Kategoriat
Blogi Blogi, Tiina Vaittinen

25.2.2019, Tiina Vaittinen

Blogi 25.2.2019 Tiina Vaittinen

OSA 1: 18.2.2019 Miksi juuri Filippiineiltä tuodaan hoitajia?

OSA 2: 25.2.2019 Vienti- ja tuontituotteena tender loving care of the Filipino

OSA 3: 4.3.2019 Ulkomaille töihin – pakko vai mahdollisuus?

OSA 4: 12.3.2019 Mutta Filippiinithän rikastuu, kun siirtolaiset lähettävät euroja kotiinsa!

Filippiinien työperusteinen siirtolaisuus kehityspoliittisena kysymyksenä: Blogisarja hoitajarekrytoinnin globaalia etiikkaa koskevaan keskusteluun

Viime päivinä on uutisoitu ulkoministeri Timo Soinin ehdotuksesta ratkaista työvoimapula hoitoalalla rekrytoimalla sairaanhoitajia Filippiineiltä. Yksityiset henkilöstöalan yritykset ovat rekrytoineet Suomessa toimiville suurille hoiva-alan yrityksille hoitajia Filippiineiltä jo yli kymmenen vuoden ajan, usein kyseenalaisin ehdoin – ja kuten tutkimukseni osoittaa – varsin puutteellisessa valtiokontrollissa.

Vuonna 2017 valmistuneessa väitöskirjassani tutkin filippiiniläisten sairaanhoitajien suomalaiseen vanhushoivaan suuntautuvaa muuttoliikettä globaalin etiikan ja poliittisen talouden näkökulmasta. Tässä blogisarjassa käsittelen lyhyesti filippiiniläisen työvoiman globaalia liikettä kehityspoliittisena kysymyksenä.

Blogisarja perustuu Siirtolaisuusinstituutin julkaisemassa Siirtolaisuus – Migration -lehdessä (nro 4/2017, s. 10–15) julkaistuun artikkeliin.

Tiina Vaittinen, tutkijatohtori
Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI
Tampereen yliopisto

Kirjoittaja on Filippiinit-seuran hallituksen jäsen, tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka vuonna 2017 julkaistu väitöskirja käsitteli ikääntyvän Suomen hoivatarpeiden kietoutumista filippiiniläiseen hoitajateollisuuteen.

Lähihoitajan koulutusta.

OSA 2: 25.2.2019

Vienti- ja tuontituotteena tender loving care of the Filipino

Kuten aiemmassa blogissani kirjoitin, Filippiinit on toiminut jo pitkään maailman työvoimareservinä yleisesti, etenkin hoito- ja hoiva-alalla. Suomen kaltaisten rikkaiden valtioiden ikääntyessä, ja huoltosuhteen heiketessä on varsin todennäköistä, että filippiiniläisten hoito- ja hoiva-alantyöntekijöiden muuttoliike kasvaa entisestään, ja tämä on myös Filippiinien valtion tavoite.

Filippiiniläistä työvoimaa markkinoidaan maailmalle erityisen huolehtivaisina työntekijöinä. Siinä missä Suomessa sisu saatetaan joskus esittää kansan geneettisenä ominaisuutena, Filippiineillä jopa valtiollisessa puheenparressa esiintyy termi TLC, joka on lyhenne sanoista Tender Loving Care (of the Filipino). Tällä viitataan filippiiniläisten erityisen hoivaavaan luonteeseen – mielikuva, jota uusintavat niin rekrytointiyritykset, kuin filippiiniläisten rekrytoinnin puolesta kampanjoivat poliitikot.

Väitöskirjaani varten haastattelemani Suomessa asuvat filippiiniläiset sairaanhoitajat tunnistivat tämän hoivaavan ominaisuuden olevan osa “filippiiniläistä luonnetta”, ja myös filippiiniläiset diplomaatit ja virkamiehet esittivät TLC:n olevan osa geeniperimää. Kaikki näkivät hoivaamisen ja huolehtimisen kuvaavan filippiiniläisten erityislaatuista suhtautumista työhön -minkä ansiosta filippiiniläiset nähtiin parempina työntekijöinä kuin minkään muun kansallisuuden edustajat.

Filippiiniläisen työntekijän ahkeruus ja huolehtiva luonne varmasti pitää myös monesti paikkansa. Vain osa tästä kuitenkin selittyy myyttisellä (ja helposti rodullistavalla) kulttuuriperinnöllä. Huolehtivan kansan luonteenpiirre on nimittäin monelle filippiiniläiselle siirtolaiselle ylpeydenaihe ja ohjenuora, jonka mukaan tulee elää silloinkin, kun se on raskasta ja se vaatii uhrauksia – aivan kuten kunnon suomalaisen on oltava loppuun saakka sisukas. Erityisesti siirtolaisille TLC on jopa kansallinen velvollisuus.

Monet väitöstutkimukseeni osallistuneista hoitajista esimerkiksi kokivat, että heidän tulee Suomessa työskennellessään suoriutua työssään kansakuntansa maineen mukaisesti ahkerasti ja huolehtivaisesti, jotta eivät tahraisi kaikkien filippiiniläisten mainetta – jotta filippiiniläinen TLC-työvoima olisi maineensa veroista, ja rekrytointeja tapahtuisi jatkossakin. Tällaiseen asemaan sisältyy valtava henkinen taakka.

Päivittäisessä työssään filippiiniläinen työntekijä on työvoimaa vievän maan ruumiillinen käyntikortti. Suomessa toimivan suuren hoivayrityksen palkkalistoilla siivoojana kahden ihmisen työt tekevä filippiiniläinen sairaanhoitaja ei esimerkiksi välttämättä tee työtään vaan ahkeruuttaan tai “hyvän luonteensa” vuoksi – tai koska uhrautuu oman palkkansa ja perheensä paremman tulevaisuuden puolesta. Hän saattaa toimia ahkerasti ja valittamatta myös siksi, että on sisäistänyt ajatusmallin, jossa hänen henkilökohtainen suoriutumisensa vaikuttaa koko kansakunnan tulevaisuuteen – siihen vetävätkö filippiiniläisen työvoiman vientimarkkinat jatkossakin.

Ahkeruudessa ei ole mitään vikaa, ja moni osa väitöskirjastani ei olisi toteutunut ilman että useampi filippiiniläinen suhtautui minuun ja tutkimukseeni filippiiniläisellä välittömyydellä ja avuliaisuudella. Silti Suomessa on syytä olla varovainen nyt, kun ministeritasolla esitetään filippiiniläisten rekrytointia sillä perusteella, että filippiiniläinen työntekijä on erityisen hoivaava ja ahkera.

Suomalaiset työmarkkinat voivat hyvinkin “tarvita” filippiiniläisiä työntekijöitä tulevaisuudessa. Jos kuitenkin halutaan, että rekrytointi on eettistä, sitä ei voi perustella rodullistamalla tulijoiden luonteenpiirteitä ja ahkeruuden tasoa. Myös filippiiniläiset siirtolaiset on nähtävä ammattilaisina, joilla on oikeus koulutustaan vastaavaan työhön, riittävään kielikoulutukseen ja suomalaiseen palkkatasoon.

Tulijat on myös nähtävä ennen kaikkea ihmisinä, joilla on oikeus perhe-elämään – perheen yhdistämiseen heti Suomeen muuttaessaan. Tender Loving Care of the Filipino kun ei ole vain vientituote ja kauppatavara. Se on myös aitoa rakkautta, välittämistä ja tunteita, joita siirtolainen tuntee lähimmäisiään kohtaan.

Suomessakin perheenyhdistämisen tulorajat ovat niin korkeat, että moni matalapalkka-alalle työllistyvä filippiiniläinen joutuu jättämään perheensä Filippiineille lähtiessään Suomeen. Tällöin Tender Loving Care on rahalähetyksiä, Skype-puheluita – ja sydämiä särkevää ikävää niitä lapsia kohtaan, jotka on kohdemaan tiukan perheenyhdistämislainsäädännön vuoksi pitänyt jättää kotiin, kun äiti tai isä lähtee ulkomaille työhön.

