin luonnon monimuotoisuuteen liittyvä kansalaistiedehanke.

Viitteet:

2021 Vesilintulaskenta Manilanlahdella osoittaa 20 %:n laskua kahden vuoden aikana, 1.2.2021 https://businessmirror.com.ph/2021/02/01/2021-waterbird-census-in-manila-bay-shows-20-decline-over-two-years/

Kun koronasulku päättyy, aktivistit valmistautuvat jatkamaan taistelua Manilanlahden  maantäyttösuunnitelmista. Leilani Chavez, Susan Claire Agbayani, 25.5.2020  https://news.mongabay.com/2020/05/as-lockdown-ends-activists-brace-to-resume-fight-over-manila-bay-reclamation/

SC (Korkein Oikeus) käsittelee Manilanlahden kunnostamisasiaa 3.11.2020, 14.10.2020  https://www.pna.gov.ph/articles/1118499

Verafiles-tiedote: Kenen pitäisi puhdistaa jätevetemme? 26.10.2020  https://verafiles.org/articles/vera-files-fact-sheet-who-should-clean-our-wastewater

Vuonna 2008 Korkein Oikeus määräsi useita valtion virastoja toimimaan kiireellisesti Manilanlahden kunnostamisessa.

Lehdistötiedote 23.6.2020 Villar DENR:lle: Bacoorin reklamaatiohanke uhkaa suojelualuetta, heikentää Manilanlahden kunnostushanketta ja pahentaa tulvimista  http://legacy.senate.gov.ph/press_release/2020/0623_villar1.asp

https://www.officialgazette.gov.ph/2018/06/22/republic-act-no-11038/

WBCP Lehdistötiedote lintuvahingoista, Anthony Arbias, 3.10.2012  https://ebonph.wordpress.com/2012/10/03/wbcp-press-conference-on-bird-strikes/

https://www.officialgazette.gov.ph/2001/07/30/republic-act-no-9417/

https://www.rappler.com/newsbreak/iq/things-to-know-dolomite-sand-affect-manila-bay

Irynn Abano on edunvalvontavastaava siirtolaisia tukevassa järjestössä Center for Migrant Advocacy ja Filippiinien Wild Bird Clubin (WBCP) ja Filippiinien alkuperäiskasvien suojeluyhdistyksen (Philippine Native Plants Conservation Society Inc.) jäsen. Hänellä on kolme lasta ja kaksi lastenlasta.

Käännös englannin kielestä Riitta Vartti, Filippiinit-seura ry.

Kategoriat
Blogi

10.3.2021, Irynn Abano

  • Kirjoittaja Kirjoittanut admin
  • Julkaisupäivämäärä 8.3.2021
Blog 10.3.2021, Irynn Abano

Lue blogi suomeksi

Airport projects are destroying Manila Bay bird wetlands

In the Philippines, awareness of birds is growing, but the government is acting inconsistently. The government gave permission to build a huge new airport on the shores of Manila Bay that would destroy the habitat of thousands of wetland birds. Another expansion project would fragment a UNESCO wetland conservation site.

The airport projects are part of a total of 25 major land-use change projects that threaten the bird population of Manila Bay in the coming years. Photos: Amado Bajarias Jr. and Mike Lu, WBCP.

Last month, my Finnish friend Riitta Vartti chat me up: Thank you for all those birds and flowers that you share (on Facebook). I share photos of birds from the Facebook page of Wild Bird Club of the Philippines (WBCP where I am a member[1]), the groups Wild Bird Photographers of the Philippines, the Katipunan Wild Community, Birdwatch Philippines Community and pages of individual birders. It is my way of promoting knowledge about birds, knowing that urbanites have limited exposure to them.

Riitta also sent me the cover picture of Finnish Bird Life magazine. It showed “a rare bird in (their) latitudes” and surprise, surprise! – “a kingfisher that has been seen on a snowy tree in Helsinki.” So I wrote her back: lots of that common kingfisher (alcedo atthis) here distributed throughout the Philippines. But I have seen it only twice: during WBCP birdwatching events at the Las Pinas Paranaque Critical Habitat Eco-tourism Area (LPPCHEA) and more recently along the banks of Pasig River in Intramuros, Manila. My “suki” is the white-collared blue kingfisher (todiramphus chloris) – meaning I often see it around the UP Academic Oval where I took my week-end walks pre-Covid.

Collared kingfisher (todiramphus chloris) is the writer’s favorite. Photo: Mike Lu, WBCP.

She messaged back: we have a big birdwatching event (that Jan 30-31 week-end), the BirdLife Suomi/Pihabongaus (birdlife.fi) – everybody counts birds in their backyard. Since 2006, Riitta said this was the way how they know the situation of their birds. Wow! So I wrote her back that the Asian Waterbird Census has been going on, with WBCP members taking part, that unfortunate me cannot join due to Covid 19 pandemic restrictions.

I also mentioned that in the Philippines, there is growing consciousness about birds but the government is very inconsistent. For example, the government gave the permit to build an airport, the Aerotropolis or New Manila International Airport, in Barangay Taliptip, Bulacan up to Sitio Baluarte, Obando, both in Bulacan province north of Manila. That will affect the wild birds that frequent Pamarawan Wetlands along Manila Bay 6.5 kilometers away, aside from fisheries, mangroves and livelihoods. I ended my message with GGGGrrrrrr![2] That caught her interest enough to request me to write a blog. She has been looking for someone to write on some environmental issue.

Manila’s new airport will be built on a sinking damp coast about 25 km north of the capital. Under the airport and new roads will be the habitats of fishermen and waterfowl, and mangrove vegetation. The developer of the project is San Miguel Company. Photo of the birds: Amado Bajarias Jr., WBCP.

So this blog: To be honest, I started joining birdwatching for the sheer pleasure of it. As a child, I was hypnotized by mayas (Eurasian sparrow) going back and forth, with items to build their nest on eaves of neighbor’s houses or those Nanay (Mother) periodically shooed away from the mat where she dried newly-harvested palay (rice); birds circling the dome of churches, egrets pecking on the backs of carabaos (water buffalos) on rice paddies and swallows soaring around the green meadows of my childhood.

