Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

27.10.2020, Pekka Borg

Blogi 27.10.2020, Pekka Borg

Filippiinien koulut korona-aikana

Kuva: Salla Kallio.

Filippiineillä 25 miljoonaa koululaista aloitti lukuvuotensa etäopetuksessa ja paluuta lähiopetukseen ei presidentin mukaan ole luvassa ennen kuin koronarokote on käytössä. Filippiinit-seuraa kiinnostaa koululaisten tilanne siksikin, että seuran kummihanke kerää tukea vähävaraisille filippiiniläisille koululaisille ja opiskelijoille.

Koulua vain etäopetuksena

Koronan seurauksena koulujen lähiopetus lopetettiin Filippiineillä maaliskuussa.  Asian hyvä puoli on, että kouluvuosi päättyy normaalisti jo huhtikuun alussa, joten erityisjärjestelyihin jouduttiin vain pariksi viikoksi. Koulut velvoitettiin ensisijaisesti turvaamaan, että oppilaat voivat suorittaa lukuvuoden päättökokeet.

Myös uusi lukukausi tietää vaikeuksia. Presidentti Duterte ei salli paluuta lähiopetukseen ennen kuin koronarokotetta on saatavilla, eli parhaassakin tapauksessa joskus ensi vuoden alkupuolella. Lukuvuoden olisi pitänyt käynnistyä jo kesäkuussa, mutta alkamispäivää lykättiin lokakuun viidenteen, jotta opetusministeriö ehtisi valmistamaan etäopetukseen aineistot ja rakentamaan yhteydet, joilla opetusta välitetään koteihin. Toivoton tehtävä Filippiinien oloissa.

Suomessakin oli vaikeata siirtyä pikaisesti etäopetukseen, mutta Filippiineillä ongelmat ovat ymmärrettävästi eri luokkaa. Ensisijainen etäopiskelun malli olisi vuorovaikutteinen opiskelu, jossa opettaja ja koko luokka pitäisivät videoyhteydellä oppituntia. Tämä ei kuitenkaan toimi kuin parempien piirien kouluissa. Suurella osalla perheistä ei ole tietokoneita tai älypuhelimia. Tai jos yksi puhelin sattuu olemaan, niin sen käyttö on jaettu perheen useamman koululaisen kesken. Ja nettiyhteydet ovat varsinkin syrjäisillä seuduilla niin huonoja, että opetus videoyhteydellä ei vaan onnistu.

Monista kodeista löytyy kuitenkin radio tai televisio, vaikka tietokonetta ei olisikaan. Siksi  koululaisille on valmistettu 6 000 radio- ja televisioluentoa. Luennointi on yksisuuntaista, mutta on sentään jonkinlaista tiedonvälitystä itseopiskelun tueksi. Tosin pikaisesti tehtyjen luentojen laatua on pidetty vaihtelevana.

Useilla koulunkäynti on kuitenkin pelkkää itseopiskelua kotona. Opetusministeriö on keväästä lähtien valmistellut eri luokka-asteille itseopiskeluaineistoja (moduuleita), joissa tavoitteena on keskittyä vain välttämättömimpään oppimissisältöön. Ensisijaisesti ministeriö haluaa jakaa aineistoja ja harjoitustehtäviä digitaalisesti netistä ladattavina, mutta kun kaikilla ei ole laitteita, jaetaan enemmistölle moduulit painettuina. Oppilaille on jaettu yli 500 miljoonaa opiskelumoduulia, mutta nekään eivät ainakaan näin alkuun ole kaikkialla riittäneet jokaiselle.

Moduuliaineistot sisältävät lukutekstin ja erilaisia tehtäviä. Monin paikoin alle 18-vuotiailta on koronan takia kielletty poistuminen kotoa, joten vanhemmat toimittavat oppilaiden vastausvihot opettajalle. Useat ovat kokeneet vaikeaksi itseopiskelun ilman opettajan lähitukea. Ministeriö on luvannut palkata 10 000 opettajaa tai opintojen ohjaajaa avustamaan oppilaita. Manilassa avattiin 70 opettajan puhelinkeskus, jonne voi soittaa ongelmatilanteissa. Kaikilla oppilailla ei kuitenkaan ole puhelimia käytössä eikä usein rohkeuttakaan soittaa keskuksiin.

Julkisuudessa on riepoteltu aineistoista löytyneitä virheitä, mutta on kohtuutonta odottaa, että hirveällä kiireellä parissa kuukaudessa kasatut moduulit olisivat virheettömiä.  Varmasti löytyy jonkin verran asenteellistakin kasvatusta. Esim. mediaa koskevassa moduulissa kysyttiin: Jos sinulla on mahdollisuus valita, osallistuisitko tähän mielenosoitukseen? Väärä vastaus oli, että osallistuisin. Oikea vastaus oli: ”En, koska hallitus todella tekee parhaansa kaikkien filippiiniläisten hyväksi”.[i]

Edellä mainitut opetuksen toteuttamistavat eivät valitettavasti korvaa vuorovaikutteista lähiopetustilannetta, mutta ovat parempia kuin joidenkin ehdottama välivuosi kouluille. Opettajat pyrkivät olemaan oppilaiden tavoitettavissa niillä välineillä joita on.

Ei ole yllättävää, että Filippiineillä on todettu melun haittaavan kotiopiskelua, varsinkin ruuhkaisilla ja tiiviisti asutuilla kaupunkialueilla. Apulaissisäministeri Martin Diño kehottikin paikallisviranomaisia kieltämään metelöinnin päiväaikaan asuinalueilla, mm. videoiden huudattamisen, moottoripyöräilyn, äänekkään riitelyn. Melun aiheuttajia tulisi rangaista ja koirat ja kukot pitäisi ministerin mukaan pitää hiljaisena tarjoamalla niille riittävästi syötävää.[ii]

Korona lisää opetuksen eriarvoisuutta

Lukukauden alkuun mennessä ilmoittautui kouluun 24,8 miljoonaa oppilasta, mikä on 3 miljoonaa vähemmän kuin viime lukuvuonna. Valtion kouluihin ilmoittautui 22,6 miljoonaa oppilasta kuten viime vuonnakin. Luku sisältää kuitenkin vajaat puoli miljoonaa yksityisistä kouluista siirtynyttä koululaista.  Yksityisissä kouluissa aloitti vain 2,2 miljoonaa oppilasta, mikä on puolet vähemmän kuin viime lukuvuonna (4,3 milj.). Samoin vaihtoehtoisissa kouluohjelmissa opiskelevien määrä (lähinnä aikuisia peruskoulun suorittajia) puolittui 0,4 miljoonaan.[iii]

Noin suuri yksityiskoulujen oppilasmäärien aleneminen viittaa alemman keskiluokan taloudellisen aseman huonontumiseen koronan seurauksena. Vielä ei ole esitetty selvityksiä siitä, missä toista miljoonaa yksityiskoulusta poisjäänyttä oppilasta on, vai onko perheissä vielä harkintaprosessi kesken. Joka tapauksessa myös aiemmista valtionkoulujen oppilaista on vähintään puoli miljoonaa ”kateissa”.

Koronan yhtenä ilmeisenä seurauksena on yhden tai parin miljoonan köyhän perheen lapsen koulunkäynnin keskeytyminen. Tämä on ikävää takapakkia, sillä viimeisen vuosikymmenen aikana Filippiinit on onnistunut oleellisesti vähentämään koulupudokkaiden määrää. Vuonna 2017 oli lapsista vain 5,3 % koulun ulkopuolella.[iv] Ansio tästä kehityksestä kuuluu erityisesti ns. 4P-ohjelmalle, jossa vähävaraiset perheet saavat ehdollista rahallista tukea, jos heidän lapsensa käyvät koulua.[v]

Lähiopetuksesta luopuminen tulee lisäämään entisestään oppilaiden välistä eriarvoisuutta. Verkkoyhteyden puutteesta kärsivät varsinkin oppilaat, jotka tarvitsisivat runsaasti opettajan tukea. Mobiiliyhteyksien osalta pitää myös muistaa, että verkon käytöstä pitää yleensä maksaa ajan tai siirrettävän datan mukaan. Se voi olla työttömäksi jääneiden perheissä niin iso kulu, että on riittävä syy ottaa lapsi pois koulusta, ainakin online-opetuksesta. Vaikka verkko vielä jotenkin toimisi, on opettajan lähes mahdotonta toimia vuorovaikutteisesti jopa 40 – 60 koululaisen kanssa.

Etäkoulutuksessa vielä korostuu oppilaiden digiosaamisen merkitys ja tietokonetta omistamattomat lapset jäävät tässäkin suhteessa paremmin toimeentulevista kumppaneistaan jälkeen. Lisäksi on tavallista, että vanhemmat eivät kykene auttamaan lapsiaan opetuksen sisällöllisissä asioissa, koska monet ovat käyneet koulua vielä vähemmän kuin lapsensa.

Yksityisiä kouluja käyvien varakkaampien oppilaiden tilanne on toisenlainen. Heidän kouluillaan ja oppilailla on tietokoneet ja paremmat verkkoyhteydet käytössä. Vanhemmatkin ovat yleensä koulutetumpia ja voivat tukea lapsiaan opiskelussa. Moni yksityinen koulu aloitti lukuvuoden etäopetuksena jo elokuussa ja sitäkin kautta opetuksen tasoerot kasvavat.

Filippiineillä olosuhteet ja resurssit ovat niin erilaisia, että täältä käsin on vaikea arvioida, ovatko rankat lockdown-toimet paras tapa hoitaa pandemiaa. Jopa konservatiivinenkin, yleensä presidentti Dutertea tukeva, lehdistö on arvostellut presidenttiä siitä, että hän on laittanut kenraalit lääkärien ja sosiaalialan ammattilaisten sijaan johtamaan sosiaali- ja terveydenhuollonkin toimintaa. Se heijastuu valittuihin ratkaisuihin ja ilmenee välillä tarpeettoman kovaotteisena poliisitoimintana.

Pitkäkestoisella etäkoululla on tunnetusti haittavaikutuksia. Kun koronan levinneisyys vaihtelee maan eri osissa, voi kysyä, olisiko ainakin taudin kannalta paremmilla alueilla mahdollista siirtyä vaikka osa-aikaiseen, vuorottelevaan lähikouluun.

Julkaisen lähiaikoina jatkoksi toisen kolumnin Filippiinien koulujärjestelmästä ja PISA-tutkimuksesta.


[i] Palace: DepEd module … (PDI 19.10.2020) https://newsinfo.inquirer.net/1345498/lgus-told-to-enforce-laws-vs-loud-noises-to-avoid-disrupting-online-classes

[ii] LGUs told to enforce … (PDI 9.10.2020) https://newsinfo.inquirer.net/1345498/lgus-told-to-enforce-laws-vs-loud-noises-to-avoid-disrupting-online-classes

[iii] DepEd reaches ‘100 percent enrollment’ in public schools

[iv]David & Albert & Vizmanos.  (2018) Out-of-School Children: Changing Landscape of School Attendance and Barriers to Completion. S. 7. https://pidswebs.pids.gov.ph/CDN/PUBLICATIONS/pidsdps1825.pdf

[v] Emt.  S. 28. https://pidswebs.pids.gov.ph/CDN/PUBLICATIONS/pidsdps1825.pdf

Kategoriat
Blogi Blogi, Bonn Juego

23.6.2020, Bonn Juego

Blogi 23.6.2020 Bonn Juego

Addressing the Pandemic in the Philippines Necessitates a New Economic Paradigm

Tutkija Bonn Juego (PhD) Jyväskylän yliopistosta toteaa blogissaan, että hallituksen nykyinen talouspolitiikka ei kykene vastaamaan koronapandemian haasteisiin ja siten koko talouspolitiikan lähtökohdat tulisi miettiä uusiksi.

Presidentti Duterte on itsekin myöntänyt, että ei tiedä paljoa taloudesta, mutta hän luottaa valtiovarainministeri Dominguezin ja keskuspankin johtaja Dioknon osaamiseen. He ovatkin päteviä uusklassisen koulutuksen saaneita taloustieteilijöitä, mutta heidän ajamansa konservatiivinen budjettipolitiikka ei kykene pandemian oloissa turvaamaan kansalaisten hyvinvointia.
Juego väittää, että talouspolitiikassa on vaihtoehtoja. Filippiinien luottoluokitus on melko vakaa, velkatilanne on hallinnassa ja maalla on itsenäinen valuutta, joten hallitus voisi modernin rahateorian mukaisesti turvallisesti laittaa lisää rahaa kiertoon. Jossain määrin tätä on tehtykin jakamalla käteistä enemmistölle maan perheistä (Social Amelioration Program). Julkishallinto voisi myös edistää taloutta ja toimeentuloa panostamalla enemmän työllistämiseen.