Tämä ei ole rekrytoivan yrityksen vika, eikä asiaa voi muuttaa Filippiinien valtio. Asiaa ei myöskään ratkaista säälimällä filippiiniläisiä siirtolaisia, jotka joutuvat eroon perheestään ylirajaisen työnsä vuoksi. Vääryydestä ovat vastuussa työperusteisen siirtolaisuuden kohdemaat – myös Suomi – jotka voivat muuttaa politiikkaansa inhimillisemmäksi ja yleismaailmallisia ihmisoikeuksia kunnioittavaksi. Perheenyhdistämiskäytäntöjen muuttaminen onkin yksi niistä asioista, joita suomalaisten tulisi vaatia poliitikoilta näiden vaatiessa työperusteisen siirtolaisuuden lisäämistä EU:n ulkopuolisista maista, kuten Filippiineiltä.

Kategoriat
Blogi Blogi, Tiina Vaittinen

18.2.2019, Tiina Vattinen

Blogi 18.2.2019, Tiina Vaittinen

Hoitajarekrytointi, kehityspolitiikka ja globaali etiikka

Blogisarja

OSA 1: 18.2.2019 Miksi juuri Filippiineiltä tuodaan hoitajia?

OSA 2: 25.2.2019 Vienti- ja tuontituotteena tender loving care of the Filipino

OSA 3: 4.3.2019 Ulkomaille töihin – pakko vai mahdollisuus?

OSA 4: 12.3.2019 Mutta Filippiinithän rikastuu, kun siirtolaiset lähettävät euroja kotiinsa!

Filippiinien työperusteinen siirtolaisuus kehityspoliittisena kysymyksenä: Blogisarja hoitajarekrytoinnin globaalia etiikkaa koskevaan keskusteluun

Viime päivinä on uutisoitu ulkoministeri Timo Soinin ehdotuksesta ratkaista työvoimapula hoitoalalla rekrytoimalla sairaanhoitajia Filippiineiltä. Yksityiset henkilöstöalan yritykset ovat rekrytoineet Suomessa toimiville suurille hoiva-alan yrityksille hoitajia Filippiineiltä jo yli kymmenen vuoden ajan, usein kyseenalaisin ehdoin – ja kuten tutkimukseni osoittaa – varsin puutteellisessa valtiokontrollissa.

Vuonna 2017 valmistuneessa väitöskirjassani tutkin filippiiniläisten sairaanhoitajien suomalaiseen vanhushoivaan suuntautuvaa muuttoliikettä globaalin etiikan ja poliittisen talouden näkökulmasta. Tässä blogisarjassa käsittelen lyhyesti filippiiniläisen työvoiman globaalia liikettä kehityspoliittisena kysymyksenä.

Blogisarja perustuu Siirtolaisuusinstituutin julkaisemassa Siirtolaisuus – Migration -lehdessä (nro 4/2017, s. 10–15) julkaistuun artikkeliin.

Tiina Vaittinen, tutkijatohtori
Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI
Tampereen yliopisto

Kirjoittaja on Filippiinit-seuran hallituksen jäsen, tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka vuonna 2017 julkaistu väitöskirja käsitteli ikääntyvän Suomen hoivatarpeiden kietoutumista filippiiniläiseen hoitajateollisuuteen.

Osa 1: 18.2.2019

Miksi juuri Filippiineiltä tuodaan hoitajia?

Filippiinit tunnetaan globaalina siirtotyöläisten reservinä. Historiallisesti maan “siirtolaiskulttuurin” juuret juontavat Yhdysvaltojen siirtomaa-aikaan 1900-luvun alkuun, jolloin filippiiniläisiä maanviljelijöitä vietiin työntekijöiksi Havaijin sokeriplantaaseille. Sittemmin amerikkalainen kulttuuri ja koulutusjärjestelmä juurrutettiin Filippiineille, mikä mahdollisti työvoiman viennin Yhdysvaltoihin myös muilla aloilla, kuten terveydenhuollossa.

Arviolta noin kymmenen prosenttia Filippiinien satamiljoonaisesta väestöstä asuu ulkomailla. Vaikka moni on muuttanut muista syistä, kuten rakkauden tai perheenyhdistämisen vuoksi, valtaosa on muuttanut työn perässä. Filippiiniläiset muuttavat kaikille aloille työhön. Naiset lähtevät usein kodinhoitajiksi, hoivatyöntekijöiksi ja sairaanhoitajiksi, miehet putki- ja sähkömiehiksi ja rakennusalalle (sekä merimiehiksi), ja molemmat puhtaanapito- ja ravintola-aloille.

Filippiiniläinen työvoima myös pyörittää maailman merenkulkua, ja filippiiniläinen työntekijä on näin ollen merkittävä lenkki globaalissa logistiikassa. Filippiinien valtionhallinnossa merenkulun ammatteihin suhtaudutaan erityisenä alana, ja esimerkiksi siirtolaistilastoissa niitä seurataan mantereelle sijoittuvista työpaikoista erillisenä kokonaisuutena. On arvioitu, että jopa joka kolmas maailman merimiehistä on filippiiniläinen. Esimerkiksi vuonna 2015 filippiiniläiset merenkävijät solmivat yli 400 000 uutta sopimusta (sea-based hires), kun kaikkiin muihin ammatteihin lähti samana vuonna 1,4 miljoonaa työntekijää (land-based hires).

Filippiiniläisen työvoiman muuttoliike on monin tavoin sukupuolittunutta. Monessa kohdemaassa englanninkielinen termi Filipina ei esimerkiksi enää viittaa välttämättä kirjaimellisesti filippiiniläiseen naiseen, vaan kodinhoitajaan. Tämä johtuu siitä, että maissa, joissa yksityiset kotitaloudet yhä käyttävät “piikoja” kodin- ja lastenhoidon järjestämisessä, yläluokkaisissa perheissä asuu usein filippiiniläinen kodinhoitaja. Monien suurlähetystöjen henkilökunnan koteja ympäri maailman pyörittää filippiiniläinen nainen – a Filipina.

Kodinhoitajien ammattikunta onkin vuodesta toiseen ollut suurin ryhmä tilastoissa, joissa Filippiinien valtio seuraa siirtotyöläisten sijoittumista globaaleille työmarkkinoille. Esimerkiksi vuonna 2015 filippiiniläiset solmivat uusia ulkomaan työsopimuksia kaiken kaikkiaan yli 500 000 kappaletta. Näistä lähes 195 000 koski kodinhoitajia, joista puolestaan valtaosa oli naisia. Vastaava trendi on jatkunut jo kauan, mikä kertoo filippiiniläisen työperusteisen siirtolaisuuden naisistumisesta. Toiseksi suurin maailmalle suunnannut ryhmä koostui erilaisista tehdastyöläisistä (manufacturers, yli 41 000 sopimusta vuonna 2015) ja jo kolmantena sairaanhoitajat, joita myös oma tutkimukseni koskee (professional nurses, yli 22 000 sopimusta vuonna 2015). Ulkomaille työhön muuttavista filippiiniläisistä sairaanhoitajista arviolta vajaa viidennes on miehiä.

Siirtomaahallinnon peruina Filippiinien sairaanhoitajakoulutus seuraa amerikkalaista opintosuunnitelmaa: se on suunniteltu palvelemaan siirtolaisten kohdemaiden tarpeita, ennemmin kuin Filippiinien omaa julkista terveydenhuoltoa. Joidenkin arvioiden mukaan jopa kahdeksan kymmenestä Filippiineillä koulutetuista sairaanhoitajista on tehnyt työuransa ulkomailla. Filippiineillä sairaanhoitaja on näin ollen yksi maan historiallisesti merkittävimmistä vientituotteista.

Suurimpia filippiiniläisten siirtolaisten kohdemaita mantereelle sijoittuvissa työpaikoissa ovat Lähi-Idän maat kuten Saudi-Arabia, Yhdistyneet Arabiemiraatit, Qatar, Kuwait, Oman ja Bahrain, sekä Aasiassa Singapore, Hong Kong, Taiwan ja Malesia – ja viime vuosina kasvavissa määrin myös Japani. Myös Pohjois-Amerikka, ja erityisesti entinen siirtomaaisäntä Yhdysvallat, on historiallisesti merkittävä kohde filippiiniläisille siirtolaisilla, kun taas ikääntyvä Eurooppa nähdään Filippiineillä tulevaisuuden työmarkkinoina – erityisesti hoito- ja hoiva-alan työntekijöille.

