Avainsana: korruptio

Mabuhay 2/2025

Kirjoittaja Kirjoittanut admin
Julkaisupäivämäärä 7.10.2025

Mabuhay 2/2025

Uutisia Filippiineiltä

Filippiinit-seuran uutistiedote 8.10.2025

Korruptio suututtaa kansaa

Näin vihaista kansaa ei ole nähty Filippiineillä vuosiin. Korruptiota siellä on ollut kautta aikain, mutta DPWH:n (Julkisten töiden ja teiden ministeriö) tulvasuojeluun tarkoitettujen hankerahojen huijaaminen sai kansan valtaviin mielenosoituksiin. Taifuunit ja tulvat aiheuttavat vuosittain sadoille tuhansille ihmisille vahinkoja ja yleensä satoja kuolemiakin.

Korruptiota vastaan ovat osoittaneet mieltään monenlaiset tulvista kärsineet piirit. Kuvassa muistutetaan seitsemännestä käskystä: älä varasta. Kuva: The Servant’s Chronicles.

Heinäkuun puheessaan kansakunnalle Presidentti Ferdinand Marcos Jr. nosti itse esiin tulvasuojeluhankkeisiin liittyvän korruption. Vuoden 2022 jälkeen tulvasuojeluun on uponnut kymmenisen miljardia dollaria. Joukossa on paljon haamuprojekteja, joissa rahat on jaettu, mutta töitä ei ole edes aloitettu. Vielä enemmän on hankkeita, joissa materiaalien ja työn laatu on ala-arvoista.

Senaatissa väärinkäytöksiä tutkivan Blue ribbon -komitean puheenjohtaja, senaattori Panfilo Lacson arvioi, että viimeisen 15 vuoden aikana tulvasuojeluun käytetyistä 40 miljardista dollarista noin puolet on mennyt korruptioon. Kakkua ovat urakoitsijan lisäksi jakamassa paikallisviranomaiset, DPWH:n eri tason päälliköt ja projekteista vastaavat alueinsinöörit. Tyypillisesti 10–25 prosenttia menee alueen kongressiedustajalle ja senaattorille, jotka ovat esittäneet valtion budjettiin ylimitoitetun rahoituksen hankkeelle. Usein nämä poliitikot käyvät neuvottelemassa ministeriön vastaavien kanssa sopivasta prosenttiosuudesta.

Tulvasuojeluhankkeiden korruptio tutkittavaksi

Presidentti Marcos jr. on luvannut asiasta perinpohjaista tutkimusta, jossa ”ketään ei säästetä”. Hän myös peruutti ensi vuodelle suunnitellut tulvasuojeluprojektit. Presidentti perusti itsenäisen infrastruktuurikomission (Independent Commission for Infrastructure, ICI) tutkimaan etenkin hankkeisiin liittyvää korruptiota vuodesta 2015 alkaen. Korruptiota on myös teiden ja julkisten rakennusten rakentamisessa ym. hankkeissa, joissa liikkuu paljon rahaa. Kolmihenkisen ICI:n puheenjohtajaksi presidentti nimesi ex-korkeimman oikeuden jäsen Andres Reyesin, toiminnanjohtajaksi korkeimman oikeuden ent. puhemies Brian Hosakan ja jäseneksi DPWH:n ex-ministeri Rogelio Singsonin.

Lisäksi presidentti nimesi ICI:n erityisasiantuntijaksi Baguion pormestari Benjamin Magalongin, jolla on taustaa mm. poliisin rikostutkimuselimen (CIDG) lahjomattomana päällikkönä. Hän ei ole pelännyt laittaa korkeimpiakaan johtajia tai poliitikkoja syytteeseen, ja hän lähtikin välittömästi kentälle tutkimaan tulvasuojeluhankkeita.

Presidentti nosti kuitenkin esiin kysymyksen, tekeekö samanaikainen viranhoito Baguion pormestarina Magalongista esteellisen? Magalong koki tämän vihjeeksi ja ilmoitti alle kahdessa viikossa eroavansa ICI:n tehtävästä. Ehkä hänen vahva tutkimusotteensa ei sopinut joillekin tahoille, ja hänelle tehtiin myös selväksi, että hänet on nimitetty vain neuvonantajaksi, ei tutkijaksi. Lisäksi yksi epäilty tulvasuojeluhankkeita tehnyt yritys oli rakentanut Baguion kaupungille epäkelvon tenniskentän. Magalongin mielestä esteellisyysväite on vain tekosyy, sillä hän toimii molemmissa tehtävissä samojen eettisten ja korruptionvastaisten periaatteiden mukaan, ja tenniskenttään ei liittynyt korruptiota.

Presidentti Marcos nimitti Magalongin tilalle evp. poliisijohtaja Rodolfo Azurinin, tällä kertaa neuvonantajaksi ja tutkijaksi. ICI:n osalta on keskusteltu, onko sillä riittävät toimivaltuudet miljardien arvoisten korruptiohankkeiden saamiseksi tuomioistuimiin ja onko sille taattu riittävä itsenäisyys. ICI voi velvoittaa kenet tahansa tulemaan kuultavaksi ja voi toimittaa raporttinsa oikeusministeriöön tai oikeusasiamiehelle syytetoimia varten. ICI:llä ei ole syyteoikeutta ja nähtäväksi jää, kuinka itsenäisesti se valtaa käyttää, kun kohteena on taloudellinen ja poliittinen eliitti.

ICI luovutti jo oikeusasiamiehelle ensimmäisen raporttinsa mahdollisia syytetoimia varten tulvasuojeluhankkeesta Mindorolla. Epäiltynä on nyt ulkomailla piilotteleva kongressiedustaja Elizaldy Co ja 17 muuta henkilöä.

Sekä kongressin edustajainhuoneessa että senaatissa aloitettiin komiteatasoiset korruptiotapausten kuulemiset. Tosin edustajainhuone lopetti ICI:n perustamisen jälkeen omat tutkimukset ja luovutti keräämänsä aineistot ICI:lle.