Juego näkee kriisin mahdollisuutena muuttaa talouspolitiikan paradigmaa pois uusliberalismista, joka on aiheuttanut valtavaa epätasa-arvoa ja maan oman tuotannon kehittymättömyyttä. Sen sijaan, että pyrittäisiin pandemian jälkeen palauttamaan epäoikeudenmukainen järjestys, tulisi talouspolitiikan toimia keinona edistää sosiaalisesti oikeudenmukaista uutta taloutta.

Bonn Juegon blogi on julkaistu Developing Economics -blogisivulla:

Addressing the Pandemic in the Philippines Necessitates a New Economic Paradigm

Bonn Juego

Developing Economics, June 13, 2020

In his late-night Talk to the Nation on COVID-19 on 6 April, Rodrigo Duterte, the populist President of the Philippines, echoed the affirmation of leaders from rich countries in North America, Europe, and Asia: to do “whatever it takes” for the economy to survive the pandemic. The problem, however, is that, on his own admission, Duterte is incompetent in economics. His stubbornly militaristic mindset and police-centric approach to governance is even more problematic when dealing with complex developmental causes and impacts of the coronavirus outbreak.

Yet the Philippine state’s inadequate institutional capacity to respond to the epidemic goes deeper. Given the national economy’s position in the hierarchical global economic system, its structural weaknesses impacts on how effective the government’s response can be. The current mainstream approaches to resolve the pandemic and the multiple crises of capitalism would fail to address the convoluted historical process of maldevelopment of the Philippines. Thus, a radical political strategy with a new economic paradigm for post-pandemic reconstruction is needed.

The Neoclassical Economic Team and the Missing Keynesians

On economic affairs, Duterte has relied on the “bright boys” of his cabinet – notably, Finance Secretary Carlos Dominguez III, newly resigned Socio-Economic Planning Secretary Ernesto Pernia, and former Budget Secretary and incumbent Central Bank Governor Benjamin Diokno. Although they are competent technocrats, being trained in neoclassical economics, their faith in market-oriented solutions does not provide the appropriate policy framework to contain the health crisis and economic downturn.

While Duterte’s political style may be characterized as populism, his administration’s economic policies are “very conservative.” Hence, his instruction to the Secretary of Finance to generate funds through any means possible to sustain the beleaguered economy is to be carried out on the terms of neoclassical macroeconomic theory. A core operating tenet of this orthodox economic policy is that fiscal space (i.e. room in a government’s budget) is a prerequisite for government spending, even when an expenditure is on purposes such as securing the well-being of citizens during a pandemic. It undermines a basic Keynesian macroeconomic reality that the government generates income through spending — which, in turn, increases the state capacity to provide for the needs of the population. Neoclassical macroeconomics also claims that a government is constrained by revenues, and that the capability of a state is reduced to its financial position. It therefore disregards the possibilities for the state to exercise political will over economic policy instruments and the scope for a government to mobilize the country’s real resources.

Unfortunately, voices from Filipino critical, heterodox, or post-Keynesian economists are hardly heard in public debates when their intervention is most urgently needed.

MMT and Monetary Sovereignty

At this period of great uncertainty with a recession looming, the Philippine government may test Modern Monetary Theory (MMT) as a viable macroeconomic strategy to manage the pandemic crisis. MMT is applicable to a sovereign state like the Philippines with a central bank that issues the country’s own currency and a floating exchange rate regime that is fully integrated into the fiat monetary system of the contemporary world-economy. A fundamental principle of MMT is “monetary sovereignty,” which suggests that the state creates money. Hence, the Philippine peso is the creature of the Philippine state.

The direct transfer of cash to the public and other targeted social support schemes are now being undertaken by state agencies, cities and municipalities across the Philippine archipelago on the basis of local ordinances and the Social Amelioration Program provided for under the Bayanihan to Heal as One Act. This may be construed as an implementation of MMT insofar as it shows that the government does not face financial constraints when printing and issuing its currency to distribute to the population for local consumption of goods and services.

Contrary to Duterte’s alarmist pronouncement, the government cannot run out of money for this purpose of transferring or handing out cash to the needy and insecure population simply because the Philippine state has sovereignty over the issuance of the peso and a national central bank (the BSP – Bangko Sentral ng Pilipinas) controlling monetary policy. At the moment, the Philippines also has a relatively stable credit rating and a sustainable level of external debt. Through legislation by the Senate and the House of Representatives, the Executive can instruct the BSP to issue money or credit bank accounts without draining the nation’s reserves. In today’s modern monetary system, this may be done digitally.

By following the MMT, the Philippine government can take the perspective that the state issues — rather than merely spends — money. As such, the state is not like the typical private individual or household, whose spending is limited by its savings. Being the monopoly issuer of its own currency and the sole taxation authority, the state can always credit a bank account to make a domestic payment. The government cannot be insolvent; but it can default if it chooses to do so. An option for the government is to make a self-imposed debt limit, and for a developing country, in particular, it should be strategic with its foreign borrowings and avoid piling up external debt burden. It is imperative not to deepen unnecessary external indebtedness of the government for expenditures and programs that can be covered in local currency during this expectedly protracted economic hardship. The substantial increase in government debt now due to deficit spending and external borrowings will still have to be addressed in the post-crisis management of the economy. There is a danger that these deficits and debts would be managed through austerity and deep cuts in state expenditures if neoliberal officials are elected in government or appointed in the bureaucracy in the future.

Mobilizing Finance, Real Resources and Labour

In addition to the macroeconomics of MMT, the Philippine government may also implement universal basic incomes and related social protection programmes, notably the provision of food and other needs for subsistence of households while on lockdown and community quarantine, to ensure cash flow for individuals and families, support reproductive life, and encourage both productive and creative work. But these financial assistance would not go far enough. In war-like economic conditions such as the COVID-19 pandemic, Keynes would remind us that the technical problem of finance (i.e., the making and issuance of money to spend for necessary expenditures) can be solved easily. The more crucial problem for the time being is the mobilization of resources, when not just the demand- and supply-side problems come in to play, but also where there is an organizational requirement for the government to deliver public services efficiently and effectively.

The key to a strong economy has always been its productive capacity. During the pandemic, the mobilization of finance should come with shifting and mobilizing the country’s real resources. It is vital that the government’s pandemic response is comprehensive with a view to the action plan for economic and social changes over the immediate and long-term.

The greatest—yet underutilized— assets of the Philippines are the labour of its people. Acting as an employer-of-last-resort, the government should create jobs and facilitate employment in activities that are currently most strategic (e.g., in healthcare, scientific research, farming, education, information technology, retail and food sectors, construction and infrastructure, sanitation and other public services). Give jobs at a living wage up to a point of full employment and open opportunities for livelihood. Legislate labour laws to reduce working time to what is just and socially necessary so as to observe a natural balance between work and leisure.

In essence, this emphasis on the strategy of job creation even in a time of a pandemic comes from a particular sensibility of labour as a creative and productive source of social and economic value. Labour is the lifeblood of the human economy and society; whereas the capitalist system depends its survival and reproduction on the real subsumption of labour to capital and on the market exchange for profits. Here, Marx’s argument comes to mind: “Every child knows a nation which ceased to work, I will not say for a year, but even for a few weeks, would perish. Every child knows, too, that the masses of products corresponding to the different needs required different and quantitatively determined masses of the total labour of society.”

Paradigm Shift for a New Economy

The biggest constraint, however, to any progressive economic response to the pandemic is the longstanding hegemony of neoliberalism that has resulted in the tragic underdevelopment of and tremendous inequalities in the Philippines. From crony capitalism during the Marcos dictatorship in the 1970s– -1980s to the succeeding 30 years under different administrations with essentially elitist liberal-democratic institutions, the neoliberalization process in the Philippines has favoured the ideology of trade liberalization over industrialization, localized agricultural innovation, agroecological transformation and food self-sufficiency. For decades, the country’s economic managers and free-market ideologues have made Filipinos consent to the idea that it is much cheaper to import manufactured goods, rice and other agricultural products than to protect and nurture the nation’s manufacturing industry, agriculture, farmers and food system.

The macroeconomic techniques offered by MMT and Keynesianism may prove effective for the Philippine government to keep the economy dynamic. But utilizing them requires strict adherence to the principles of democracy and integrity in governance.

On top of adopting the perspectives of state money, labour and democracy, there is need to redefine the role and restructure the responsibilities of the central bank in a way that contributes to a coordinated economic and social reform process—specifically to strengthen the domestic industry, manage the terms of trade, and institutionalize redistributive welfare programmes. To this end, “inflation targeting” should not be BSP’s primary regulatory function and monetary policy goal. Though central bank’s independence should be guaranteed, it must not be made immune from democratic accountability.

It is particularly important in the wake of the pandemic that economic policies be used as instruments of social justice to build conditions for a new economy, rather than the recovery of the grossly unjust and highly unequal existing order. The synergy of economic activities between rural and urban areas must be organized sustainably to attain the geographical development objectives of dynamism with equity. Importantly, to genuinely enforce progressive taxation, the government and the active citizenry have to collectively value every labourer’s contributions to the socio-economy, reassess the ethics of inherited wealth, and dismantle rentier capitalism.

Indeed, the ongoing health, economic and existential crises ought to be taken as an opportune moment to push for a shift in our thinking about the normative workings of the economy, the significance of addressing systemic inequalities, and the moral value of human dignity and every human life.

Paradigm shift now, and change shall come.
—————————————–

Bonn Juego is a researcher and teacher in international development studies at the University of Jyväskylä, Finland. He tweets at @Bonn_Juego.

Photo: PCOO EDP

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

28.4.2020, Pekka Borg

Blogi 28.4.2020, Pekka Borg

TFDP jakeli ruokaa Manilan asunnottomille, jotka olivat jääneet koronan takia vaille tuloja maaliskuussa 2020. Kuva: TFDP

Korona Filippiineillä

Pekka Borg

Koronavirus on tämän hetken huolestuttavin riesa niin Filippiineillä kuin koko maailmassa. Toistaiseksi sairastuneiden ja kuolleiden määrä on Filippiineillä pysynyt maltillisena, mutta nyt ollaan vielä taudin alkuvaiheessa. Taudin leviämistä on rajoitettu kovilla toimilla kuten Luzonin liikkumiskielloilla. Miljoonat ovat menettäneet työnsä ja tulonsa ja monelle tulee nälkä, kun valtion tukitoimet ovat myöhässä.

Koronavirus lukuina

Terveysministeriön mukaan Filippiineillä on 28.4. mennessä vahvistettu 7 958 tartuntaa ja 530 kuolemantapausta. Tehohoidossa oli 325 koronapotilasta. Todellisuudessa viruksen saaneita on huomattavasti enemmän. Vasta viime viikkoina on saatu testauskapasiteetti nousemaan tuhansiin päivässä ja 23.4. mennessä on testattu 64 581 henkilöä.

Miesten kuolleisuus tautiin on selvästi yleisempää kuin naisilla, sillä sairastuneista 53 % on miehiä, mutta kuolleista jopa 68 %. Korona on vaarallinen tauti etenkin vanhuksille ja Filippiineillä koronaan kuolleista yli kolmasosa on vähintään 70-vuotiaita. Filippiinien asukkaista kuitenkin alle 3 % on yli 70-vuotiaita, mikä selittää osaltaan suhteellisen pientä kuolleiden määrää.

Valtaosa eli 71 % vahvistetuista tartunnoista on pääkaupunkiseudulta (NCR). Muuallakin Keski-Luzonilla on tautikeskittymiä, mutta niin on myös Cebun ja Davaon kaupungeissa. Erityiseksi ongelmaksi voivat muodostua moninkertaisesti ylitäytetyt vankilat. Cebun kaupunginvankilassa on 27.4. mennessä varmistettu tartunta 186 vangilla ja 24 työntekijällä. Muissakin vankiloissa on kymmeniä tartuntoja.

Maailmalla ja merillä on miljoonia filippiiniläisiä. Ulkoministeriön mukaan 27.4. mennessä koronatartunta on todettu 1 395 ulkomaanfilippiinolla ja 186 heistä on kuollut. Joukossa on runsaasti eturintamassa toimineita hoitajia. Pelkästään Britanniassa on kuollut ainakin 20 filippiiniläistä hoitajaa.