Väitöskirja-aineistoni kokonaisuudessaan, ja erityisesti 2014 Margarita Sakilayan-Latvalan kanssa Filippiineillä tekemämme virkamieshaastattelut osoittavat, että myös Suomi ja suomalaiset työmarkkinat kiinnostavat. Mikäli Suomeen kuitenkin aletaan valtiojohtoisesti rekrytoida filippiiniläisiä terveydenhoitoalan ammattilaisia vanhustyöhön, kuten ministeri Soini on esittänyt, tämä on syytä tehdä Maailman terveysjärjestö WHO:n hyväksymän kansainvälisen eettisen koodiston mukaisesti ja alusta asti oikein. Tällaisenaan rekrytointi on paitsi työmarkkina-, koulutus- ja maahanmuuttokysymys, myös ennen kaikkea kehityspoliittinen kysymys. Tätä käsittelen seuraavissa blogikirjoituksissani.

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

10.12.2018, Pekka Borg

Blogi 10.12.2018, Pekka Borg

Huumesodassa vihdoinkin tuomio tappamisista

Joulukuun 10. on kansainvälinen ihmisoikeuksien päivä. Filippiinien ihmisoikeuksista kuulee yleensä huonoja uutisia, mutta nyt on kerrottavana hyvääkin. Poliisi on huumesodan aikana ampunut yli 5000 epäiltyä, mutta nyt ensimmäistä kertaa oikeus tuomitsi poliiseja murhasta vankilaan.

Viime vuoden elokuussa poliisit ampuivat 17-vuotiaan koulupojan, Kian delos Santosin, jonka he väittivät toimivan asuinalueellaan huumekuriirina. Poliisit väittivät, että Kian yritti paeta ja ampui heitä kohti, jolloin he itsepuolustukseksi joutuivat ampumaan Kianin. Tämä on poliisin vakioselitys kaikissa tapauksissa, joissa he ovat ampuneet tappaakseen. Poliisien epäonneksi turvakameraan jäi näyttöä siitä, kuinka kaksi siviilipukuista poliisia raahaa Kiania sivukujille ja hetken päästä kuuluu laukauksia. Kiinniotolla oli myös useampia silminnäkijöitä. Ohessa on linkki yhteen uutisraporttiin (tagalogiksi), jossa näkyy mm. turvakameran videokuvaa: https://www.youtube.com/watch?v=hKb3H0yEgPc

Yleensä poliisin ampumat henkilöt löytyvät pistooli kädessä ja vierellä pari pussia metamfetamiinia – joko oikeasti tai tarvittaessa lavastetusti. Niin Kiankin, jonka ruumis oli sikiöasennossa. Oikeuslääketieteellinen ja ballistinen tutkimus osoitti, että häntä oli ammuttu makaavassa tai istuvassa asennossa lähietäisyydeltä. Toisaalta hänen käsistään ei löytynyt aseenkäyttöä osoittavia ruutijäämiä.

Kianin tapauksesta tuli huumesodan symboli.

Presidentti Dutertekin totesi nähtyään turvakameran videon, että Kianin tappoon syyllistyneet poliisit kuuluvat vankilaan. Kianin tapauksen saama suuri julkisuus taisi vaikuttaa siihen, että tekoon syyllistyneet rivipoliisit tuomittiin kalterien taakse. On todella harvinaista, että omaiset uskaltavat viedä poliisin ja muiden asevoimien tekemiä tappoja oikeuteen, vaikka olisi näyttöä lainvastaisesta tappamisesta. Kansalaisilla ei ole uskoa siihen, että he voisivat saada turvallisen ja reilun oikeudenkäynnin lainvalvojia vastaan. Samoin harva silminnäkijä suostuu todistamaan poliisia vastaan. Kianin vanhemmilla onneksi oli rohkeutta.

Poliisin virkatehtävissä tekemien tappojen lainmukaisuutta tutkii vain poliisin sisäinen organisaatio. Yli 5000 tapon joukossa on varmasti paljon muitakin tapauksia, joissa poliisi on ampunut uhrin ilman todellista uhkaa, mutta ainoatakaan huumeoperaation ampumistapausta ei ole poliisiorganisaation omasta aloitteesta viety oikeuteen. Lainvalvontaviranomaiset ovat kyllä erottaneet virasta Duterten kaudella lokakuun loppuun mennessä 287 henkilöä huumeidenkäytön takia ja 130 henkilöä muiden huumerikkeiden perusteella.

Kyselytutkimusten mukaan enemmistö kansalaisistakin uskoo, että poliisi on huumesodassaan ampunut henkilöitä, jotka ovat jo antautuneet. Poliisin toiminnan lainmukaisuuden parantaminen edellyttää, että kuolemaan johtaneet poliisin aseidenkäytön tapaukset tulisi antaa poliisista riippumattomien elimien tutkittavaksi.

Vaikka vuoden 2018 tammi-lokakuussa huumeoperaatioissa tapettiin “enää” runsaat tuhat epäiltyä (#RealNumbersPH), on varsinkin poliisiorganisaation asenteissa paljon korjattavaa. Joillakin alueilla poliisi tekee vuorokauden tai parin kestäviä koko provinssin laajuisia operaatioita, joissa poliisi tappaa jopa kymmeniä epäiltyjä kerralla. Erityisesti Bulacanin poliisi on niittänyt mainetta tuhoisilla operaatioillaan, mutta marraskuun alussa Lagunankin poliisi tappoi 24 tunnissa 12 epäiltyä ja kaksi viikkoa sitten 48 tunnissa 11 epäiltyä huumerikollista. Lagunan poliisijohtaja Eleazar Matta vain totesi Inquirer-lehdelle (28.11.2018), että “kuolleiden määrä oli merkityksetöntä verrattuna siihen, että samalla pidätettiin 187 erilaisiin rikoksiin syyllistynyttä.” Hän lupasi, että toimintamalli on niin tehokas, että sen käyttöä tullaan jatkamaan. Jos tämä on poliisijohtajien antama arvo ihmiselämälle, on paljon ruumiita tiedossa jatkossakin.

Lähipäivinä on kongressilta odotettavissa päätös sotatilan jatkamisesta koko Mindanaon alueella vuodeksi 2019. Näin sotatilahallinnosta ollaan tekemässä uutta normaalitilaa. Nyt on kuitenkin syytä juhlia Kianin tapauksen lisäksi toistakin merkittävää oikeuden päätöstä, jossa ensimmäistä kertaa tuomittiin korkean tason sotilas ihmisoikeusrikoksesta. Nimittäin syyskuussa kenraali Jovito “teurastaja” Palparan sai elinkautisen vankilatuomion kahden opiskelija-aktiivin kidnappaamisesta ja katoamisesta vuonna 2006. Toivottavasti nämä tapaukset kannustavat asevoimia kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja rohkaisevat uhreja tai heidän omaisiaan hakemaan oikeutta asiassaan.

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

10.12.2016, Pekka Borg

Blogi 10.12.2016, Pekka Borg

Ihmisoikeuksista kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä

Kansainvälistä ihmisoikeuksien päivää vietetään 10. joulukuuta. Filippiinit-seuralle ihmisoikeudet ovat olleet perustamisestaan lähtien tärkein arvo. Varsinkin presidentinvaihdoksen jälkeen käynnistynyt huumesota on nostanut esiin ihmisoikeuksien tilan Filippiineillä. Siksi haluan ottaa kantaa keskustelussa esitettyihin keskeisiin argumentteihin. Kirjoituksen negatiivinen sävy ei anna oikeata kokonaiskuvaa presidentti Duterten hallinnon saavutuksista, mutta ihmisoikeuskysymyksissä ei ole kovin paljoa myönteistä kerrottavaa. Pian tulee täyteen puoli vuotta Duterten virkaan astumisesta, joten siinä yhteydessä esitän kokonaisvaltaisemman arvion kehityksestä.