But thanks to WBCP: I learned how important birds are and how people do not know that and catch them to eat, as pets or worse to trade. More important, I learned how the government is not carrying out its mandate sufficiently or, worse, violating its mandate! According to RA 9147 (An act providing for the conservation and protection of wildlife resources and their habitats) Section 25: All designated critical habitats shall be protected, in coordination with local government units and other concerned groups, from any form of exploitation or destruction which may be detrimental to the survival of the threatened species dependent therein. https://www.officialgazette.gov.ph/2001/07/30/republic-act-no-9417/

I learned more about the importance of the environment for the birds and other fauna (and Homo sapiens, yes, us!) and flora. Like the wetlands that Dr. Annadel Cabanban, Wetlands International Philippines head, said are traditionally perceived as “wastelands and mosquito breeding grounds” thus disposable for coastal development and land reclamation. Such misperception has “dramatically reduced the amount and quality of habitat available to waterbirds…the ecosystem most in decline in the world…worst in Asia.”

Last month, the Department of Environment and Natural Resources (DENR)-led 2021 Waterbird Census[3] tallied 110,000 waterbirds. Of the 60 species counted in the Manila Bay census, more than two-thirds migrated from as far as Siberia and Alaska, all dependent on wetlands to survive. However, the results indicated almost 20% drop in migratory water birds in Manila Bay over two years! Less than fifteen totaled in internationally significant numbers. Did the 25,000 bird shortfall have any wetlands to go to?

DENR released the results in time for the World Wetlands Day last February 2, “to raise global awareness about the importance of wetlands for the people and the planet”. Ha-ha! Hu-hu-hu! So what do we in WBCP say? With 95,000 or 87% of the waterbirds counted in Bulacan, Pampanga and Bataan, North Manila Bay is one of the last Philippine wetlands refuge for these creatures so ‘No to more reclamation! No to San Miguel Corporation’s Bulacan Aerotropolis!”

I want to reiterate that the government not only does not carry out its mandate sufficiently; worse, it violates its mandate! For example, Arne Jensen, Wetlands International Associate Expert and WBCP records committee chair, said that Manila Bay, host to the most waterbirds among any Philippine wetlands, has less than 200 protected (1%) hectares while its habitats and birds confront numerous threats! Declining feeding grounds on tidal flats across their flyway account for the plunge in the numbers of long-distance shorebirds in Bulacan and gulls in the Pampanga rivers.

Reclamation in Tanza, Navotas, in Cavite and more are further decline foretold! WBCP’s President Mike Lu said that four of the bay’s 10 critical wetland sites, either nationally or internationally important, are being “developed” (airport development, Philippine Reclamation Authority (PRA)’s massive reclamation plans, Department of Public Works and Highways (DPWH)’s coastal embankment for flood mitigation from Bataan to Cavite, removal of wetlands through commercial dredging).

In fact, PRA is in varying stages of approving 25 reclamation projects, covering some 30,000 hectares, nearly half the size of Metro Manila[4], 4 with permits from local government units! 4 have already been approved in Metro Manila: one under construction and three have completed the public consultation phase. Outside NCR, three projects are under construction in Cavite and the Bulacan airport project has started.[5] Do these government agencies care that their “development projects” will add 14 more species “now either near threatened or directly threatened with extinction, lost forever in the world” including Black-faced Spoonbill (Platalea minor), Chinese Egret (Egretta eulophotes), Black-tailed Godwit (Limosa limosa), Asian Dowicher (Limnodromus semipalmatus) and Far Eastern Curlew (Numenius madagascariensis)?

The 635-hectare Las Pinas-Paranaque Coastal Bay Project reclamation for a new airport which would cut through the 175-hectare Freedom Island, a Ramsar site and a known spot for migratory birds has, so far, been stalled legally on the basis that this will “potentially cause irreparable damage to the Las Pinas Paranaque Wetland Park”, a declared protected area (RA 11038).[6] Already in 2012, news report on a plan to reclaim 600 hectares of sea behind the lagoon and recommended closure of Las Pinas-Paranaque Critical Habitat and Eco Tourism Area (LPPCHEA) because of possibilities of bird strikes at the Ninoy Aquino International Airport (NAIA) led WBCP warned that it would imperil the avian life in the coastal lagoon, home to an estimated 5,000 birds at peak of the migratory season and host to more than 80 species of birds, the highest in any site in Metro Manila; that there is no evidence that the LPPCHEA is in any way connected with any bird strikes; that In fact several airports around the world co-exist well with nearby sanctuaries and large bird populations, e.g. London Heathrow and Bangkok’s new Suvarnabhumi Airport, some of the busiest in the world.[7]

New roads planned for the reclamation area are marked in red. An extension of the boulevard is planned to line across Freedom Island and the landfill will destroy the entire bird habitat.

Government inconsistency is sobra (too much). In 2011, the Supreme Court issued a ruling protecting Manila Bay, directing government agencies and private entities to clean up, rehabilitate, preserve, restore and maintain the waters of the bay. In September 19, 2020, the DENR led the opening of the artificial white sand beach made of crushed dolomite on a stretch of Manila Bay’s shoreline along Roxas Boulevard. To mark International Coastal Clean-up Day! More haha! huhuhu! That dolomite, commonly used in construction, may pose hazards to humans and the environment. Government defended that bay beautification will “signify cleanliness’.[8] That area continues to be polluted despite intermittent rehabilitation efforts through the years. 

Meanwhile, the 2021 Great Backyard Bird Count (GBBC) leapt out of my Facebook page from February 12-15! “when the world comes together for the love of birds” to “help scientists better understand global bird populations before one of their annual migrations”.[9] But there should still be pag-asa (hope in Filipino, also the name of the first Philippine eagle bred in captivity)! Jensen said that proper wetland management “has helped recover species and populations that were once in serious decline” in other countries. “Challenge and opportunity remain to act, given the inseparable connection of wetlands, water and our wellbeing”. Lu recommended to stop reclamation and to instead reorganize PRA and DPWH for restoration and climate change adaptation. Such will support global and national policies to implement nature-based solutions that maintain the wild bird habitats while also protecting people.” Abangan! (Let us watch what the government will come up with.)

[1] I also love sharing photos of native trees from the pages of members of the Philippine Native Plants Conservation Society Inc (PNPCSI) where I am also a member. I joined this first because birds need trees and local birds prefer native trees.