Senaatin Blue ribbon -komitean kuulemisissa DPWH:n Bulacanin alueinsinöörit Henry Alcantara ja Brice Hernandez paljastivat, miten ja keille alueen tulvasuojeluhankkeissa korruptiorahaa oli jaettu. Pian myös heidän esimiehensä apulaisministeri Roberto Bernardo kertoi tietojaan ja osallisuudestaan korruptioon. He ovat puhuneet saadakseen todistajansuojelun kautta helpotusta tuomioihin. Heidän kauttaan paljastui, että osallisia olivat mm. senaattorit Francis Escudero, Jinggoy Estrada, Joel Villanueva , ex-senaattorit Bong Revilla ja Nancy Binay sekä kongressiedustaja Elizaldy Co ym. He ovat tietysti kiistäneet syyllisyytensä.

Päitä pudonnut

Tietysti DPWH-ministeriön koko johto ja Bulacanin aluetoimiston vastuulliset erotettiin välittömästi. Myös kongressissa tapahtui muutoksia. Todistajien lausuntojen mukaan senaatin presidentti Escudero oli saanut urakoitsijalta vaalitukea 30 miljoonaa pesoa. Lahjuksen ottamisen takia senaatissa uusi enemmistö valitsi hänen tilalleen Tito Sotton.

Poliittisesti vielä merkittävämpää on, että edustajainhuoneen puhemies Martin Romualdez joutui eroamaan tehtävästä. Hän kun on Marcosin serkku ja oli kasvamassa korkoa klaanin seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi. Häntä on pidetty Sara Duterten ohella vahvimpana kandidaattina.

Yrittäjäpariskunta Sarah ja Pacifico Discaya ovat suurimpia tulvasuojeluskandaaliin liittyviä urakoitsijoita. Heidän todistajalausuntonsa mukaan Romualdez ja Co saivat 25 prosentin osuuden heidän Bulacanin hankkeistaan. Dutertea lähellä oleva senaattori Rodanto Marcoleta yllätti kaikki, kun hän toi komitean kokoukseen ennakolta ilmoittamatta todistajaksi Con entisen avustajan Orly Gutezan. Guteza kertoi toimittaneensa Romualdezille kotiin matkalaukuilla hänen osuutensa lahjuksista. Tosin hämmennystä on aiheuttanut, että Gutezaa ei ole sen jälkeen tavoitettu eikä hänestä ole löytynyt taustatietojakaan. Lisäksi notaari, jonka allekirjoitus on vahvistamassa hänen todistajanlausuntoaan, väittää, että hänen nimensä on siihen väärennetty.

Seuraava yllätys oli, että Blue ribbon -komitean puheenjohtaja Lacson ilmoitti eroavansa tehtävästä, koska osa senaattoreista ei pidä hänen toimintatavoistaan. Voi olla, että tutkintojen kohdentuminen kongressiedustajiin ja senaattoreihin itseensä tuntuu uhkaavalta ja pyrkii estämään tutkintaa. Ehkä tähän liittyvät myös huhut, että senaatissa kootaan taas uutta enemmistöä syrjäyttämään senaatin presidentti Sotton.

Vielä ei kannata kuopata Romualdezin nimeä, sillä ennen vuoden 2028 presidentinvaaleja voi edessä olla monta käännettä. Toisaalta Duterten kannattajat saivat keväällä osavoiton, kun korkein oikeus totesi, että kongressi oli viemässä Saraan kohdistuneen syytteen valtakunnanoikeuteen perustuslain vastaisella tavalla. Kongressi voi nostaa uuden syytteen Saraa vastaan, mutta aikaisintaan helmikuussa 2026.

Kansa mielenosoituksissa korruptiota vastaan

Tulvasuojeluun liittyvä korruptioskandaali sai 21. syyskuuta yli 200 000 ihmistä osoittamaan mieltä korruptiota vastaan Manilassa ja muissa kaupungeissa. Pitkiin aikoihin ei ole nähty mielenosoituksia, joissa olisi mukana yhtä monipuolisesti eri väestöryhmiä. Marsseja järjestämässä oli opiskelijoita, kirkollisia tahoja, ammattiyhdistyksiä, kulttuurityöntekijöitä, julkkiksia ja kelvottomista tulvasuojeluhankkeista kärsimään joutuneita. Myös alkuperäiskansojen edustajat kuten Mindoron mangyanit osoittivat mieltä.

Suurten marssien järjestäjät halusivat estää tapahtumien hyväksikäytön puoluepoliittisiin tarkoituksiin. Lähinnä Duterten tukijoukot halusivat nostaa mielenosoitusten päävaatimukseksi presidentti Marcosin eron, jolloin valta siirtyisi varapresidentti Sara Dutertelle. Suuri osa järjestäjistä ei ollut erityisiä Marcosin ystäviä, mutta eivät halunneet myöskään Duterteja vallan kahvaan. Puolustusvoimien päämajan edustalle kokoontui pieni joukko evp-upseereita ja sotilaita vaatimaan armeijaa vallankaappaukseen Marcosia vastaan, mutta puolustusvoimien johto vakuutti kunnioittavansa perustuslaillista tehtäväänsä.

Mielenosoitukset sujuivat rauhallisesti, paitsi että lähellä presidentinpalatsia nuoret mielenosoittajat ottivat kaduilla yhteen poliisin kanssa. He mm. sytyttivät esteeksi pystytetyn rekan perävaunun palamaan, ja osa kävi ryöstämässä läheisen hostellin kassan ja asukkaiden varat. Tämä joukko toimi erillään muista mielenosoituksista, ja Manilan pormestari Isko Morenon mukaan on näyttöä, että nuorille maksettiin rähinöinnistä. Runsaat 200 mielenosoittajaa pidätettiin ja heistä lähes puolet oli alaikäisiä. Tutkittavana on myös poliisin kovat otteet näitä mielenosoittajia vastaan.