”Filippiineillä huumekauppa on niin levinnyt, että vain kova sota voi pelastaa tilanteen”

Missään maailmassa ei ole huumekauppaa pystytty voittamaan sodan keinoin, vaikka siihen on upotettu miljardeja esim. Brasiliassa, Kolumbiassa, Meksikossa, Afganistanissa tai Thaimaassa. Duterte lupasi hoitaa huumeongelman ja rikollisuuden kuntoon 6 kuukaudessa ja kun se ei näytä riittävän pyysi 6 kuukautta lisää. Huumeiden tarjontaa toimilla on kyllä onnistuttu oleellisesti vähentämään, mutta sotimalla ongelmaa ei ratkaista kuudessa vuodessakaan.

Duterte on toiminut järkevästi taistelussaan toista pahetta, korruptiota vastaan, ja paremmin tuloksin kuin yksikään presidentti tätä ennen. Silti yhtään korruptioon syyllistynyttä ei ole ammuttu. Huumeiden vastaisessakin kamppailussa on vaihtoehtoja.

”Davaossakin on kovilla otteilla saatu laki ja järjestys aikaan”

1980-luvulla Davao oli todella väkivaltainen kaupunki. Rikollisuuden lisäksi kaupungissa käytiin sisällissotaa, jossa armeijan lisäksi oli osapuolina NPA ja maan kovimmat vigilante-ryhmät, kuten Alsa Masa. Duterten runsaan 20 vuoden pormestariuden aikana tilanne parani huomattavasti mm. siksi, että hänellä oli hyvät keskustelusuhteet sekä NPAhan että moro-vapautusliikkeisiin. On kuitenkin täysin vailla faktoja väittää, että Davao olisi maailman rauhallisimpia kaupunkeja.

Edes 20 vuoden jälkeen huumeongelmaa ja väkivaltaa ei ole saatu aisoihin. Filippiinien poliisin (PNP) tilastojen mukaan Davaossa tehtiin vuosina 2010–15 yhteensä 1032 murhaa ja 245 tappoa[1], eli yli 200 ihmistä on tapettu vuodessa. Tämä on yli kaksinkertainen määrä koko Suomen tappoihin nähden, vaikka Suomi on henkirikosten väestöosuudessa Länsi-Euroopan johtava maa.

”Miksi laittomista teloituksista puhutaan vasta nyt – onhan niitä tehty ennenkin”

Laittomat teloitukset (extrajudicial killings) ei todellakaan ole Filippiineillä mikään uusi asia, mutta kyllä niistä on pidetty meteliä aina ennenkin. Itsekin olen kirjoittanut jo 1990-luvun alussa Amnesty Internationalin lehteen artikkelin laittomista teloituksista Filippiineillä.

Perusongelmana on, että armeija ja poliisi on jo diktatuurin aikoina saanut vapaat kädet tappaa ilman, että tarvitsisi pelätä oikeuden eteen joutumista. Tosin Marcosin aikojen jälkeen AFP:ssä ja PNP:ssä on annettu ihmisoikeuskoulutusta ja perusteettoman väkivallan käyttö vähenikin. Nyt kehitys on kulkenut Marcosin aikojen suuntaan, kun presidentin arvovallalla on vakuutettu, että poliisit eivät operaatiossa tehdyistä tapoista joudu vankilaan.

”Ei poliisi ketään aiheettomasti ole tappanut”

Poliisin operaatioissa on tapettu yli 2 000 henkilöä. Duterte on antanut shoot to kill -määräyksen tilanteisiin, joissa epäilty osoittaa vastarintaa tai yrittää paeta. Entinen presidentti ja Marcosin aikaisen pahamaineisen Philippine Constabularyn komentaja Fidel Ramoskin totesi, että poliisin ohjeena on ”ampua tehdäkseen vaarattomaksi, ei tappaakseen” (PDI 1.12.2016). Vain aivan viimesijaisessa poikkeustilanteessa, kun todella henkiä on vaarassa, voi olla perustellusti pakko tappaa.

Varmasti huumelaboratorioon hyökätessä voi tulla näitä pakkotilanteita, mutta yli 2 000 poliisin tekemää tappoa ei selity tällä. Julkisuuteen on tuotu lukuisia dokumentteja tapauksista, joissa poliisi on tappanut epäiltyjä ilman vastarintaa, jopa poliisin tiloissa. Ei kuulosta kovin uskottavalta, että sadat pidätetyt olisivat yrittäneet kaapata ylivoimaiselta poliisilta aseita.

”Minkä Duterte sille voi jos huumejengit tappaa toisiaan”

Presidentti on ehdottomasti vastuussa siitä, että laki ja järjestys vallitsevat yhteiskunnassa. Toistaiseksi presidentti ja poliisijohto eivät ole tehneet mitään vigilantejen vapaana rehottavaa murha-aaltoa vastaan, koska on heidän intresseissä, että muut huolehtivat mahdollisimman paljon tappamisista. Poliisi kiistää millään lailla ohjaavansa tai rahoittavansa näitä moottoripyörätappajia, mutta on useampia dokumentteja, jossa henkilöt kertovat saaneensa tapettavien nimilistat poliiseilta.

”Duterte on syytön kuolemanpartioiden toimintaan”

Ihmisoikeusliike on syyttänyt Dutertea kuolemanpartioiden käyttämisestä rikollisten tappamiseen Davaossa. Tämä väite on tyrmätty sillä, että Dutertea vastaan ei ole nostettu syytettä eikä siten osoitettu syyllisyyttä. Voi olla näin, mutta samalla logiikalla voi sanoa, että tuhannet huumekaupasta epäiltyinä tapetut ovat syyttömiä, koska heidät tapettiin ilman, että oikeus olisi syyllisyyttä todennut. Toisaalta, kuka slummiasukas uskaltaa lähteä todistamaan jotakuta johtavassa asemassa olevaa poliitikkoa tai huumejengin pomoa vastaan oikeudessa?

”Duterten aikana väkivaltarikollisuus on huomattavasti vähentynyt”

Valitettavasti PNP ei ole avoimesti julkaissut internet-sivuilla tuoreita rikostilastoja, vaikka on esim. kongressin istunnoissa vilautellut joitakin päivän lukuja. Virallisissa tilastoissa on koko vuoden tiedot vasta vuodesta 2014, jolloin Filippiineillä tehtiin 9 945 murhaa ja 5 520 tappoa.[2]  Se tarkoittaa 1289 henkirikosta kuukaudessa. Lehtitietojen mukaan huumesodassa on viidessä kuukaudessa tapettu 5 500–6 000 henkilöä, eli noin 1 200 henkilöä kuukaudessa. Kun tähän lisätään kaikki muut murhat ja tapot, on luku vähintään yhtä suuri kuin edellisinä vuosina.

Muusta rikollisuudesta ei valitettavasti ole uskottavasti vertailukelpoista tilastotietoa vielä saatavissa ja muutoinkin jokunen kuukausi on liian lyhyt aika muutosten arviointiin. Filippiineillä on monissa rikostilastoissa huomattavia vuosittaisia vaihteluita. Rikollisuuden tilastointiperusteet muuttuvat ja ennen kaikkea vaihtelua on rikosilmoitusten tekemisalttiudessa. Tällä hetkellä poliisi on niin kiinni huumesodassa, että sillä ei ole aikaa muiden rikosten käsittelyyn ja voi olla, että nykyisessä tilanteessa jotkut eivät uskalla kääntyä poliisin puoleen.

”Huumesodassahan tapetaan vain pahoja ihmisiä”

Kovasanaisessa puheessaan Duterte sanoi, että ”on kolme miljoonaa huumeriippuvaista. … Mielelläni teurastaisin heidät … kaikki rikolliset lakkauttaakseni maani ongelman ja pelastaakseni seuraavan sukupolven tuholta.” (PDI 30.9.2016) Presidentti ei varmaan tosissaan halua lahdata miljoonia, mutta taustalla olevan perusajatuksen hän on todennut useaan otteeseen. Kun hoidetaan pois päiviltä huumekauppiaat, niin ongelmat ovat poistuneet. Historia on kuitenkin osoittanut, että jostain kumman syystä sosiaaliset ongelmat ja rikollisuus vaan syntyvät seuraavassakin sukupolvessa.

