Blogi 4.3.2019 Tiina Vaittinen
OSA 1: 18.2.2019 Miksi juuri Filippiineiltä tuodaan hoitajia?
OSA 2: 25.2.2019 Vienti- ja tuontituotteena tender loving care of the Filipino
OSA 3: 4.3.2019 Ulkomaille töihin – pakko vai mahdollisuus?
OSA 4: 12.3.2019 Mutta Filippiinithän rikastuu, kun siirtolaiset lähettävät euroja kotiinsa!
Filippiinien työperusteinen siirtolaisuus kehityspoliittisena kysymyksenä: Blogisarja hoitajarekrytoinnin globaalia etiikkaa koskevaan keskusteluun
Viime päivinä on uutisoitu ulkoministeri Timo Soinin ehdotuksesta ratkaista työvoimapula hoitoalalla rekrytoimalla sairaanhoitajia Filippiineiltä. Yksityiset henkilöstöalan yritykset ovat rekrytoineet Suomessa toimiville suurille hoiva-alan yrityksille hoitajia Filippiineiltä jo yli kymmenen vuoden ajan, usein kyseenalaisin ehdoin – ja kuten tutkimukseni osoittaa – varsin puutteellisessa valtiokontrollissa.
Vuonna 2017 valmistuneessa väitöskirjassani tutkin filippiiniläisten sairaanhoitajien suomalaiseen vanhushoivaan suuntautuvaa muuttoliikettä globaalin etiikan ja poliittisen talouden näkökulmasta. Tässä blogisarjassa käsittelen lyhyesti filippiiniläisen työvoiman globaalia liikettä kehityspoliittisena kysymyksenä.
Blogisarja perustuu Siirtolaisuusinstituutin julkaisemassa Siirtolaisuus – Migration -lehdessä (nro 4/2017, s. 10–15) julkaistuun artikkeliin.
Tiina Vaittinen, tutkijatohtori
Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI
Tampereen yliopisto
Kirjoittaja on Filippiinit-seuran hallituksen jäsen, tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka vuonna 2017 julkaistu väitöskirja käsitteli ikääntyvän Suomen hoivatarpeiden kietoutumista filippiiniläiseen hoitajateollisuuteen.
OSA 3: 4.3.2019
Ulkomaille töihin – pakko vai mahdollisuus?
Kuten aiemmasta blogistani käy ilmi, Filippiinit toimii maailman työvoimareservinä. On myös perusteltua väittää, että Filippiinit ja sen pitkälti yksityinen korkeakoulujärjestelmä kouluttavat työvoimaa vientiin. Valtion virallinen kanta kuitenkin on, että Filippiinit ei varsinaisesti vie työvoimaa, vaan ennemminkin kannattaa ihmisten liikkuvuutta ja kiertävää muuttoliikettä (circular migration). Valtio ei painosta ketään lähtemään ulkomaille töihin, mutta tekee siirtolaisuuden helpoksi ja mahdolliseksi niille kansalaisille, jotka haluavat lähteä ulkomaille tienaamaan rahaa. Tätä tarkoitusta palvelemaan Filippiineille on kehittynyt yksi maailman tehokkaimmista työperusteista siirtolaisuutta avustavista valtiokoneistoista.
Järjestelmän juuret juontavat diktaattori Ferdinand Marcosiin, joka 1970-luvun puolivälissä valjasti aggressiivisen työvoiman viennin kansantaloudellisiin tarkoituksiin. Ratkaisuna kotimaan työttömyyteen, valuuttapulaan ja velkaongelmiin Marcos kehitti ulkoministeriön ja työministeriön alaisuuteen hallintorakenteen, jonka avulla filippiiniläistä työvoimaa saatiin vietyä tehokkaasti maailmalle. Ulkomailla työskentelevien filippiiniläisten lähettäessä tienaamistaan palkoista ison osan takaisin kotiin, kotimaan kulutus koheni. Aikaa myöten maan kansantalous onkin kasvanut riippuvaiseksi ulkomailla tienatusta valuutasta.
Marcosin luoman järjestelmän piti olla väliaikainen ratkaisu työttömyyteen, mutta maastamuutosta on neljässäkymmenessä vuodessa tullut Filippiinien kansantaloutta määrittävä tekijä. Ulkomailla työskentelevien filippiiniläisten kotiinsa lähettämät pankkisiirrot muodostavat vuosittain noin kymmenesosan bruttokansantuotteesta. Vuonna 2015 ulkomailta lähetetyt rahasummat ylittivät kahdenkymmenenviiden miljardin dollarin rajapyykin. Suomestakin lähetetään noin kaksi miljoonaa dollaria vuosittain.
Vaikka valtio ei painosta ketään lähtemään, monet kokevat, ettei elannon tienaaminen Filippiineillä ole vaihtoehto. Filippiiniläiset muuttavatkin ulkomaille töihin työttömyyden ja huonojen työolosuhteiden vuoksi sekä parempien palkkojen toivossa. Filippiinien siirtomaa-ajan muokkaama tuotantorakenne yhdistettynä epäoikeudenmukaiseen velkataakkaan ei edelleenkään pysty tarjoamaan riittävästi työtä ja tuloja koko väestölle. Monet perustarpeet kuten terveydenhuolto ja koulutus ovat kalliita asioita yksityisille kotitalouksille.
Tienatakseen rahaa nuorempien koulutukseen, tai vanhempien lääkkeisiin ja terveydenhuoltokuluihin, perheistä usein joku tai useampi jäsen (äiti, isä, sisko, veli, täti, setä, eno, serkku) muuttaa ulkomaille töihin. Tältä osin maastamuutto voi olla kirjaimellisesti selviytymisstrategia. Kasvavan keskiluokan keskuudessa moni toki muuttaa myös puhtaasti parempien tulojen, rikastumisen ja seikkailunkin toivossa. Vaikka muuttoliikettä näin ollen usein motivoi perheiden perustarpeet, kuten tarve koulutukseen, lääkkeisiin ja terveydenhoitoon, Filippiinien kansantalous hyötyy kansan globaalista liikkuvuudesta monin tavoin. Esimerkiksi maan kotimainen kulutus pyörii pitkälti ulkomailla tienattujen palkkojen varassa. Tämä ei kuitenkaan juuri hyödytä kaikista köyhintä väestönosaa.
Muuttoliikkeen ansiosta Filippiinien kansantalous kasvaa ja voi tilastollisesti melko hyvin, mutta vain siitä syystä, että sadat tuhannet filippiiniläiset muuttavat vuosittain ulkomaille työhön, ja lähettävät ison osan palkastaan takaisin Filippiineille. Koska kyse on yksityisten kotitalouksien kulutukseen – usein tuontitavaraan tai yksityisen sektorin terveydenhuoltopalveluihin – käytetystä rahasta, talouden kasvu ei kuitenkaan välttämättä näy eikä tunnu kaikista köyhimpien arjessa. Ulkomailla tienattu varallisuus ei esimerkiksi suodatu julkisen terveydenhuollon kehittämiseen. Tätä käsittelen seuraavassa blogissani.