[2] https://businessmirror.com.ph/2020/07/26/bulacan-aerotropolis-project-goodbye-birds-hello-big-metal-birds/

[3] This Asian Waterbird Census in Manila Bay was part of the International Waterbird Count that Wetlands International coordinates globally in January every year. Dating back to 1967, this census covers over a hundred countries, one of the largest and longest-running biodiversity monitoring programs worldwide. It includes the provinces of Bataan (Balanga), Pampanga (Pasac and Pampanga River), Bulacan (coastal wetlands of Sta. Cruz, Pamarawan, Bambang and Taliptip), Cavite (Imus River mouth and Noveleta) and the National Capital Region (NCR) (Valenzuela fishponds, Tanza mudflats, Paranaque Wetlands Park). There was also a bird count in Candaba Marsh.

[4] Manila Bay is shared by five cities in Metro Manila and four coastal provinces. Land reclamation projects depend largely on their local government units. Past reclamation projects covered more than 600 hectares now made of commercial complexes including the country’s biggest mall, Mall of Asia, island business parks and residential complexes. Groups opposed to the 25 reclamation estimate these projects will affect some 10 million families.

[5] https://news.mongabay.com/2020/05/as-lockdown-ends-activists-brace-to-resume-fight-over-manila-bay-reclamation/

[6] Republic Act 11038 or the Expanded National Integrated Protected Areas System Act or E-NIPAS Act

[7] Internationally known Ornithologist and bird strike adviser to Scandanavia’s largest airport, Arne Jensen says “You don’t solve potential bird strikes in NAIA by trying to vacuum-clean Coastal Lagoon. There are more than 100,000 wetlands birds in Manila Bay moving from and back every day and every season and they can’t be eliminated. Further, each bird species/family requires different bird strike adaptation and mitigation strategies which NAIA has not fully developed yet. And if you don’t know the location and altitude of strikes and what species are causing problems, any extirpation attempt becomes absurd and a waste of money.” https://ebonph.wordpress.com/2012/10/03/wbcp-press-conference-on-bird-strikes/

[8] https://www.rappler.com/newsbreak/iq/things-to-know-dolomite-sand-affect-manila-bay

[9] This dates further back to 1998, launched by the Cornell Lab of Ornithology and National Audubon Society. It was the first online citizen-science project to collect data on wild birds and display these data in near real time, becoming a global project in 2013 when data was entered into eBird, the world’s largest biodiversity-related citizen science project.

References:

2021 Waterbird Census in Manila Bay shows 20% decline over 2 years, Feb 1 2021 https://businessmirror.com.ph/2021/02/01/2021-waterbird-census-in-manila-bay-shows-20-decline-over-two-years/

As lockdown ends, activists brace to resume fight over Manila Bay reclamation by Leilani Chavez, Susan Claire Agbayani, 25 May 2020 https://news.mongabay.com/2020/05/as-lockdown-ends-activists-brace-to-resume-fight-over-manila-bay-reclamation/

SC to tackle Manila Bay rehab case Nov 3, Oct 14 2020 https://www.pna.gov.ph/articles/1118499

Verafiles Fact Sheet: Who should clean our waste water?, Oct 26 2020 https://verafiles.org/articles/vera-files-fact-sheet-who-should-clean-our-wastewater

In 2008, the SC also resolved a mandamus case by ordering multiple government agencies to urgently act on the rehabilitation of the Manila Bay.

Press Release June 23, 20200 Villar to DENR: Bacoor reclamation project threatens protected area, undermines Manila Bay rehabilitation project and will worsen flooding http://legacy.senate.gov.ph/press_release/2020/0623_villar1.asp

https://www.officialgazette.gov.ph/2018/06/22/republic-act-no-11038/

WBCP Press conference on bird strikes, Anthony Arbias, Oct 3 2012 https://ebonph.wordpress.com/2012/10/03/wbcp-press-conference-on-bird-strikes/

https://www.officialgazette.gov.ph/2001/07/30/republic-act-no-9417/

https://www.rappler.com/newsbreak/iq/things-to-know-dolomite-sand-affect-manila-bay

Irynn Abano is Advocacy Officer of the Center for Migrant Advocacy and a member of Wild Bird Club of the Philippines (WBCP) and the Philippine Native Plants Conservation Society Inc. She is mother of 3 and a grandmother of 2.

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

30.12.2020, Pekka Borg

Blogi 30.12.2020, Pekka Borg

Ei kuolemanrangaistuksille

Poliisi Jonel Nuezca ampui kiivastuksissaan riidan jälkeen naapuriperheensä äidin ja aikuisen pojan. Silminnäkijän video murhasta levisi sosiaalisessa mediassa ja herätti kovaa tuohtumusta poliisien väkivaltaa vastaan. Jo seuraavana päivänä muutama senaattori ehdotti ratkaisuksi kuolemantuomion palauttamista. Poliisi on Filippiineillä ollut osallisena tuhansissa epämääräisissä tapoissa, joita ei ole edes tutkittu. Kuolemanrangaistukseen nähden parempi ratkaisu olisi järjestää poliisin aiheuttamien kuolemien riippumaton tutkinta ja pitää huoli siitä, että kukaan vakavan rikoksen tehnyt ei pääse välttämään oikeudellista vastuuta ja vankilarangaistusta. Filippiinit-seura on perustamisestaan lähtien vastustanut kuolemanrangaistuksia ja puolustanut muutoinkin ihmisoikeuksia.

”Vanhempi ylikonstaapeli” Nuezca menetti malttinsa ja ampui 20.12. riidan jälkeen naapuriperheen äidin ja 25-vuotiaan pojan. Nuezcalla oli ollut jatkuvampaa riitaa uhrien kanssa, mutta nyt ärsytyskynnyksen ylitti naapurin räjäyttämä itsetehty paukkupommi. Tapahtunut ei liittynyt mitenkään virkatehtävien hoitoon, mutta vuosina 2016 ja 2018 Nuezca on jo ollut tutkittavana kahdesta huumeoperaatioon liittyneestä kuoliaaksi ampumisesta. Kummastakaan tapauksesta ei nostettu syytteitä riittävän näytön puutteessa. Nyt on vankilatuomioon varmaa näyttöä, kun 16-vuotias tyttö julkisti sosiaalisessa mediassa videon tapahtuneesta.