Suurin mielenosoituksia järjestänyt yhteenliittymä ”Trillion (suom. biljoona) Peso March” on ilmoittanut järjestävänsä entistä suuremman mielenosoituksen 30.11. Nähtäväksi jää, kykeneekö kansanliike murtamaan syvälle yhteiskunnan rakenteisiin ja käytäntöihin imeytynyttä korruptiota vai palataanko pienen kuohunnan jälkeen entiseen menoon. Vai käykö kuten 1986 Edsa-vallankumouksessa, jossa yli miljoona ihmistä sai viiden vuorokauden mielenosoituksella kaadettua Ferdinand Marcos Seniorin diktatuurin, mutta palattuaan koteihin jätti vallankäytön poliitikoille?

Talous kasvaa, vaikka tavoitteista jääty

Filippiinien talous jatkoi alkuvuonna ripeää kasvuaan, joskin tammi-kesäkuun kasvuluvut jäivät vuodentakaista pienemmiksi. Kasvua kertyi 5,5 prosenttia.

Samaan aikaan inflaatio on hidastunut ja keskuspankin mukaan se näyttäisi tulevaisuudessakin asettuvan pankin 2–4 prosentin tavoitteeseen. Kuluvan vuoden inflaation ennakoidaan olevan 1,7 prosenttia. Sen myötä korkotasoa voidaan alentaa. Elo-syyskuun vaihteessa keskuspankki laski ohjauskorkoaan 0,25 prosentilla. Korkoa on alennettu nyt 1,5 prosenttiyksiköllä viime vuoden elokuun jälkeen.

Korkotason lasku tukee kotimaista kulutusta, joka tuo suurimman osan Filippiinien bruttokansantuotteesta. Siitä on tullut entistä tärkeämpää taloudelle kansainvälisen ympäristön muuttuessa entistä epävarmemmaksi. Yhdysvallat alkoi soveltaa 19 prosentin tullitasoa Filippiineiltä tuoduille tuotteille 7. elokuuta alkaen. Tämä on samaa tasoa kuin esimerkiksi Indonesialla.

Uusi kaivoslaki

Presidentti Marcos Jr. allekirjoitti syyskuun alussa uuden kaivoslain, jonka tarkoitus on tuoda valtion kassaan enemmän rahaa kaivostoiminnasta. Uusi laki uudistaa vanhan hajanaisen kaivosverojärjestelmän. Uuden veron arvioidaan tuovan jopa yli sadan miljoonan dollarin verotulot vuosittain ja estävän kaivosyhtiöiden keinottelua, jolla ne ovat pimittäneet verottajalta tulojaan.

Filippiineillä on runsaat kaivostoimintaan soveltuvat mineraalivarat ja maassa toimii kymmeniä metallikaivoksia. Ongelmana ovat kaivosten tuottamat ympäristöhaitat.

Sähkön kysynnän maailmassa kasvaessa voimakkaasti lisää tämä akkuihin käytettävän nikkelin kysyntää. Nikkelin lisäksi Filippiinien maaperässä on runsaasti myös muita arvokkaita metalleja, kuten kuparia, kultaa, sinkkiä ja hopeaa.

Muun muassa Amnesty on kiinnittänyt huomionsa siihen, että nikkelikaivokset esimerkiksi Zambalesissa ja Palawanilla ovat tuhonneet metsiä ja jättäneet jälkeensä erilaisia terveysongelmia paikallisille asukkaille. Näiden mielipidettä kaivostoiminnasta ei ole aina otettu huomioon. Kaivostoiminnan haitoista ei ole Amnestyn raportin mukaan kerrottu riittävästi etukäteen.

Lisäksi osa kaivoksista toimii laittomasta ilman viranomaislupia. Niiden aiheuttamista ympäristövahingoista on vaikeaa saada ketään vastuuseen. Viranomaiset ovat pidättäneet viime aikoina laittomien kaivosten pyörittämisestä filippiiniläisten lisäksi myös kiinalaisia.

Ilmaista sairaanhoitoa kaikille

Presidentti Marcos totesi heinäkuussa, että tästä eteenpäin perussairaalahoito on maksutonta terveysministeriön alaisissa sairaaloissa. Koko hoito leikkauksineen, laboratoriokokeineen ja lääkkeineen on ilmaista. Rajaus perushoitoon tarkoittaa, että erityispalveluista kuten yhden hengen huoneesta joutuu maksamaan.

Jo presidentti Noynoy Aquinon kaudella 2010-luvun alussa alettiin laajentaa terveysvakuutuksen (PhilHealth) kattavuutta koko väestöön, ja presidentti Duterten vuonna 2019 vahvistamassa universaalissa terveydenhuoltolaissa (Universal Health Care Act) tähän päästiinkin. Vuosien myötä on laajennettu terveysvakuutukseen sisältyviä hoitoja ja nostettu korvausastetta.

Sairaalahoidon maksuttomuus (zero balance billing) on varsinkin pieni- ja keskituloisille hyvä uudistus, vaikka se kattaa vain osan sairaaloista. Yksityissairaalat kyllä laskuttavat kaikista toimenpiteistä, ja niin voivat tehdä myös muut kuin terveysministeriön ylläpitämät julkishallinnon sairaalat. Samoin hoidot valtion erikoissairaaloissa kuten sydän-, munuais- ja keuhkosairaaloissa ovat maksullisia.

Muutoksen toimeenpanossa on kuitenkin vielä tekemistä. Monille on vielä epäselvää, mitä palveluita maksuttomuus koskee ja miten pitää toimia. Kaikki kansalaiset ovat periaatteessa PhilHealthin vakuutuksen piirissä, mutta jotkut eivät ole siihen rekisteröityneet. Jos potilas otetaan sairaalaan sisään, hän voi kuitenkin käydä rekisteröitymässä sairaalan PhilHealth-toimistossa.

