Kategoriat
Uutistiedote

Mabuhay 1 / 2021

Mabuhay 1 / 2021

Uutisia Filippiineiltä

Filippiinit-seuran tiedote 12.4.2021

Koronatilanne pahenee

Viime viikkoina Filippiineillä on todettu enemmän uusia koronatartuntoja kuin kertaakaan pandemian aikana, 10 000 – 15 000 tapausta päivässä. Yhteensä koronaan sairastuneita on 865 000 ja kuolleita 15 000 (tilanne 11.4.2021). Tilastojen mukaan Filippiineillä on väestömäärään suhteutettuna vähemmän todettuja koronatapauksia kuin Suomessa, mutta siellä on testattu huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin Suomessa.

Nyt erityisenä huolen aiheena on Metro-Manilan sairaanhoidon vastaanottokyky. Vakavasti sairastuneita on käännytetty jopa kymmenistä sairaaloista pois, kun vapaita paikkoja ei ole. Petipaikka saattaisi vielä jostain löytyä, mutta hoitohenkilökuntaa ei ole riittävästi. 

Metro-Manila ja sitä ympäröivät provinssit olivat kaksi viikkoa tiukennetussa sulkutilassa (enhanced community quarantine ECQ), mutta 12.4. lukien sulkutilaa lievennettiin asteella (modified enhanced community quarantine MECQ). Alueella jatkuu edelleen yöllinen liikkumiskielto klo 20–05. Koko maa on ollut jo vuoden vaihtelevasti eriasteisissa sulkutiloissa.

Erap koronan takia tehohoidossa

83-vuotias ex-presidentti Joseph ”Erap” Estrada joutui sairaalaan ja hengityslaitehoitoon koronan takia. Viimeisimpien tietojen mukaan hänen terveydentilansa on hieman parantunut eikä hän ole enää hengityslaitteen tarpeessa.

Talous supistui, nyt taas kasvua

Filippiinien talous ei ole selvinnyt vaurioitta sitkeästä koronavirusepidemiasta. Samaan tapaan kuin muualla Aasiassa, on talous hidastunut, kun turistikohteita on jouduttu sulkemaan ja ravintoloiden asiakasmääriä rajoittamaan koronan leviämisen estämiseksi. Filippiinien koronatilanteen lasketaan olevan Indonesian ja Myanmarin ohella pahin Kaakkois-Aasiassa. Yli puolet tapauksista on pääkaupunki Manilassa, joka vastaa suuresta osasta maan taloudesta.

Viime vuonna Filippiinien talous supistui 9,5 prosenttia eli eniten maan tilastohistoriassa. Sekä kotimainen kulutus että julkiset investoinnit olivat viime keväänä syöksykierteessä, joka oikeni vain hieman vuoden loppua kohden, kun rajoituksia päästiin syksyllä jonkun verran purkamaan. Rajoitukset ovat vaikuttaneet etenkin palveluihin, jotka muodostavat reilusti yli puolet kansantuotteesta. Noin kolmannes filippiiniläisistä elää köyhyysrajan alapuolella ja koronan leviäminen on vain pahentanut tilannetta.

Työttömyys lähes kaksinkertaistui yli kymmeneen prosenttiin viime vuonna käytyään keväällä lähes 18 prosentissa. Lisäpainetta ovat tuoneet pandemian takia ulkomailta kotiutuneet filippiiniläiset, jotka ovat yleensä lähettäneet kotimaahansa lisätuloja. Omana rasitteenaan olivat maaseudulle loppuvuonna iskeneet taifuunit, jotka laskivat maatalouden tuotantoa. Tämä on näkynyt myös useiden elintarvikkeiden kallistumisena.

Presidentti Rodrigo Duterte on esitellyt laajan elvytysohjelman, jonka avulla talous on tarkoitus saada takaisin vauhtiin tänä vuonna. Sen tehokkuudesta ollaan kuitenkin montaa mieltä. Duterten kunnianhimoisena tavoitteena on ollut köyhyyden vähentäminen, mutta nyt tavoite näyttää taas luisuvan kauemmaksi.

Apua ei saatane enää rahapolitiikasta, sillä Filippiinien keskuspankki laski jo viime vuonna korkojaan useaan otteeseen ja nyt inflaation kiihtymisestä on jälleen merkkejä. Helmikuussa inflaatio ylsi 4,7 prosenttiin lähinnä elintarvikkeiden hintojen kallistuessa. Keskuspankin ennusteen mukaan inflaatio pysyy tänä vuonna 2-4 prosentin haarukassa. Viime vuonna inflaatio pysyi aisoissa kasvaneen työttömyyden ja heikentyneen kysynnän myötä.