Filippiineillä kuulee toteamuksia, että tapetut ovat ansainneet kuolemansa. Tapettujen joukossa on joitakin huumekaupan suuria tekijöitä, mutta valtaosa on ollut tavallisia köyhien alueiden miehiä tai naisia, jotka ovat retkahtaneet huumeisiin. Suuri osa heistä tekee päivittäin töitä esim. tricycle-kuskeina tai katukauppiaina ja elättävät perhettä – ei pahoja ihmisiä vaikka ovatkin ongelmissa. Useimmat tapetuista eivät ole varsinaisia huumediilereitä, mutta huumeiden käyttäjillä aineiden rahoitukseen liittyy yleisesti pienimuotoista aineiden välitystäkin. Se ei kuitenkaan ole syy teloittaa heitä. He ovat ennemminkin hoidon ja tuen tarpeessa. Osa tietysti syyllistyy myös ryöstöihin yms., mutta sekään ei oikeuta tappamista.

”Huumerikolliset raiskaavat”

Tappamisten puolustamiseksi esitetään usein kuvauksia tapauksista, joissa huumerikollinen on raiskannut pieniä lapsia. Nämä henkilöt kuuluvat ehdottomasti pitkäksi aikaa vankilaan ja siellä hoitoihin. Shabu lisää raiskausalttiutta, mutta on liioiteltua sanoa, että raiskaukset olisivat erityisesti vain huumeongelmiin liittyvä rikos. Filippiineiltä ei valitettavasti saa tilastoa, ketkä ja minkä aineen vaikutuksissa raiskauksia tekevät. Kansainvälisistä tutkimuksista kuitenkin tiedetään, että valtaosa raiskauksista tapahtuu tuttavapiirissä, joten ulkopuolisten tekemät ”puskaraiskaukset” ovat poikkeuksellisia vaikka raakoja ovatkin. Perheväkivaltaan ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyy useammin alkoholi kuin huumeet.

Raiskaus on tyypillisesti sellainen rikos, joista tehdään hyvin vähän rikosilmoituksia. Eurooppalaisissa tutkimuksissa on arvioitu, että noin kymmenesosassa tapauksista tehdään rikosilmoitus. Tosin määrään vaikuttaa se, kuinka paljon rohkaistaan ilmoitusten tekemiseen ja minkälaisen kohtelun uhri saa. Filippiineillä tilastoitu taso n. 10 000 raiskausta vuodessa on pieni murto-osa todellisista luvuista.

”Huumesodan vastustajat puolustavat rikollisten oikeuksia, mutta eivät ole yhtään kiinnostuneita uhrien oikeuksista”

Rikokset aiheuttavat suunnattomia kärsimyksiä uhreille ja uhrien tulee saada kaikki mahdollinen apu sekä korvauksia rikolliselta. Rikollisen tappaminen ja kosto eivät kuitenkaan saa tehtyä tekemättömäksi eivätkä hyvitä kärsimystä. Parasta ennaltaehkäisyä on saada laki ja järjestys toimimaan niin, että rikokset selvitetään ja niistä joutuu oikeuden edessä vastuuseen. Uhrille pitää turvata tarpeellinen hoito ja taloudellinen tuki, mutta tulevien rikosten vähentämiseksi myös vangille tulee antaa hoitoa ja koulutusta, joka parantaa mahdollisuuksia palata yhteiskuntaan tuottavaksi kansalaiseksi.

Kuuluuko 9-vuotias vankilaan?

Filippiinien kongressissa on esitetty, että rikoksista tuomitsemisen alaikäraja laskettaisiin yhdeksään vuoteen. Jo nyt on lasten oikeuksien kannalta ongelma, että 15-vuotiaat sullotaan aikuisten kanssa samoihin vankiloihin, joissa ei ole edes nukkumatilaa kaikille.

”Kansainvälinen ihmisoikeusliike on vain USA:n imperialismin käsikassara Duterten syrjäyttämisessä”

Ihmisoikeusliikkeen lähtökohtana ovat kansainvälisten ihmisoikeussopimuksien mukaiset universaalit perusoikeudet, joista tärkein ihmisen elämisen oikeuden kunnioittaminen. Tältä osin kaikkia maita arvioidaan samoilla standardeilla. Maailmassa on varmaan enemmistössä maista huonompi ihmisoikeustilanne kuin Filippiineillä ja järjestöillä on jatkuvasti ympäri maailmaa kohdistuvia kampanjoita, mukaan lukien Yhdysvaltojen ihmisoikeudet. Liikkeet eivät ole unohtaneet, mitä tapahtuu Syyriassa tai vaikkapa Nigeriassa puhumattakaan Suomen pakolaispolitiikasta.

Ihmisoikeusliikkeellä ei ole mitään intressiä Filippiinien hallituksen kaatamiseen, mutta tietysti se puolustaa filippiiniläisten oikeuksia tulla kohdelluksi inhimillisesti. Toisaalta on varmaa, että jos kongressi on palauttamassa kuolemantuomiota, sitä vastaan kampanjoidaan.

Lähteet

[1] http://data.gov.ph/catalogue/dataset/crime-statistics—top-15-urbanized-cities-2010-2015/resource/9c31ea6a-c680-448a-8a42-e799a69e49d9?inner_span=True

[2] https://psa.gov.ph/sites/default/files/PIF%202016.pdf

Kategoriat
Blogi Blogi, Pekka Borg

4.8.2016, Pekka Borg

4.8.2016, blogi Pekka Borg

Pekka Borgin SONA-arvio: Presidentti vaihtui – mikä muuttui?

Vahva, suorastaan hurmoksellinen kansanliike teki Rodrigo Dutertesta presidentin. Kansa halusi muutosta heti, ja vain määrätietoinen Duterte kykeni vakuuttamaan, että hänen johdollaan muutokset myös toteutuvat. Viimeksi kansa on Filippiineillä osallistunut yhtä innostuneesti politiikan tekemiseen 30 vuotta sitten, kun Marcosin diktatuuri kaadettiin People Power -vallankumouksella.

Tässä kirjoituksessa arvioin presidentti Duterten esittämiä linjauksia lähivuosien hallituspolitiikaksi. Lähteinä ovat ensisijaisesti presidentti Duterten virkaanastujaispuhe 30.6.2016, kansakunnan tila-puhe kongressille 25.7.2016 (State of the Nation, SONA) sekä Philippine Daily Inquirer -lehden artikkelit.

Virkaanastujaispuheessaan presidentti Duterte totesi, että nopeaa korjausta vaativat maan ongelmat ovat korruptio, rikollisuus, erityisesti huumekauppa sekä lain ja järjestyksen murtuminen. Nämä ovat sosiaalisen sairauden ilmentymiä, jotka syövät Filippiinien yhteiskunnan moraalia. Duterte pitää todellisena ongelmana sitä, että kansan luottamus hallitukseen, maan johtajiin, oikeuslaitokseen sekä viranomaisiin on rapautunut. SONA-puheessa presidentti Duterte ei enää palannut menneisiin, vaan halusi keskittyä siihen, mitä tehdään tästä eteenpäin.

Nostan tässä kirjoituksessa seuraavat teemat esiin:
1. Huumeiden vastainen taistelu ja ihmisoikeudet
2. Federalismi ja perustuslain muutos
3. Rauhanprosessi
4. Talouspolitiikka ja byrokratian purku
5. Terveys ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus
6. Ympäristö
7. Ulkopolitiikka

1. Huumeiden vastainen taistelu ja ihmisoikeudet

Presidentti Duterten toimintaohjelmassa on paljon erinomaisia ja rohkeita linjauksia, jotka toivottavasti toteutuvat. Kommentoin ensin vähän laajemmin kaikista ongelmallisinta aluetta hänen ohjelmassaan, nimittäin huumepolitiikkaa ja siihen liittyviä systemaattisia ihmisoikeuksien loukkauksia. Duterten ohjelmassa on monia ihmisoikeuksia parantavia ehdotuksia, mutta hänen huumekampanjansa rikkoo surutta kaikista perustavinta ihmisoikeutta eli kaikille kuuluvaa oikeutta elämään.