Liikkumista rajoitetaan, presidentille valtaoikeuksia

Kun Wuhanista tulleet matkailijat toivat tammikuun lopulla koronaviruksen Filippiineille, kielsi hallitus Kiinan Hubein alueelta tulevien matkustajien pääsyn maahan. Helmikuun alkupuolella kieltoa laajennettiin kaikkiin Kiinasta ja muilta tautialueilta saapuneisiin. Maaliskuun puolivälissä asetettiin maahantulokielto kaikille ulkomailta tuleville, paitsi Filippiinien kansalaisille perheenjäsenineen ja joillekin Filippiineillä työskenteleville ulkomaalaisille.

Pääkaupunkiseudun pormestarien toiveen mukaisesti presidentti Duterte asetti 15.3. alkaen koko Metro-Manilan sulkuun. Toteutus oli sekavaa, kun toisten viranomaisten mielestä Manilan seudun ulkopuolella asuvat saivat liikkua työpaikoilleen alueelle, mutta toisten mielestä ei.

Presidentti Duterte julisti 16.3. maahan kansallisen hätätilan kuudeksi kuukaudeksi. Koko Luzonin saari laitettiin kuukaudeksi laajennettuun yhteisölliseen karanteeniin (Enhanced community quarantine), jossa kiellettiin kaikki liikkuminen kodin ulkopuolella muissa kuin välttämättömissä asioissa kuten ruokaostoksilla, terveydenhuollossa tai apteekissa. Muut kuin yhteiskunnan kannalta elintärkeät palvelut ja tuotantolaitokset suljettiin. Samoin koulut, jotka näillä näkymin avataan vasta syyskuussa. Julkinen liikenne lakkautettiin, mikä vaikeutti esim. terveydenhuollon henkilöstön pääsyä työpaikoille. Sittemmin välttämättömissä työtehtävissä olevien liikennejärjestelyitä on parannettu. Muuallakin Filippiineillä provinssit tai kaupungit julistivat alueilleen kattavia karanteeneja.

Karenssin päätavoite on saada ihmiset pitämään fyysistä etäisyyttä toisiinsa. Filippiineillä suurissa kaupungeissa asutaan tiiviisti ja esim. Manilan Tondossa asuu hämmästyttävät 73 000 asukasta/km2. Siellä ahtailla kujilla on aika mahdotonta pitää fyysistä etäisyyttä ihmisten välillä.

Presidentti päätti jatkaa laajennettua karanteenia keskeisillä tautialueilla 15.5. asti. Osa Luzonista vapautui laajennetusta karanteenista, mutta mm. Metro-Manilassa ja maan suurimmissa kaupungeissa rajoitukset jatkuvat. Maan muut alueet määrättiin yleiseen yhteisölliseen karanteeniin (General community quarantine), jossa liikkumista, liikkeiden aukioloa ja tuotantolaitosten toimintaa osittain vapautetaan.

Kongressi hyväksyi 23.3. Bayanihan to Heal as One Act -lain, joka myönsi presidentille laajat poikkeusvaltuudet koronan taltuttamiseksi. Hän voi mm. velvoittaa paikallishallintoa noudattamaan hallituksen määräyksiä pandemian hoitoon liittyen. Yksityisiä yrityksiäkin voidaan velvoittaa priorisoidusti valmistamaan esim. terveydenhuollon tarvitsemia tuotteita ja hyväksymään niihin liittyviä hankintasopimuksia julkishallinnon kanssa. Samoin laki valtuuttaa viranomaiset estämään keinottelua ja hintamanipulointia elintärkeillä tuotteilla.

Laissa on myös kiistelty pykälä, jonka mukaan rangaistavaa on tehdä tai levittää koronaan liittyvää valeinformaatiota, joka tähtää kaaoksen, paniikin, pelon tms. lietsontaan. Valekampanja voi joskus olla tosi vaarallinen, mutta ihmisoikeusjärjestöt ovat varoittaneet, että Filippiinien oloissa tulkinnanvaraista lakia voidaan helposti käyttää asiallisenkin kritiikin vaientamiseen.

Karenssien valvonta on viranomaisille suuri taakka. Poliisi rekisteröi karenssin ensimmäisen kuukauden aikana 126 000 karenssirikkomusta ja kymmeniä tuhansia pidätettiin lyhytaikaisesti. Poliisin tiloissa tuskin turvavälejä pystytään pitämään. Kiellot ovat johtaneet kärjistyneisiin tilanteisiin, joista ikävimmässä poliisi ampui mielenterveyshäiriöistä kärsivän ex-sotilaan.

Työttömyys lisääntyy, valtion avustukset myöhässä

Työministeriön mukaan 2 miljoonaa on menettänyt 26.4. mennessä työnsä. Heistä vain 385 000 on saanut työministeriön CAMP-ohjelman kautta 5 000 peson kerta-avustuksen (virallisilta työmarkkinoilta työttömäksi jääneille työttömäksi jääneille). Hakemuksia olisi moninkertaisesti, mutta niitä ei enää oteta käsittelyyn, koska budjetti on jo käytetty.

Lähes 260 000 epävirallisilta työmarkkinoilta työttömäksi jäänyttä on saanut TUPAD-ohjelmasta 10–30 päiväksi puolipäivätöitä minimipalkalla. Lisäksi 233 000 ulkomailla työttömäksi jäänyttä (OFW) on hakenut työministeriön AKAP-ohjelmasta kertaluontoista 10 000 peson avustusta, mutta budjetti riittää vain 150 000 työttömän avustukseen. Ulkomailla työskentelevien filippiiniläisten järjestö Migrante arvostelee työministeriötä siitä, että AKAP-ohjelmaan on listattu vain 29 maata, vaikka filippiiniläisiä työskentelee lähes 200 maassa.

Merkittävin taloudellinen tuki köyhimmille koronan takia ongelmiin joutuneille on Social Amelioration Program, SAP. Presidentti on luvannut kiireellistä apua kahdeksi kuukaudeksi 18 miljoonalle köyhimmälle perheelle. Paikkakunnan kalleusluokituksen mukaan tuki on 5 000–8 000 pesoa kuukaudessa.

Rahan jakelu kuitenkin tökkii pahasti. 25.4. vasta 7,3 miljoonaa kotitaloutta eli 40 % tavoiteluvusta oli saanut ensimmäisen avustuksensa. Ongelmana on erityisesti, että rahan jakajilla ei ole kunnon listaa siitä, kenen kuuluisi saada rahaa. Finanssiministeriö on laskenut vuoden 2015 väestönlaskennan tietojen pohjalta kunnille kiintiösummat, jonka ne saavat jaettavakseen. Monet kunnat ovat valittaneet, että heidän kiintiönsä on liian pieni. Selvät listat on Pantawid Pamilyang -etuuden (4Ps) 4,2 miljoonasta saajasta, ja heistä valtaosa on tukensa saanut. Paikallisviranomaisilla ei ole muista 13,5 miljoonasta taloudesta pohjatietoja, joiden perusteella he saisivat nopeasti jakolistan valmiiksi.

Monet kunnat ovat tulleet ensi hätään apuun jakamalla köyhimmille perheille ruokapaketteja tai rahaakin. Suuri osa muutoinkin kädestä suuhun elävistä perheistä on joutunut tulemaan toimeen toista kuukautta ilman minkäänlaisia korvauksia.

Hallitus kaavailee muutosta lupaamaansa toisen kuukauden avustukseen. Se maksettaisiinkin vain laajennetun karanteenin alueen pienituloisille, jolloin yleisen karanteenialueen asukkaat eivät tukea ehkä saisikaan.

Tuotantorajoitukset voivat myös aiheuttaa lähikuukausina pulaa ruoasta, sillä myös kalastajia ja viljelijöitä on estetty tekemästä työtään.

Testeihin ja sairaalaan pitäisi päästä

Väestömäärään nähden Filippiineillä on toistaiseksi tehty melko vähän koronatestejä. Monet ovat esittäneet, että pitäisi siirtyä laajaan testaamiseen Etelä-Korean tapaan, mutta siihen eivät nykyresurssit riitä. Terveysministeriön mukaan tavoitteena on nostaa toukokuun loppuun mennessä laboratorioiden kapasiteettia 30 000 testiin päivässä. Tosin testauskapasiteetin ja suojavälineiden puute tai saatavuusongelmat eivät ole erityinen filippiiniläinen ongelma. Samat ongelmat ovat tuttuja Suomessakin.

Filippiineillä on laki, jonka mukaan yksityisetkään sairaalat eivät saa käännyttää hengenhädässä olevaa potilasta pois sen takia, että hänellä ei ole rahaa. Presidentti on määrännyt tutkittavaksi tuoreen tapauksen, jossa juuri synnyttänyt nainen kuoli, kun kuusi sairaalaa kieltäytyi ottamasta häntä vastaan, koska hänellä ei ollut rahaa. Tutkittavana on myös tapaus, jossa 65-vuotias koronantapaisista oireista kärsivä mies käännytettiin pois kuudesta sairaalasta, koska heillä ei ollut tehohoidon resursseja käytettävissä. Mies kuoli sitten kotona.

Positiivinen uutinen on, että Philhealth (?Filippiinien Kela?) korvaa vähävaraisille koronaan liittyvän sairaalahoidon kokonaisuudessaan.

Terveydenhuollon työntekijät ovat paikoitellen joutuneet kokemaan käsittämätöntä häirintää, vaikka heistä 1 245 on saanut tartunnan ja 27 on antanut koronan takia henkensä (27.4. mennessä). Jotkut jeepit tai bussit ovat tartuntapelossa kieltäytyneet ottamasta kyytiin sairaalatyöntekijöitä. Quezonin provinssissa mies ampui ambulanssin kuljettajaa, kun epäili tämän tuovan koronapotilaita heidän kyläänsä.

Talous

Talous kärsii tänä vuonna pandemiasta, mutta ei välttämättä yhtä paljon kuin maailmalla yleensä. Kansainvälisten rahoituslaitosten arvioiden mukaan kasvu jää Filippiineillä tämän vuoden aikana nollan ja kolmen prosentin väliin, mutta ensi vuodeksi ne ennakoivat paluuta 6,5 – 7,5 %:n kansantuotteen nousuun. Jos tuotannon rajoitukset Filippiineillä ja muualla jatkuvat pitempään, ei mikään pelasta miinusmerkkisiltä luvuilta. Finanssiministeri Dominguez arvioi, että pienyritykset menettävät toimintakieltojen takia 461 miljardia pesoa.

Hallitus yrittää pelastaa taloutta yli biljoonan peson talouspaketilla. Se vastaa 6,3 prosenttia kansantuotteesta. Työttömäksi jääneiden ja muiden vähävaraisten selviytymiseen on varattu 305 mrd. pesoa. Paikallishallinnon ja maatalouden tukemiseen on omat ohjelmansa samoin kuin huonosti rahoitetun terveydenhuollon parantamiseen.

Suurin osa paketista eli 830 mrd. pesoa menee fiskaalisiin toimiin, joilla pidetään talouden pyöriä pyörimässä. Tästä rahasta 610 miljardia tulee Aasian kehityspankilta ja Filippiinien keskuspankilta. Erityisesti rahalla on tarkoitus saada pienet ja keskisuuret yritykset jälleen jaloilleen ja kasvu-uralle.

——

Pääosin Filippiineillä taistellaan pandemiaa vastaan samanlaisilla keinoilla kuin muualla maailmassa. Yritetään hidastaa ja madaltaa tartuntakäyrän huippua, lisätään testausta ja jäljityksiä, lisätään tehohoidon paikkoja ja taistellaan suojavälineiden saamisesta, yritetään pitää työttömät ja yritykset hengissä. Monilta osin on toimittu niin hyvin kuin noilla resursseilla voidaan, mutta varsinkin taloudellisen avustamisen osalta tulos on epätyydyttävä. Tosin eivät ne ratkaisut kehittyneessä Euroopassakaan ole aina toimineet niin kuin voisivat. Paljon on vielä epävarmuuksia siitä, mihin tilanne johtaa.

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

15.12.2019, Pekka Borg

Blogi 15.12.2019, Pekka Borg

Ihmisoikeusjärjestö TFDP:n mielenosoitus huumesodan väkivaltaa vastaan. Mielenosoittajilla on naamiot painavasta syystä: ilman maskeja he voisivat itsekin joutua vaaraan. Kuva: Anni Mustonen.

Ihmisoikeusviikko 2019

YK:n vuotuinen Ihmisoikeusviikko on juuri päättymässä. Filippiinit-seuran toiminnassa ihmisoikeudet ovat perusta, jolta seuramme toiminta on käynnistynyt. Siksi teen katsauksen Filippiinien ihmisoikeustilanteeseen.