Tänä vuonna talouden uskotaan kääntyvän selvään kasvuun, mikä tosin riippuu pitkälti alueen mahtimaan Kiinan talouden kasvuvauhdista sekä koko maailmantalouden elpymisestä, jos koronapandemia saadaan hallintaan. Pidemmällä tähtäimellä kasvua rajoittaa edelleen Filippiinien puutteellinen infrastruktuuri, jota on pyritty kohentamaan hallituksen investointiohjelmilla. Tämä on toisaalta merkinnyt velkaantumista. Se oli ennen pandemiaa saatu jo selvään laskuun. Filippiinien julkinen velka ylsi viime vuonna jo lähes 50 prosenttiin bruttokansantuotteesta ja tänä vuonna sen ennakoidaan paisuvan edelleen.

Ruokaa riittää

Maatalousministeri William Dar vakuuttaa, että kaikesta huolimatta ruoasta ei tule tänä vuonna pulaa. Mm. riisin satonäkymät ovat paremmat kuin viime vuonna.

Afrikkalainen sikarutto on johtanut myös Filippiineillä joukkoteurastuksiin ja sianlihan hinnan nostopaineisiin. Hallitus on määrännyt helmikuun alussa tilapäisen hintakaton sian- ja kananlihalle.

Ihmisoikeusjärjestö TFDP kampanjoi punaiseksi leimaamista vastaan: “Rauhaan pyrkiminen ei ole terrorismia!”

Vaarallinen antiterrorismilaki

Viime heinäkuussa astui voimaan kiistelty antiterrorismilaki, joka kriitikoiden mukaan sisältää lukuisia ihmisoikeuksia heikentäviä pykäliä. Lakiin on tehty 37 valitusta, joiden käsittely korkeimmassa oikeudessa on kesken koronan takia.

Huolta on herättänyt lain lavea terrorismin määritelmä, jonka mukaan mm. edunajo, protestointi, työnseisaus, joukkotoiminnot ym. poliittisten oikeuksien harjoittaminen todetaan terroristiseksi rikokseksi, jos tarkoituksena on aiheuttaa henkilölle kuolema tai vakava fyysinen haitta tai luoda vakava riski yleiselle turvallisuudelle. Samoin terrorismia on kansaan tai kansanryhmiin kohdistuva pelon ilmapiirin luominen tai valtiovallan uhkaaminen ja maan poliittisten, taloudellisten tai sosiaalisten rakenteiden horjuttaminen.

Edellä on vain osittainen kuvaus lain terrorismin määrittelystä.  Kiistämättä monet edellä mainitut toimet ovat terroristisia tekoja, mutta kyse onkin siitä, miten ja kuka määrittelee kenetkin terroristiksi.

Lain sisältämä antiterrorismineuvosto (Anti-Terrorism Council ATC) määrittelee, kuka tai mikä järjestö on terroristinen. ATC ylläpitää listaa näistä järjestöistä ja henkilöistä, joilla ei käytännössä ole mahdollisuuksia puolustautua vääriäkään luokitteluita vastaan. ATC:n jäseninä on 10 ulko- ja turvallisuussektorin ministeritason henkilöä, joista puolet on kenraaleita. Sen sijaan neuvostossa ei ole esim. ihmisoikeuskomission (CHR) edustajaa.

Ensi toimina ATC määritteli kommunistisen puolueen (CPP) ja sen armeijan (NPA) terroristisiksi järjestöiksi ja satojen ihmisten nimet terroristilistalle.

Pidättäminen ilman määräystä

Laki sallii asevoimille ja lainvalvojille henkilön pidättämisen normaalin pidätysmääräyksen sijaan ATC:n luvalla. Henkilö voidaan pitää pidätettynä ilman nostettua syytettä 24 vuorokautta.

Tavoitteena CPP/NPA:n tuhoaminen 2022 mennessä

Presidentti Duterte yritti kautensa alkupuolella neuvotella kommunistipuolueen kanssa rauhasta ja olisi ehkä vielä antanut uudenkin mahdollisuuden. Asevoimien kenraalit sen sijaan eivät usko neuvotteluihin ja ennen kaikkea eivät halua rauhaa sellaisilla ehdoilla, joilla kommunistit saisivat vaikutusvaltaa yhteiskunnan rakentamiseen. He haluavat ratkaista riidan asein ja eristämällä kommunistisissit väestöstä.