Duterte on luvannut lopettaa huumerikollisuuden Filippiineillä puolessa vuodessa tappamalla kaikki huumekauppiaat, jotka eivät antaudu. Duterten ansioksi voi sanoa, että hän ei siirrä vastuuta ikävistä asioista toisille, vaan laittaa itsensä täysillä peliin tavoitteidensa saavuttamiseksi. Jo ennen presidenttikauden alkua hänen viestinsä rikollisille oli: “Jos vastustatte, osoitatte väkivaltaista vastarintaa, käskyni poliisille on, ampukaa tappaaksenne.” (PDI 18.6.16) Duterte on rohkaissut myös kansalaisia itse toimimaan, jos näkevät huumekauppiaita naapurustossaan: “Soittakaa meille, poliisille, tai tehkää se itse jos teillä on ase – teillä on minun tukeni.” Jos huumekauppias vastustaa pidättämistä ja kuljetusta poliisiasemalle ja uhkaa henkilöä aseella tai veitsellä, “voitte tappaa hänet”. “Ampukaa hänet ja annan teille mitalin”. (PDI 5.6.16)

Poliisi on välittömästi lähtenyt toteuttamaan annettua tehtävää. Inquirer-lehti ylläpitää listaa kaikista sen tietoon tulleista huumerikollisten tappamisista. Lehti dokumentoi ensimmäisen kuukauden aikana 465 rikolliseksi epäillyn tappoa. Duterte lupasi poliisille 3 000 lisävirkaa ja sanoi, että poliisin tulisi esittää hänelle heidän työnsä tulokset: “Näyttäkää minulle kuolleita ruumiita” (PDI 30.5.16).

Davaon entinen poliisipäällikkö “Bato” de la Rosa, jonka Duterte nimitti Filippiinien poliisin ylipäälliköksi, onkin suorasanaisesti ilmaissut miten hän ohjaa poliisia toimimaan heidän kohdatessaan rikollisia. Hän sanoi, että presidentin ohje ampua tappaakseen pätee tilanteissa, joissa rikollinen osoittaa vastarintaa tai on aseistettu. Kun toimittaja kysyi, entä sitten jos epäilty antautuu vapaaehtoisesti, de la Rosa vastasi, että “pistäkää hänet käyttämään vastarintaa”. (PDI 7.6.16) De la Rosa myös arvioi, että “Useita vuosia nämä huumeloordit ovat hallinneet. He ostavat syyttäjiämme, tuomareita, vankilavirkailijoita ja jopa mediaa. Nyt on aika tappaa heidät.” “Jos nyt näen jonkun heistä eikä ketään ole katsomassa eikä ole valvontakameraa, niin ammun hänet.” (PDI 19.7.16)

Tapetaan kun oikeusjärjestelmä ei toimi

Rikollisten tappamista perustellaan myös sillä, että rikolliset kulkevat vapaana kun oikeuslaitos ei saa syyllisiä tuomittua. Duterte toteaa SONA:ssa kansalaisten huolen siitä, että juttujen käsittelyt jumiutuvat tuomioistuimissa eikä saada oikeudenmukaisia ja reiluja ratkaisuja. Hän on vaatinut, että poliisista, tuomioistuimista ja vankiloista pitää puhdistaa korruptoituneet ja rikollisten kanssa yhteistyössä olevat ainekset. Oikeusjärjestelmän kuntoon laittaminen ihmisoikeuksia kunnioittaen pitäisikin olla se tie, jolla huume- ym. rikollisuutta vastaan taistellaan, vaikka se onkin hidas tie. Järjestelmän toimimattomuus ei oikeuta mielivaltaisia teloituksia.

Asevoimat saivat jo Marcosin diktatuurin aikana sellaisen vallan, että he voivat teloittaa epäiltyjä rikollisia tai kapinallisia ilman että heidän tarvitsisi pelätä tulevansa tuomituksi oikeudessa. Presidentti Aquino edes yritti suitsia poliisin tai armeijan ihmisoikeusloukkauksia, mutta nyt Duterte antaa asevoimille ja kansalaisillekin yhtä vapaat kädet laittomiin teloituksiin ilman seuraamuksia kuin oli tapana Marcosin diktatuurin aikana – tai Duterten ollessa Davaon pormestarina. Hän vähintäänkin salli sen, että Davaon kuolemanpartio tai poliisi tappoi yli 1 000 huumeiden käyttäjää ja -kauppiasta, pikkurikollista ja katulasta (vajaan 20 vuoden aikana).

Ilman oikeudenkäyntiä tapahtuvissa teloituksissa ei kysytä, oliko teloitettu varmasti syyllinen tai kuinka suuren rikoksen hän mahdollisesti oli tehnyt. Presidentti Duterte esittää kuolemantuomioiden palauttamista Filippiineille, jolloin oikeudessa ainakin tutkittaisiin näyttöä syyllisyydestä. Mitkään kansainväliset kokemukset eivät kuitenkaan tue käsitystä, että tappamalla saataisiin huumerikollisuus lakkautettua, ei laillisin kuolemantuomioin eikä laittomin teloituksin. Se ei ole onnistunut edes Davaossa, jossa kuolemanpartioista huolimatta edelleen riittää uusia köyhiä pikkurikollisia tapettaviksi.

Toki moniin Duterten esittämä tappopelote tehoaa. Heinäkuun aikana yli 140 000 huumeiden käyttäjää tai myyjää on tappamisen pelossa itse antautunut poliisille, ja viranomaisilla onkin melkoinen työ vankilapaikkojen ja valvonnan järjestämisessä.

Hallitus pyrkii vähentämään huumeongelmaa myös positiivisin keinoin, lisäämällä hoitoa. Filippiineillä on arviolta yli kolme miljoonaa huumeiden käyttäjää, ja nyt hoitoon hakeutuneita on niin paljon, että hoitoa tullaan järjestämään valtavissa yksiköissä mm. varuskunta-alueilla. Hoitoprosessi vaatii kärsivällisyyttä poliisiviranomaisiltakin, sillä useimmiten huumeriippuvuudesta toipumiseen liittyy retkahduksia ja taas uudelleenyrityksiä.

Presidentin ja kongressin toimivalta

Oikeusvaltion perusperiaatteisiin kuuluu, että lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta on erotettava toisistaan. Presidentti Duterte on todennut, että juristina ja syyttäjänä hän tuntee laillisuuden rajat. Hän kuitenkin varoitti tulevaa kongressia jo etukäteen tekemästä sitä virhettä, että se lähtisi tekemään kongressin tutkimusta hänen rikollisuudenvastaisesta kampanjastaan. (PDI 10.6.16)

Kongressin edustajainhuoneen puhemies Pantaleon Alvarez jo vastasikin, että hän ei halua antaa tilaa sille, että huumeloordit kansanedustajia hyväksikäyttäen saisivat kongressin tutkimaan poliisin toimintaa, mikä jarruttaisi poliisin huumeidenvastaista kampanjaa (PDI 17.7.16). Senaatti toimii yleensä itsenäisemmin kuin presidentin hallinnassa oleva edustajainhuone ja siellä on vireillä laittomien teloitusten ottaminen tutkittavaksi. Poliisijohtaja de la Rosa totesi, että poliisi noudattaa sääntöjään toiminnassaan ja että “kolmesta kuuteen kuukaudessa ratkaisemme laittomien huumeiden ongelman maassa. Olemme vasta aloittamassa kampanjaa ja ihmisoikeuksien ajajat eivät saa meitä peloteltua luovuttamaan.” (PDI 9.7.16)

2. Federalismi ja perustuslain muutos

Varsinkin Mindanaon ja Visayasin väestöstä suuri osa on ollut tyytymätön siihen, että Manilan eliitti määrää provinssien asioista ja resursseista. Duterten ohjelmassa on siirtyminen federalismiin hänen virkakautensa aikana. Se edellyttää perustuslain suurta uudistusta. Duterte esittää siirtymistä parlamentaariseen järjestelmään, jossa kuitenkin on vahva presidentti, esimerkiksi Ranskan mallia mukaillen.