Huumesota

Presidentti Duterten kaudella ihmisoikeuskeskustelua on dominoinut huumesota. Filippiinien Poliisi PNP ilmoitti, että kesäkuusta 2016 heinäkuuhun 2019 poliisin ym. viranomaisten huumekampanjoissa tapettiin 6 847 henkilöä1, mutta tilastoinnista vastaavan huumeviranomaisen PDEA:n mukaan marraskuun 2019 loppuun mennessä tapettujen määrä oli “vain 5 552” 2. PDEA:n omissa luvuissa hämmästyttää, että kesäkuun 2019 jälkeen huumeoperaatioissa olisi tapettu vain 26 huumekaupasta epäiltyä, kun lehdissä raportoidaan lähes päivittäin operaatioissa kuolleista.

Nämä luvut eivät sisällä tunnistamattomien tekijöiden murhaamia uhreja. Varsinkin Duterten ensimmäiseltä presidenttivuodelta on ilmeistä näyttöä siitä, että barangayn (kaupunginosan) huumediilereistä ja -käyttäjistä koottiin poliisille tappolistoja ja poliisi antoi rikollisille tehtäväksi palkkiota vastaan käydä murhaamassa näitä henkilöitä. Osin poliisit kävivät itse ilman virkapukua lyhentämässä narkomaanien listaa. Filippiinien ihmisoikeuskomissio on todennut, että tapettuja huumerikollisia voi olla jopa 27 000.

Sinänsä lukuihin ei kannata jumittua, sillä 5 000 poliisin luodeista kuolluttakin on hirvittävä määrä. Taistelussa huumejengejä vastaan tulee varmasti tilanteita, joissa aseiden käyttöä ei voi välttää, mutta Filippiineillä tappaminen on ollut suhteetonta. Poliisin toistuva väite on, että kaikissa näissä tuhansissa tapauksissa poliisi on ampunut vain itsesuojelun tarpeessa. Philippine Coalition for the International Criminal Court-järjestön puheenjohtaja Aurora Parong on todennut, että itsepuolustus on pätevä perustelu, mutta kaikissa tapauksissa pitäisi tutkia, onko ampuminen ollut oikeutettua. Aseellista vastarintaa kohdatessakin tavoitteena ei saa olla rikollisen tappaminen, vaan rikollisen toimintakyvyn estäminen. Parongin mukaan ihmisoikeusjärjestöille raportoiduissa tapauksissa on ruumiinavauksissa todettu, että suurin osa ampumahaavoista on hengenvaarallisilla kehonosilla eikä liikuntakykyä rajoittavilla alueilla, kuten raajoissa.3

Duterten kaudella viime huhtikuuhun mennessä on huumeoperaatioihin liittyneiden rikkomusten perusteella erotettu 2 367 poliisia ja 4 100 hyllytetty määräaikaisesti tehtävistään. Sen sijaan ei ole tietoa, kuinka moni olisi asetettu syytteeseen. Toistaiseksi vain kolme poliisia on tuomittu yhdestä huumesotaan liittyneestä murhasta.4

Huumesota ei ole yhtä veristä kuin Duterten ensimmäisenä presidenttivuotena. Silti uhreja tulee edelleen nelinumeroinen luku vuodessa. Duterte on ennemminkin kannustanut lisäämään kuin vähentämään tappamisia. Maa on ollut jo toista kuukautta ilman poliisiylijohtajaa sen jälkeen, kun suurimittaista huumekauppaa käyneiden alaistensa suojeluun syyllistynyt Oscar Albayalde joutui jäämään hieman etuajassa eläkevapaalle. Dutertella on ollut vaikeuksia löytää riittävän luotettavaa seuraajaa, mutta hän totesi, että viran saa se joka lupaa tappaa kaikki huumelordit.5

Poliittiset laittomat teloitukset

Perinteisemmät poliittisiin tai perusoikeuksien ajamiseen liittyvät henkirikokset ovat keskusteluissa jääneet huumesodan varjoon, mutta niitäkin tapahtuu valitettavan paljon. Vaalien alla kuolee moni paikallistason poliitikko ja vielä useammin heidän kampanjatyöntekijänsä. Saksalainen Aktionsbündnis Menschenrechte on listannut henkirikoksen kohteena olleet kansalaisjärjestöaktiivit ja ihmisoikeustoimijat Duterten kaudella elokuuhun 2019 asti. Listalla on 200 nimeä, joista 117 liittyi maaoikeuksien puolustamiseen tai talonpoikaisjärjestöissä vaikuttamiseen ja 17 työläisten oikeuksiin tai ammattiyhdistystoimintaan6

Global Witnessin raportin mukaan Filippiinit on ympäristön suojelijoille maailman vaarallisimpia paikkoja. Kesään 2019 mennessä on tapettu ainakin 52 ympäristöaktivistia 7. Murhien takana on usein tahoja, jotka haluavat häätää talonpoikia tai alkuperäiskansoja alueilta, jotka he haluavat kaapata kaivos- tai muuhun yritystoimintaan. Esimerkiksi syys-lokakuussa 2019 tapettiin kolme metsänvartijaa, jotka olivat pysäyttämässä laitonta metsänkaatoa.

Monet vallanpitäjät eivät myöskään tykkää toimittajista, jotka tutkivat heidän taustojaan. Filippiinit on vaarallisimpia maita myös toimittajille. Duterten kaudella on tapettu jo 13 toimittajaa8
Laittomiin teloituksiin ovat usein syyllistyneet armeijan yksiköt tai muut asevoimat, mutta myös maanomistajien yksityisarmeijat ja turvamiehet. Samoin NPA on tehnyt poliittisesti motivoituja siviilihenkilöiden murhia, joiden kohteina ovat usein NPA:n jättäneet tai kilpailevia vasemmistolaisia liikkeitä edustavat. Tavanomaista on, että poliittisten murhien tekijöitä ei koskaan saada selville.

Kuolemantuomiot tulossa?

Presidentti Duterte haluaa ottaa kuolemantuomiot käyttöön. Kongressin alahuone on aina ajamassa presidentin toiveita, mutta edellisen senaatin enemmistö vastusti kuolemantuomiota. Uudessa senaatissa Duterten uskollistakin uskollisempi avustaja Bong Go ja vankasti uskovainen nyrkkeilijäsenaattori Manny Pacquiao tekivät ensi toiminaan aloitteen laiksi kuolemantuomioista9 Pacquiao perustelee kuolemantuomion yhteensopivuutta kristillisen vakaumuksen kanssa sillä, että jumala hyväksyy kuolemantuomiot koska Jeesuskin ristiinnaulittiin.10 Myös Duterten huumesotaa johtanut poliisiylijohtaja Bato de la Rosa teki oman aloitteensa kuolemantuomioiden käyttöönotosta.

Toinen Duterten lasten- ja ihmisoikeuksien vastainen esitys on rikosiän laskeminen 15 vuodesta 9 vuoteen. Kongressissa näyttää olevan valmiutta kompromissiin eli alimman rikosiän määrittelyyn 12 vuodeksi.

Soraääniä vaimennetaan

Leila de Lima, hallituksen äänekkäin kritisoija senaatissa, on pian viettänyt puolet senaattorikaudestaan vankilassa syytettynä huumekaupan edistämisestä ilman minkäänlaista kunnon näyttöä. Kuten tyypillistä Filippiinien oikeusjärjestelmässä, oikeudenkäynnit eivät ole vielä edes alkaneet. Pääasia ehkä onkin pitää hänet poissa senaatista.

Kriittinen media on puristettu ahtaammalle kuin koskaan Marcosin diktatuurin jälkeen. Reporters Without Borders -järjestön tilastoissa Filippiinit on maailman lehdistövapauden indeksin mukaan sijalla 134, kun vertailun vuoksi Suomi oli toisella sijalla.11 Mediatalo ABS-CBN:n toimiluvan voimassaolo päättyy maaliskuussa 2020, ja presidentti lupasi pitää huolen siitä, että sen jatkolupaa ei hyväksytä12. Hän syyttää yhtiötä siitä, että viime vaalikampanjan aikana yhtiö ei olisi suostunut julkaisemaan hänen mainoksiaan, vaikka hän oli niistä maksanut. Toisaalta Rappler-nettijulkaisua ja sen päätoimittaja Maria Ressaa yritetään vaimentaa mm. vaatimalla tähtitieteellisiä veromaksuja “ulkomailta saaduista pääomalahjoituksista”.

Mielikuvituksellisin hyökkäys opposition ja lehdistön vapautta vastaan oli ns. “Oust Duterte” -matriisi, jonka presidentin puhemies Salvador Panelo kuulemma sai tuntemattomasta puhelinnumerosta ja levitti sen julkisuuteen yhteistyössä Manila Times -lehden kanssa huhtikuussa 2019. Matriisissa väitettiin, että maan johtavat opposition mediat ja vasemmistolaisten lakimiesten järjestö olisivat liittoutuneet salaliittoon Duterten syrjäyttämiseksi vallasta13 ja myöhemmin matriisiin lisättiin liberaalipuolueen johtavat poliitikot, kirkon piispoja ja kommunistinen puolue.14 Näiden “paljastusten” ajankohta tuli sopivasti juuri ennen vaaleja, joissa Duterte liittolaisineen murskasi opposition. Salaliiton olemassaolosta ei ole pienintäkään näyttöä.

Laitavasemmiston järjestöjen ratsiat

Viime kuukausina poliisi ja armeija ovat tehneet lukuisia ratsioita ns. Makabayan-verkoston kansalaisjärjestöjen ja puolueiden toimistoihin ja myös pidättäneet henkilöitä. Armeija syyttää näitä järjestöjä kommunistisen puolueen peitejärjestöiksi, jotka värväävät taistelijoita NPA-sissiarmeijan riveihin. Makabayanilla on miljoonia kannattajia kansan keskuudessa ja sillä on kuusi valittua kongressiedustajaa. Varmasti monet jäsenet ovat ideologisesti lähellä kommunisteja ja jotkut ovat NPA:n riveihin siirtyneet. Silti vasemmistolaista järjestötoimintaa ei tulisi kieltää, vaan ylläpitää heille kanava toimia rauhanomaisesti, vaikka vähän mekkaloiden, yhteiskunnallisten tavoitteidensa puolesta. Kovista toimista on kokemuksia Marcosin diktatuurin julistamisen jälkeen, kun järjestöaktiiveja ja jopa porvarillisen opposition poliitikkoja vangittiin. Vaihtoehtona oli vain lähteä maanalaiseen toimintaan, minkä hyvin moni tekikin.

Armeija on tunkeutunut myös oppilaitoksiin, koska sen arvion mukaan siellä värvätään nuoria NPA:n sotureiksi. Monet oppilaitokset ovat kuitenkin kieltäneet armeijan tai poliisin tulon alueelleen ilman sovittua tapaamista. Mm. johtavan valtionyliopiston UP:n presidentti vakuuttaa, että hän ei ole antanut asevoimille lupaa tulla yliopiston alueelle ilman koordinointia yliopiston hallinnon kanssa15.

Jotain hyvääkin tapahtuu

Presidentti Duterte päätti, että sotatila Mindanaon alueella lakkautetaan vuodenvaihteessa.16 Sotatila on ollut alueella voimassa toukokuusta 2017 lähtien, jolloin Mauten ja Abu Sayyafin ISIS-suuntautuneet ryhmät valtasivat Marawin kaupungin. Normaalioloissakin asevoimilla on laajat valtuudet esim. tiesulkujen ja ratsioiden tekemiseen. Armeija kuitenkin esittää, että terrorisminvastaisella lailla heille myönnettäisiin lisävaltuuksia.17

Presidentti Duterte on esittänyt, että vielä kerran voitaisiin neuvotella rauhasta NDF:n kanssa. Duterte lähetti entisen päärauhanneuvottelijansa Silvestre Bellon Hollantiin selvittämään Joma Sisonin ja muun NDF:n johdon kanssa neuvotteluiden aloittamisen edellytyksiä.18

Ihmisoikeudet kattavat myös taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet. Tärkeä mittari on tulojen oikeudenmukainen jakautuminen. Vaikka tuloerot ovat suuria, on virallisen köyhyysrajan alittavilla tuloilla elävien osuus väestöstä alentunut 23,3 prosentista vuonna 2015 enää 16,6 prosenttiin vuonna 2018.19 Myös työttömyysaste on vähentynyt lokakuussa 2019 edellisestä vuodesta 4,4 prosenttiin ja alityöllistettyjen osuus 13 prosenttiin20

Koulutuksen edistysaskeleena on ollut siirtyminen 10-vuotisesta koulusta 12-vuotiseen. Ongelmana on kuitenkin ollut, että resurssit ja opettajien koulutus eivät ole riittäneet vastaamaan tarpeeseen. Filippiinit oli vuonna 2018 ensimmäistä kertaa mukana PISA-tutkimuksessa, ja tuloksissa Filippiinit jäi aivan hännille. Pisan analyysi on ehkä erillisen blogin arvoinen asia.