Maksuista voi aiheutua hätäännystä myös, jos akuutissa hoitotarpeessa oleva potilas viedään lähellä olevaan yksityiseen sairaalapäivystykseen. Varattomuuden perusteella ei kuitenkaan missään sairaalassa saa jättää ilman kiireellistä hoitoa. Jatkohoito maksaa, mutta potilas voi pyytää siirtoa valtion sairaalaan.

PhilHealthin talous on ollut tiukoilla ja sillä on mm. vuosien maksurästejä yksityissairaaloille ostopalveluista. Ilmaisen sairaanhoidon rahoitus voi lisätä ongelmia. Viime vuonna kongressi leikkasi PhilHealthin budjetista 60 miljardia pesoa muun budjetin katteeksi. Korkein oikeus totesi terveysvakuutuksen rahojen siirron muuhun tarkoitukseen laittomaksi, joten presidentti Marcos on luvannut palauttaa rahat PhilHealthille. Lisäksi korruptiosyytökset ovat ravistelleet myös PhilHealthiä, jossa liikkuu suuria rahoja.

Rodrigo Dutertelle syytteet kansainvälisessä rikostuomioistuimessa

Ex-presidentti Rodrigo Duterte on ollut maaliskuusta lähtien Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) tutkintavankina. ICC:n syyttäjät esittivät syyskuussa 15-sivuisen syyteasiakirjan Duterten rikoksista ihmisyyttä vastaan. Syytteet sisältävät kolme pääkohtaa:

19 murhaa hänen pormestarikaudellaan Davaossa vuosilta 2013 – 2016. Raportin mukaan Duterte oli perustanut kuolemanpartio Davao Death Squadin (DDS) toteuttamaan oletettujen rikollisten murhia.
14 korkean tason huumerikollisen murhaa presidenttikaudellaan vuosina 2016 – 2017.
45 murhaa tai murhayritystä asuinaluetason ”puhdistusoperaatioissa” vuosina 2016 – 2018.

Syytteen mukaan Dutertella ja hänen rikoskumppaneillaan oli ainakin vuodesta 2011 vuoteen 2019 yhteisesti hyväksytty yleinen suunnitelma, jonka mukaan ”neutralisoidaan” ilmeiset rikolliset ja erityisesti huumerikolliset, vaikka tappamalla. Duterten katsotaan olevan henkilökohtaisesti vastuussa murhista, sillä hän oli suunnittelemassa ja johtamassa rikollisten neutralisointiohjelmaa, perustamalla kuolemanpartio DDS:n ja valtuuttamalla valtion väkivaltakoneiston huumesodan toimiin, tarjoamalla palkkioita oletettujen rikollisten tappamisesta ym.

Tuomioistuin on ottanut tutkittavakseen vain 76 murhaoletusta, mutta kokonaisuutena Duterten presidenttikaudella poliisi tai huumeviranomainen tappoi yli 6000 oletettua huumerikollista. Jos lasketaan mukaan poliisin käyttämät palkkamurhaajat ja huumejengien keskinäiset murhat, on luku suurempi.

Syytteet oli tarkoitus esittää ICC:n esitutkintakamarille 23.9. Puolustusasianajajat esittivät, että 80-vuotiaan Duterten kognitiiviset kyvyt ovat heikentyneet vankeudessa niin, että hän ei pysty oikeusistuntoon osallistumaan. Sen mukaan hänellä on vaikeuksia muistaa tapahtumia, paikkoja ja jopa sukulaisiaan eikä hän kykene erottamaan oleellisia seikkoja oikeusprosessissa. Puolustus vaatii terveyssyistä oikeudenkäynnin lakkauttamista ja Duterten palauttamista kotiin.

ICC päättikin peruuttaa 23.9. istunnon eikä ole vielä ilmoittanut, milloin jatketaan. Mahdollisesti vielä tutkitaan Duterten terveydentilaa. Huumesodassa murhattujen omaiset ovat epäilleet, että puolustus yrittää esittää terveydentilan huonompana kuin onkaan, jotta Duterte ei joutuisi vastuuseen tuhansista murhista ja omaisille tuotetuista kärsimyksistä.

Artikkelien kirjoittajat: Sami Noponen talousartikkeli, Pekka Borg muut

Avainsanat Duterte kansainvälisessä rikostuomioistuimessa, korruptio, maksuton perussairaalahoito, PhilHealth, tulvasuojelu, uusi kaivoslaki

Blogi Blogi, Pekka Borg

2.11.2022, Pekka Borg

Kirjoittaja Kirjoittanut admin
Julkaisupäivämäärä 1.11.2022

Blogi 2.11.2022, Pekka Borg

Oliko presidentti Marcosin diktatuuri talouden kulta-aikaa?

Tässä toisessa presidentti Ferdinand Marcos Seniorin diktatuurin aikaa käsittelevässä blogissani pyrin vastaamaan väitteisiin kulta-ajasta, jolloin talous olisi kukoistanut, köyhyys vähentynyt, korruptio saatu kuriin ja riisintuotannossa saavutettu omavaraisuus. Ihmisoikeuksien ja rikollisuuden käsittelyn jätän vielä kolmanteen blogiin.

Kukoistiko talous Marcosin vuosina?[i]

Marcosin kannattajat väittävät usein, että hänen valtakaudellaan Filippiinit oli Japanin jälkeen Aasian rikkain maa. Väite ei vain pidä paikkaansa, mutta 1950-luvulla näin oli. Sillä vuosikymmenellä bruttokansantuote (BKT) henkilöä kohti kasvoi Filippiineillä enemmän kuin missään tulevan ASEANin jäsenmaassa. Sen sijaan 1960-luvulla kasvu oli hitainta ASEANissa.[ii] Vuonna 1965 Marcosin presidenttikauden alussa Singapore oli ylivoimaisesti ASEANin varakkain maa, mutta Malesiakin oli jo ohittanut Filippiinit. Vielä vuonna 1965 Thaimaan ja Indonesian BKT/henkilö oli puolet Filippiinien tasosta, mutta Marcosin kauden päättyessä Thaimaa oli ohittanut Filippiinit ja Indonesiakin vuonna 1993.

