Blogi 18.2.2019, Tiina Vaittinen
Hoitajarekrytointi, kehityspolitiikka ja globaali etiikka
Blogisarja
OSA 1: 18.2.2019 Miksi juuri Filippiineiltä tuodaan hoitajia?
OSA 2: 25.2.2019 Vienti- ja tuontituotteena tender loving care of the Filipino
OSA 3: 4.3.2019 Ulkomaille töihin – pakko vai mahdollisuus?
OSA 4: 12.3.2019 Mutta Filippiinithän rikastuu, kun siirtolaiset lähettävät euroja kotiinsa!
Filippiinien työperusteinen siirtolaisuus kehityspoliittisena kysymyksenä: Blogisarja hoitajarekrytoinnin globaalia etiikkaa koskevaan keskusteluun
Viime päivinä on uutisoitu ulkoministeri Timo Soinin ehdotuksesta ratkaista työvoimapula hoitoalalla rekrytoimalla sairaanhoitajia Filippiineiltä. Yksityiset henkilöstöalan yritykset ovat rekrytoineet Suomessa toimiville suurille hoiva-alan yrityksille hoitajia Filippiineiltä jo yli kymmenen vuoden ajan, usein kyseenalaisin ehdoin – ja kuten tutkimukseni osoittaa – varsin puutteellisessa valtiokontrollissa.
Vuonna 2017 valmistuneessa väitöskirjassani tutkin filippiiniläisten sairaanhoitajien suomalaiseen vanhushoivaan suuntautuvaa muuttoliikettä globaalin etiikan ja poliittisen talouden näkökulmasta. Tässä blogisarjassa käsittelen lyhyesti filippiiniläisen työvoiman globaalia liikettä kehityspoliittisena kysymyksenä.
Blogisarja perustuu Siirtolaisuusinstituutin julkaisemassa Siirtolaisuus – Migration -lehdessä (nro 4/2017, s. 10–15) julkaistuun artikkeliin.
Tiina Vaittinen, tutkijatohtori
Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRI
Tampereen yliopisto
Kirjoittaja on Filippiinit-seuran hallituksen jäsen, tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori, jonka vuonna 2017 julkaistu väitöskirja käsitteli ikääntyvän Suomen hoivatarpeiden kietoutumista filippiiniläiseen hoitajateollisuuteen.
Osa 1: 18.2.2019
Miksi juuri Filippiineiltä tuodaan hoitajia?
Filippiinit tunnetaan globaalina siirtotyöläisten reservinä. Historiallisesti maan “siirtolaiskulttuurin” juuret juontavat Yhdysvaltojen siirtomaa-aikaan 1900-luvun alkuun, jolloin filippiiniläisiä maanviljelijöitä vietiin työntekijöiksi Havaijin sokeriplantaaseille. Sittemmin amerikkalainen kulttuuri ja koulutusjärjestelmä juurrutettiin Filippiineille, mikä mahdollisti työvoiman viennin Yhdysvaltoihin myös muilla aloilla, kuten terveydenhuollossa.
Arviolta noin kymmenen prosenttia Filippiinien satamiljoonaisesta väestöstä asuu ulkomailla. Vaikka moni on muuttanut muista syistä, kuten rakkauden tai perheenyhdistämisen vuoksi, valtaosa on muuttanut työn perässä. Filippiiniläiset muuttavat kaikille aloille työhön. Naiset lähtevät usein kodinhoitajiksi, hoivatyöntekijöiksi ja sairaanhoitajiksi, miehet putki- ja sähkömiehiksi ja rakennusalalle (sekä merimiehiksi), ja molemmat puhtaanapito- ja ravintola-aloille.
Filippiiniläinen työvoima myös pyörittää maailman merenkulkua, ja filippiiniläinen työntekijä on näin ollen merkittävä lenkki globaalissa logistiikassa. Filippiinien valtionhallinnossa merenkulun ammatteihin suhtaudutaan erityisenä alana, ja esimerkiksi siirtolaistilastoissa niitä seurataan mantereelle sijoittuvista työpaikoista erillisenä kokonaisuutena. On arvioitu, että jopa joka kolmas maailman merimiehistä on filippiiniläinen. Esimerkiksi vuonna 2015 filippiiniläiset merenkävijät solmivat yli 400 000 uutta sopimusta (sea-based hires), kun kaikkiin muihin ammatteihin lähti samana vuonna 1,4 miljoonaa työntekijää (land-based hires).