Viimeksi mainittuun tarkoitukseen perustettiin ”Toimeksianto paikallisen kommunistien aseellisen konfliktin lopettamiseksi” (National Task Force Ending Local Communist Armed Conflict, NTF-ELCAC). Tavoitteena on saada mm. rahan houkuttelemana kansalaiset irtisanoutumaan kommunisteista.

NTF-ELCAC on saanut tälle vuodelle 16,4 miljardin peson budjetin (vajaat 300 milj. euroa). Jokainen barangay (kylä/kaupunginosa), joka osoittaa olevansa kommunistivapaa, saa 20 milj. pesoa ylimääräistä kehitysrahaa esim. teiden tai koulujen rakentamiseen. Asukkaita mm. kehotetaan ilmoittamaan kaikista havaitsemistaan NPA:n sissien liikkeistä armeijalle. Kylien porteille pystytetään kylttejä, jonka mukaan kommunistit eivät ole tervetulleita tähän kylään. Jos joku vastustaa tämänkaltaista toimintaa, päätyy nopeasti itse epäiltyjen listalle. Manilan pormestari Isko Moreno osoitti melkoista rohkeutta, kun käski poistamaan tuollaiset kyltit kaupungin rajoilta, koska ei hyväksy minkään asukasryhmän syrjintää.

Punaleima aseena

Antiterrorismilain vaara näkyy siinä, että laillisesti toimivia henkilöitä ja esim. ammattijärjestöjä leimataan kommunistisiksi. Filippiineillä punaleima merkitsee valitettavan usein armeijalle vapaita käsiä toimia ja kuolemanriskiä.

NTF-ELCAC:n ja sen puhemiehen, kenraaliluutnantti Antonio Parladen toimesta ihmisiä on leimattu julkisesti olemattomin perustein vähintään terroristien avustajiksi. Tässä suhteessa hän ei noudata edes antiterrorismilakia, jossa antiterrorismineuvosto määrittelee, kuka kuuluu terroristilistalle.

Parladen listalle on päässyt lukuisia henkilöitä, joilla varmasti ei ole yhteyttä kommunistipuolueeseen. Heitä on esim. Inquirerin toimittaja Tetch Torres-Tupas, näyttelijät Angel Locsin ja Liza Soberano sekä Miss Universe Catriona Gray. Punaleiman saivat myös ex- korkeimman oikeuden jäsenet Antonio Carpio and Conchita Carpio Morales, kun he ovat valittaneet korkeimpaan oikeuteen antiterrorismilaista.

Tappakaa Duterten luvalla

Duterte sanoi puhuessaan NTF-ELCAC:n tilaisuudessa 5.3.2021 poliiseille ja sotilaille, että ”Jos tulee yhteenotto ja näet heidät aseistettuina, tapa, tapa heidät, älä välitä ihmisoikeuksista. Minä olen se, joka menee vankilaan”.

Ei mennyt kuin kaksi päivää ja tuli ”Bloody Sunday”. Neljän provinssin laajuisessa poliisin ja armeijan yhteisiskuissa tapettiin yhdeksän vasemmistolaisten kansalaisjärjestöjen aktiivia, vaikka ei ollut kyse aseellisesta taistelusta. Viime vuonna tehtiin Negrosilla vastaavia tappavia iskuja vasemmistolaisten järjestöjen toimistoihin ja toimitsijoiden koteihin.

Joulukuussa 2020 tapettiin Panayn saarella hämäräperäisessä operaatiossa yhdeksän tumandok-alkuperäiskansaa edustavan Tumanduk-järjestön johtohenkilöä ja 16 muuta pidätettiin. NTF-ELCAC on leimannut Tumandukin kommunistien peitejärjestöksi.

NTF-ELCAC on luokitellut kaikki Makabayaniin kuuluvat puolueet ja lähellä olevat ammattiliitot, talonpoikais-, opiskelija- ym. -järjestöt kommunistisiksi, joten NPA:n tuhoamistavoite kattaa kaikki nämä järjestöt.