Huumesodassa poliisi on tappanut presidentti Rodrigo Duterten kaudella noin 6 000 ihmistä, ja lähes aina poliisin selityksenä on, että epäilty rikollinen ampui ensin. Poliisivoimat ovat tottuneet siihen, että viranomaistoimituksissa tapahtuneista ampumisista heitä ei tutkita eikä rangaista. Ne pari tuomiota perusteettomasta aseenkäytöstä ovat liittyneet tapauksiin, joissa julkisuuteen on päässyt esim. valvontakameran dokumentointi tapahtuneesta. Tunnetuin tapaus on vuodelta 2017, kun valvontakameralla näkyi poliisit rahtaamassa 17-vuotiasta Kian delos Santosia kulman taakse ammuttavaksi.

Tämän vuoden kahdesta tapauksesta on myös pitkät vankilatuomiot tiedossa. Kesäkuun lopulla Jolon saarella poliisit ampuivat tarkastuspisteellä neljä armeijan tiedustelusotilasta. Poliisit yrittivät peitellä jälkiään, mutta armeija piti huolen, että 9 osallista poliisia joutuu tuomittavaksi.  Tapaus oli traaginen siinäkin mielessä, että tiedustelijat olivat jäljittämässä kahta islamistia, joiden elokuussa tekemässä itsemurhaiskussa kuoli 14 henkilöä. Armeijan suhtautuminen poliisin toimiin joutui koville jo huhtikuussa, kun poliisi ampui pidätystilanteessa kaiken kansan nähden posttraumaattisesta stressistä kärsineen entisen sotilaan, Winston Ragosin.

Poliisi on kyllä pyrkinyt siivoamaan riveistään pahimpia ylilyöntejä tehneitä työntekijöitään varoituksin, siirroin toisiin tehtäviin tai erottamalla virasta, mutta henkirikostutkintaan päätyy hyvin harva tapaus.

Senaattorit vaativat kuolemantuomiota

Ei mennyt kuin päivä Nuezcan murhateosta, kun useampi senaattori vaati tapauksen perusteella kuolemantuomion käyttöönottoa. Senaatin presidentti Vicente Sotto ilmoittikin, että kuolemanrangaistuksen palauttaminen on kevään istuntokauden kiireellisten tehtävien listalla. Kuolemantuomion käyttöönotto oli presidentti Duterten keskeisimpiä vaalilupauksia. Kun asia ei ole edennyt, hän linjasi viime heinäkuussa kansakunnan tila -puheessaan tärkeimmät tavoitteet kautensa kahdelle viimeiselle vuodelle. Kuolemanrangaistuksen käyttöönotto oli listan kärkipaikoilla.

Presidentille uskollinen kongressin edustajainhuone hyväksyi helmikuussa 2017 lakialoitteen kuolemantuomioista läpihuutojuttuna ilman varsinaista keskustelua. Sen sijaan senaatissa kriittinen enemmistö ei kannattanut kuolemantuomiota, ainakaan tilanteessa, jossa Filippiinien oikeusjärjestelmä ei kykene turvaamaan reilua oikeudenkäyntiä kaikille.  Vuoden 2019 välivaaleissa senaattiin valittiin lisää Duterten lähimpiä tukijoita kuten Bong Go ja Bato Dela Rosa, joten kuolemanrangaistuksen läpimenon mahdollisuudet ovat voimistuneet.

Presidentti Ramosin aikana vuonna 1996 otettiin kuolemanrangaistukset käyttöön, mutta Gloria Macapagal-Arroyon presidenttikaudella vuonna 2006 laki kumottiin.

Kuolemanrangaistuksen pelote ei vähennä murhia

Kuolemantuomion tarpeellisuutta perustellaan erityisesti pelotevaikutuksella, jonka mukaan vain kuoleman uhka estää henkilöä ryhtymästä vakavaan rikokseen. On tehty lukuisia tutkimuksia kuolemanrangaistuksen henkirikoksia ehkäisevistä vaikutuksista. Yhdysvaltalainen kansallisten tiedeakatemioiden tutkimusneuvosto teki yhteenvetoanalyysin aiheeseen liittyvistä tutkimuksista vuosilta 1976–2012. Analyysin mukaan nämä tutkimukset eivät kykene osoittamaan, että kuolemanrangaistuksen pelote vähentäisi henkirikoksia. Tosin tutkimukset eivät antaneet näyttöä päinvastaisestakaan, että kuolemanrangaistus lisäisi murhia. Mikään tutkimuksista ei sisältänyt tietoa, joka olisi mahdollistanut kuolemanrangaistuksen ja muiden rangaistusmuotojen pelotevaikutuksen vertailun.[i]

Kuolemanrangaistuksen pelko ei kuitenkaan ole missään maassa estänyt ihmisiä tekemästä vakavia huume- tai henkirikoksia. Monet henkirikokset tehdään Nuezcan tyyliin äkkipikaistuksissa tai päihtyneenä, ja siinä tilanteessa tekijä tuskin miettii rangaistusseuraamusten vaihtoehtoja. Tekijä ryhtyy harkitusti vakavaan rikokseen vain, jos arvioi kiinnijäämisen riskin olemattoman pieneksi. Filippiineillä on esimerkiksi tehty tuhansia murhia moottoripyörän kyydistä ampumalla ja tosi harva on jäänyt kiinni. Jos rikosta suunnittelevat kokisivat kiinni jäämisen todennäköiseksi, luopuisivat useimmat teosta. Loppuikä vankilassa olisi heille lähes yhtä hirvittävä pelote kuin kuolema.

Yksi tärkeimmistä perusteista kuolemanrangaistuksia vastaan on, että se johtaa väistämättä myös vääriin tuomioihin, jossa syyttömiä teloitetaan. Esim. Yhdysvalloissa on vuoden 1973 jälkeen todettu oikeuden päätöksellä 173 kuolemaan tuomittua syyttömäksi.[ii] Monet heistä ehtivät virua kymmeniä vuosia vankilassa odottamassa kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoa. Ainakin 18 teloitetun osalta on myöhemmin löytynyt näyttöä syyttömyydestä.[iii] Onko oikein ottaa käyttöön niin lopullinen rangaistus kuin kuolemantuomio, jos sen seurauksena kuolee syyttömiäkin?

