Blogi 12.3.2019 Tiina Vaittinen
OSA 1: 18.2.2019 Miksi juuri Filippiineiltä tuodaan hoitajia?
OSA 2: 25.2.2019 Vienti- ja tuontituotteena tender loving care of the Filipino
OSA 3: 4.3.2019 Ulkomaille töihin – pakko vai mahdollisuus?
OSA 4: 12.3.2019 Mutta Filippiinithän rikastuu, kun siirtolaiset lähettävät euroja kotiinsa!
Filippiinien työperusteinen siirtolaisuus kehityspoliittisena kysymyksenä: Blogisarja hoitajarekrytoinnin globaalia etiikkaa koskevaan keskusteluun
Viime päivinä on uutisoitu ulkoministeri Timo Soinin ehdotuksesta ratkaista työvoimapula hoitoalalla rekrytoimalla sairaanhoitajia Filippiineiltä. Yksityiset henkilöstöalan yritykset ovat rekrytoineet Suomessa toimiville suurille hoiva-alan yrityksille hoitajia Filippiineiltä jo yli kymmenen vuoden ajan, usein kyseenalaisin ehdoin – ja kuten tutkimukseni osoittaa – varsin puutteellisessa valtiokontrollissa.
Vuonna 2017 valmistuneessa väitöskirjassani tutkin filippiiniläisten sairaanhoitajien suomalaiseen vanhushoivaan suuntautuvaa muuttoliikettä globaalin etiikan ja poliittisen talouden näkökulmasta. Tässä blogisarjassa käsittelen lyhyesti filippiiniläisen työvoiman globaalia liikettä kehityspoliittisena kysymyksenä.
Blogisarja perustuu Siirtolaisuusinstituutin julkaisemassa Siirtolaisuus – Migration -lehdessä (nro 4/2017, s. 10–15) julkaistuun artikkeliin.
Tiina Vaittinen, tutkijatohtori
Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI
Tampereen yliopisto
Kirjoittaja on Filippiinit-seuran hallituksen jäsen, tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka vuonna 2017 julkaistu väitöskirja käsitteli ikääntyvän Suomen hoivatarpeiden kietoutumista filippiiniläiseen hoitajateollisuuteen.
Blogi 4:
Mutta Filippiinithän rikastuu, kun siirtolaiset lähettävät euroja kotiinsa!
Työperusteista muuttoliikettä köyhemmistä maista rikkaisiin perustellaan useasti kehityspoliittisesti hyvänä asiana: Työtä tarjotaan ihmisille, joilla sitä ei ole, ja maahanmuuttajat täyttävät kohdemaissa kohtaanto-ongelmia aloilla, joilla on syystä tai toisesta työvoimapulaa. Siirtotyöläisten kotimaihin lähettämät rahalähetykset ovatkin merkittävä tulonlähde yksittäisille kotitalouksille, ja osa kasvusta siivilöityy paikallistalouksiin esimerkiksi rahalähetysten mahdollistaman pienyritystoiminnan ja rakennushankkeiden myötä.
Myös makrotasolla tarkasteltuna siirtolaisten rahalähetykset muodostavat merkittäviä rahavirtoja. Maailmanpankin arvion mukaan vuoden 2017 pankkisiirroista LMIC-maihin (alhaisen tulotason maihin) kertyy yhteensä jopa 450 miljardia dollaria. Tämä on moninkertainen summa verrattuna viralliseen kehitysapuun. Maailmanpankin mukaan siirtolaisten lähettämät pankkisiirrot ylittivät virallisen kehitysavun ensimmäisen kerran vuonna 1996. Ero on jatkanut kasvuaan virallisen kehitysavun pysyessä melko samana, ja rahalähetysten kasvaessa tasaisesti muutamia notkahdusvuosia lukuun ottamatta. Yksityisen sektorin sijoitukset (foreign direct investment, FDI) LMIC-maihin ovat suurempia kuin siirtolaisten rahalähetykset, mutta ne ovat herkempiä talouden suhdanteille.
Siirtolaisten koteihinsa lähettämät rahasummat ovat siis merkittävä osa maailmantaloutta, ja Filippiinien tavoin monet LMIC-maat ovat niistä varsin riippuvaisia. Rahalähetykset ovat kuitenkin viime kädessä yksityisten kotitalouksien läpi kansantalouteen siivilöityvää rahaa. Kehityspoliittisesti tarkasteltuna siirtolaisten palkoista muodostuvat rahavirrat eivät näin ollen välttämättä auta kaikista köyhimpiä. Pahimmillaan rahalähetykset voivat jopa hankaloittaa köyhyysongelman ratkaisua.