Lähteet:

  1. https://www.philstar.com/headlines/2019/08/16/1943876/drug-war-death-toll-hits-6847
  2. https://www.facebook.com/realnumbersph/
  3. https://www.philstar.com/headlines/2019/12/10/1975926/philippine-coalition-icc-use-deadly-force-valid-must-be-justified
  4. https://newsinfo.inquirer.net/1143439/7800-police-in-philippines-punished-for-deadly-drug-raids
  5. https://newsinfo.inquirer.net/1197019/duterte-assure-me-you-can-kill-drug-lords-and-youll-get-pnp-top-post
  6. https://menschenrechte-philippinen.de/tl_files/aktionsbuendnis/dokumente/eigene%20Publikationen/AMP%20-%20Menschenrechtsbericht%202019.pdf s.14, Liite
  7. https://www.globalwitness.org/en/campaigns/environmental-activists/defending-philippines/ s. 6
  8. https://cpj.org/asia/philippines/
  9. https://newsinfo.inquirer.net/1137439/pacquiao-wants-death-penalty-for-drug-traffickers-manufacturers
  10. https://www.rappler.com/nation/158663-manny-pacquiao-death-penalty-jesus-christ
  11. https://rsf.org/en/philippines
  12. https://www.manilatimes.net/2019/12/04/news/latest-stories/duterte-to-abs-cbn-ill-see-to-it-that-youre-out/661505/
  13. https://www.manilatimes.net/2019/04/22/news/headlines/oust-duterte-plot-bared/543609/
  14. https://newsinfo.inquirer.net/1115770/matrix-reloaded-by-palace-reviled-by-duterte-critics
  15. https://www.philstar.com/nation/2019/12/13/1976564/president-insists-no-cops-soldiers-allowed-campuses
  16. https://www.philstar.com/nation/2019/12/11/1976102/duterte-no-martial-law-extension-mindanao
  17. https://newsinfo.inquirer.net/1200327/afp-to-push-for-tougher-anti-terrorism-law-as-mindanao-martial-law-ends
  18. https://newsinfo.inquirer.net/1198514/duterte-gives-peace-talks-with-cpp-another-shot
  19. https://psa.gov.ph/poverty-press-releases/nid/144752
  20. https://psa.gov.ph/content/employment-rate-october-2019-estimated-955-percent
Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

17.5.2019, Pekka Borg

Blogi 17.5.2019, Pekka Borg

Filippiinien vaaleissa on käytetty tietokonetekniikkaa vuoden 2010 presidentinvaaleista lähtien. Pitkät äänestysliput syötetään koneelle, joka lukee annetut äänet automaattisesti. Kuva: Pekka Borg.

Dutertelle tyrmäysvoitto

Maanantain 13.5. vaalit olivat täydellinen voitto Dutertelle. Kongressin edustajainhuoneen vaalien tulokset eivät ole kovin kiinnostavia, koska presidentistä riippumatta edustajainhuoneen kansanedustajat ryhmittyvät aina presidentin taakse. Sen sijaan senaatti on perinteisesti toiminut itsenäisesti. Myös nyt päättyneellä kaudella senaatti jätti useita Duterten ehdotuksia hyväksymättä, vaikka enemmistö senaattoreista kuului hallituksen tukipuolueisiin.

Alustavien tulosten mukaan näyttää siltä, että senaattiin valittiin yhdeksän presidentin ja hänen tyttärensä Sara Duterten suosittelemaa ehdokasta ja kolme riippumatonta ehdokasta, mutta ei ainoatakaan senaattoria oppositiosta, liberaalijohtoisen Otso Diretson tai vasemmiston Labor Winin listoilta. Näin 24-jäsenisen senaatin oppositio kutistuu vain neljään jo aiemmin valittuun senaattoriin ja heistäkin Leila de Limaa on pidetty jo yli kaksi vuotta vangittuna, ilman oikeudenkäyntiä.

Jää nähtäväksi, vieläkö senaatista löytyy itsenäistä harkinta- ja päätöskykyä vai tuleeko siitä vain presidentin politiikan varmistaja. Duterte kampanjoi erityisesti lähimmän avustajansa Bong Gon valitsemisen puolesta ja hän voi luottaa siihen, että Go ajaa senaatissa presidentin linjaa. Samoin valituksi tulivat huumesotaa johtanut poliisin ylijohtaja Ronald “Bato” dela Rosa sekä presidentin poliittinen avustaja Francis Tolentino. Jos kaikki hallituksen liittolaispuolueita edustavat senaattorit pysyvät rivissä, ei oppositio kykene estämään ainoatakaan senaatin päätöstä.

Sara Duterte kuninkaantekijänä

Viime vuoden aikana varsinaiseksi politiikan voimatekijäksi on noussut Sara Duterte, joka valittiin taas ylivoimaisesti Davaon pormestariksi. Kongressin edustajainhuoneen puhemies ja presidentin puolue PDP-Labanin pääsihteeri Pantaleon Alvarez oli ruvennut “kukkoilemaan” niin kongressissa kuin puolueessakin. Heinäkuussa 2018 Sara junaili taustalta Alvarezin erottamisen puhemiehen paikalta ja ex-presidentti Gloria Macapagal-Arroyon (GMA) valitsemisen hänen tilalleen, vaikka Sara ei ole kongressiedustaja eikä muussakaan valtakunnallisessa poliittisessa tehtävässä. GMA oli Marcosin jälkeen korruptoitunein Filippiinien presidentti, jonka aikana ns. pork barrel -petokset (PDAF) kongressissa olivat suurimmillaan. Presidentti Duterten keskeisin kampanja huumesodan ohella on taistelu korruptiota vastaan, mutta se ei estä “tarkoituksenmukaista” poliittista liittoutumista.

Sara Duterte perusti vuoden 2018 alussa alueellisen poliittisen puolueen, Hugpong ng Pagbabagon (HNP), joka käytännössä on toiminut hyvin valtakunnallisesti. HNP on tehnyt yhteistyösopimuksia kaikkien presidenttiä tukevien puolueiden kanssa ja siitä tuli vaaleissa hallitusrintaman yhteinen lista. Presidentin johtama PDP-Laban on HNP:n jäsenpuolue eikä sen kilpailija. Kun presidentin kansansuosio on edelleen 70-80 %, on muille Dutertea tukeville puolueille ollut tärkeätä ratsastaa tällä aallolla ja saada ehdokkaansa Saran suosittelemalle listalle.

HNP:n yhteistyökumppanit ovat hyvin kirjavaa joukkoa, sillä mukaan ovat kelvanneet kaikki, jotka ovat liberaalipuoluetta vastaan. HNP:n listoilta valittiin senaattiin mm. diktaattori Marcosin tytär Imee Marcos. Kaikista suurimmalla äänimäärällä tuli valituksi miljardööri Cynthia Villar. Valituksi tuli myös Bong Revilla, joka on ollut syytettynä PDAF-petoksista. Saran suosituslistalla oli myös kaksi kansannousulla erotetun ex-presidentti Erap Estradan poikaa, jotka tosin eivät tulleet valituksi.

Salaliittoa ja negatiivista vaalikampanjaa

Vuoden 2016 vaalit ratkaistiin sosiaalisessa mediassa, jonka hyödyntämisessä Duterten koneisto oli ylivoimainen. Ensimmäistä kertaa kampanjointiin palkattiin trolliarmeijat ja valeuutisia levitettiin paljon.
Varmasti tälläkin kertaa sosiaalista mediaa käytettiin, vaikka Facebook sulkikin satoja valeuutisiin käytettyjä tilejä. Näissä vaaleissa silmiinpistävää oli, että pyrittiin salaliittoteorioita levittämällä tuhoamaan opposition ja kriittisen lehdistön uskottavuus. Muutama viikko ennen vaaleja presidentti Duterten kehotuksesta julkistettiin matriisi salaliitosta, johon osalliset tahot ja henkilöt suunnittelisivat laillisesti valitun presidentin syrjäyttämistä. Salaliittoon kuuluisivat kriittiset tiedotusvälineet kuten faktatarkistuksia tekevä Vera Files, nettilehti Rappler, tutkivan journalismin keskus PCIJ ja lakimiesjärjestö NUPL. Sitten presidentti liitti kumouksellisten joukkoon liberaalipuolueen ja vasemmisto-opposition sekä maanalaisen kommunistisen puolueen. Salahankkeessa tuskin on mitään perää, mutta pääasia olikin viesti äänestäjille, että älkää ainakaan näihin pettureihin luottako.

Myös Otso Diretsoa on syytetty negatiivisesta kampanjoinnista, jossa HNP:n ehdokkaita on mustattu korruptiosyytteiden tms. menneisyyden takia. Tosin myös presidentti Duterte on pilkannut yksilöiden jokaista opposition senaattoriehdokasta. Huhtikuussa Youtubeen ilmaantui ns. Bikoyn video, jossa syytettiin Duterten poikaa Paoloa ja vävyä huumekaupasta. Presidentinkanslia väittää, että liberaalipuolue ja kumppanit ovat videon takana, mutta siitäkään ei ole näyttöä.

“Rauhalliset” vaalit, ääntenostoa

Filippiiniläisittäin vaalit sujuivat rauhallisesti, sillä vaalikampanjan aikana tapettiin 43 väkivaltatapahtumassa “vain” 20 henkeä. Lisäksi vaalipäivänä rekisteröitiin 41 väkivaltatapahtumaa. Pahimmillaan Filippiinien vaaleissa on kuollut toistatuhatta ihmistä.

Poliisi on pidättänyt ainakin 441 henkilöä ääntenostosta, mutta tapauksia on varmasti tuhansia. Presidentti Dutertekin totesi, että äänien ostaminen on osa filippiiniläisiä vaaleja ja että kaikki sitä tekevät. Hän sanoi myös, että rahan antaminen äänestäjälle ei ole aina äänten ostamista. Jos annan rahaa äänestäjälle matkakuluihin, ei se ole ostamista. Vaaliviranomaisille kaikki rahan antaminen on kuitenkin rikollista.

Teknisiä ongelmia

Filippiineillä vaalilipukkeet skannataan äänestyslaitteeseen, josta tiedot siirretään mobiiliyhteydellä provinssin vaalilautakuntaan. Tekniikkaan liittyy aina riskitekijöitä ja nytkin vajaaseen tuhanteen laitteeseen tuli vikaa. Joillakin alueilla äänestyslistalta ei löytynyt äänioikeutettujen tietoja. Suurempi ongelma kuitenkin oli, että vaalipäivänä tiedonsiirto keskusvaalilautakuntaan oli kahdeksan tuntia poikki. Näin pitkä katkos on herättänyt joissakuissa epäilyjä, että sinä aikana on voitu manipuloida tuloksia. Tosin tietokoneperusteisen ääntenlaskun luotettavuutta on epäilty joka vaalissa.

Kokonaisuutena voi todeta, että vaalit sujuivat melko hyvin. Monia pelottaa, että ylivoimainen vaalien tulos johtaa entistä autoritäärisempään politiikkaan ja demokraattisten perusoikeuksien säilyminen on uhattuna. Kansa on kuitenkin ilmaissut tahtonsa ja sen mukaan mennään seuraavat vuodet.

Kategoriat
Blogi Blogi, Tiina Vaittinen

12.3.2019, Tiina Vaittinen

Blogi 12.3.2019 Tiina Vaittinen

OSA 1: 18.2.2019 Miksi juuri Filippiineiltä tuodaan hoitajia?

OSA 2: 25.2.2019 Vienti- ja tuontituotteena tender loving care of the Filipino

OSA 3: 4.3.2019 Ulkomaille töihin – pakko vai mahdollisuus?

OSA 4: 12.3.2019 Mutta Filippiinithän rikastuu, kun siirtolaiset lähettävät euroja kotiinsa!

Filippiinien työperusteinen siirtolaisuus kehityspoliittisena kysymyksenä: Blogisarja hoitajarekrytoinnin globaalia etiikkaa koskevaan keskusteluun

Viime päivinä on uutisoitu ulkoministeri Timo Soinin ehdotuksesta ratkaista työvoimapula hoitoalalla rekrytoimalla sairaanhoitajia Filippiineiltä. Yksityiset henkilöstöalan yritykset ovat rekrytoineet Suomessa toimiville suurille hoiva-alan yrityksille hoitajia Filippiineiltä jo yli kymmenen vuoden ajan, usein kyseenalaisin ehdoin – ja kuten tutkimukseni osoittaa – varsin puutteellisessa valtiokontrollissa.