Filippiinien oikeusjärjestelmässä vääriä kuolemantuomioita tehtäisiin varmasti vähintään yhtä paljon kuin Yhdysvalloissa. Kuolemanrangaistukset kohdentuisivat erityisesti köyhiin ja alhaisesti koulutettuihin, joilla ei ole kykyä eikä varoja palkata kunnon asianajajaa.

Pelotevaikutuksen ohella kuolemantuomioita on perusteltu sillä, että vain siten uhri ja omaiset saavat oikeutta. Varsinkaan henkirikosta ei voi hyvittää millään. Rikollisen tappaminen ei kuitenkaan tuo menetettyä läheistä takaisin ja tuskin se pidemmän päälle lohduttaakaan. Yhteiskunnan ja rikoksen uhrienkin kannalta parasta olisi, että saisimme tuettua vaikeassakin elämäntilanteessa olevia nuoria ennen kuin he lähtevät rikolliselle tielle. Toisaalta kaikkien turvaa lisäisi se, että voisimme edesauttaa rikostuomionsa suorittaneiden paluuta yhteisöömme täysivaltaisena jäsenenä. Kaikenlainen syrjintä ja kiusaaminen vain luo perustaa rikollisuudelle seuraavissakin sukupolvissa.

Kuolemanrangaistuksille on parempia vaihtoehtoja. Rikoksesta pitää seurata oikeudenmukainen rangaistus. Se edellyttää riittävää lainvalvontaa, rikosten tehokasta selvittämistä ja reilua oikeudenkäyntiä, jossa köyhää ja rikasta kohdellaan samalla lailla. Lisäksi tarvitaan tukitoimia, joilla voitaisiin ehkäistä ennalta rikollisuutta ja rikoskierteen jatkumista. Tulee mieleen pitkä lista: lapsiperheiden tukeminen, koulupudokkuuden ehkäiseminen, toimeentulon, asumisen ja työllistymisen turvaaminen, päihde- ja mielenterveyden palvelut ja vankila-aikainen rikoksettomaan siviilielämään valmistaminen.

Kuolemanrangaistuksiin perustuva yhteiskunta vain lisää väkivaltaisuutta, siksi

ei kuolemanrangaistuksille !

[i] National Research Council 2012. Deterrence and the Death Penalty. Washington, DC: The National Academies Press.

[ii] https://deathpenaltyinfo.org/policy-issues/innocence-database

[iii] https://deathpenaltyinfo.org/policy-issues/innocence/executed-but-possibly-innocent

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

27.10.2020, Pekka Borg

Blogi 27.10.2020, Pekka Borg

Filippiinien koulut korona-aikana

Kuva: Salla Kallio.

Filippiineillä 25 miljoonaa koululaista aloitti lukuvuotensa etäopetuksessa ja paluuta lähiopetukseen ei presidentin mukaan ole luvassa ennen kuin koronarokote on käytössä. Filippiinit-seuraa kiinnostaa koululaisten tilanne siksikin, että seuran kummihanke kerää tukea vähävaraisille filippiiniläisille koululaisille ja opiskelijoille.

Koulua vain etäopetuksena

Koronan seurauksena koulujen lähiopetus lopetettiin Filippiineillä maaliskuussa.  Asian hyvä puoli on, että kouluvuosi päättyy normaalisti jo huhtikuun alussa, joten erityisjärjestelyihin jouduttiin vain pariksi viikoksi. Koulut velvoitettiin ensisijaisesti turvaamaan, että oppilaat voivat suorittaa lukuvuoden päättökokeet.

Myös uusi lukukausi tietää vaikeuksia. Presidentti Duterte ei salli paluuta lähiopetukseen ennen kuin koronarokotetta on saatavilla, eli parhaassakin tapauksessa joskus ensi vuoden alkupuolella. Lukuvuoden olisi pitänyt käynnistyä jo kesäkuussa, mutta alkamispäivää lykättiin lokakuun viidenteen, jotta opetusministeriö ehtisi valmistamaan etäopetukseen aineistot ja rakentamaan yhteydet, joilla opetusta välitetään koteihin. Toivoton tehtävä Filippiinien oloissa.

Suomessakin oli vaikeata siirtyä pikaisesti etäopetukseen, mutta Filippiineillä ongelmat ovat ymmärrettävästi eri luokkaa. Ensisijainen etäopiskelun malli olisi vuorovaikutteinen opiskelu, jossa opettaja ja koko luokka pitäisivät videoyhteydellä oppituntia. Tämä ei kuitenkaan toimi kuin parempien piirien kouluissa. Suurella osalla perheistä ei ole tietokoneita tai älypuhelimia. Tai jos yksi puhelin sattuu olemaan, niin sen käyttö on jaettu perheen useamman koululaisen kesken. Ja nettiyhteydet ovat varsinkin syrjäisillä seuduilla niin huonoja, että opetus videoyhteydellä ei vaan onnistu.

Monista kodeista löytyy kuitenkin radio tai televisio, vaikka tietokonetta ei olisikaan. Siksi  koululaisille on valmistettu 6 000 radio- ja televisioluentoa. Luennointi on yksisuuntaista, mutta on sentään jonkinlaista tiedonvälitystä itseopiskelun tueksi. Tosin pikaisesti tehtyjen luentojen laatua on pidetty vaihtelevana.

Useilla koulunkäynti on kuitenkin pelkkää itseopiskelua kotona. Opetusministeriö on keväästä lähtien valmistellut eri luokka-asteille itseopiskeluaineistoja (moduuleita), joissa tavoitteena on keskittyä vain välttämättömimpään oppimissisältöön. Ensisijaisesti ministeriö haluaa jakaa aineistoja ja harjoitustehtäviä digitaalisesti netistä ladattavina, mutta kun kaikilla ei ole laitteita, jaetaan enemmistölle moduulit painettuina. Oppilaille on jaettu yli 500 miljoonaa opiskelumoduulia, mutta nekään eivät ainakaan näin alkuun ole kaikkialla riittäneet jokaiselle.