Yksi odotus federalismin suhteen on, että se vähentäisi poliittisten klaanien vaikutusvaltaa. Pelkkä osavaltioihin siirtyminen ei sitä kuitenkaan takaa. Suurin osa provinsseista on vahvasti yhden tai kahden suvun hallinnassa, ja niiden asema saattaa jopa voimistua kun päätösvallasta ja verorahoista suurempi osa siirtyisi alueelliseen hallintaan. Davaotakin johtaa Duterten perhe.

Federalismi voi helpottaa autonomisen muslimialueen perustamista. Aquinon kaudella hallituksen ja MILF-vapautusliikkeen sopima Bangsamoron perustuslaki (BBL) autonomisesta muslimialueesta jumittui perustuslakiongelmien takia kongressin käsittelyyn. Jos perustuslakia uudistetaan, samalla voidaan ratkaista muslimialueen autonomiaan liittyvät ongelmat.

Presidentti Duterte on todennut, että uusi perustuslaki ei tule heikentämään filippiiniläisten asemaa nykyiseen perustuslakiin verrattuna. Sen sijaan yritys- ja sijoitustoimintaan hän esittää ulkomaisia investointeja edistäviä muutoksia, kuten 40 prosentin ulkomaisen omistusrajan poistamista yrityksiltä.

3. Rauhanprosessi

SONA-puheessaan Duterte kiinnitti huomiota siihen, miten maan muslimiväestöä on historiassa kohdeltu väärin. Mindanao oli vielä 100 vuotta sitten muslimien aluetta, mutta imperialistisesti heidät syrjäytettiin mailtaan. Duterten mukaan asia pitää korjata siten, että “yritämme ymmärtää toisiamme ja elää toistemme kanssa”. Hän esitti, että kongressi hyväksyisi rauhanneuvotteluissa sovitun BBL-lain siltä osin kuin se ei ole ristiriidassa maan perustuslain kanssa. Kiistanalaiset kohdat sitten hyväksyttäisiin perustuslain uusimisen yhteydessä. Kuulostaa hyvältä, että Duterte haluaa mukaan päättämään myös kilpailevan muslimien MNLF-vapautusliikkeen, joka ohitettiin edellisen hallituksen rauhanneuvotteluissa.

Sissisotaa on käyty jo 60-luvusta lähtien myös kommunistijohtoisen kansandemokraattisen rintaman (NDF) ja sen kansanarmeija NPA:n kanssa. Eri hallitusten aikana on käyty lukuisia rauhanneuvotteluja, joissa kumpikaan osapuoli ei ole ollut oikein tosissaan mukana.

Nyt Duterte on tehnyt sellaisia avauksia, jotka voivat merkitä alkua vakavasti sopimukseen pyrkiville neuvotteluille. Hän lupasi hyvän tahdon eleenä vapauttaa kaikki poliittiset vangit, jotka ovatkin valtaosin NDF:stä tai sitä lähellä olevista laillisista kansalaisjärjestöistä. Toistaiseksi yhtään vankia ei ole vielä vapautettu, ja armeijassa ei ehdotuksesta välttämättä olla innoissaan.

Duterte oli nuoruudessaan kommunistipuolueen (CPP) perustaja Joma Sisonin oppilas yliopistolla ja itsekin kommunistisen nuorisoliiton jäsen. Dutertella on siitä lähtien ollut hyvä keskustelusuhde Sisonin kanssa, ja hän esittikin Sisonille, että NDF saisi nimittää neljä ministeriä hänen hallitukseensa. Sison vastasi, että puolue voi tulla hallitukseen vain rauhansopimuksen hyväksymisen jälkeen, mutta NDF antoi Dutertelle muutaman edistysmielisen nimen ehdolle. Hallitukseen tulikin maareformiministeriksi militantin KMP-talonpoikaisjärjestön entinen puheenjohtaja Rafael Mariano ja sosiaaliministeriksi professori Judy Taguiwalo.

Rauhanprosessin alku vielä kangertelee. Duterte julisti yksipuolisen tulitauon ja kun NPA ei ilmoittanut annettuun kellonaikaan mennessä samaa, kumosi Duterte tulitauon. Osapuolilla on ollut erilaisia käsityksiä, mitä tulitauon aikana saa tehdä ja pieniä yhteenottojakin on ollut. Sison totesi, että käskyttämällä asia ei etene ja että NDF on neuvottelemassa, ei antautumassa.

Rauhanneuvottelut saattavat kuitenkin käynnistyä sovitusti 20.8. Norjassa. Toiveita on enemmän kuin vuosikymmeniin, mutta sopimukseen pääseminen on vielä pitkän matkan päässä eikä lopputuloksesta ole varmuutta.

Alkuperäiskansat ovat varmaan rauhanomaisinta ja vähiten yhteiskunnallisesta päätöksenteosta osallista kansanosaa. Duterte on jo Davaolla vahvasti puolustanut alkuperäiskansojen oikeuksia ja nostaa heitä myös vastuullisiin tehtäviin. SONA-puheessaan Duterte sanoi alkuperäiskansoilla olevan suojanaan omistusoikeudet perinteisille maa-alueilleen ja kehottaa heitä aktiivisesti hyödyntämään näitä maitaan hyvinvointinsa parantamiseen.

4. Talouspolitiikka ja byrokratian purku

Liike-elämän toiveiden mukaisesti Duterte on luvannut jatkaa Aquinon kauden kasvua tukevaa talouspolitiikkaa. Lisäksi hän lupasi yksinkertaistaa verotusta ja alentaa sekä henkilö- että yritysverotusta. Byrokratian purku on keskeinen tavoite, mm. yritystoimintaan liittyvät lupahakemukset pitää ratkaista kolmessa päivässä ja palvelut pitää saada yhdeltä luukulta. Tehdään kilpailukykyä parantavia reformeja ja edistetään investointeja etenkin työvoimavaltaisille aloille.

Korruptionvastaisessa taistelussa on oleellista, että kansalaisilla on mahdollisuus saada tietoa viranomaisten päätöksistä. Kongressissa on ollut jo pitkään käsiteltävänä julkisuuslaki (Freedom of Information, FOI), mutta Aquino ei panostanut sen läpiviemiseen. Duterte antoi heti tiedonsaantia avaavan presidentin FOI-asetuksen ja olettaa sopii, että varsinaisen lainkin hyväksyntä etenee nyt kongressissa.

5. Terveys ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Viime presidenttikauden suurimpia poliittisia taisteluita käytiin seksuaaliterveyslain hyväksymisestä (Responsible Parenthood and Reproductive Health Law, RH-laki). Kongressi hyväksyi lain vain huomattavasti heikennettynä, sillä lakia vastustaneella katolisella kirkolla on niin paljon poliittista vaikutusvaltaa. Kongressin konservatiivit estivät myös lain kunnollisen toimeenpanon poistamalla budjetista tarpeellisia rahoja. Duterte vaatii SONA:ssa, että RH-laki on pantava täysimääräisesti toimeen niin, että pariskunnilla, erityisesti köyhillä, on vapaus tehdä tietoinen valinta haluamiensa lasten määrästä.

Dutertella riittää perhesuunnittelukysymyksissäkin ennennäkemätöntä rohkeutta pistää katolinen kirkko aisoihin ja työntää sitä ulos poliittisesti määräävästä asemasta. Voi olla, että Duterten jälkeen kirkot eivät enää saavuta samanlaista vaikutusvaltaa kuin ennen.