Bruttokansantuote henkilöä kohti US dollareissa kiintein hinnoin^{^[iii]}

	1965	1972	1985	2003	2021
Filippiinit	1310	1487	1564	1931	3413
Malesia	1475	2007	3437	6728	10827
Indonesia	580	731	1208	2035	3856
Thaimaa	707	976	1695	4038	6270
Singapore	4215	8591	17150	36710	66176

Sotatilan alkuvaiheessa Filippiineillä oli kuitenkin todella hyviä kasvuvuosia. Vuonna 1972 BKT/hlö kasvoi jopa 5,9 % ja 5,8 % vuonna 1975. Korkein taso saavutettiin vuonna 1982, mutta Marcosin kauden viimeisinä vuosina talous romahti niin totaalisesti, että BKT/henkilö laski lähes sotatilalain alkuvuoden 1972 tasolle. Voiko muutaman vuoden nousua ja sitten putoamista alkupisteen tasolle pitää kukoistavana kautena?

Suurelta osin Marcosin talouspolitiikan seurauksena Filippiinit menetti parinkymmenen vuoden kehityksen. Aallonpohja oli niin syvä, että Filippiinien BKT/henkilö saavutti vuoden 1982 tason vasta vuonna 2003. Tosin Marcosin jälkeiset hallituksetkaan eivät saaneet oleellista parannusta aikaiseksi ja vasta vuodesta 2009 lähtien voi sanoa, että Filippiineillä on kansainvälisestikin verrattuna hyvä kasvuvauhti.

Oliko velalla rakennettu kasvu kestävää?

Jo ensimmäisellä presidenttikaudellaan Marcosin talouspolitiikkaa kuvasi kasvun tavoittelu velkarahalla. Julkishallinnon investoinnit rakennushankkeisiin lähes kaksinkertaistuivat edelliseen presidenttikauteen verrattuna ja muutoinkin valtion menot kasvoivat ennennäkemätöntä vauhtia. Se edisti vaihtotaseen vajeen kasvua ja maan valuuttavarantojen hupenemista. Velkaantumisen seurauksena hallituksen oli pakko hakea vuonna 1970 IMF:ltä lainaa, mutta se edellytti myös suostumusta tiukkaan vakautusohjelmaan. Maa siirtyi kelluvaan peson arvoon ja devalvaatioon. Kun Marcosin aloittaessa vuonna 1965 US dollarin sai 3,9 pesolla, joutui dollarista vuonna 1985 maksamaan jo 19,0 pesoa. Arvo putosi lähes viidesosaan. Devalvaatioilla vaihtotase saatiin aina pariksi vuodeksi tasapainoon.

Sotatilan alkuvuodet olivat entistä enemmän velalla rakennettua kasvun juhlaa. Valtion investoinnit kaksinkertaistuivat heti vuodeksi 1973. Suureksi avuksi oli, että siinä vaiheessa Filippiinien pääasiallisten vientituotteiden maailmanmarkkinahinnat nousivat. Sokerin hinta yli kaksinkertaistui ja kookosöljynkin hinta nousi 40 prosentilla vuodesta 1971 vuoteen 1973. Parin vuoden päästä maailmanmarkkinahintojen kova lasku aiheutti taas ongelmia. Investoinnit lainalla voivat olla perusteltuja, mutta ongelmana oli investointien huono tuottavuus naapurimaihin verrattuna. Lisäksi Marcosin kaudella pääomaa pakeni maasta 9,7 miljardia dollaria, eli kolmasosa maan velkasummasta[iv].

Kansainväliset sijoittajat eivät sotatilasta tai diktatuurista valittaneet. Päinvastoin, sotatilan julistuksen jälkeen ulkomaiset suorat sijoitukset kasvoivat nopeasti, kunnes talouden kriisiytyminen 80-luvun vaihteessa sai pääoman pakenemaan maasta. Sijoittajat katsoivat diktatuurihallinnon vakauttaneen oloja ja kun ammattiyhdistystoiminta kiellettiin, oli halpaa työvoimaa tarjolla. Samoin sääntelyn ja voittojen kotiuttamisen helpottaminen rohkaisivat sijoittamaan. Maahan perustettiin myös erityistuotantoalueita, joissa kansainväliset yritykset saivat verovapautuksia ja halpaa työpanosta etenkin tekstiiliteollisuuteen ja elektroniikan kokoonpanotehtäviin. Filippiineille jäävä hyöty arvonlisästä oli vähäistä.

Vuoden 1973 öljykriisi nosti inflaation huippukorkeuksiin (34,2 % v. 1974), mikä oli Marcosille sekä huono että hyvä uutinen. Nimittäin Lähi-Idän mailla oli tarve saada huikeat öljytulonsa sijoitettua ja markkinoille tuli paljon lainarahaa – ja mikä parasta, ilman IMF:n kontrollia ja ehtoja. Marcos käytti täysimääräisesti tilannetta hyväksi ja otti surutta lainaa. Talous saatiin nousuun, mutta se myös johti maan 80-luvulla lähes konkurssiin. Marcosin aloittaessa vuonna 1965 Filippiineillä oli ulkomaanvelkaa US$ 599 miljoonaa, vuonna 1972 sotatilan alkaessa 2,8 miljardia ja 1985 siihen nähden kymmenkertaisesti 28,2 miljardia dollaria. Ulkomaanvelka nousi suhteessa bruttokansantuloon jo 91 prosenttiin.