Moduuliaineistot sisältävät lukutekstin ja erilaisia tehtäviä. Monin paikoin alle 18-vuotiailta on koronan takia kielletty poistuminen kotoa, joten vanhemmat toimittavat oppilaiden vastausvihot opettajalle. Useat ovat kokeneet vaikeaksi itseopiskelun ilman opettajan lähitukea. Ministeriö on luvannut palkata 10 000 opettajaa tai opintojen ohjaajaa avustamaan oppilaita. Manilassa avattiin 70 opettajan puhelinkeskus, jonne voi soittaa ongelmatilanteissa. Kaikilla oppilailla ei kuitenkaan ole puhelimia käytössä eikä usein rohkeuttakaan soittaa keskuksiin.

Julkisuudessa on riepoteltu aineistoista löytyneitä virheitä, mutta on kohtuutonta odottaa, että hirveällä kiireellä parissa kuukaudessa kasatut moduulit olisivat virheettömiä.  Varmasti löytyy jonkin verran asenteellistakin kasvatusta. Esim. mediaa koskevassa moduulissa kysyttiin: Jos sinulla on mahdollisuus valita, osallistuisitko tähän mielenosoitukseen? Väärä vastaus oli, että osallistuisin. Oikea vastaus oli: ”En, koska hallitus todella tekee parhaansa kaikkien filippiiniläisten hyväksi”.[i]

Edellä mainitut opetuksen toteuttamistavat eivät valitettavasti korvaa vuorovaikutteista lähiopetustilannetta, mutta ovat parempia kuin joidenkin ehdottama välivuosi kouluille. Opettajat pyrkivät olemaan oppilaiden tavoitettavissa niillä välineillä joita on.

Ei ole yllättävää, että Filippiineillä on todettu melun haittaavan kotiopiskelua, varsinkin ruuhkaisilla ja tiiviisti asutuilla kaupunkialueilla. Apulaissisäministeri Martin Diño kehottikin paikallisviranomaisia kieltämään metelöinnin päiväaikaan asuinalueilla, mm. videoiden huudattamisen, moottoripyöräilyn, äänekkään riitelyn. Melun aiheuttajia tulisi rangaista ja koirat ja kukot pitäisi ministerin mukaan pitää hiljaisena tarjoamalla niille riittävästi syötävää.[ii]

Korona lisää opetuksen eriarvoisuutta

Lukukauden alkuun mennessä ilmoittautui kouluun 24,8 miljoonaa oppilasta, mikä on 3 miljoonaa vähemmän kuin viime lukuvuonna. Valtion kouluihin ilmoittautui 22,6 miljoonaa oppilasta kuten viime vuonnakin. Luku sisältää kuitenkin vajaat puoli miljoonaa yksityisistä kouluista siirtynyttä koululaista.  Yksityisissä kouluissa aloitti vain 2,2 miljoonaa oppilasta, mikä on puolet vähemmän kuin viime lukuvuonna (4,3 milj.). Samoin vaihtoehtoisissa kouluohjelmissa opiskelevien määrä (lähinnä aikuisia peruskoulun suorittajia) puolittui 0,4 miljoonaan.[iii]

Noin suuri yksityiskoulujen oppilasmäärien aleneminen viittaa alemman keskiluokan taloudellisen aseman huonontumiseen koronan seurauksena. Vielä ei ole esitetty selvityksiä siitä, missä toista miljoonaa yksityiskoulusta poisjäänyttä oppilasta on, vai onko perheissä vielä harkintaprosessi kesken. Joka tapauksessa myös aiemmista valtionkoulujen oppilaista on vähintään puoli miljoonaa ”kateissa”.

Koronan yhtenä ilmeisenä seurauksena on yhden tai parin miljoonan köyhän perheen lapsen koulunkäynnin keskeytyminen. Tämä on ikävää takapakkia, sillä viimeisen vuosikymmenen aikana Filippiinit on onnistunut oleellisesti vähentämään koulupudokkaiden määrää. Vuonna 2017 oli lapsista vain 5,3 % koulun ulkopuolella.[iv] Ansio tästä kehityksestä kuuluu erityisesti ns. 4P-ohjelmalle, jossa vähävaraiset perheet saavat ehdollista rahallista tukea, jos heidän lapsensa käyvät koulua.[v]

Lähiopetuksesta luopuminen tulee lisäämään entisestään oppilaiden välistä eriarvoisuutta. Verkkoyhteyden puutteesta kärsivät varsinkin oppilaat, jotka tarvitsisivat runsaasti opettajan tukea. Mobiiliyhteyksien osalta pitää myös muistaa, että verkon käytöstä pitää yleensä maksaa ajan tai siirrettävän datan mukaan. Se voi olla työttömäksi jääneiden perheissä niin iso kulu, että on riittävä syy ottaa lapsi pois koulusta, ainakin online-opetuksesta. Vaikka verkko vielä jotenkin toimisi, on opettajan lähes mahdotonta toimia vuorovaikutteisesti jopa 40 – 60 koululaisen kanssa.

Etäkoulutuksessa vielä korostuu oppilaiden digiosaamisen merkitys ja tietokonetta omistamattomat lapset jäävät tässäkin suhteessa paremmin toimeentulevista kumppaneistaan jälkeen. Lisäksi on tavallista, että vanhemmat eivät kykene auttamaan lapsiaan opetuksen sisällöllisissä asioissa, koska monet ovat käyneet koulua vielä vähemmän kuin lapsensa.

Yksityisiä kouluja käyvien varakkaampien oppilaiden tilanne on toisenlainen. Heidän kouluillaan ja oppilailla on tietokoneet ja paremmat verkkoyhteydet käytössä. Vanhemmatkin ovat yleensä koulutetumpia ja voivat tukea lapsiaan opiskelussa. Moni yksityinen koulu aloitti lukuvuoden etäopetuksena jo elokuussa ja sitäkin kautta opetuksen tasoerot kasvavat.

Filippiineillä olosuhteet ja resurssit ovat niin erilaisia, että täältä käsin on vaikea arvioida, ovatko rankat lockdown-toimet paras tapa hoitaa pandemiaa. Jopa konservatiivinenkin, yleensä presidentti Dutertea tukeva, lehdistö on arvostellut presidenttiä siitä, että hän on laittanut kenraalit lääkärien ja sosiaalialan ammattilaisten sijaan johtamaan sosiaali- ja terveydenhuollonkin toimintaa. Se heijastuu valittuihin ratkaisuihin ja ilmenee välillä tarpeettoman kovaotteisena poliisitoimintana.