Kuten aiemmissa blogeissani olen kirjoittanut, filippiiniläinen sairaanhoitaja ja siirtotyöläinen ovat Filippiineillä tärkeitä vientituotteita. Niin sanottua aivovientiä käsittelevissä keskusteluissa koulutetun työvoiman rekrytointi ja siirtolaisuus esitetään yleensä siten, että yksi (usein köyhempi) valtio kouluttaa työvoimaa toisten (rikkaampien) valtioiden käyttöön. Koulutuksen ja siirtolaisuuden rahavirtoja tarkasteltaessa tämä ei kuitenkaan ole koko totuus.
Esimerkiksi filippiiniläinen hoitajatuotanto on täysin riippuvainen yksityisten kotitalouksien koulutukseen tekemistä investoinneista. Filippiineillä koulutus on kallista, ja monet yliopistoista ovat yksityisiä markkinatoimijoita, jotka lisäävät koulutustarjontaa sen mukaan, millä aloilla on maailmalla vientiä. Matkallaan ulkomaille töihin nuori sairaanhoitaja investoi koulutukseensa jopa yli kymmenen tuhatta euroa. Tämä koostuu paitsi lukukausimaksuista ja asumiskuluista, myös sairaanhoitajan lisenssiin oikeuttavasti kokeesta ja siihen valmistautumisen kustannuksista.
Lisäksi ulkomaille työhön tähtäävät hoitajat tarvitsevat erilaisia erikoistumiskoulutuksia, joita suoritetaan näihin erikoistuneissa kouluissa tai yksityisissä sairaaloissa lisämaksusta. Myös kielikurssit, kielikokeet, viisumit ja matkaliput maksavat, yhteensä tuhansia euroja, ja nekin ovat pakollista valmistautumista siirtolaisuuteen.
Kaiken kaikkiaan matka ensimmäisen vuoden sairaanhoitajaopiskelijasta ulkomaiseen työpaikkaan voi kustantaa yli 15 000 euroa, mikä on paljon maassa, jossa sairaanhoitaja tienaa 150–250 euroa kuukaudessa. Opinnot nähdään usein perheen yhteisenä sijoituksena tulevaisuuteen, ja rahat opintoihin monesti saadaan ulkomailla työssä olevalta perheenjäseneltä tai sukulaiselta. Koulutuksen rahoitusrakenne näin ollen muodostaa myös kierteen, joka edellyttää työvoiman massamuuttoa – useimmilla perheillä ei yksinkertaisesti olisi varaa rahoittaa nuorten opintoja, mikäli joku perheenjäsenistä ei tienaisi rahaa ulkomailla. Toisinaan siirtolaisuuteen valmistaudutaan velkarahalla.
Kaiken kaikkiaan on tärkeää huomata, että aivovientiä ei käytännössä juuri koskaan rahoita köyhä lähtövaltio, vaan siirtotyöntekijät itse investoivat osan palkoistaan tulevien siirtolaisten koulutukseen lähettämällä rahaa sukulaisille kotiin. Koska koulutus haetaan usein yksityisistä, voittoa tavoittelevista yliopistoista, nämä muodostavat yhden tahon, johon siirtolaisten lähettämät rahavirrat ohjautuvat.
Vaikka tällainen ylikansallinen rahankierto luo koulutusmahdollisuuksia ja parempaa tulevaisuutta monelle perheelle, se osa väestöstä, joka ei syystä tai toisesta pääse hyötymään siirtolaisuuden luomista mahdollisuuksista, jää kyseisen kehityksen ulkopuolelle. Rahalähetyksiä ei veroteta. Tämä on alustavien havaintojeni mukaan erityisen ongelmallista Filippiinien julkisen terveydenhuollon kehityksen kannalta – mikä puolestaan on ristiriitaista maassa, joka tuottaa terveydenhuollon ammattihenkilöitä vientiin.
Kuvaan tilannetta alla olevassa kaaviossa, jonka tiedot perustuvat Filippiineillä tekemiini virkamies- ja asiantuntijahaastatteluihin. Kaavion harmaat nuolet kuvaavat rahavirtoja, jotka filippiiniläinen siirtotyöläinen lähettää kotiinsa, ja jonka perheet käyttävät kotimaassa eri tavoin. Katkoviivoilla kuvaan verotuloja, ja valkoisilla nuolilla valtion rahaa.