Vuonna 2017 valmistuneessa väitöskirjassani tutkin filippiiniläisten sairaanhoitajien suomalaiseen vanhushoivaan suuntautuvaa muuttoliikettä globaalin etiikan ja poliittisen talouden näkökulmasta. Tässä blogisarjassa käsittelen lyhyesti filippiiniläisen työvoiman globaalia liikettä kehityspoliittisena kysymyksenä.

Blogisarja perustuu Siirtolaisuusinstituutin julkaisemassa Siirtolaisuus – Migration -lehdessä (nro 4/2017, s. 10–15) julkaistuun artikkeliin.

Tiina Vaittinen, tutkijatohtori
Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI
Tampereen yliopisto

Kirjoittaja on Filippiinit-seuran hallituksen jäsen, tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka vuonna 2017 julkaistu väitöskirja käsitteli ikääntyvän Suomen hoivatarpeiden kietoutumista filippiiniläiseen hoitajateollisuuteen.

Blogi 4:

Mutta Filippiinithän rikastuu, kun siirtolaiset lähettävät euroja kotiinsa!

Työperusteista muuttoliikettä köyhemmistä maista rikkaisiin perustellaan useasti kehityspoliittisesti hyvänä asiana: Työtä tarjotaan ihmisille, joilla sitä ei ole, ja maahanmuuttajat täyttävät kohdemaissa kohtaanto-ongelmia aloilla, joilla on syystä tai toisesta työvoimapulaa. Siirtotyöläisten kotimaihin lähettämät rahalähetykset ovatkin merkittävä tulonlähde yksittäisille kotitalouksille, ja osa kasvusta siivilöityy paikallistalouksiin esimerkiksi rahalähetysten mahdollistaman pienyritystoiminnan ja rakennushankkeiden myötä.

Myös makrotasolla tarkasteltuna siirtolaisten rahalähetykset muodostavat merkittäviä rahavirtoja. Maailmanpankin arvion mukaan vuoden 2017 pankkisiirroista LMIC-maihin (alhaisen tulotason maihin) kertyy yhteensä jopa 450 miljardia dollaria. Tämä on moninkertainen summa verrattuna viralliseen kehitysapuun. Maailmanpankin mukaan siirtolaisten lähettämät pankkisiirrot ylittivät virallisen kehitysavun ensimmäisen kerran vuonna 1996. Ero on jatkanut kasvuaan virallisen kehitysavun pysyessä melko samana, ja rahalähetysten kasvaessa tasaisesti muutamia notkahdusvuosia lukuun ottamatta. Yksityisen sektorin sijoitukset (foreign direct investment, FDI) LMIC-maihin ovat suurempia kuin siirtolaisten rahalähetykset, mutta ne ovat herkempiä talouden suhdanteille.

Siirtolaisten koteihinsa lähettämät rahasummat ovat siis merkittävä osa maailmantaloutta, ja Filippiinien tavoin monet LMIC-maat ovat niistä varsin riippuvaisia. Rahalähetykset ovat kuitenkin viime kädessä yksityisten kotitalouksien läpi kansantalouteen siivilöityvää rahaa. Kehityspoliittisesti tarkasteltuna siirtolaisten palkoista muodostuvat rahavirrat eivät näin ollen välttämättä auta kaikista köyhimpiä. Pahimmillaan rahalähetykset voivat jopa hankaloittaa köyhyysongelman ratkaisua.

Kuten aiemmissa blogeissani olen kirjoittanut, filippiiniläinen sairaanhoitaja ja siirtotyöläinen ovat Filippiineillä tärkeitä vientituotteita. Niin sanottua aivovientiä käsittelevissä keskusteluissa koulutetun työvoiman rekrytointi ja siirtolaisuus esitetään yleensä siten, että yksi (usein köyhempi) valtio kouluttaa työvoimaa toisten (rikkaampien) valtioiden käyttöön. Koulutuksen ja siirtolaisuuden rahavirtoja tarkasteltaessa tämä ei kuitenkaan ole koko totuus.

Esimerkiksi filippiiniläinen hoitajatuotanto on täysin riippuvainen yksityisten kotitalouksien koulutukseen tekemistä investoinneista. Filippiineillä koulutus on kallista, ja monet yliopistoista ovat yksityisiä markkinatoimijoita, jotka lisäävät koulutustarjontaa sen mukaan, millä aloilla on maailmalla vientiä. Matkallaan ulkomaille töihin nuori sairaanhoitaja investoi koulutukseensa jopa yli kymmenen tuhatta euroa. Tämä koostuu paitsi lukukausimaksuista ja asumiskuluista, myös sairaanhoitajan lisenssiin oikeuttavasti kokeesta ja siihen valmistautumisen kustannuksista.

Lisäksi ulkomaille työhön tähtäävät hoitajat tarvitsevat erilaisia erikoistumiskoulutuksia, joita suoritetaan näihin erikoistuneissa kouluissa tai yksityisissä sairaaloissa lisämaksusta. Myös kielikurssit, kielikokeet, viisumit ja matkaliput maksavat, yhteensä tuhansia euroja, ja nekin ovat pakollista valmistautumista siirtolaisuuteen.

Kaiken kaikkiaan matka ensimmäisen vuoden sairaanhoitajaopiskelijasta ulkomaiseen työpaikkaan voi kustantaa yli 15 000 euroa, mikä on paljon maassa, jossa sairaanhoitaja tienaa 150–250 euroa kuukaudessa. Opinnot nähdään usein perheen yhteisenä sijoituksena tulevaisuuteen, ja rahat opintoihin monesti saadaan ulkomailla työssä olevalta perheenjäseneltä tai sukulaiselta. Koulutuksen rahoitusrakenne näin ollen muodostaa myös kierteen, joka edellyttää työvoiman massamuuttoa – useimmilla perheillä ei yksinkertaisesti olisi varaa rahoittaa nuorten opintoja, mikäli joku perheenjäsenistä ei tienaisi rahaa ulkomailla. Toisinaan siirtolaisuuteen valmistaudutaan velkarahalla.

Kaiken kaikkiaan on tärkeää huomata, että aivovientiä ei käytännössä juuri koskaan rahoita köyhä lähtövaltio, vaan siirtotyöntekijät itse investoivat osan palkoistaan tulevien siirtolaisten koulutukseen lähettämällä rahaa sukulaisille kotiin. Koska koulutus haetaan usein yksityisistä, voittoa tavoittelevista yliopistoista, nämä muodostavat yhden tahon, johon siirtolaisten lähettämät rahavirrat ohjautuvat.

Vaikka tällainen ylikansallinen rahankierto luo koulutusmahdollisuuksia ja parempaa tulevaisuutta monelle perheelle, se osa väestöstä, joka ei syystä tai toisesta pääse hyötymään siirtolaisuuden luomista mahdollisuuksista, jää kyseisen kehityksen ulkopuolelle. Rahalähetyksiä ei veroteta. Tämä on alustavien havaintojeni mukaan erityisen ongelmallista Filippiinien julkisen terveydenhuollon kehityksen kannalta – mikä puolestaan on ristiriitaista maassa, joka tuottaa terveydenhuollon ammattihenkilöitä vientiin.

Kuvaan tilannetta alla olevassa kaaviossa, jonka tiedot perustuvat Filippiineillä tekemiini virkamies- ja asiantuntijahaastatteluihin. Kaavion harmaat nuolet kuvaavat rahavirtoja, jotka filippiiniläinen siirtotyöläinen lähettää kotiinsa, ja jonka perheet käyttävät kotimaassa eri tavoin. Katkoviivoilla kuvaan verotuloja, ja valkoisilla nuolilla valtion rahaa.

Kaavio rahavirroista.

Kategoriat
Blogi Blogi, Tiina Vaittinen

4.3.2019, Tiina Vaittinen

Blogi 4.3.2019 Tiina Vaittinen

OSA 1: 18.2.2019 Miksi juuri Filippiineiltä tuodaan hoitajia?

OSA 2: 25.2.2019 Vienti- ja tuontituotteena tender loving care of the Filipino

OSA 3: 4.3.2019 Ulkomaille töihin – pakko vai mahdollisuus?

OSA 4: 12.3.2019 Mutta Filippiinithän rikastuu, kun siirtolaiset lähettävät euroja kotiinsa!

Filippiinien työperusteinen siirtolaisuus kehityspoliittisena kysymyksenä: Blogisarja hoitajarekrytoinnin globaalia etiikkaa koskevaan keskusteluun

Viime päivinä on uutisoitu ulkoministeri Timo Soinin ehdotuksesta ratkaista työvoimapula hoitoalalla rekrytoimalla sairaanhoitajia Filippiineiltä. Yksityiset henkilöstöalan yritykset ovat rekrytoineet Suomessa toimiville suurille hoiva-alan yrityksille hoitajia Filippiineiltä jo yli kymmenen vuoden ajan, usein kyseenalaisin ehdoin – ja kuten tutkimukseni osoittaa – varsin puutteellisessa valtiokontrollissa.

Vuonna 2017 valmistuneessa väitöskirjassani tutkin filippiiniläisten sairaanhoitajien suomalaiseen vanhushoivaan suuntautuvaa muuttoliikettä globaalin etiikan ja poliittisen talouden näkökulmasta. Tässä blogisarjassa käsittelen lyhyesti filippiiniläisen työvoiman globaalia liikettä kehityspoliittisena kysymyksenä.

Blogisarja perustuu Siirtolaisuusinstituutin julkaisemassa Siirtolaisuus – Migration -lehdessä (nro 4/2017, s. 10–15) julkaistuun artikkeliin.

Tiina Vaittinen, tutkijatohtori
Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI
Tampereen yliopisto

Kirjoittaja on Filippiinit-seuran hallituksen jäsen, tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka vuonna 2017 julkaistu väitöskirja käsitteli ikääntyvän Suomen hoivatarpeiden kietoutumista filippiiniläiseen hoitajateollisuuteen.

POEA helpottaa ulkomaille lähtöä.

OSA 3: 4.3.2019

Ulkomaille töihin – pakko vai mahdollisuus?

Kuten aiemmasta blogistani käy ilmi, Filippiinit toimii maailman työvoimareservinä. On myös perusteltua väittää, että Filippiinit ja sen pitkälti yksityinen korkeakoulujärjestelmä kouluttavat työvoimaa vientiin. Valtion virallinen kanta kuitenkin on, että Filippiinit ei varsinaisesti vie työvoimaa, vaan ennemminkin kannattaa ihmisten liikkuvuutta ja kiertävää muuttoliikettä (circular migration). Valtio ei painosta ketään lähtemään ulkomaille töihin, mutta tekee siirtolaisuuden helpoksi ja mahdolliseksi niille kansalaisille, jotka haluavat lähteä ulkomaille tienaamaan rahaa. Tätä tarkoitusta palvelemaan Filippiineille on kehittynyt yksi maailman tehokkaimmista työperusteista siirtolaisuutta avustavista valtiokoneistoista.

Järjestelmän juuret juontavat diktaattori Ferdinand Marcosiin, joka 1970-luvun puolivälissä valjasti aggressiivisen työvoiman viennin kansantaloudellisiin tarkoituksiin. Ratkaisuna kotimaan työttömyyteen, valuuttapulaan ja velkaongelmiin Marcos kehitti ulkoministeriön ja työministeriön alaisuuteen hallintorakenteen, jonka avulla filippiiniläistä työvoimaa saatiin vietyä tehokkaasti maailmalle. Ulkomailla työskentelevien filippiiniläisten lähettäessä tienaamistaan palkoista ison osan takaisin kotiin, kotimaan kulutus koheni. Aikaa myöten maan kansantalous onkin kasvanut riippuvaiseksi ulkomailla tienatusta valuutasta.

Marcosin luoman järjestelmän piti olla väliaikainen ratkaisu työttömyyteen, mutta maastamuutosta on neljässäkymmenessä vuodessa tullut Filippiinien kansantaloutta määrittävä tekijä. Ulkomailla työskentelevien filippiiniläisten kotiinsa lähettämät pankkisiirrot muodostavat vuosittain noin kymmenesosan bruttokansantuotteesta. Vuonna 2015 ulkomailta lähetetyt rahasummat ylittivät kahdenkymmenenviiden miljardin dollarin rajapyykin. Suomestakin lähetetään noin kaksi miljoonaa dollaria vuosittain.

Vaikka valtio ei painosta ketään lähtemään, monet kokevat, ettei elannon tienaaminen Filippiineillä ole vaihtoehto. Filippiiniläiset muuttavatkin ulkomaille töihin työttömyyden ja huonojen työolosuhteiden vuoksi sekä parempien palkkojen toivossa. Filippiinien siirtomaa-ajan muokkaama tuotantorakenne yhdistettynä epäoikeudenmukaiseen velkataakkaan ei edelleenkään pysty tarjoamaan riittävästi työtä ja tuloja koko väestölle. Monet perustarpeet kuten terveydenhuolto ja koulutus ovat kalliita asioita yksityisille kotitalouksille.