Pitkäkestoisella etäkoululla on tunnetusti haittavaikutuksia. Kun koronan levinneisyys vaihtelee maan eri osissa, voi kysyä, olisiko ainakin taudin kannalta paremmilla alueilla mahdollista siirtyä vaikka osa-aikaiseen, vuorottelevaan lähikouluun.

Julkaisen lähiaikoina jatkoksi toisen kolumnin Filippiinien koulujärjestelmästä ja PISA-tutkimuksesta.

[i] Palace: DepEd module … (PDI 19.10.2020) https://newsinfo.inquirer.net/1345498/lgus-told-to-enforce-laws-vs-loud-noises-to-avoid-disrupting-online-classes

[ii] LGUs told to enforce … (PDI 9.10.2020) https://newsinfo.inquirer.net/1345498/lgus-told-to-enforce-laws-vs-loud-noises-to-avoid-disrupting-online-classes

[iii] DepEd reaches ‘100 percent enrollment’ in public schools

[iv]David & Albert & Vizmanos.  (2018) Out-of-School Children: Changing Landscape of School Attendance and Barriers to Completion. S. 7. https://pidswebs.pids.gov.ph/CDN/PUBLICATIONS/pidsdps1825.pdf

[v] Emt.  S. 28. https://pidswebs.pids.gov.ph/CDN/PUBLICATIONS/pidsdps1825.pdf

Kategoriat
Blogi Blogi, Bonn Juego

23.6.2020, Bonn Juego

Blogi 23.6.2020 Bonn Juego

Addressing the Pandemic in the Philippines Necessitates a New Economic Paradigm

Tutkija Bonn Juego (PhD) Jyväskylän yliopistosta toteaa blogissaan, että hallituksen nykyinen talouspolitiikka ei kykene vastaamaan koronapandemian haasteisiin ja siten koko talouspolitiikan lähtökohdat tulisi miettiä uusiksi.

Presidentti Duterte on itsekin myöntänyt, että ei tiedä paljoa taloudesta, mutta hän luottaa valtiovarainministeri Dominguezin ja keskuspankin johtaja Dioknon osaamiseen. He ovatkin päteviä uusklassisen koulutuksen saaneita taloustieteilijöitä, mutta heidän ajamansa konservatiivinen budjettipolitiikka ei kykene pandemian oloissa turvaamaan kansalaisten hyvinvointia.
Juego väittää, että talouspolitiikassa on vaihtoehtoja. Filippiinien luottoluokitus on melko vakaa, velkatilanne on hallinnassa ja maalla on itsenäinen valuutta, joten hallitus voisi modernin rahateorian mukaisesti turvallisesti laittaa lisää rahaa kiertoon. Jossain määrin tätä on tehtykin jakamalla käteistä enemmistölle maan perheistä (Social Amelioration Program). Julkishallinto voisi myös edistää taloutta ja toimeentuloa panostamalla enemmän työllistämiseen.

Juego näkee kriisin mahdollisuutena muuttaa talouspolitiikan paradigmaa pois uusliberalismista, joka on aiheuttanut valtavaa epätasa-arvoa ja maan oman tuotannon kehittymättömyyttä. Sen sijaan, että pyrittäisiin pandemian jälkeen palauttamaan epäoikeudenmukainen järjestys, tulisi talouspolitiikan toimia keinona edistää sosiaalisesti oikeudenmukaista uutta taloutta.

Bonn Juegon blogi on julkaistu Developing Economics -blogisivulla:

Addressing the Pandemic in the Philippines Necessitates a New Economic Paradigm

Addressing the Pandemic in the Philippines Necessitates a New Economic Paradigm

Bonn Juego

Developing Economics, June 13, 2020

In his late-night Talk to the Nation on COVID-19 on 6 April, Rodrigo Duterte, the populist President of the Philippines, echoed the affirmation of leaders from rich countries in North America, Europe, and Asia: to do “whatever it takes” for the economy to survive the pandemic. The problem, however, is that, on his own admission, Duterte is incompetent in economics. His stubbornly militaristic mindset and police-centric approach to governance is even more problematic when dealing with complex developmental causes and impacts of the coronavirus outbreak.

Yet the Philippine state’s inadequate institutional capacity to respond to the epidemic goes deeper. Given the national economy’s position in the hierarchical global economic system, its structural weaknesses impacts on how effective the government’s response can be. The current mainstream approaches to resolve the pandemic and the multiple crises of capitalism would fail to address the convoluted historical process of maldevelopment of the Philippines. Thus, a radical political strategy with a new economic paradigm for post-pandemic reconstruction is needed.

The Neoclassical Economic Team and the Missing Keynesians

On economic affairs, Duterte has relied on the “bright boys” of his cabinet – notably, Finance Secretary Carlos Dominguez III, newly resigned Socio-Economic Planning Secretary Ernesto Pernia, and former Budget Secretary and incumbent Central Bank Governor Benjamin Diokno. Although they are competent technocrats, being trained in neoclassical economics, their faith in market-oriented solutions does not provide the appropriate policy framework to contain the health crisis and economic downturn.

While Duterte’s political style may be characterized as populism, his administration’s economic policies are “very conservative.” Hence, his instruction to the Secretary of Finance to generate funds through any means possible to sustain the beleaguered economy is to be carried out on the terms of neoclassical macroeconomic theory. A core operating tenet of this orthodox economic policy is that fiscal space (i.e. room in a government’s budget) is a prerequisite for government spending, even when an expenditure is on purposes such as securing the well-being of citizens during a pandemic. It undermines a basic Keynesian macroeconomic reality that the government generates income through spending — which, in turn, increases the state capacity to provide for the needs of the population. Neoclassical macroeconomics also claims that a government is constrained by revenues, and that the capability of a state is reduced to its financial position. It therefore disregards the possibilities for the state to exercise political will over economic policy instruments and the scope for a government to mobilize the country’s real resources.

Unfortunately, voices from Filipino critical, heterodox, or post-Keynesian economists are hardly heard in public debates when their intervention is most urgently needed.

MMT and Monetary Sovereignty

At this period of great uncertainty with a recession looming, the Philippine government may test Modern Monetary Theory (MMT) as a viable macroeconomic strategy to manage the pandemic crisis. MMT is applicable to a sovereign state like the Philippines with a central bank that issues the country’s own currency and a floating exchange rate regime that is fully integrated into the fiat monetary system of the contemporary world-economy. A fundamental principle of MMT is “monetary sovereignty,” which suggests that the state creates money. Hence, the Philippine peso is the creature of the Philippine state.