Varmasti näistä järjestöistä löytyy henkilöitä, joilla on ainakin ollut siteitä kommunistiseen puolueeseen. Suunnitelmat kieltää Makabayania osallistumasta vaaleihin ja järjestöjä toimimasta laillisesti voivat pakottaa kansalaisaktiiveja siirtymään epätoivottuun maanalaiseen toimintaan, kuten vuoden 1972 Marcosin sotatilalain julistuksen jälkeen. Demokratiassa olisi parempi antaa erilaisia ajatussuuntauksia edustavien järjestöjen toimia avoimesti ja väkivallattomasti.

Kadut julkista liikennettä suosimaan

Jopa 87 prosentin mielestä katuliikenteessä tulisi priorisoida julkista liikennettä, polkupyöräilyä ja jalankulkua suhteessa yksityisautoiluun, arvioivat marraskuussa 2020 Social Weather Stationin kyselyyn vastanneet. Samoin 85 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että heidän kunnastaan voi tulla hyvä paikka pyöräilyyn ja jalankulkuun.

Pyöräilyn suosiota ovat lisänneet sulkuajan autoliikenteen rajoitukset. Manilassa on mm. jeepneyille annettu huomattavasti vähemmän toimilupia kuin ennen koronaa, ja busseissakin sallittuja paikkamääriä on vähennetty. Toisaalta pyöräilijöille on avattu pääväylillä omia kaistoja.

Kiinan laivoja luvatta Filippiinien vesillä

Filippiinien rannikkovartiosto ilmoitti 220 kiinalaisen laivan ankkuroineen 7.3.2021 Juan Felipe-riutan edustalle Spratlyn saaristossa. Filippiinit katsoo alueen kuuluvan Filippiinien talousvyöhykkeeseen.

Huolimatta ulko- ja puolustusministeriöiden lukuisista protesteista on riutan alueelle jäänyt kymmeniä kiinalaisaluksista. Kiina on todennut, että Etelä-Kiinan meren yhdeksän pisteen linjan sisällä olevat saaret ja riutat kuuluvat Kiinalle.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken vakuutti, että USA tulee aina seisomaan liittolaisensa rinnalla. Yhdysvallat varoitti 9.4. Kiinaa aggressiivisista liikkeistä Filippiinejä vastaan. Ulkoministeriön puhemies Ned Price totesi, että aseellinen hyökkäys Filippiinien asevoimia tai laivoja vastaan käynnistää Yhdysvaltojen ja Filippiinien keskinäisen puolustussopimuksen avunantovelvoitteen. Lentotukialus Theodore Roosevelt saapui 4.4. Etelä-Kiinan merelle “rutiinioperaatioihin”. Operaatio ei liity vain Juan Felipen tapahtumiin, vaan USA:n haluun näyttää voimaansa Kiinan ominaan pitämillä vesillä.

Filippiinien ja USA:n puolustusministerit Delfin Lorenzana ja Lloyd Austin keskustelivat puhelimitse 11.4. alueen turvallisuustilanteesta ja alkavista yhteisistä Balikatan-sotaharjoituksista. Tällä kertaa harjoitukset pidetään kuitenkin tavanomaista pienempänä, vain 1 700 sotilaan voimin.

Austin painotti vierailevien joukkojen sopimuksen (Visiting Forces Agreement, VFA) merkitystä maiden sotilaalliselle yhteistyölle. Presidentti Duterte päätti vuosi sitten lakkauttaa sopimuksen, mutta on asevoimien toiveesta lykännyt jo kahteen kertaan irtisanomisen voimaanastumista puolella vuodella.

Lorenzana lupasi keskustella presidentin kanssa sopimuksen jatkamisesta. Duterte totesi syksyllä, että jos Yhdysvaltojen asevoimat haluavat läsnäoloa Filippiineillä, tulee sen maksaa enemmän Filippiineille. Presidentti totesi myös, että Yhdysvaltojen tulisi toimittaa vastikkeeksi Filippiineille koronarokotteitaan. Lorenzana pyysi Austinia myötävaikuttamaan siihen, että Filippiinit saisi tilaamansa 20 miljoonaa Modernan rokotetta ja Austin lupasi puhua asianomaisille tahoille.

Vaikka ulko- ja puolustusministerit ovat käyttäneet toistuvasti kovaa kieltä Kiinan laivojen tunkeutumisesta Filippiinien aluevesille, on presidentti Duterte vältellyt suoraa kannanottoa asiaan ja on sanonut haluavansa rauhanomaisen ratkaisun kiistaan.

Kirjoittajat
Sami Noponen (talous)
Pekka Borg (muut osiot)