Filippiiniläisen työvoiman muuttoliike on monin tavoin sukupuolittunutta. Monessa kohdemaassa englanninkielinen termi Filipina ei esimerkiksi enää viittaa välttämättä kirjaimellisesti filippiiniläiseen naiseen, vaan kodinhoitajaan. Tämä johtuu siitä, että maissa, joissa yksityiset kotitaloudet yhä käyttävät “piikoja” kodin- ja lastenhoidon järjestämisessä, yläluokkaisissa perheissä asuu usein filippiiniläinen kodinhoitaja. Monien suurlähetystöjen henkilökunnan koteja ympäri maailman pyörittää filippiiniläinen nainen – a Filipina.
Kodinhoitajien ammattikunta onkin vuodesta toiseen ollut suurin ryhmä tilastoissa, joissa Filippiinien valtio seuraa siirtotyöläisten sijoittumista globaaleille työmarkkinoille. Esimerkiksi vuonna 2015 filippiiniläiset solmivat uusia ulkomaan työsopimuksia kaiken kaikkiaan yli 500 000 kappaletta. Näistä lähes 195 000 koski kodinhoitajia, joista puolestaan valtaosa oli naisia. Vastaava trendi on jatkunut jo kauan, mikä kertoo filippiiniläisen työperusteisen siirtolaisuuden naisistumisesta. Toiseksi suurin maailmalle suunnannut ryhmä koostui erilaisista tehdastyöläisistä (manufacturers, yli 41 000 sopimusta vuonna 2015) ja jo kolmantena sairaanhoitajat, joita myös oma tutkimukseni koskee (professional nurses, yli 22 000 sopimusta vuonna 2015). Ulkomaille työhön muuttavista filippiiniläisistä sairaanhoitajista arviolta vajaa viidennes on miehiä.
Siirtomaahallinnon peruina Filippiinien sairaanhoitajakoulutus seuraa amerikkalaista opintosuunnitelmaa: se on suunniteltu palvelemaan siirtolaisten kohdemaiden tarpeita, ennemmin kuin Filippiinien omaa julkista terveydenhuoltoa. Joidenkin arvioiden mukaan jopa kahdeksan kymmenestä Filippiineillä koulutetuista sairaanhoitajista on tehnyt työuransa ulkomailla. Filippiineillä sairaanhoitaja on näin ollen yksi maan historiallisesti merkittävimmistä vientituotteista.
Suurimpia filippiiniläisten siirtolaisten kohdemaita mantereelle sijoittuvissa työpaikoissa ovat Lähi-Idän maat kuten Saudi-Arabia, Yhdistyneet Arabiemiraatit, Qatar, Kuwait, Oman ja Bahrain, sekä Aasiassa Singapore, Hong Kong, Taiwan ja Malesia – ja viime vuosina kasvavissa määrin myös Japani. Myös Pohjois-Amerikka, ja erityisesti entinen siirtomaaisäntä Yhdysvallat, on historiallisesti merkittävä kohde filippiiniläisille siirtolaisilla, kun taas ikääntyvä Eurooppa nähdään Filippiineillä tulevaisuuden työmarkkinoina – erityisesti hoito- ja hoiva-alan työntekijöille.
Väitöskirja-aineistoni kokonaisuudessaan, ja erityisesti 2014 Margarita Sakilayan-Latvalan kanssa Filippiineillä tekemämme virkamieshaastattelut osoittavat, että myös Suomi ja suomalaiset työmarkkinat kiinnostavat. Mikäli Suomeen kuitenkin aletaan valtiojohtoisesti rekrytoida filippiiniläisiä terveydenhoitoalan ammattilaisia vanhustyöhön, kuten ministeri Soini on esittänyt, tämä on syytä tehdä Maailman terveysjärjestö WHO:n hyväksymän kansainvälisen eettisen koodiston mukaisesti ja alusta asti oikein. Tällaisenaan rekrytointi on paitsi työmarkkina-, koulutus- ja maahanmuuttokysymys, myös ennen kaikkea kehityspoliittinen kysymys. Tätä käsittelen seuraavissa blogikirjoituksissani.