The direct transfer of cash to the public and other targeted social support schemes are now being undertaken by state agencies, cities and municipalities across the Philippine archipelago on the basis of local ordinances and the Social Amelioration Program provided for under the Bayanihan to Heal as One Act. This may be construed as an implementation of MMT insofar as it shows that the government does not face financial constraints when printing and issuing its currency to distribute to the population for local consumption of goods and services.

Contrary to Duterte’s alarmist pronouncement, the government cannot run out of money for this purpose of transferring or handing out cash to the needy and insecure population simply because the Philippine state has sovereignty over the issuance of the peso and a national central bank (the BSP – Bangko Sentral ng Pilipinas) controlling monetary policy. At the moment, the Philippines also has a relatively stable credit rating and a sustainable level of external debt. Through legislation by the Senate and the House of Representatives, the Executive can instruct the BSP to issue money or credit bank accounts without draining the nation’s reserves. In today’s modern monetary system, this may be done digitally.

By following the MMT, the Philippine government can take the perspective that the state issues — rather than merely spends — money. As such, the state is not like the typical private individual or household, whose spending is limited by its savings. Being the monopoly issuer of its own currency and the sole taxation authority, the state can always credit a bank account to make a domestic payment. The government cannot be insolvent; but it can default if it chooses to do so. An option for the government is to make a self-imposed debt limit, and for a developing country, in particular, it should be strategic with its foreign borrowings and avoid piling up external debt burden. It is imperative not to deepen unnecessary external indebtedness of the government for expenditures and programs that can be covered in local currency during this expectedly protracted economic hardship. The substantial increase in government debt now due to deficit spending and external borrowings will still have to be addressed in the post-crisis management of the economy. There is a danger that these deficits and debts would be managed through austerity and deep cuts in state expenditures if neoliberal officials are elected in government or appointed in the bureaucracy in the future.

Mobilizing Finance, Real Resources and Labour

In addition to the macroeconomics of MMT, the Philippine government may also implement universal basic incomes and related social protection programmes, notably the provision of food and other needs for subsistence of households while on lockdown and community quarantine, to ensure cash flow for individuals and families, support reproductive life, and encourage both productive and creative work. But these financial assistance would not go far enough. In war-like economic conditions such as the COVID-19 pandemic, Keynes would remind us that the technical problem of finance (i.e., the making and issuance of money to spend for necessary expenditures) can be solved easily. The more crucial problem for the time being is the mobilization of resources, when not just the demand- and supply-side problems come in to play, but also where there is an organizational requirement for the government to deliver public services efficiently and effectively.

The key to a strong economy has always been its productive capacity. During the pandemic, the mobilization of finance should come with shifting and mobilizing the country’s real resources. It is vital that the government’s pandemic response is comprehensive with a view to the action plan for economic and social changes over the immediate and long-term.

The greatest—yet underutilized— assets of the Philippines are the labour of its people. Acting as an employer-of-last-resort, the government should create jobs and facilitate employment in activities that are currently most strategic (e.g., in healthcare, scientific research, farming, education, information technology, retail and food sectors, construction and infrastructure, sanitation and other public services). Give jobs at a living wage up to a point of full employment and open opportunities for livelihood. Legislate labour laws to reduce working time to what is just and socially necessary so as to observe a natural balance between work and leisure.

In essence, this emphasis on the strategy of job creation even in a time of a pandemic comes from a particular sensibility of labour as a creative and productive source of social and economic value. Labour is the lifeblood of the human economy and society; whereas the capitalist system depends its survival and reproduction on the real subsumption of labour to capital and on the market exchange for profits. Here, Marx’s argument comes to mind: “Every child knows a nation which ceased to work, I will not say for a year, but even for a few weeks, would perish. Every child knows, too, that the masses of products corresponding to the different needs required different and quantitatively determined masses of the total labour of society.”

Paradigm Shift for a New Economy

The biggest constraint, however, to any progressive economic response to the pandemic is the longstanding hegemony of neoliberalism that has resulted in the tragic underdevelopment of and tremendous inequalities in the Philippines. From crony capitalism during the Marcos dictatorship in the 1970s– -1980s to the succeeding 30 years under different administrations with essentially elitist liberal-democratic institutions, the neoliberalization process in the Philippines has favoured the ideology of trade liberalization over industrialization, localized agricultural innovation, agroecological transformation and food self-sufficiency. For decades, the country’s economic managers and free-market ideologues have made Filipinos consent to the idea that it is much cheaper to import manufactured goods, rice and other agricultural products than to protect and nurture the nation’s manufacturing industry, agriculture, farmers and food system.

The macroeconomic techniques offered by MMT and Keynesianism may prove effective for the Philippine government to keep the economy dynamic. But utilizing them requires strict adherence to the principles of democracy and integrity in governance.

On top of adopting the perspectives of state money, labour and democracy, there is need to redefine the role and restructure the responsibilities of the central bank in a way that contributes to a coordinated economic and social reform process—specifically to strengthen the domestic industry, manage the terms of trade, and institutionalize redistributive welfare programmes. To this end, “inflation targeting” should not be BSP’s primary regulatory function and monetary policy goal. Though central bank’s independence should be guaranteed, it must not be made immune from democratic accountability.

It is particularly important in the wake of the pandemic that economic policies be used as instruments of social justice to build conditions for a new economy, rather than the recovery of the grossly unjust and highly unequal existing order. The synergy of economic activities between rural and urban areas must be organized sustainably to attain the geographical development objectives of dynamism with equity. Importantly, to genuinely enforce progressive taxation, the government and the active citizenry have to collectively value every labourer’s contributions to the socio-economy, reassess the ethics of inherited wealth, and dismantle rentier capitalism.

Indeed, the ongoing health, economic and existential crises ought to be taken as an opportune moment to push for a shift in our thinking about the normative workings of the economy, the significance of addressing systemic inequalities, and the moral value of human dignity and every human life.

Paradigm shift now, and change shall come.
—————————————–

Bonn Juego is a researcher and teacher in international development studies at the University of Jyväskylä, Finland. He tweets at @Bonn_Juego.

Photo: PCOO EDP