Tienatakseen rahaa nuorempien koulutukseen, tai vanhempien lääkkeisiin ja terveydenhuoltokuluihin, perheistä usein joku tai useampi jäsen (äiti, isä, sisko, veli, täti, setä, eno, serkku) muuttaa ulkomaille töihin. Tältä osin maastamuutto voi olla kirjaimellisesti selviytymisstrategia. Kasvavan keskiluokan keskuudessa moni toki muuttaa myös puhtaasti parempien tulojen, rikastumisen ja seikkailunkin toivossa. Vaikka muuttoliikettä näin ollen usein motivoi perheiden perustarpeet, kuten tarve koulutukseen, lääkkeisiin ja terveydenhoitoon, Filippiinien kansantalous hyötyy kansan globaalista liikkuvuudesta monin tavoin. Esimerkiksi maan kotimainen kulutus pyörii pitkälti ulkomailla tienattujen palkkojen varassa. Tämä ei kuitenkaan juuri hyödytä kaikista köyhintä väestönosaa.

Muuttoliikkeen ansiosta Filippiinien kansantalous kasvaa ja voi tilastollisesti melko hyvin, mutta vain siitä syystä, että sadat tuhannet filippiiniläiset muuttavat vuosittain ulkomaille työhön, ja lähettävät ison osan palkastaan takaisin Filippiineille. Koska kyse on yksityisten kotitalouksien kulutukseen – usein tuontitavaraan tai yksityisen sektorin terveydenhuoltopalveluihin – käytetystä rahasta, talouden kasvu ei kuitenkaan välttämättä näy eikä tunnu kaikista köyhimpien arjessa. Ulkomailla tienattu varallisuus ei esimerkiksi suodatu julkisen terveydenhuollon kehittämiseen. Tätä käsittelen seuraavassa blogissani.

Kategoriat
Blogi Blogi, Tiina Vaittinen

25.2.2019, Tiina Vaittinen

Blogi 25.2.2019 Tiina Vaittinen

OSA 1: 18.2.2019 Miksi juuri Filippiineiltä tuodaan hoitajia?

OSA 2: 25.2.2019 Vienti- ja tuontituotteena tender loving care of the Filipino

OSA 3: 4.3.2019 Ulkomaille töihin – pakko vai mahdollisuus?

OSA 4: 12.3.2019 Mutta Filippiinithän rikastuu, kun siirtolaiset lähettävät euroja kotiinsa!

Filippiinien työperusteinen siirtolaisuus kehityspoliittisena kysymyksenä: Blogisarja hoitajarekrytoinnin globaalia etiikkaa koskevaan keskusteluun

Viime päivinä on uutisoitu ulkoministeri Timo Soinin ehdotuksesta ratkaista työvoimapula hoitoalalla rekrytoimalla sairaanhoitajia Filippiineiltä. Yksityiset henkilöstöalan yritykset ovat rekrytoineet Suomessa toimiville suurille hoiva-alan yrityksille hoitajia Filippiineiltä jo yli kymmenen vuoden ajan, usein kyseenalaisin ehdoin – ja kuten tutkimukseni osoittaa – varsin puutteellisessa valtiokontrollissa.

Vuonna 2017 valmistuneessa väitöskirjassani tutkin filippiiniläisten sairaanhoitajien suomalaiseen vanhushoivaan suuntautuvaa muuttoliikettä globaalin etiikan ja poliittisen talouden näkökulmasta. Tässä blogisarjassa käsittelen lyhyesti filippiiniläisen työvoiman globaalia liikettä kehityspoliittisena kysymyksenä.

Blogisarja perustuu Siirtolaisuusinstituutin julkaisemassa Siirtolaisuus – Migration -lehdessä (nro 4/2017, s. 10–15) julkaistuun artikkeliin.

Tiina Vaittinen, tutkijatohtori
Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI
Tampereen yliopisto

Kirjoittaja on Filippiinit-seuran hallituksen jäsen, tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka vuonna 2017 julkaistu väitöskirja käsitteli ikääntyvän Suomen hoivatarpeiden kietoutumista filippiiniläiseen hoitajateollisuuteen.

Lähihoitajan koulutusta.

OSA 2: 25.2.2019

Vienti- ja tuontituotteena tender loving care of the Filipino

Kuten aiemmassa blogissani kirjoitin, Filippiinit on toiminut jo pitkään maailman työvoimareservinä yleisesti, etenkin hoito- ja hoiva-alalla. Suomen kaltaisten rikkaiden valtioiden ikääntyessä, ja huoltosuhteen heiketessä on varsin todennäköistä, että filippiiniläisten hoito- ja hoiva-alantyöntekijöiden muuttoliike kasvaa entisestään, ja tämä on myös Filippiinien valtion tavoite.

Filippiiniläistä työvoimaa markkinoidaan maailmalle erityisen huolehtivaisina työntekijöinä. Siinä missä Suomessa sisu saatetaan joskus esittää kansan geneettisenä ominaisuutena, Filippiineillä jopa valtiollisessa puheenparressa esiintyy termi TLC, joka on lyhenne sanoista Tender Loving Care (of the Filipino). Tällä viitataan filippiiniläisten erityisen hoivaavaan luonteeseen – mielikuva, jota uusintavat niin rekrytointiyritykset, kuin filippiiniläisten rekrytoinnin puolesta kampanjoivat poliitikot.

Väitöskirjaani varten haastattelemani Suomessa asuvat filippiiniläiset sairaanhoitajat tunnistivat tämän hoivaavan ominaisuuden olevan osa “filippiiniläistä luonnetta”, ja myös filippiiniläiset diplomaatit ja virkamiehet esittivät TLC:n olevan osa geeniperimää. Kaikki näkivät hoivaamisen ja huolehtimisen kuvaavan filippiiniläisten erityislaatuista suhtautumista työhön -minkä ansiosta filippiiniläiset nähtiin parempina työntekijöinä kuin minkään muun kansallisuuden edustajat.

Filippiiniläisen työntekijän ahkeruus ja huolehtiva luonne varmasti pitää myös monesti paikkansa. Vain osa tästä kuitenkin selittyy myyttisellä (ja helposti rodullistavalla) kulttuuriperinnöllä. Huolehtivan kansan luonteenpiirre on nimittäin monelle filippiiniläiselle siirtolaiselle ylpeydenaihe ja ohjenuora, jonka mukaan tulee elää silloinkin, kun se on raskasta ja se vaatii uhrauksia – aivan kuten kunnon suomalaisen on oltava loppuun saakka sisukas. Erityisesti siirtolaisille TLC on jopa kansallinen velvollisuus.

Monet väitöstutkimukseeni osallistuneista hoitajista esimerkiksi kokivat, että heidän tulee Suomessa työskennellessään suoriutua työssään kansakuntansa maineen mukaisesti ahkerasti ja huolehtivaisesti, jotta eivät tahraisi kaikkien filippiiniläisten mainetta – jotta filippiiniläinen TLC-työvoima olisi maineensa veroista, ja rekrytointeja tapahtuisi jatkossakin. Tällaiseen asemaan sisältyy valtava henkinen taakka.

Päivittäisessä työssään filippiiniläinen työntekijä on työvoimaa vievän maan ruumiillinen käyntikortti. Suomessa toimivan suuren hoivayrityksen palkkalistoilla siivoojana kahden ihmisen työt tekevä filippiiniläinen sairaanhoitaja ei esimerkiksi välttämättä tee työtään vaan ahkeruuttaan tai “hyvän luonteensa” vuoksi – tai koska uhrautuu oman palkkansa ja perheensä paremman tulevaisuuden puolesta. Hän saattaa toimia ahkerasti ja valittamatta myös siksi, että on sisäistänyt ajatusmallin, jossa hänen henkilökohtainen suoriutumisensa vaikuttaa koko kansakunnan tulevaisuuteen – siihen vetävätkö filippiiniläisen työvoiman vientimarkkinat jatkossakin.

Ahkeruudessa ei ole mitään vikaa, ja moni osa väitöskirjastani ei olisi toteutunut ilman että useampi filippiiniläinen suhtautui minuun ja tutkimukseeni filippiiniläisellä välittömyydellä ja avuliaisuudella. Silti Suomessa on syytä olla varovainen nyt, kun ministeritasolla esitetään filippiiniläisten rekrytointia sillä perusteella, että filippiiniläinen työntekijä on erityisen hoivaava ja ahkera.

Suomalaiset työmarkkinat voivat hyvinkin “tarvita” filippiiniläisiä työntekijöitä tulevaisuudessa. Jos kuitenkin halutaan, että rekrytointi on eettistä, sitä ei voi perustella rodullistamalla tulijoiden luonteenpiirteitä ja ahkeruuden tasoa. Myös filippiiniläiset siirtolaiset on nähtävä ammattilaisina, joilla on oikeus koulutustaan vastaavaan työhön, riittävään kielikoulutukseen ja suomalaiseen palkkatasoon.

Tulijat on myös nähtävä ennen kaikkea ihmisinä, joilla on oikeus perhe-elämään – perheen yhdistämiseen heti Suomeen muuttaessaan. Tender Loving Care of the Filipino kun ei ole vain vientituote ja kauppatavara. Se on myös aitoa rakkautta, välittämistä ja tunteita, joita siirtolainen tuntee lähimmäisiään kohtaan.

Suomessakin perheenyhdistämisen tulorajat ovat niin korkeat, että moni matalapalkka-alalle työllistyvä filippiiniläinen joutuu jättämään perheensä Filippiineille lähtiessään Suomeen. Tällöin Tender Loving Care on rahalähetyksiä, Skype-puheluita – ja sydämiä särkevää ikävää niitä lapsia kohtaan, jotka on kohdemaan tiukan perheenyhdistämislainsäädännön vuoksi pitänyt jättää kotiin, kun äiti tai isä lähtee ulkomaille työhön.

Tämä ei ole rekrytoivan yrityksen vika, eikä asiaa voi muuttaa Filippiinien valtio. Asiaa ei myöskään ratkaista säälimällä filippiiniläisiä siirtolaisia, jotka joutuvat eroon perheestään ylirajaisen työnsä vuoksi. Vääryydestä ovat vastuussa työperusteisen siirtolaisuuden kohdemaat – myös Suomi – jotka voivat muuttaa politiikkaansa inhimillisemmäksi ja yleismaailmallisia ihmisoikeuksia kunnioittavaksi. Perheenyhdistämiskäytäntöjen muuttaminen onkin yksi niistä asioista, joita suomalaisten tulisi vaatia poliitikoilta näiden vaatiessa työperusteisen siirtolaisuuden lisäämistä EU:n ulkopuolisista maista, kuten Filippiineiltä.

Kategoriat
Blogi Blogi, Tiina Vaittinen

18.2.2019, Tiina Vattinen

Blogi 18.2.2019, Tiina Vaittinen

Hoitajarekrytointi, kehityspolitiikka ja globaali etiikka

Blogisarja

OSA 1: 18.2.2019 Miksi juuri Filippiineiltä tuodaan hoitajia?

OSA 2: 25.2.2019 Vienti- ja tuontituotteena tender loving care of the Filipino

OSA 3: 4.3.2019 Ulkomaille töihin – pakko vai mahdollisuus?

OSA 4: 12.3.2019 Mutta Filippiinithän rikastuu, kun siirtolaiset lähettävät euroja kotiinsa!

Filippiinien työperusteinen siirtolaisuus kehityspoliittisena kysymyksenä: Blogisarja hoitajarekrytoinnin globaalia etiikkaa koskevaan keskusteluun

Viime päivinä on uutisoitu ulkoministeri Timo Soinin ehdotuksesta ratkaista työvoimapula hoitoalalla rekrytoimalla sairaanhoitajia Filippiineiltä. Yksityiset henkilöstöalan yritykset ovat rekrytoineet Suomessa toimiville suurille hoiva-alan yrityksille hoitajia Filippiineiltä jo yli kymmenen vuoden ajan, usein kyseenalaisin ehdoin – ja kuten tutkimukseni osoittaa – varsin puutteellisessa valtiokontrollissa.

Vuonna 2017 valmistuneessa väitöskirjassani tutkin filippiiniläisten sairaanhoitajien suomalaiseen vanhushoivaan suuntautuvaa muuttoliikettä globaalin etiikan ja poliittisen talouden näkökulmasta. Tässä blogisarjassa käsittelen lyhyesti filippiiniläisen työvoiman globaalia liikettä kehityspoliittisena kysymyksenä.