Vuonna 1982 Filippiinien valuuttavarannot eivät riittäneet edes kuukauden tuontimenoihin[v]. Maa ei enää saanut lainaa, ja sen piti tulla toimeen vientituloillaan. Kun kassa alkoi olemaan tyhjänä, Marcosin oli pakko jälleen anoa IMF:ltä ja Maailmanpankilta lainaa, mutta niihin liittyi entistä enemmän raskaita ehtoja. Oppositiojohtaja Ninoy Aquinon murha vuonna 1983 oli viimeinen niitti sekä ulkomaisille että kotimaisille sijoittajille ja siitä alkoi Marcosin lopullinen lähtölaskenta.

Lakkauttiko sotatila korruption? – Entä kaverikapitalismi (crony capitalism)?

Filippiineillä on ollut korruptiota ennen ja jälkeen Marcosin, mutta yksikään muu presidentti ei ole rohmunnut valtakaudellaan yhtä paljon varoja itselleen ja perheelleen – arviolta 5-10 miljardia dollaria. Filippiineillä poliitikot olivat ja ovat riippuvaisia suhteestaan presidenttiin, joka voi päättää miljardien jakamisesta ja tärkeistä virkanimityksistä. Perinteistä korruptiota oli esim. valtion hankinnoissa, rakennustoiminnassa ym. merkittävissä hankkeissa.

Korruptio eteni sotatilan aikana uudenlaiseksi systemaattiseksi toiminnaksi, kaverikapitalismiksi (suomeksi ei crony capitalism-termille löydy hyvää käännöstä). Kaverikapitalismi toimii autoritaarisessa tai diktatorisessa järjestelmässä, jossa hallitsija keskittää vapaan markkinan sijaan taloudellista valtaa itselleen ja monopolisoi oleellisten sektorien yritystoimintaa omaan ja lähimpien kumppaneidensa hallintaan. ”Kaveripiirille” järjestetään eri tavoin ylimääräisiä mahdollisuuksia rikastua, mm. antamalla tuotantohaaralle monopolioikeuksia, keskittämällä niille vientiluvat ja valuutan saannin, tilaamalla valtion hankintoja ylihintaan, antamalla verovapauksia ym. Kaverit maksoivat myös osinkoa ylimääräisistä eduista Marcosille ja toimivat osittain Marcosin bulvaanina. Rahaa piilotettiin ympäri maailman pankkeihin ja sijoituskohteisiin. Eikö kuulosta tutulta, kun katsoo bisneksen pyörittämistä Putinin Venäjällä?

Imelda Marcos ei ole koskaan ollut vaatimaton puhuessaan perheen rikastumisesta. Hän sanoi haastattelussa vuonna 1998, että ”Omistamme käytännöllisesti katsoen kaiken Filippiineillä sähköstä, televiestinnästä, lentoyhtiöistä, pankeista, oluesta ja tupakasta, sanomalehtien kustannuksesta, televisioasemista, merenkulusta, öljystä ja kaivostoiminnasta, hotelleista ja rantalomakohteista aina kookostehtaisiin, pientiloihin, kiinteistöihin ja vakuutusalaan.” Imelda esitti Marcosin crony-kavereille 500 miljardin peson (n. US$ 12,5 mrd.) korvausvaatimuksen yhtiöistä, joita Marcos ei ollut heille lahjoittanut, vaan oli uskonut ne tilapäisesti heidän hoitoonsa.[vi] Ainakaan presidentin palkoilla näitä miljardeja ei hankittu.

Yksi esimerkki on Eduardo Danding Cojuangco (Cory Aquinoon vihamielisissä suhteissa ollut serkku). Marcos antoi sisäpiiriinsä kuuluvalle Cojuangcolle monopolioikeudet maan tärkeimmän vientituotteen eli kookoksen vientiin. Tavoitteena oli saada monopolilla kookoksen tuotantoketjua rationalisoitua ja nostettua maailmanmarkkinahintaa. Marcos määräsi kookostuottajille myyntiveron ja niin kookosverorahastoon kerättyjen varojen piti palvella viljelijöitä mm. tutkimuksen ja tuotannon kehittämisen kautta. Cojuangco kuitenkin osti rahaston varoilla itselleen enemmistön kookosviljelijöiden pankista (UCPB), josta viljelijät saivat lainata heille kuuluvia rahoja kovalla korolla. Pankin rahoilla Danding hankki määräysvallan elintarvike- ja juomajätti San Miqueliin. Imelda Marcos väitti, että Danding osti Marcosin rahoilla nämä suuryritykset, jotka olisi pitänyt palauttaa Marcosin perheelle. Selvää kuitenkin on, että kookosviljelijät eivät ole vieläkään saaneet heille luvattua hyvitystä maksamistaan kookosveroista.

Marcos esitti uuden yhteiskunnan ideologiassaan jalon ajatuksen vanhan eliitin rahavallan lakkauttamisesta ja köyhyyden poistamisesta. Käytännössä hän takavarikoi eliitin lakkauttamisen nimissä heidän omaisuuttaan ja kaappasi ne omaan tai sisäpiirinsä hallintaan. Hän aloitti ottamalla poliittisen kilpailijansa ja maan rikkaimman suvun, Lopezien omaisuuden hallintaansa. Heti sotatilalain ensimmäisenä päivänä hän lakkautti Lopezien omistamien mediatalo ABS-CBN:n ja Manila Chroniclen julkaisutoiminnan ja antoi ne myöhemmin ilman korvausta ystävänsä Roberto Benedicton käyttöön.

Heti sotatilan ensi kuukausina Marcos lähetti Chroniclen julkaisija Eugenio Lopez Juniorin ja presidentinvaaleissa Marcosin vastaehdokkaana olleen Serging Osmeña Jr.:n pojan, Serge III:n vankilaan. Marcos syytti heitä perättömästi yrityksistä murhata hänet. Marcos painosti Lopezin suvun luopumaan maan suurimmasta sähköyhtiöstä (Manila Electric Company) Eugenion vapauttamista vastaan, mutta petti eikä vapauttanutkaan poikia. Viiden vuoden vankeuden jälkeen he pakenivat näyttävästi vankilasta, mikä on kokonaan toinen tarina.