Köyhimmälle väestönosalle Duterte lupaa oleellisia parannuksia. Hän lupaa laajentaa yleisen terveysvakuutuksen kattamaan kaikki filippiiniläiset. Hän aikoo jatkaa edellisten hallitusten 4P-ohjelmaa, joka tarjoaa ehdollista toimeentuloturvaa köyhimmille perheille. Etuuksia aiotaan kehittää omatoimisuuteen kannustavammiksi. Todella merkittävä muutos on, että on kielletty jyräämästä slummialueita sileäksi ja häätämästä asukkaita ilman uudelleensijoitusta: “niin kauan kuin istun täällä presidenttinä, ei tule tapahtumaan (slummialueiden) purkuja ilman uudelleensijoituksia.” (SONA)

Maanomistus on historiallisesti ollut Filippiineillä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kannalta ykköskysymys. Duterte on arvostellut maareformilakia tehottomaksi ja todennut, että hänen kaudellaan maan jakamiseen liitetään huomattavasti enemmän tukitoimia viljelijälle. Uusi maareformiministeri Mariano edustaa talonpoikaisliike KMP:n linjaa, jonka mukaan vanha maareformilaki pitäisi kumota ja tilalle hyväksyä oleellisesti radikaalimpi reformilaki. Maanomistajat eivät sitä missään nimessä hyväksy ja presidentti ei toistaiseksi ole ottanut maanjakoon selkeästi kantaa.

Työntekijöiden oikeuksien kannalta suurimpia kiistanaiheita on yleinen käytäntö, jossa yrittäjä tekee työsopimukset vain viideksi kuukaudeksi. Näin yrittäjä kiertää velvoitetta vakinaistaa työsuhde (6 kk:n jälkeen), ja voi myös maksaa alempaa palkkaa. Duterte on luvannut lakkauttaa käytännön vaikka sulkemalla yritykset, jotka näin kiertävät lakia.

6. Ympäristö

Ympäristöpolitiikan suhteen Duterten linjaukset ovat olleet ristiriitaisia. Virkaanastujaispuheessaan Duterte vakuutti, että Filippiinit noudattaa kaikkia hyväksymiään sopimuksia. Hän kuitenkin kieltäytyi sitoutumasta Pariisin ilmastosopimukseen, joka hänen mielestään on Filippiineille epäoikeudenmukainen ja estää maan teollistumista. Filippiinit on allekirjoittanut sopimuksen, mutta senaatti ei ole sitä vielä ratifioinut. Lukuisat ympäristötutkijat pitävät ympäristösopimuksesta luopumista suurena riskinä Filippiineille, sillä alue on ilmaston lämpiämisestä eniten kärsiviä maita. Lisäksi he toteavat sopimuksen olevan kaksipuolinen siten, että päästötavoitteet ovat voimassa vain jos ulkopuoliset rahoittajat antavat sopimuksen mukaisesti huomattavan tuen Filippiineille. (PDI 24.7.16)

Yksi Duterten rohkeista vedoista oli valita ympäristöministeriksi radikaali ympäristöaktivisti Regina Lopez. Erityisesti kaivosyhtiöt ovat päätöksestä kauhuissaan. Duterte on ollut samoilla linjoilla Lopezin kanssa siitä, että kaikki kaivosluvat tarkistetaan uudelleen ja ympäristöä tuhoavia käytäntöjä ei hyväksytä. Samoin Duterte uhkaa lakkauttaa metsäyhtiöiltä luvat, jos ne eivät ole täyttäneet puunistutusvelvoitteitaan.

7. Ulkopolitiikka

Suorasuinen Duterte ei ole mikään diplomaatti kansainvälisissäkään suhteissa. Jo vaaliaikana hän ehti lausunnoillaan suututtaa ainakin Australian, Yhdysvallat ja Kiinan.

Varsinkin Kiinan kanssa menossa oleva kiista merialueista on ulkopolitiikan vaikeimpia kysymyksiä. Haagin kansainvälinen oikeus antoi Filippiinien kannalta positiivisen päätöksen merialueista, mutta Kiina ei oikeuden päätöksiä hyväksy. Presidentti Aquino halusi turvautua USA:n voimakkaampaan läsnäoloon alueella. Duterte on ilmaissut, että hän haluaa ratkoa ongelmaa Kiinan kanssa neuvotteluteitse ja tarjoten molemmille hyödyllistä yhteistyötä kiistelyn sijaan. Hän nimitti ex-presidentti Ramosin neuvottelijaksi Kiinaan – jos vain ikääntyneen Ramosin voimat riittävät. Voi olettaa, että Kiina ei neuvottelemallakaan merialueen hallinnasta luovu.

Duterten linjana näyttää olevan, että maan turvallisuudesta huolehditaan ensisijaisesti Filippiinien omiin voimiin tukeutuen. Pormestarikautenaan hän jopa kielsi yhdysvaltalaisia joukkoja tulemasta Davaon alueelle sotaharjoituksiin. Duterte on kuitenkin luvannut kunnioittaa Aquinon aikana Yhdysvaltojen kanssa tehtyjä puolustusyhteistyösopimuksia, joiden mukaan USA voi pitää jatkuvasti kiertäviä joukkoyksikköjä Filippiineillä määritellyillä alueilla ja myös varastoida aseita ym. tarvikkeita siellä. Duterte on edellyttänyt, että he toimivat Filippiinien maaperällä Filippiinien asevoimien ohjeiden ja rajoitusten mukaisesti.

Lopuksi

Presidentti Duterte on ottanut tehtäväkseen saada aikaan todellinen muutos filippiiniläiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Hän on myös osoittanut johtajuutta, jossa on valmis panemaan itsensä likoon ja ottamaan vastuuta. Hän on koonnut itselleen kabinetin, joka edustaa hyvin erilaisia ajattelutapoja. Luotettavimpana ytimenä kabinetissa on hänen lapsuus- ja opiskeluaikojen ystäviään ja läheisimpiä luotettujaan Davaosta. Mukana on laitavasemmiston edustajia ja akateemisia asiantuntijoita, mutta myös miehiä bisnesmaailmasta, kuten Mark Villar. Ajan mittaan sitten näemme, miten toimintakykyisenä “sateenkaarikabinetti” filippiiniläisittäin säilyy.

Duterten ohjelmassa on reformeja, jotka parantavat pienituloisten elämänedellytyksiä. Hän on myös rohkeasti puuttumassa taloudellisen ja poliittisen eliitin toimiin asioissa, joissa katsoo eliitin toimivan yhteistä etua vahingoittavasti ja reilujen pelisääntöjen vastaisesti. Hän on kovalla kädellä siivoamassa korruptiota hallinnosta ja yhteiskunnasta kokonaisuutena. Menestystä vaan hänelle ja kaikille muille toimijoille työssä näiden kunnianhimoisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Samaa en voi kuitenkaan sanoa tästä huumeiden ja rikollisuuden vastaisesta sodasta. Huumekauppaan on kyllä puututtava tosissaan, sillä huumeet pilaavat jopa miljoonien ihmisten elämää. Kuvaavaa Duterten ajattelutavalle on se, mitä hän sanoi moottoripyörämiesten tappamasta, korruptoituneesta toimittaja Jun Palasta: “hän oli mätä huoranpenikka. Hän ansaitsi sen (tulla tapetuksi)” (PDI 2.6.16). Duterten kampanjaa puoltavissa kirjoituksissa sosiaalisessa mediassa yleinen puolustelu on ollut, että eihän Duterte ole tappamassa heitä tai muita kunnon ihmisiä, vaan vain rikollisia.

Ihmisoikeuskonventiot ja kaikkien sivistyneiden valtioiden (ml. Suomi ja Filippiinit) perustuslait lähtevät siitä, että jokaisen ihmisen elämä on arvokas – myös rikollisten, puhumattakaan vain rikoksista epäillyistä. Tehtyjä rikoksia ei saa tappamalla tekemättömiksi. Epäillyt rikokset pitää saada rehtiin oikeuskäsittelyyn ja rikoksiin syyllistyneiden pitää saada rangaistuksensa. Yhteiskunta, jossa annetaan asevoimille tai kansalaisille oikeus lahdata rikoksista epäilemiään henkilöitä, ei varmasti ole turvallinen, ja jatkossa voi koko demokraattinen yhteiskunta olla uhattuna. Siksi ihmiskunnan historiassa on siirrytty viidakon laeista oikeusvaltioon.