Blogisarja perustuu Siirtolaisuusinstituutin julkaisemassa Siirtolaisuus – Migration -lehdessä (nro 4/2017, s. 10–15) julkaistuun artikkeliin.

Tiina Vaittinen, tutkijatohtori
Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI
Tampereen yliopisto

Kirjoittaja on Filippiinit-seuran hallituksen jäsen, tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka vuonna 2017 julkaistu väitöskirja käsitteli ikääntyvän Suomen hoivatarpeiden kietoutumista filippiiniläiseen hoitajateollisuuteen.

Osa 1: 18.2.2019

Miksi juuri Filippiineiltä tuodaan hoitajia?

Filippiinit tunnetaan globaalina siirtotyöläisten reservinä. Historiallisesti maan “siirtolaiskulttuurin” juuret juontavat Yhdysvaltojen siirtomaa-aikaan 1900-luvun alkuun, jolloin filippiiniläisiä maanviljelijöitä vietiin työntekijöiksi Havaijin sokeriplantaaseille. Sittemmin amerikkalainen kulttuuri ja koulutusjärjestelmä juurrutettiin Filippiineille, mikä mahdollisti työvoiman viennin Yhdysvaltoihin myös muilla aloilla, kuten terveydenhuollossa.

Arviolta noin kymmenen prosenttia Filippiinien satamiljoonaisesta väestöstä asuu ulkomailla. Vaikka moni on muuttanut muista syistä, kuten rakkauden tai perheenyhdistämisen vuoksi, valtaosa on muuttanut työn perässä. Filippiiniläiset muuttavat kaikille aloille työhön. Naiset lähtevät usein kodinhoitajiksi, hoivatyöntekijöiksi ja sairaanhoitajiksi, miehet putki- ja sähkömiehiksi ja rakennusalalle (sekä merimiehiksi), ja molemmat puhtaanapito- ja ravintola-aloille.

Filippiiniläinen työvoima myös pyörittää maailman merenkulkua, ja filippiiniläinen työntekijä on näin ollen merkittävä lenkki globaalissa logistiikassa. Filippiinien valtionhallinnossa merenkulun ammatteihin suhtaudutaan erityisenä alana, ja esimerkiksi siirtolaistilastoissa niitä seurataan mantereelle sijoittuvista työpaikoista erillisenä kokonaisuutena. On arvioitu, että jopa joka kolmas maailman merimiehistä on filippiiniläinen. Esimerkiksi vuonna 2015 filippiiniläiset merenkävijät solmivat yli 400 000 uutta sopimusta (sea-based hires), kun kaikkiin muihin ammatteihin lähti samana vuonna 1,4 miljoonaa työntekijää (land-based hires).

Filippiiniläisen työvoiman muuttoliike on monin tavoin sukupuolittunutta. Monessa kohdemaassa englanninkielinen termi Filipina ei esimerkiksi enää viittaa välttämättä kirjaimellisesti filippiiniläiseen naiseen, vaan kodinhoitajaan. Tämä johtuu siitä, että maissa, joissa yksityiset kotitaloudet yhä käyttävät “piikoja” kodin- ja lastenhoidon järjestämisessä, yläluokkaisissa perheissä asuu usein filippiiniläinen kodinhoitaja. Monien suurlähetystöjen henkilökunnan koteja ympäri maailman pyörittää filippiiniläinen nainen – a Filipina.

Kodinhoitajien ammattikunta onkin vuodesta toiseen ollut suurin ryhmä tilastoissa, joissa Filippiinien valtio seuraa siirtotyöläisten sijoittumista globaaleille työmarkkinoille. Esimerkiksi vuonna 2015 filippiiniläiset solmivat uusia ulkomaan työsopimuksia kaiken kaikkiaan yli 500 000 kappaletta. Näistä lähes 195 000 koski kodinhoitajia, joista puolestaan valtaosa oli naisia. Vastaava trendi on jatkunut jo kauan, mikä kertoo filippiiniläisen työperusteisen siirtolaisuuden naisistumisesta. Toiseksi suurin maailmalle suunnannut ryhmä koostui erilaisista tehdastyöläisistä (manufacturers, yli 41 000 sopimusta vuonna 2015) ja jo kolmantena sairaanhoitajat, joita myös oma tutkimukseni koskee (professional nurses, yli 22 000 sopimusta vuonna 2015). Ulkomaille työhön muuttavista filippiiniläisistä sairaanhoitajista arviolta vajaa viidennes on miehiä.

Siirtomaahallinnon peruina Filippiinien sairaanhoitajakoulutus seuraa amerikkalaista opintosuunnitelmaa: se on suunniteltu palvelemaan siirtolaisten kohdemaiden tarpeita, ennemmin kuin Filippiinien omaa julkista terveydenhuoltoa. Joidenkin arvioiden mukaan jopa kahdeksan kymmenestä Filippiineillä koulutetuista sairaanhoitajista on tehnyt työuransa ulkomailla. Filippiineillä sairaanhoitaja on näin ollen yksi maan historiallisesti merkittävimmistä vientituotteista.

Suurimpia filippiiniläisten siirtolaisten kohdemaita mantereelle sijoittuvissa työpaikoissa ovat Lähi-Idän maat kuten Saudi-Arabia, Yhdistyneet Arabiemiraatit, Qatar, Kuwait, Oman ja Bahrain, sekä Aasiassa Singapore, Hong Kong, Taiwan ja Malesia – ja viime vuosina kasvavissa määrin myös Japani. Myös Pohjois-Amerikka, ja erityisesti entinen siirtomaaisäntä Yhdysvallat, on historiallisesti merkittävä kohde filippiiniläisille siirtolaisilla, kun taas ikääntyvä Eurooppa nähdään Filippiineillä tulevaisuuden työmarkkinoina – erityisesti hoito- ja hoiva-alan työntekijöille.

Väitöskirja-aineistoni kokonaisuudessaan, ja erityisesti 2014 Margarita Sakilayan-Latvalan kanssa Filippiineillä tekemämme virkamieshaastattelut osoittavat, että myös Suomi ja suomalaiset työmarkkinat kiinnostavat. Mikäli Suomeen kuitenkin aletaan valtiojohtoisesti rekrytoida filippiiniläisiä terveydenhoitoalan ammattilaisia vanhustyöhön, kuten ministeri Soini on esittänyt, tämä on syytä tehdä Maailman terveysjärjestö WHO:n hyväksymän kansainvälisen eettisen koodiston mukaisesti ja alusta asti oikein. Tällaisenaan rekrytointi on paitsi työmarkkina-, koulutus- ja maahanmuuttokysymys, myös ennen kaikkea kehityspoliittinen kysymys. Tätä käsittelen seuraavissa blogikirjoituksissani.

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

10.12.2018, Pekka Borg

Blogi 10.12.2018, Pekka Borg

Huumesodassa vihdoinkin tuomio tappamisista

Joulukuun 10. on kansainvälinen ihmisoikeuksien päivä. Filippiinien ihmisoikeuksista kuulee yleensä huonoja uutisia, mutta nyt on kerrottavana hyvääkin. Poliisi on huumesodan aikana ampunut yli 5000 epäiltyä, mutta nyt ensimmäistä kertaa oikeus tuomitsi poliiseja murhasta vankilaan.

Viime vuoden elokuussa poliisit ampuivat 17-vuotiaan koulupojan, Kian delos Santosin, jonka he väittivät toimivan asuinalueellaan huumekuriirina. Poliisit väittivät, että Kian yritti paeta ja ampui heitä kohti, jolloin he itsepuolustukseksi joutuivat ampumaan Kianin. Tämä on poliisin vakioselitys kaikissa tapauksissa, joissa he ovat ampuneet tappaakseen. Poliisien epäonneksi turvakameraan jäi näyttöä siitä, kuinka kaksi siviilipukuista poliisia raahaa Kiania sivukujille ja hetken päästä kuuluu laukauksia. Kiinniotolla oli myös useampia silminnäkijöitä. Ohessa on linkki yhteen uutisraporttiin (tagalogiksi), jossa näkyy mm. turvakameran videokuvaa: https://www.youtube.com/watch?v=hKb3H0yEgPc

Yleensä poliisin ampumat henkilöt löytyvät pistooli kädessä ja vierellä pari pussia metamfetamiinia – joko oikeasti tai tarvittaessa lavastetusti. Niin Kiankin, jonka ruumis oli sikiöasennossa. Oikeuslääketieteellinen ja ballistinen tutkimus osoitti, että häntä oli ammuttu makaavassa tai istuvassa asennossa lähietäisyydeltä. Toisaalta hänen käsistään ei löytynyt aseenkäyttöä osoittavia ruutijäämiä.

Kianin tapauksesta tuli huumesodan symboli.

Presidentti Dutertekin totesi nähtyään turvakameran videon, että Kianin tappoon syyllistyneet poliisit kuuluvat vankilaan. Kianin tapauksen saama suuri julkisuus taisi vaikuttaa siihen, että tekoon syyllistyneet rivipoliisit tuomittiin kalterien taakse. On todella harvinaista, että omaiset uskaltavat viedä poliisin ja muiden asevoimien tekemiä tappoja oikeuteen, vaikka olisi näyttöä lainvastaisesta tappamisesta. Kansalaisilla ei ole uskoa siihen, että he voisivat saada turvallisen ja reilun oikeudenkäynnin lainvalvojia vastaan. Samoin harva silminnäkijä suostuu todistamaan poliisia vastaan. Kianin vanhemmilla onneksi oli rohkeutta.

Poliisin virkatehtävissä tekemien tappojen lainmukaisuutta tutkii vain poliisin sisäinen organisaatio. Yli 5000 tapon joukossa on varmasti paljon muitakin tapauksia, joissa poliisi on ampunut uhrin ilman todellista uhkaa, mutta ainoatakaan huumeoperaation ampumistapausta ei ole poliisiorganisaation omasta aloitteesta viety oikeuteen. Lainvalvontaviranomaiset ovat kyllä erottaneet virasta Duterten kaudella lokakuun loppuun mennessä 287 henkilöä huumeidenkäytön takia ja 130 henkilöä muiden huumerikkeiden perusteella.

Kyselytutkimusten mukaan enemmistö kansalaisistakin uskoo, että poliisi on huumesodassaan ampunut henkilöitä, jotka ovat jo antautuneet. Poliisin toiminnan lainmukaisuuden parantaminen edellyttää, että kuolemaan johtaneet poliisin aseidenkäytön tapaukset tulisi antaa poliisista riippumattomien elimien tutkittavaksi.

Vaikka vuoden 2018 tammi-lokakuussa huumeoperaatioissa tapettiin “enää” runsaat tuhat epäiltyä (#RealNumbersPH), on varsinkin poliisiorganisaation asenteissa paljon korjattavaa. Joillakin alueilla poliisi tekee vuorokauden tai parin kestäviä koko provinssin laajuisia operaatioita, joissa poliisi tappaa jopa kymmeniä epäiltyjä kerralla. Erityisesti Bulacanin poliisi on niittänyt mainetta tuhoisilla operaatioillaan, mutta marraskuun alussa Lagunankin poliisi tappoi 24 tunnissa 12 epäiltyä ja kaksi viikkoa sitten 48 tunnissa 11 epäiltyä huumerikollista. Lagunan poliisijohtaja Eleazar Matta vain totesi Inquirer-lehdelle (28.11.2018), että “kuolleiden määrä oli merkityksetöntä verrattuna siihen, että samalla pidätettiin 187 erilaisiin rikoksiin syyllistynyttä.” Hän lupasi, että toimintamalli on niin tehokas, että sen käyttöä tullaan jatkamaan. Jos tämä on poliisijohtajien antama arvo ihmiselämälle, on paljon ruumiita tiedossa jatkossakin.

Lähipäivinä on kongressilta odotettavissa päätös sotatilan jatkamisesta koko Mindanaon alueella vuodeksi 2019. Näin sotatilahallinnosta ollaan tekemässä uutta normaalitilaa. Nyt on kuitenkin syytä juhlia Kianin tapauksen lisäksi toistakin merkittävää oikeuden päätöstä, jossa ensimmäistä kertaa tuomittiin korkean tason sotilas ihmisoikeusrikoksesta. Nimittäin syyskuussa kenraali Jovito “teurastaja” Palparan sai elinkautisen vankilatuomion kahden opiskelija-aktiivin kidnappaamisesta ja katoamisesta vuonna 2006. Toivottavasti nämä tapaukset kannustavat asevoimia kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja rohkaisevat uhreja tai heidän omaisiaan hakemaan oikeutta asiassaan.