Marcos Sr. otti satoja vanhan eliitin yrityksiä haltuunsa ja jakoi niitä lähipiirilleen. Hän nimitti tätä omaisuuden demokratisoinniksi, mutta lähinnä sillä luotiin Marcosista sisäpiireineen uutta eliittiä vanhan tilalle.

Onnistuiko maareformi?

Marcosilla oli ainakin halua vähentää maattomien viljelijöiden köyhyyttä. Hän antoi lokakuussa 1972 pian sotatilajulistuksen jälkeen presidentin asetuksen (PD 27) maareformiksi, jonka perusteella torpparilla oli oikeus saada omistukseensa 3-5 hehtaaria peltoa. Pienenä kuriositeettina mainittakoon, että PD 27 on Filippiinien ainoa laki, joka on käsin kirjoitettu.

Maareformin rajoituksena oli, että se koski vain riisi- tai maissipeltoja ja vain 14 prosenttia kaikesta viljellystä pinta-alasta. Maareformin edunsaajat velvoitettiin liittymään osuuskuntiin, joiden kautta viljelijät voisivat saada hyödyllisiä tukipalveluita ja tekisi heidät vähemmän riippuvaiseksi rahastavista välimiehistä tai entisistä isännistään. Viljelijät kokivat kuitenkin osuuskuntien säännöt vaikeiksi ja toimintaan osallistumishalu jäi vähäiseksi. Lisäksi maanomistajien vastustus vaikutti siihen, että reformi ei toteutunut toivotussa laajuudessa. Omistajat pystyivät välttämään maanluovutuksen siirtymällä jonkun toisen kasvin viljelyyn tai nostamaan maan myyntihintaa korruptoituneiden maareformiministeriön virkailijoiden avulla torpparille liian korkeaksi.

Vuonna 1984 oli 440 000 torpparia mukana maareformiohjelmassa, ja vuoteen 1986 mennessä oli heistä 132 000 saanut maapalstan omistustodistuksen. Se on noin neljäsosa tavoitellusta määrästä, mutta on reformi varmaan heidän asemaansa parantanut.[vii]

Marcosille oli maatalouspolitiikassakin ensisijaista omat valta- ja talousintressit. Sitä osoittaa myös se, että hän jätti kookoksen ja sokerin viljelyn maareformin ulkopuolella, vaikka esim. sokeritilojen kausityöntekijät olivat vielä huonommassa asemassa kuin riisitilojen torpparit. Marcos tarvitsi valtavien haciendojen omistajien tukea eikä halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä.[viii]

Oliko Filippiinit riisintuotannon suhteen omavarainen? Mikä Masagana 99?

Riisintuotannon omavaraisuus oli presidentti Marcosin kunnianhimoinen tavoite. Jonkun mielestä hän onnistui, toisten mielestä taas ei. Ilman uusia korkeatuottoisia riisilajikkeita olisi ollut turha tavoitella omavaraisuutta. Filippiineillä sijaitseva Kansainvälinen riisintutkimuslaitos IRRI oli jo 60-luvulta lähtien vahvasti mukana mahdollistamassa ”vihreää vallankumousta” kehittämällä uusia riisilajeja, jotka parhaassa tapauksessa kykenisivät moninkertaistamaan hehtaarituoton. Se kuitenkin edellytti, että koko tuotantoketju ja viljelytekniikka saadaan toimimaan lajikkeiden vaatimalla tavalla.

Masagana 99 oli hallituksen vuonna 1973 käynnistämä ohjelma, jolla pyrittiin toimeenpanemaan riisintuotannon vallankumous. Viljelijöille turvattiin edullisia lainoja ja heille tarjottiin korkeatuottoisia riisinsiemeniä. Valtio antoi maaseutupankeille jopa 85 % takuun mahdollisista takaisinmaksutappioista ja vastaavasti viljelijät saivat lainaa ilman henkilökohtaisia vakuuksia. Ohjelma sisälsi koulutusta ja tukea uusien lajikkeiden viljelymenetelmiin.

Masaganan 70-luvun johtavat toimeenpanijat ja tutkijat arvioivat vuonna 2020 seminaarissa ohjelman opetuksia ja totesivat, että Masaganassa oli sekä onnistumisia että epäonnistumisia[ix]. Suurin onnistuminen oli, että tuottavuutta hehtaaria kohti kyettiin nostamaan, vaikka ei niin paljon kuin tavoiteltiin. Filippiinit saavutti joiksikin vuosiksi riisintuotannon omavaraisuuden ja oli riisin pienimuotoinen viejä vuodesta 1977 vuoteen 1983. Puheet Filippiineistä riisinviejävaltiona ovat kuitenkin liioiteltuja, sillä em. vuosina nettovienti oli yhteensä 543 000 tonnia, kun muina Marcosin diktatuurin vuosina riisin nettotuonti Filippiineille oli 1 406 000 tonnia.[x]

Pidemmällä tähtäimellä arvioiden Masagana ei kuitenkaan onnistunut tavoitteissaan. Innostus ohjelmaan osallistumiseen lopahti parissa vuodessa. Ensimmäisinä vuosina yli 90 % maksoi lainaansa takaisin, mutta myöhempinä vuosina yhä harvempi edes otti lainaa ja enää alle puolet maksoi lainojaan takaisin. Noin 800 maaseutupankkia meni konkurssiin. 80-luvun alussa jo Marcoskin oli unohtanut Masagana-ohjelman, eli alun menestyksestä huolimatta siitä ei ollut kestäväksi ratkaisuksi.

Pienviljelijöille ongelmana oli, että lajikkeiden viljely vaati heille vieraita viljelytekniikoita sekä paljon entistä enemmän lannoitteita ja torjunta-aineita. IRRIn keskeisinä rahoittajina oli öljy- ja kemianteollisuuden suuryhtiöitä kuten Shell ja Chevron, jotka tuottivat Masaganalle lannoitteita ja torjunta-aineita. 1970-luvun öljykriisi vielä nosti niiden hintoja niin, että pienviljelijöillä ei ollut varaa niitä hankkia ja ilman näitä kemikaaleja tuottavuus jäi vähäiseksi. Lisäksi ensimmäisen polven ihmeriisilajike IR8 oli myrkyistä huolimatta varsinkin seuraavalla satokaudella herkkä tuholaisille. Toisaalta tarjolla olevat torjunta-aineet olivat niin kovia myrkkyjä, että siitä kärsivät niin viljelijät kuin maaperäkin.

Vähenikö köyhyys?

Väitetyn köyhyyden vähenemisen suhteen arvio on myös kaksijakoinen. Köyhyyden mittaamisen ongelmana on, että ei ole koko Marcosin hallintakautta kattavaa, samoilla menetelmillä tehtyä köyhyyden mittausta. Maailmanpankki on eri tutkimusaineistoja yhdistelemällä arvioinut, että vuonna 1965 Marcosin presidenttikauden alkaessa 52 % perheistä eli virallisen köyhyysrajan alittavilla tuloilla ja vuonna 1971 ennen sotatilalain julistamista osuus oli sama. Marcosin hallinnon lopulla köyhyysaste oli 44 % ja se jatkoi laskua Cory Aquinon presidenttikaudella.

Köyhyysaste Filippiineillä, köyhyystulorajan alittaneiden perheiden osuus kaikista perheistä[xi]

Vuosi Köyhyysaste, %

1965 52 %,

1971 52 %,

1985 44 %

1991 39 %

Filippiinien virallisissa tilastoissa köyhyysaste kuitenkin nousi niin, että se oli 49 % vuonna 1971 ja 58 % vuonna 1985. Maailmanpankin käyttämällä indeksillä laskien virallisillakin luvuilla päädytään samaan tulokseen kuin taulukossa yllä.[xii]

Maailmanpankin vertailulukuja käyttäen köyhyys väheni Filippiineillä huomattavasti hitaammin kuin muissa Asean-maissa, sillä köyhyysaste pieneni Filippiineillä vuodesta 1971 vuoteen 1991 vain 0,7 prosentilla vuodessa.[xiii]

Tuloerot olivat Filippiineillä äärimmäisen suuria. Vuonna 1965 tuloeroja mittaava Gini-indeksi oli Filippiineillä 0,513, mikä merkitsee erittäin suurta tuloeroa. Vuoteen 1985 luku laski hieman 0,447:ään. Tuloeroja ei ole kyetty tai haluttu vähentää ja vuonna 2018 Filippiineillä oli edelleen koko Aasian korkein Giniluku 0,423.[xiv] Vertailun vuoksi Suomen Gini-indeksi oli 0,277, joka kuvaa kansainvälisesti vertaillen alhaista tuloeroa.

Miten kävi palkoille?

Ammattityöläisen keskimääräiset reaalipalkat putosivat vuoden 1972 noin 95 pesosta 35 pesoon vuonna 1986 ja ammattikouluttamattomilla pudotus oli 80 pesosta 23 pesoon (vuoden 1986 pesoissa). Marcosin ensimmäisellä presidenttikaudella 1966-69 reaalipalkat nousivat, mutta sotatilalain ensimmäisinä vuosina vuoteen 1976 asti reaalipalkat laskivat tosi vauhdikkaasti. Vuonna 1984 Filippiinien talous ja reaalipalkat sitten romahtivat totaalisesti. Maataloustyöntekijöillä päiväpalkat nousivat Masaganan parhaassa vaiheessa 1973-76 lähes kolmanneksella, mutta laskivat vuoteen 1986 mennessä vuoden 1972 tasolle.

Reaalipalkkojen romahdusta selittävät devalvaatiot ja järkyttävä inflaatio. Kuluttajahintaindeksi nousi vuodesta 1973 vuoteen 1980 mennessä 158 % ja Marcosin kauden päättymiseen vuoteen 1985 mennessä 554 %. Vielä enemmän reaalipalkkojen pudotukseen vaikutti se, että sotatilan julistuksen jälkeen kiellettiin kaikki ammattiyhdistystoiminta ja lakkoilut, joten työväellä ei ollut mahdollisuuksia puolustaa edes reaalipalkkojen nollatasoa. Ainakaan työläisille sotatila ei ollut rikastumisen juhla-aikaa.

[i] Kattavasti Marcosin talouspolitiikkaa käsitelty mm. UP:n ekonomistien artikkelissa: de Dios, E. Gochoco-Bautista,, M. Punongbayan, J. (2021) Martial law and the Philippine economy. University of the Philippines School of Economics. Discussion Paper No. 2021-07.

https://econ.upd.edu.ph/dp/index.php/dp/article/view/1543/1027

[ii] de Dios, E. ym. S. 4.

[iii]World Development Indicators 2022. WB. BKT/hlö US$ vuoden 2015 tasossa.

https://databank.worldbank.org/source/world-development-indicators#

[iv] de Dios ym. S. 18.

[v] de Dios ym. S. 14.

[vi] Philippine Daily Inquirer 5.12.1998. Imelda to file P500-B suit vs Marcos cronies.

[vii] Wurfel, David (1989) Land Reform: Contexts, Accomplishments and Prospects under Marcos and Aquino. Pilipinas No.12.

https://davidwurfel.ca/land-reform-contexts-accomplishments-and-prospects-under-marcos-and-aquino

[viii] Maareformin poliittisista taustavoimista lisää mm.: Putzel, James (1992) A Captive Land. The politics of agrarian reform in the Philippines. SS. 123-156. London. Catholic Institute for International Relations.

[ix] UPLB Aggie Class ’60 presents (2020) Remembering Masagana 99 and Lessons Learned.